Psykiatri sanoi

Että kaikki neuroleptit vaikuttavat sydämen toimintaan. Aiemmin kertoi, että kaikki leptit aiheuttavat diabetestä. Miksi tuollaisia myrkkyjä saa yleensä myydä?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En nyt sanoisi, että kaikki aiheuttavat jotain tiettyä haittaa.
Jokaisella neuroleptillä on omat haittansa.

Monesti olen itsekin miettinyt, että aikamoisia myrkkyjä ihmisille määrätään, haitoista huolimatta.

Äänestä
  • Niin määrätään. Tekeekö psykiatri ihan vain ilkeyttään niin, että määrää noita myrkkyjä ensin ja sitten kertoo miten ne tuhoaa terveyden? Jos potilaan on pakko niitä syödä, niin saako psykiatri jotain sadistista nautintoa kertomalla, että diabeteksen ja sydänvaivat saat melko varmasti. Missään nimessä et saa lopettaa lääkitystä.

    Äänestä

Ongelma on siinä, kun niistä haitoista ei pahemmin kerrota.

Yhden kerran historiani aikana minulta on otettu yksi lääke pois, kun se aiheutti sydänvaivoja. Oli välittävä lääkäri, joka otti potilaan huomioon.

Myöhemmin sitten aloitettiin toisessa paikassa kuitenkin yksi lääke, joka aiheutti samanlaista sydänhaittaa kuin tuo aiempi. Siitä taas ei kukaan välittänyt mitään.
Itsekään en asiasta tiennyt moneen vuoteen.

No, nykyään ei tarvitse onneksi käyttää lääkkeitä lainkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Että kaikki neuroleptit vaikuttavat sydämen toimintaan. Aiemmin kertoi, että kaikki leptit aiheuttavat diabetestä. Miksi tuollaisia myrkkyjä saa yleensä myydä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu