Koiran vimmattu toisen tassun nuoleminen

ja niin että ontuu reilusti kävellessään. On aikaisemminkin nuollut mutta silloin kyseessä oli toinen etutassu. Ei kuitenkaan niin että olisi ontunut.

Nyt tassussa on sukka jonka eilen sai kaksi kertaa pois. Nyt ei saa mutta nuolee sukan päältä hetken ja lopettaa.
Tämän päivän kuluessa olen soittanut ja selannut nettiä että saisin sille tossut. Löytyy kyllä mutta ei pieniä kokoja.
Sitten muistin erään kaupan tuossa ihan lähellä joka ei kuulu mihinkään ketjuun.
Soitin sinne ja huomenna saan tossut jotta koissu voi kävellä ulkonakin.
Metsässä ollaan nyt samottu vielä lumisia polkuja mutta tämän päivän jälkeen ovat lumet sulaneet.
Tiet ovat auraamattomat koko vuoden hiekoista. Kipeällä tassulla se on tuskaa.

En käsitä miten nuolemalla saa tassunsa noin kipeäksi. Yön oli jalka sukassa ja aamulla meni paljon paremmin. Bebanthenia olen siihen laittanut.
Mitään siellä anturoiden välissä en näe eikä muutenkaan "sukkakuuri" sitä auttaisi jos niin olisi.

Onko ehdotuksia tähän nuolemisvimmaan?

4

307

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suksi sen elukan kanssa eläinlääkäriin. Miten hankalaa tätä voi olla tajuta itse?

      Mikään määrä saakelin sukkia ja tossuja ei poista syytä nuolemisen takana. Myöskään bepanthen ei sitä tee. Päinvastoin, voit saada entistä pahempaa aikaiseksi. Nyt siis valoja päälle ja soitto eläinlääkäriin!

      • Eilen loppui nuoleminen. Kahtena päivänä sukka jalassa ja rasvaa reilusti.
        Syy ell:in mielestä pitkään jatkunut märkyys. Kuivaan ja jos kuraa niin suihkutan tassut aina ulkoa tulon jälkeen.
        Nyt siis kävelee normaalisti eli tilanne ohi.


    • Anonyymi

      Minkä ikäinen koirasi on..Minulla koira rupesi nuolemaan etukäpäliä ..todettiin nivelrikko ..eli on kipua tassuissa..sai lääkkeet..uusittu hiljalleen ruokavaliota sopivaksi..ei annettu kävellä rappusia..nyt hyvässä kunnossa..vie lääkärille..vointeja koirukselle ja sinulle

    • Anonyymi

      Mode haista paska

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe