Mielipiteesi Pohjantien liikenteen sujuvuudesta

Anonyymi

Mielestäni on sangen ihmeellistä, kun Pohjantiellä ajetaan niin hitaasti. 99% autoista ajaa sitä oikeanpuoleinen kaistaa jonossa ilman turvavälejä. Vasenta kaistaa rajoituksen mukaan ajavat leimataan kaahareiksi, kun ne vilahtaa satasta ohi siitä hitaamman autosta. Provosoitunut ja pelokas katse ja hampaiden kiristys aina sillä oikean puolen kaistan junnaajalla, ja eräänlainen pään sisäinen kilpailu. Tekisi selvästi mieli lähteä jahtaamaan, mutta ei uskalla. -Mielestäni ongelma on heidän päässään ja henkilökohtainen. Oikeanpuoleisella kaistalla myöskin on kolarit.

Mielestäni Pohjantielle ei tulisi tulla ajamaan ja kuormittamaan, jos ei aio ajaa satasta ja jos kompetenssit ei riitä
siihen että ajaa vasenta kaistaa suurinta sallittua nopeutta tarvittaessa jos se oikean puoleinen kaista ei liiku satasta tai siinä ei toteudu turvavälit .

Alinopeudesta pitäisi alkaa sakottaa ja se alinopeuden sakottamisen raja voisi olla 5% suurimmasta sallitusta nopeudesta.

Muualla Suomessa moottoritieliikenne sujuu ihan Ok, mutta ei Euroopan malliin, jossa nopeudet huomattavasti isompia.
Pohjantiellä tulisi olla kesällä 120km/h rajoitus huomioiden tietenkin sen, että alle 5% alinopeudet poimitaan pois ja sakotetaan.

Mielipiteitänne?

225

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis eihän se suju yhtään. Siellä ajetaan liian hiljaa. Keskinopeus jää alle tavoitteen. Kolareita sattuu siksi. Vasen kaista on liki käyttämättä.

    • Anonyymi

      Ajan autolla ehkä 2 kertaa viikossa motarilla ja kahdesti on tänä kevättalvena käynyt että kun olen ollut ohittamassa ja varonut etten edes ylitä rajoitusta, niin on samalla vastaantulevien kaistalla mennyt poliisien pakettiauto ja väläyttävät sitä sivulamppua. Tämä on siis sattunut pimeään ilta aikaan.

      • Anonyymi

        Olisko sivulampussa joku kosketushäiriö tai sitten siellä on partiolaverin nahkafagotti apumiehellä poskessa, joten kuljettajana toimivan miehen polvi osuu siihen katkaisijaan ja valo välähtää. Ne on niitä lemmen välähdyksiä. Varmasti pääset pidätetyksi jos haluat mukaa sessioon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Oritkarissakin takavalot välähtelee kun ukkomiehet on tunkkaushommissa.

        Peräkontti auki merkkinä että on kontti levällään?

      • Anonyymi

        Taitaa sinulla välkkyä päässä, ei poliisit välitä jos et riko liikennesääntöjä. Olisiko Pavlovin koira-reaktio iskostunut päähäsi, sitähän se tekee kun on nuoruutensa kaahannut poliisia karkuun jollain mopon reuhkalla. Poliisin pelko on jäänyt sulla päälle, se ikään kuin upposi selkäytimeesi, siksi näet väläyksiä aina kun näet poliisipartion, se on sellainen pelon aiheuttama paniikkireaktio.

        Halpamaisuudesta huolimatta huomautan että siitä välähdyksen ei voi erehtyä ko. Lampun kirkkaudesta johtuen. Ei paljon vaikuta vaikka urpot foorumilla yrittää halpamaisia kikkojaan.

        No sinulla on vain päässä tehokas lamppu, varmaanhan se sinusta näyttääkin ihan oikealta. Päässä tapahtuvat väläyksethän eivät varmaankaan jää huomaamatta, siksi huomaat ne aina, tosin välähtää vain kun näet poliisiauton. Välähtääkö jos näet pelkän poliisin ilman autoa?
        Itse en ole ikinä huomannut poliisilta tuollaista toimintaa, ei vaikka on ollut joskus lievää ylinopeuttakin, siis kuitenkin maksimissaan n. 5-7km/h:n ylinopeus, silti eivät ikinä ole vilkutelleet valoja, joten veikkaan että vika on siellä sinun päässäsi, siis puolella.

        Ainakin jarruvalot sinne mennessä välkkyy. Syy tähän on se kun apumies imee tai kun kartoitetaan tarjontaa.
        On se kyllä ihqua...

        Ja vänkärin aurinkolippa alhaalla. Joillakin edistyneimmillekin on jopa tunkki hitsattu auton kattoon kuin taksimerkki. Ääriasennossa tarkoittaa että nyt on tunkki jäykkänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa sinulla välkkyä päässä, ei poliisit välitä jos et riko liikennesääntöjä. Olisiko Pavlovin koira-reaktio iskostunut päähäsi, sitähän se tekee kun on nuoruutensa kaahannut poliisia karkuun jollain mopon reuhkalla. Poliisin pelko on jäänyt sulla päälle, se ikään kuin upposi selkäytimeesi, siksi näet väläyksiä aina kun näet poliisipartion, se on sellainen pelon aiheuttama paniikkireaktio.

        Varmaan sellainen arkuus jäänyt maalaispojalla päälle. Se aiheuttaa harhoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halpamaisuudesta huolimatta huomautan että siitä välähdyksen ei voi erehtyä ko. Lampun kirkkaudesta johtuen. Ei paljon vaikuta vaikka urpot foorumilla yrittää halpamaisia kikkojaan.

        Jos poliisilla olisi sinulle asiaa, kait ne pysäyttäisi sinut. Tai tulisi käymään kotonasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinulla on vain päässä tehokas lamppu, varmaanhan se sinusta näyttääkin ihan oikealta. Päässä tapahtuvat väläyksethän eivät varmaankaan jää huomaamatta, siksi huomaat ne aina, tosin välähtää vain kun näet poliisiauton. Välähtääkö jos näet pelkän poliisin ilman autoa?
        Itse en ole ikinä huomannut poliisilta tuollaista toimintaa, ei vaikka on ollut joskus lievää ylinopeuttakin, siis kuitenkin maksimissaan n. 5-7km/h:n ylinopeus, silti eivät ikinä ole vilkutelleet valoja, joten veikkaan että vika on siellä sinun päässäsi, siis puolella.

        Jos tuo tyyppi ajaa alinopeutta ja ne siksi väläyttelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin jarruvalot sinne mennessä välkkyy. Syy tähän on se kun apumies imee tai kun kartoitetaan tarjontaa.
        On se kyllä ihqua...

        On teillä unelmat, seisooko? Vaikka eipä se mitään, saahan sitä hekumoida mistä haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos poliisilla olisi sinulle asiaa, kait ne pysäyttäisi sinut. Tai tulisi käymään kotonasi.

        Eivät välttämättä näe rekkaria kun motarilla on aita välissä, ja ehkä koittavat ensin huomauttaa nätisti, seuraavaksi käyvät ehkä sanomassa jotain ja varmaan kirjoittavat sakonkin jos ei muuten rupea ajaminen onnistumaan. Onpas muuten mukavia poliiseja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuo tyyppi ajaa alinopeutta ja ne siksi väläyttelee?

        Siinähän lukee että tyyppi ajaa ylinopeutta, muttei silti väläyttele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinulla on vain päässä tehokas lamppu, varmaanhan se sinusta näyttääkin ihan oikealta. Päässä tapahtuvat väläyksethän eivät varmaankaan jää huomaamatta, siksi huomaat ne aina, tosin välähtää vain kun näet poliisiauton. Välähtääkö jos näet pelkän poliisin ilman autoa?
        Itse en ole ikinä huomannut poliisilta tuollaista toimintaa, ei vaikka on ollut joskus lievää ylinopeuttakin, siis kuitenkin maksimissaan n. 5-7km/h:n ylinopeus, silti eivät ikinä ole vilkutelleet valoja, joten veikkaan että vika on siellä sinun päässäsi, siis puolella.

        No sinä et varmaan voi sitten oppia mitään uutta kun tiedät jo itse paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan sellainen arkuus jäänyt maalaispojalla päälle. Se aiheuttaa harhoja.

        Oikein tyypillinen oululainen esimerkki kuspiä. Leikkii isoa miestä. Maksaa 400€/kk autolainaa ja tärkeintä on että on kulissit kunnossa.

        Kaipa se on arkuutta kun ei halua sakkoja. Toiset kato oppii virheistään.

        Toki saa jokainen maksaa vaikka miljoonan kuukaudessa autolainaa. Ei kuulu minulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa se on arkuutta kun ei halua sakkoja. Toiset kato oppii virheistään.

        Eli sä olet niitä pelkureita, joita ei pitäisi edes päästää liikenteeseen. Siksihän tämä koko aloitus on nähtävästi tehty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein tyypillinen oululainen esimerkki kuspiä. Leikkii isoa miestä. Maksaa 400€/kk autolainaa ja tärkeintä on että on kulissit kunnossa.

        Ei tuollaisella asuntolainnmaksulla kyllä kulisseja pidetä. Rajakylästä saat jonkun slummiasunnon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa se on arkuutta kun ei halua sakkoja. Toiset kato oppii virheistään.

        Ajan aina ylinopeutta ja en ole ikinä saanut sakkoja. Ja rahallahan siitä selviää. Monet änisköt arkajalat jännittää ajamista niin paljon, että ajavat kolarin kun huomio hepaantuu. Sitten sattuu kolari ja poliisi toteaa että ajettu vähän liian lujaa kun paskahousu jännittänyt niin paljon. Siitä tulee sakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja pienestä ylinopeudesta. Sitten aletaan täällä valistaa muita ja vihaamaan ”kaahareita”.

        Riittävästi sakkoja, niin etpä selviä rahalla, sillä tulee ajokielto.

        Olet ainoa joka määrittelee kaaharin pelkästään ohittajaksi.

        Voi kauhea tuleeko ajokielto. Siihenkö se elämä kaatuisi? Saisi vain ne ekat sakot ensin, kun ei näytä poliisi puuttuvan kohtuulliseen ylinopeuteen jota olen ajanut 30 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ainoa joka määrittelee kaaharin pelkästään ohittajaksi.

        Ja sinä ainoa joka määrittelee ohittajan joka ajaa nopeusrajoituksen mukaan kaahariksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä ainoa joka määrittelee ohittajan joka ajaa nopeusrajoituksen mukaan kaahariksi.

        Kaaharin määritelmä määrittelee kaaharin, se ei vain sinulle kelpaa.

    • Anonyymi

      suattoopa sujuakki tae sitte ej
      vuan ku ej kaekki mahu raetotiällekkää köröttelemmää
      🤔

      • Anonyymi

        Limingasta pääsee vanhaa tietä pitkin Iihin. Eli jos pelottaa ajaa satasta, voi mennä sitä tietä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Limingasta pääsee vanhaa tietä pitkin Iihin. Eli jos pelottaa ajaa satasta, voi mennä sitä tietä.

        Aja itse sitä pitkin, saat varmaan ajaa ihan rauhassa nopeusrajoituksen mukaan, ei tarttee sitten valittaa yhtään. Ongelmahan on siten ratkaistu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aja itse sitä pitkin, saat varmaan ajaa ihan rauhassa nopeusrajoituksen mukaan, ei tarttee sitten valittaa yhtään. Ongelmahan on siten ratkaistu.

        Ei kun haluan ajaa satasta, kun ei ole ylimääräistä aikaa ja aika on rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun haluan ajaa satasta, kun ei ole ylimääräistä aikaa ja aika on rahaa.

        Höpö höpö, aika ei todellakaan ole rahaa, eikä satasta ajamalla saa kuin korkeamman polttoainelaskun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, aika ei todellakaan ole rahaa, eikä satasta ajamalla saa kuin korkeamman polttoainelaskun.

        Mutta ethän sinö sitä polttoanelaslua maksa, niin keksity omiin asioihis. Jaa vai oletko pihi ja siksi ajat liian hiljaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ethän sinö sitä polttoanelaslua maksa, niin keksity omiin asioihis. Jaa vai oletko pihi ja siksi ajat liian hiljaa?

        Itse ajan aina suurinta sallittua nopeutta kun se on mahdollista, mutten silti syyllistä hitaasti ajavia. Ohitan hitaamman aina kun siihen on tarvetta, tai kun siltä vain sattuu tuntumaan, mutta turvallisesti, kaahaamatta, ikinä ei ole ollut mitään ongelmia.
        Hitaampaa syytävät inkuttajat eivät vain osaa, siksi purkavat kyvyttömyyden tunnettaan hitaampiin kuljettajiin syyttäen heitä, vaikka vika on näissä inkuttajissa itsessään.

        Aika ei ole rahaa, mutta polttoaine maksaa rahaa, joten eikö kannattaisi säästää sitä polttoainetta kun kerran on niin köyhä, että pitää juoksemalla tehdä töitä? Tai sitten katsella parempaa duunia jottei tarvi pitää niin kiirettä koko ajan. Jos köyhällä idootilla on kiire jonnekkin, ei se ole muiden vika, saati heidän velvollisuus raivata kiitorata idiootin eteen valmiiksi.

        Kyllä tätä keskustelua lukiessa on todettava, että hitaasti ajavilla ottaa luonnolle kun joku matelee ohi. Mutta eipä tuo ole kuin yksi vaan täällä massapostaamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika ei ole rahaa, mutta polttoaine maksaa rahaa, joten eikö kannattaisi säästää sitä polttoainetta kun kerran on niin köyhä, että pitää juoksemalla tehdä töitä? Tai sitten katsella parempaa duunia jottei tarvi pitää niin kiirettä koko ajan. Jos köyhällä idootilla on kiire jonnekkin, ei se ole muiden vika, saati heidän velvollisuus raivata kiitorata idiootin eteen valmiiksi.

        Asiat ei aina niin yksiselitteisiä. On myöskin liikenteen ja elämän sujuvuutta ajaa ripeästi. Periaatteessa mitä vähemmän ajaa ajallisesti, sen vähemmän on muiden tiellä. Ripeästi ajaminen on myöskin muiden huomioonottamista.

        Meitä tärkeämpiä ihmisiä odotetaan aina jossakin, mutta sinua ei missään. Siksi sinulla ei ole ikinä kiire. Äitin tekemän lihasopan voi varmaan aina lämmittää mikrossa. Sellaisia te nobodyt olette.

        Tänään Pohjantiellä ajetaan ripeästi. Menkää katsomaan mallia.

        Liikenteen ja elämän sujuvuutta ei ole syyttää, tuomita ja vaatia rangaistuksia syyttömille, se on merkki kyvyttömyydestä.

        Sinua kukaan missään odota, kuvittelet vain itsesi tärkeämmäksi mitä kaikki muut, siksi stressaat turhaan kaikesta mitä ja miten muut tekevät.

        No onpa hyvä että rupeat kouluttamaan meitä muita miten autolla ajetaan, poliisithan voisivat vielä tulla antamaan sinulle pisteitä suorituksestasi.

      • Anonyymi

        Itsehän tuota vahtaat muiden nopeuksia ja itket niistä tänne.

    • Anonyymi

      Saitko sakot, vai ajoitko jonkun perään? Töpeksittyäsi sitten tietenkin vituttaa lujasti, eikä päänupissasi vellova vitutus anna rauhaa, joten hermosi petti. Maailmasi taisi kaatua rytinällä, ja noin pienestä asiasta, vähänpä siihen tarvittiin.

      • Anonyymi

        Ei tässä muiden hermot tunnu menevän kuin sinun ja pieni maailmankuplasi kaatuu ilmeisesti aika helposta? Ota iiisisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä muiden hermot tunnu menevän kuin sinun ja pieni maailmankuplasi kaatuu ilmeisesti aika helposta? Ota iiisisti.

        Ja sinä olet kuitenkin se joka valittaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä olet kuitenkin se joka valittaa...

        Eihän kritisointi tarkoita että hermot menee. Ilmeisesti et itse kestä kritiikkiä, joka olisi kehitykseksi perusta, ja peilaat nyt toisiin omaa ongelmaasi?

        Asiat ei muutu vaikenemalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kritisointi tarkoita että hermot menee. Ilmeisesti et itse kestä kritiikkiä, joka olisi kehitykseksi perusta, ja peilaat nyt toisiin omaa ongelmaasi?

        Asiat ei muutu vaikenemalla.

        Toisten suora ja perusteeton syyttely on merkki siitä, että on jo menettänyt hermonsa. Se, että kritisoi tuota typerää päähänpinttymää alinopeuden ajamisesta, on vain hauskaa ajanvietettä.

        Hitaampia ajoneuvoja ei saa pois liikenteestä ja tämä on käytännön fakta. Siihen on tosin helppo korjaus, eli hommaat itsellesi mopoauton ja ajat sillä.

        Ketä on syytelty? Sinä et kestä kritiikkiä ja otat palautteen syytöksenä.

        Hauskaa ajanvietettä monille on myöskin sinua kuumotella, kun selvästi menee sinulla tunteisiin. Ikävä asema sinulla, kun olet altavastaajana ja sieltä ei pois päästä.

        Hitaampaa ajavat tulee saada pois liikenteestä, koska he aiheuttavat kolarit. Se ei toki sarvikuonojen valtakunnassa Suomessa onnistu hetkessä. Suunta on muuttumassa.

        En jaksa ja jouda olemaan täällä sinua kuumottelemassa. Toisin kuin sinulla, minulla on muutakin elämää.

        Palaamme asiaan..

        Siis kyselet ketä on syytelty ja perään kirjoitat: "Hitaampaa ajavat tulee saada pois liikenteestä, koska he aiheuttavat kolarit."

        Niinpä niin, ketähän on syytelty...

        Kyllä se ainoa jota kuumottaa, olet sinä.
        Näytäppäs mallia miten menet ja elät muuta elämääsi ja se ei sitten tarkoita sitä, että kirjoitat tänne uuden aloituksen, jossa valitat samasta aiheesta. Toki hauskaahan tämä on.

        Palatkaa hyvä herra/rouva/setä/täti/poju/tyttö/idi.. mikä lie asiaan vaan...

        Kyllä se paha on usein vain juuri siinä missä mainitaan, eli suu puhuu siitä mitä sisin on täynnä. Sellaisia simppuja sieltä pohjasta nousee. Kyllähän nämä jumalattomat kierot tiedetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä on syytelty? Sinä et kestä kritiikkiä ja otat palautteen syytöksenä.

        Hauskaa ajanvietettä monille on myöskin sinua kuumotella, kun selvästi menee sinulla tunteisiin. Ikävä asema sinulla, kun olet altavastaajana ja sieltä ei pois päästä.

        Hitaampaa ajavat tulee saada pois liikenteestä, koska he aiheuttavat kolarit. Se ei toki sarvikuonojen valtakunnassa Suomessa onnistu hetkessä. Suunta on muuttumassa.

        En jaksa ja jouda olemaan täällä sinua kuumottelemassa. Toisin kuin sinulla, minulla on muutakin elämää.

        Palaamme asiaan..

        Kunnon narsisti suhmuroijan tekstiä. Tekee pahaa vain koska on sadistinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kyselet ketä on syytelty ja perään kirjoitat: "Hitaampaa ajavat tulee saada pois liikenteestä, koska he aiheuttavat kolarit."

        Niinpä niin, ketähän on syytelty...

        Kyllä se ainoa jota kuumottaa, olet sinä.
        Näytäppäs mallia miten menet ja elät muuta elämääsi ja se ei sitten tarkoita sitä, että kirjoitat tänne uuden aloituksen, jossa valitat samasta aiheesta. Toki hauskaahan tämä on.

        Palatkaa hyvä herra/rouva/setä/täti/poju/tyttö/idi.. mikä lie asiaan vaan...

        Hetkonen. Siis ei tuo ole syyttelyä, vaan asiaan ratkaisun toteaminen. Hitaampaa ajava ei ole haukkumanimi, vaan hitaampaa ajava. Otat asian nyt väärin. Taitaa olla hankala elämä sinulla tuolla asenteella?

        Lisäksi tuo oli vastaus sinulle kun olit jo sitä ennen ottanut asiat syyttelynä.

        Olet kyllä erikoinen jankuttaja. Voisitko etsiä itsellesi elämän jankuttamisen sijaan?

        Kyllä kritiikki ja kehitysideat menee sinulla selvästi tunteisiin.

        Minä en enää palaa kanssasi mihinkään asiaan, koska et ole kykenevä kriittiseen ja rakentavaan keskusteluun. Onko sinulla korvien väliä ikinä tutkittu?

        Ehdotan että et tule enää tänne keskustelupalstalle, kun täällä olisi tarkoitus keskustella.

        Tuon on suora syytös: "Hitaampaa ajavat tulee saada pois liikenteestä, koska he aiheuttavat kolarit."

        Syytät heitä kolareista, vaikka syyllinen on se joka ajaa päälle, ei se joka jää alle.

        Ei tuo syytös ole. Se on ongelman toteaminen jotta ongelma voidaan poistaa. Vähän sama asia kun sanoisi että soutuveneet pitää poistaa moottoriveneiden tai laivaväylältä, koska ovat hitaampia ja aiheuttavat vaaraa. Soutuvene kyllä saa väylälle tulla, jos asentaa moottorin jossa on tehoa sen verran että pysyy muun liikenteen mukana.

        En ymmärrä mikä ongelma on mennä hitaampia teitä, jos ei tykkää tai uskalla aja satasen rajoituksella satasta ja kun selkeästi provosoituu kun joku sitä satasta ajaa.

        Köröttelijät on itsekkäitä! Siinä menee vanha nelostie Pohjantien vieressä ja jokaisen moottoritien vieressä menee vanha tie. Eli älkää tulko tientukoksi, koska se vaarantaa liikennettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon narsisti suhmuroijan tekstiä. Tekee pahaa vain koska on sadistinen.

        Kyllä se narsisti olet sinä. Narsisti loukkaantuu ihan asiallisesta palautteesta kun odottaa jotain ihailua eikö kritiikkiä. Hylättiinkö sinun lapsena vai miksi olet narsisti? Geeneissä ehkä?

        Miksi et vain antaisi asian olla ja teet asioista itsellesi pakkomielteen? Elämäsi menee hukkaan turhaa kiulutellessa.

        Ajele niitä pienempiä teitä tai älä ainakaan ota itseesi kun sinut joudutaan ohittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kritisointi tarkoita että hermot menee. Ilmeisesti et itse kestä kritiikkiä, joka olisi kehitykseksi perusta, ja peilaat nyt toisiin omaa ongelmaasi?

        Asiat ei muutu vaikenemalla.

        Ei minustakaan kritiikki ole valittamista. Ilman kritiikkiä ei ole muutosta. Suomessa ei siksi mikään asia kehity ja muutu .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minustakaan kritiikki ole valittamista. Ilman kritiikkiä ei ole muutosta. Suomessa ei siksi mikään asia kehity ja muutu .

        Kritiikki on valittamista, ainoa ero on vain millä valittamista kutsutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se narsisti olet sinä. Narsisti loukkaantuu ihan asiallisesta palautteesta kun odottaa jotain ihailua eikö kritiikkiä. Hylättiinkö sinun lapsena vai miksi olet narsisti? Geeneissä ehkä?

        Miksi et vain antaisi asian olla ja teet asioista itsellesi pakkomielteen? Elämäsi menee hukkaan turhaa kiulutellessa.

        Ajele niitä pienempiä teitä tai älä ainakaan ota itseesi kun sinut joudutaan ohittamaan.

        Tuossapas sinulle elämänohjetta kerrakseen.

        "Miksi et vain antaisi asian olla ja teet asioista itsellesi pakkomielteen? Elämäsi menee hukkaan turhaa kiulutellessa."

        Älyäisitpä ottaa siitä opiksi, sillä ei se auta että siteeraat kuulemaasi vailla ymmärrystä, siksi kitiset ja valitat perusasioista, kuten siitä että jotkut vain ajavat hitaampaa, eikä siinä ole edes mitään ihmeellistä, mitä nyt sinulta menee hermot heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo syytös ole. Se on ongelman toteaminen jotta ongelma voidaan poistaa. Vähän sama asia kun sanoisi että soutuveneet pitää poistaa moottoriveneiden tai laivaväylältä, koska ovat hitaampia ja aiheuttavat vaaraa. Soutuvene kyllä saa väylälle tulla, jos asentaa moottorin jossa on tehoa sen verran että pysyy muun liikenteen mukana.

        En ymmärrä mikä ongelma on mennä hitaampia teitä, jos ei tykkää tai uskalla aja satasen rajoituksella satasta ja kun selkeästi provosoituu kun joku sitä satasta ajaa.

        Köröttelijät on itsekkäitä! Siinä menee vanha nelostie Pohjantien vieressä ja jokaisen moottoritien vieressä menee vanha tie. Eli älkää tulko tientukoksi, koska se vaarantaa liikennettä.

        Onhan se syytös, vieläpä perusteeton sellainen. Sinua varmaan saa töniä esim. kassajonossa, sillä olet siinä tukkona takana jonottaville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kritiikki on valittamista, ainoa ero on vain millä valittamista kutsutaan.

        Ei kritiikki ole valittamista, vaan palautetta asian kehittämiseksi. Siksi vaikka kauppiaat pyytävät palautetta, jotta voivat parantaa ja tehostaa toimintaansa. Samaten urheilijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se syytös, vieläpä perusteeton sellainen. Sinua varmaan saa töniä esim. kassajonossa, sillä olet siinä tukkona takana jonottaville.

        Siis miten kassajonossa voi olla tukkona takana oleville?

        Tietenkin jos minä seison kassajonossa muiden tukkona, niin totta kait saa töniä ja ehkä näin herättää ihmisen. Ei sitä tiedä vaikka joku on nukahtanut seisaalleen kuin hevonen. Jos on toisten menoa tahallaan haittaamassa, niin pitää siitä palautetta saada. On todella tökeröä haitata toisten elämää omalla toiminnalla.

        Sinä varmaan peovosoidut ja raivostut, jos olet kaupassa kassalla 1 jonottamassa. Kohta kuulutetaan ”kassa 2 aukeaa” ja siihen menee ihmisiä. Sinähän et siis periaatteesta mene siihen, koska pitää pitää oma linja. Se on hissukalle ylitsepääsemätön tehtävä tehdä nopeita muutoksia elämässään ja siirtyä kassalle 2, koska siinä on lyhyempi jono. Provosoidut ja hermostut siksi, koska sinun mielestäsi kaikkien pitäisi vain jatkaa kassalla 1 jonottamista, jotta sinä et pahastu kun joku ehtii ja haluaa olla aikaisemmin muualla. 😂😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kritiikki ole valittamista, vaan palautetta asian kehittämiseksi. Siksi vaikka kauppiaat pyytävät palautetta, jotta voivat parantaa ja tehostaa toimintaansa. Samaten urheilijat.

        Valitetaan ongelmista ja puutteista, eli kritisoidaan.

      • Anonyymi

        Mikähän seko juttu tuo nyt sitten oli? Mistä kohtaa sinä äänet kuulit, näit, tai jollain tapaa koit?
        Jakelet elämänohjetta jota et itse kykene noudattamaan, siitä kun huomauttaa, sekoat täysin.
        Suomentaisitko vielä tämän lauseen sitten kun olet rauhoittunut; "Sinua varmaan on lapsen aloitatte korona ja koulussa?"? En muuten ymmärrä mistä ongelmasta kirjoitit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis miten kassajonossa voi olla tukkona takana oleville?

        Tietenkin jos minä seison kassajonossa muiden tukkona, niin totta kait saa töniä ja ehkä näin herättää ihmisen. Ei sitä tiedä vaikka joku on nukahtanut seisaalleen kuin hevonen. Jos on toisten menoa tahallaan haittaamassa, niin pitää siitä palautetta saada. On todella tökeröä haitata toisten elämää omalla toiminnalla.

        Sinä varmaan peovosoidut ja raivostut, jos olet kaupassa kassalla 1 jonottamassa. Kohta kuulutetaan ”kassa 2 aukeaa” ja siihen menee ihmisiä. Sinähän et siis periaatteesta mene siihen, koska pitää pitää oma linja. Se on hissukalle ylitsepääsemätön tehtävä tehdä nopeita muutoksia elämässään ja siirtyä kassalle 2, koska siinä on lyhyempi jono. Provosoidut ja hermostut siksi, koska sinun mielestäsi kaikkien pitäisi vain jatkaa kassalla 1 jonottamista, jotta sinä et pahastu kun joku ehtii ja haluaa olla aikaisemmin muualla. 😂😂😂😂😂😂

        Matelet hihnalla asetellen ostoksiasi sille, sama meininkin kun asettelet ostoksiasi kassiin, ja kun unohdat jotain, lähdet sitä noutamaan kesken kaiken. Siinä vaiheessa sinua ilmeisesti saa vähän töniä edestä pois hidastelemasta, tai ainakin seisoa takanasi tappituntumassa hönkäillen niskaasi ja vaatien sinua poistumaan, varsinkin jos satut olemaan vahus tai kärsit jostain vammasta.
        Em. asenne on se, mitä nämä idiootit täällä jakavat ja vaativat liikenteeseen.

        Eikö sinulla muuta ole kuin provosoidut siitä, provosoidut tästä ja tuosta? On sinulla melko köyhä mieli.
        Olet takuuvarmasti se ensimmäinen uhoaja jos jotain tapahtuu, eli provosoidut heti pienimmästäkin asiasta ja syytät kaikkia paitsi itseäsi, vaikka olisit tilanteen aiheuttanutkin. Onneksi se on vain pienen promillen ongelma koko väestöstä ja olet malliesimerkki tuosta pienestä ryhmästä ääliöitä.

        Otahan hullu lääkkees.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otahan hullu lääkkees.

        Millaisia lääkkeitä sinulla on? Ei siis itselläni ole tarvetta sellaisille, mutta sinulla kun tuntuu kokemusta olevan ns. pääongelmista enemmänkin, niin voisit hiema valaista asiaa. Onko äänien kuulemiselle omat pillerit, vai onko samat mitä yleensä hulluuteen, ja mitä hulluuteen yleensä määrätään?

    • Anonyymi

      Kirjoitin pari vihaista viestiä tähän ketjuun koska menitte asiattomuuksiin ja alatte heti vetämään henkilöä viestin takana kuraan. Mutta vaikka teitä on kohdeltu kaltoin, niin se ei oikeuta teitä kohtelemaan muita kaltoin. Mutta valitettavan moni ei täällä ymmärrä eikä kunnioita mitään muuta kuin keppiä, sen sanan kaikissa merkityksissä. Joten anteeksi, jajoudun poistumaan, mutta pitäkää foorumi ja oulu pystyssä.

      • Anonyymi

        No poistu, ei näy onnistuvan. Olet tyhjää kitinää täynnä. Mikä lienee tuonkin aiheuttanut, liekkö synnynnäinen ominaisuus..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No poistu, ei näy onnistuvan. Olet tyhjää kitinää täynnä. Mikä lienee tuonkin aiheuttanut, liekkö synnynnäinen ominaisuus..?

        Kukahan se on tyhjää kitinää täynnä? Minä en poistu mihinkään, kun en ole edes ollut poistumassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan se on tyhjää kitinää täynnä? Minä en poistu mihinkään, kun en ole edes ollut poistumassa.

        Aijaa, et siis ollut poistumassa vai? "Joten anteeksi, jajoudun poistumaan, mutta pitäkää foorumi ja oulu pystyssä."

        Kirjoituksiasi ei kannata uskoa pätkääkään, sillä ne ovat puhdasta potaskaa vailla järjen häivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aijaa, et siis ollut poistumassa vai? "Joten anteeksi, jajoudun poistumaan, mutta pitäkää foorumi ja oulu pystyssä."

        Kirjoituksiasi ei kannata uskoa pätkääkään, sillä ne ovat puhdasta potaskaa vailla järjen häivää.

        Vastailette ihan väärille ihmisille. Itse en riitele foorumilla. Ohi ammuttu, mikä ei yllätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastailette ihan väärille ihmisille. Itse en riitele foorumilla. Ohi ammuttu, mikä ei yllätä.

        Sillä ei ole mitään merkitystä, en vastaile kenellekkään, kommentoin vain kirjoitettua tekstiä, sama kuka sen kirjoittaa.
        Miksi sinua muuten ammuttiin? Ilmeisesti aihetta kuitenkin oli, kun ei se sinua edes yllättänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastailette ihan väärille ihmisille. Itse en riitele foorumilla. Ohi ammuttu, mikä ei yllätä.

        Tuo yksi hidasteleva hidasälyinen vajakkidille ilmeisesti luulee että häntä kritisoi vain yksi ihminen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo yksi hidasteleva hidasälyinen vajakkidille ilmeisesti luulee että häntä kritisoi vain yksi ihminen .

        Täh? Melko luulotautinen olet jos sellaista edes ajattelet, mutta jotta asia tulee sinulle selväksi, tässä osa kirjoituksestani uudestaan hiema muutettuna:
        Sillä ei ole mitään merkitystä, en vastaile kenellekkään, kommentoin vain kirjoitettua tekstiä, sama ketkä ne on kirjoittanut.

    • Anonyymi

      Ei s oikein toimi kuten kuuluisi. Liian hitaasti ajetaan ja toinen kaista vain käytössä. Turvavälit ei ole kunnossa sillä hitaiden kaistalla. 👎🏽

      • Anonyymi

        Turha siitä on edellä ajavaa syyttää, turvavälin huolehtiminen kuuluu perässä ajajalle, liian lähellä perässä roikkuminen on jopa kielletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha siitä on edellä ajavaa syyttää, turvavälin huolehtiminen kuuluu perässä ajajalle, liian lähellä perässä roikkuminen on jopa kielletty.

        No juuri näin. Mutta miksi ne ääliöt ajaa sitten liian hiljaa ja lähekkäin toistensa perässä, eikö voi mennä ohi? Niin minä teen. Ai niin mutta jos ohittaa, on kaahari ainakin tämän yhden täällä skitsoilevan pakkomielteisen mielestä.

        En minä ainakaan pane pahakseni jos muutkin ohittaa kuin minä ja jos joku ohittaa minut, vaikka ajan suurinta sallittua. Ja moottoritiellä ei edes ohiteta, vaan otetaan toinen kaista. Tai kolmas jne. Mikä täällä Oulussa on niin vaikeaa tuossa moottoritiellä ajamisessa, kun ajetaan niin hiljaa ja sillä aiheutetaan se jono siihen oikean puoleiselle kaistalle? Ajakaa lujempaa ja sitäkin vasenta kaistaa.

        Se ääliö on siellä perässä, tämä ääliö on siis se kaahari. Kaahaamiseen ei tarvita edes ylinopeutta, se on ajoasenne, eli tapa miten ajetaan. Ohittamisella ei ole mitään tekemistä kaahaamisen kanssa, vaikka niin koitat koko ajan väittää, tapa miten ohitetaan voi olla kaahaamista, ei itse ohittaminen. Kaahaamista on esim. kun ajaa suurinta sallittua nopeutta, vaikka ympärillä on valtava ruuhka ja väkeä pyörii ympärillä joka suunnalla, eli vaikka kaahaa, ei silti aina aja ylinopeutta. Kaahaaminen on siis asenne ja ajotapa, joka aiheuttaa vaaraa.

        Totta kait kaahaamiseen tarvitaan joku nopeusraja, jonka reilusti ylittäessä on kaahari. Vähän ylittäessä on pienen rikkeen tekijä, vähän enemmän ylittäessä on ylinopeutta ajava. Kaaharin määritelmän täyttämiseksi tarvitaan aika voimakasta nopeusrajoituksen ylittämistä.

        Ei ole mitään tiettyä nopeusrajaa mikä määrittää kaahaamisen, sillä se määrääytyy ympäristön ja tilanteen mukaan, jopa F1:ssä voi kaahata, vaikka kyse on kilpaiusta jossa nopein voittaa. F1:sissäkin tuosta kaahaamisesta tulee jatkuvasti rangaistuksia kaahareille, koska kaahauksen seurauksena tulee yleensä kolari.
        Ylinopeus on vain ylinopeus, ei kaahaamista. Jos esim. ajaa täysin tyhjällä motarilla 150km/h keskellä kirkasta päivää, hyvällä säällä ja autolla joka kykenee siihen leikiten sekä turvallisesti, ei ole kaahaamista, se on vain ylinopeuden ajamista, eikä edes erityisemmin vaaranna ketään.

        Kaahaamista voikin verrata rälläämiseen, rälläämistä on kaahaaminen, mikä tapahtuu yleensä pienellä alueella, kaahaaminen vastaavasti matkalla jonnekkin. Rällääminen, joka tapahtuu asiallisesti ja sääntöjä noudattaen, on vain ajelua.
        Kaahaaminen on siis asenne jolla moottoriajoneuvoa käytetään, nopeus ei ole mikään tietty numero, se on vain yksi osa kokonaisuutta. Perässä roikkujahan voi ajaa jopa alinopeutta, mutta silti kaahaa, ja sitä enemmän mitä lähempänä toisen perässä roikkuu.

        Kirjoituksesi kertoo valitettavan faktan, eli et edes ymmärrä mitä kaahaaminen on. Jopa jalan voi ns. kaahata, vaikkei sitä siksi kutsutakkaan.
        Itse tykkään käydä kaupassa mahdollisimman nopeasti aikaa tuhlaamatta, eli kävelen vauhdilla kaupan läpi poimien mukaan ne tuotteet mitä tulin hakemaan, mutta hidastan aina kun edessä on ruuhkaa, eli muita asiakkaita, sillä muuten se olisi "kaahaamista".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juuri näin. Mutta miksi ne ääliöt ajaa sitten liian hiljaa ja lähekkäin toistensa perässä, eikö voi mennä ohi? Niin minä teen. Ai niin mutta jos ohittaa, on kaahari ainakin tämän yhden täällä skitsoilevan pakkomielteisen mielestä.

        En minä ainakaan pane pahakseni jos muutkin ohittaa kuin minä ja jos joku ohittaa minut, vaikka ajan suurinta sallittua. Ja moottoritiellä ei edes ohiteta, vaan otetaan toinen kaista. Tai kolmas jne. Mikä täällä Oulussa on niin vaikeaa tuossa moottoritiellä ajamisessa, kun ajetaan niin hiljaa ja sillä aiheutetaan se jono siihen oikean puoleiselle kaistalle? Ajakaa lujempaa ja sitäkin vasenta kaistaa.

        Monesti jos ajan motarilla ja vasemmalla kaistalla on tilaa ja näen että eampilta on tulossa 2 tai enemmän autoja niin jos näen etteivät he osaa sopeuttaa nopeutta ja etäisyyttä minuun, niin vaihdan kaistaa. Koskaan ei tiedä ennakkoon, koska joku tuleekin vaikka alle 80km/h vauhtia motarille. Niitä on usein. Ja nopeus lasketaan 90km/h:hon jo pari kilometriä ennen ramppia mistä möngitään ylös.

        Motarilla on paljon sellaisia kulkuneuvoja joilla suurin sallittu nopeus on 80km/h, joten eikös siihen pidä varautua aina?

        Piää varautua ja siksi ajan sitä vasenta ohi. Miksi jotkut jää sen 80 ajavat perään köröttelemään? Miksi tulla moottoritielle ja ajaa liian hiljaa? Vieressä menee tie jossa voi ajaa hitaampaa ja kaivella nenää ja persettä ja nuuhkia paskanhajuisia sormiaan sitten. Nykyään peräkärry perässäkin saa ajaa satasta, eli kait se jostakin kertoo kun tällainen muutos tehty? Rekat ajaa rajoitinta vasten 88, mutta niistä muutamista rekoista ei haittaa ja vaaraa ole. Liikkuvat yleensä siihen aikaan kun muut on pois.

        Siis ei niitä ole paljon joiden velvoitetaan ajamaan se 80!! Niitä on jotka ajaa jostakin syystä liian hiljaa ja jonossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesti jos ajan motarilla ja vasemmalla kaistalla on tilaa ja näen että eampilta on tulossa 2 tai enemmän autoja niin jos näen etteivät he osaa sopeuttaa nopeutta ja etäisyyttä minuun, niin vaihdan kaistaa. Koskaan ei tiedä ennakkoon, koska joku tuleekin vaikka alle 80km/h vauhtia motarille. Niitä on usein. Ja nopeus lasketaan 90km/h:hon jo pari kilometriä ennen ramppia mistä möngitään ylös.

        Siis se rampilta tuleva saa väistää sinut eteen tai taakse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään tiettyä nopeusrajaa mikä määrittää kaahaamisen, sillä se määrääytyy ympäristön ja tilanteen mukaan, jopa F1:ssä voi kaahata, vaikka kyse on kilpaiusta jossa nopein voittaa. F1:sissäkin tuosta kaahaamisesta tulee jatkuvasti rangaistuksia kaahareille, koska kaahauksen seurauksena tulee yleensä kolari.
        Ylinopeus on vain ylinopeus, ei kaahaamista. Jos esim. ajaa täysin tyhjällä motarilla 150km/h keskellä kirkasta päivää, hyvällä säällä ja autolla joka kykenee siihen leikiten sekä turvallisesti, ei ole kaahaamista, se on vain ylinopeuden ajamista, eikä edes erityisemmin vaaranna ketään.

        Kaahaamista voikin verrata rälläämiseen, rälläämistä on kaahaaminen, mikä tapahtuu yleensä pienellä alueella, kaahaaminen vastaavasti matkalla jonnekkin. Rällääminen, joka tapahtuu asiallisesti ja sääntöjä noudattaen, on vain ajelua.
        Kaahaaminen on siis asenne jolla moottoriajoneuvoa käytetään, nopeus ei ole mikään tietty numero, se on vain yksi osa kokonaisuutta. Perässä roikkujahan voi ajaa jopa alinopeutta, mutta silti kaahaa, ja sitä enemmän mitä lähempänä toisen perässä roikkuu.

        Kirjoituksesi kertoo valitettavan faktan, eli et edes ymmärrä mitä kaahaaminen on. Jopa jalan voi ns. kaahata, vaikkei sitä siksi kutsutakkaan.
        Itse tykkään käydä kaupassa mahdollisimman nopeasti aikaa tuhlaamatta, eli kävelen vauhdilla kaupan läpi poimien mukaan ne tuotteet mitä tulin hakemaan, mutta hidastan aina kun edessä on ruuhkaa, eli muita asiakkaita, sillä muuten se olisi "kaahaamista".

        Höpö höpö. Tuo on sinun oma illuusio asiassa. Miksi aina vertaan kilpa-autoilua tieliikenteessä autoiluun? Olet oikeasti selaisin hyvä mies. Mitä sinulle on tapahtunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Tuo on sinun oma illuusio asiassa. Miksi aina vertaan kilpa-autoilua tieliikenteessä autoiluun? Olet oikeasti selaisin hyvä mies. Mitä sinulle on tapahtunut?

        Lueppas tuo oma kirjoituksesi uudelleen, sitten mieti kuka on sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ei niitä ole paljon joiden velvoitetaan ajamaan se 80!! Niitä on jotka ajaa jostakin syystä liian hiljaa ja jonossa.

        Mutta niitä on valtavasti, jotka saavat ajaa motarilla 80km/h. Itse en aja peräkärry perässä kuin korkeintaan sen 80km/h, vaikka saisinkin ajaa satasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piää varautua ja siksi ajan sitä vasenta ohi. Miksi jotkut jää sen 80 ajavat perään köröttelemään? Miksi tulla moottoritielle ja ajaa liian hiljaa? Vieressä menee tie jossa voi ajaa hitaampaa ja kaivella nenää ja persettä ja nuuhkia paskanhajuisia sormiaan sitten. Nykyään peräkärry perässäkin saa ajaa satasta, eli kait se jostakin kertoo kun tällainen muutos tehty? Rekat ajaa rajoitinta vasten 88, mutta niistä muutamista rekoista ei haittaa ja vaaraa ole. Liikkuvat yleensä siihen aikaan kun muut on pois.

        Jo on kummat aiheet sinulla, etkö muuta mietittävää keksi kun miksi joku ajaa motarilla 80km/h.
        Jos käväisen vain mutkan motarilla, eli nousen kohta pois, ei ole mitään tarvetta ohittaa 80km/h:ta ajavaa, sillä se ei säästä aikaa eikä hermoja yhtään, ohittaminen sitä vastoin vie vain paljon enemmän polttoainetta ja ihan turhaa, sillä ohittamalla en hyödy yhtään.
        Paljon näkee näitä idiootteja jotka tulevat motarille, ohittelevat minkä kerkeävät ja sitten poistuvat seuraavalta rampilta pois, siinä ei ole mitään järkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta niitä on valtavasti, jotka saavat ajaa motarilla 80km/h. Itse en aja peräkärry perässä kuin korkeintaan sen 80km/h, vaikka saisinkin ajaa satasta.

        Listaa ketkä motarilla on velvollisia ajamaan 80 km/h? Ne muutamat joilla se velvollisuus tai jotka ei halua ajaa satasta voivat mennä pienempiä teitä pitkin. Tai jos ei mene, niin älkää nyt itseenne ottaako kun teistä mennään ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on kummat aiheet sinulla, etkö muuta mietittävää keksi kun miksi joku ajaa motarilla 80km/h.
        Jos käväisen vain mutkan motarilla, eli nousen kohta pois, ei ole mitään tarvetta ohittaa 80km/h:ta ajavaa, sillä se ei säästä aikaa eikä hermoja yhtään, ohittaminen sitä vastoin vie vain paljon enemmän polttoainetta ja ihan turhaa, sillä ohittamalla en hyödy yhtään.
        Paljon näkee näitä idiootteja jotka tulevat motarille, ohittelevat minkä kerkeävät ja sitten poistuvat seuraavalta rampilta pois, siinä ei ole mitään järkeä.

        Eli syy miksi et aja satasta on piheys? Näin ajattelinkin. Eli ohje/pyyntö: mene sitten hiljaisempia teitä pitkin ja aja vaikka 60 km/h. Älä tule toisten haitaksi.

        En Minä kyllä tuollaisia näe, mutta minä keskitynkin omaan ajoon. Se mateleva jono siinä kyllä menee ja sitä ei voi olla huomaamatta ja ihmettelemättä. Missä on niin lyhyet rampin välit että ei kannata siinäkin suojella henkikultaansa ja ajaa siitä jonosta ohi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Listaa ketkä motarilla on velvollisia ajamaan 80 km/h? Ne muutamat joilla se velvollisuus tai jotka ei halua ajaa satasta voivat mennä pienempiä teitä pitkin. Tai jos ei mene, niin älkää nyt itseenne ottaako kun teistä mennään ohi.

        Listaappas itse syyt miksi juuri sinä olet tärkeämpi mitä kaikki muut. Olet juuri sellainen turhanpätijä, joka ottaa itseensä ja kyttää miten muut ajavat, valitat heti kun joku ajaa eri nopeutta mitä sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli syy miksi et aja satasta on piheys? Näin ajattelinkin. Eli ohje/pyyntö: mene sitten hiljaisempia teitä pitkin ja aja vaikka 60 km/h. Älä tule toisten haitaksi.

        Voi ääliö. Siis vielä kerran, ajan suurinta sallittua nopeutta aina kun se on mahdollista, mutta en syytä hitaampia kuljettajia siitä että ajavat hitaampaa.
        Olethan tuota itsekkin muiden haittana jokapäiväisessä elämässä, miksei muut saisi olla sinun haittana? Miksi kuvittelet olevasi muita tärkeämpi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En Minä kyllä tuollaisia näe, mutta minä keskitynkin omaan ajoon. Se mateleva jono siinä kyllä menee ja sitä ei voi olla huomaamatta ja ihmettelemättä. Missä on niin lyhyet rampin välit että ei kannata siinäkin suojella henkikultaansa ja ajaa siitä jonosta ohi?

        Keskityt omaan ajoosi? Kerrot heti perään miten olet keskittynyt muiden ajoon. Koitappas päättää miten ne asiat oikeasti on.

        Olen nähnyt monta kertaa miten rampista on tullut motarille joku "kiireinen" kuski, joka alkaa ohitella heti kaikkia ja poistuu seuraavasta rampista, nämä kuljettajat ovat juuri niitä vaarallisia kaahareita. Kerran on joku idiootti kiilannut suoraan edestä ulosmenorampille niin, että olen joutunut jarruttamaan ettei kolahda autojen kulmat yhteen, vaikka tilaa olisi takana ollut satoja metrejä, mutta ei, piti ohittaa ja sitten leikata nenän edestä. Saa siinä henkikultaa välillä varoa, eikä auttanut vaikka ajoin reilua satasta.

        Vaikka kaikki ajaisivat motarilla vähintään satasta, silti joku roikkuisi perässä, joten on turvallisempaa että vauhtia on vähemmän, eikä joskus haittaisi vaikka vauhtia olisi vain 40km/h, sillä pahimmillaan sekin on liikaa. Ehkä motarilla voisikin pudottaa nopeusrajoitusta sinne 80km/h:n, olisi nopeudet pienempiä kun idiootit ajavat toisten päälle.

        Kunnia sille jolle se kuuluu, idiootti kaahari on se perässä roikkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli syy miksi et aja satasta on piheys? Näin ajattelinkin. Eli ohje/pyyntö: mene sitten hiljaisempia teitä pitkin ja aja vaikka 60 km/h. Älä tule toisten haitaksi.

        Piheys on sairasta pakkomiellettä ja itsekkyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piheys on sairasta pakkomiellettä ja itsekkyyttä.

        Toisten ajonopeuden jatkuva kyttääminen on myös sairasta.

    • Anonyymi

      Pieni korjaus:
      "nopeus ei ole mikään tietty numero," kuuluisi olla "liian suuri nopeus ei ole mikään tietty numero,"

    • Anonyymi

      Mielipiteeni on että sujuvaa. Huolehdin oman ajoni ottaen muut huomioon.
      Auto ei ole minulle muu kuin kulkuväline, en tarvitse peltilehmältä pönkitystä omalle mielelleni.
      Ohitan jos tilanne vaatii, en sen vuoksi että ärsyyntyisin jonkun automerkistä, miettisin mihin hintakategoriaan pirssi kuuluu.
      Minut voi ohittaa jos jollakin tarve, huomaan kyllä jos ohittavasta autosta mulkoillaan, se ei mua kutita sillä mä olen mä ja jatkan matkaani omalla vauhdilla, edelleenkin muut huomioiden.
      Turvallista matkaa👍

      • Anonyymi

        Eipä muuta kuin anna mennä vaan, mutta auta armias jos lasket nopeutesi mistä syystä tahansa Oulun kohdalla alle nopeusrajoituksen, olet itse piru joka pitää manata pois liikenteestä kokonaan.

      • Anonyymi

        Siis minä painatan vanhalla Kialla ohi. Ja sepä ottaa kuulaan egoisteja. En tiedä miksi. Tykkään liikkua julkisilla ja lentäen ulkomaille ja sielläkin. Pysykää te jutut täällä auto-osamaksujenne kanssa. Autoilu tulee loppumaan kokonaan. Kun autoilu loppuu, niin laitan Kian paaliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä muuta kuin anna mennä vaan, mutta auta armias jos lasket nopeutesi mistä syystä tahansa Oulun kohdalla alle nopeusrajoituksen, olet itse piru joka pitää manata pois liikenteestä kokonaan.

        Totta. Oululaiset ei ymmärrä että jollakin voi olla oikeitakin ongelmia mille ei mahda mitään. Esim. vika autossa voi hidastaa autoa, tai vaikka sairaskohtaus, jos näkö lähtee kesken ajon, tai jos on vaikka turisti uluko-mailta, joska etsii oikeaa osoitetta. Oululaiset ajattelee että ihmiset tekee kaiken ilkeyttään ja juuri heitä varten tahallaan.

        Aika moni pitää nopeutensa syyttä alle nopeusrajoituksen, ja ihan rauhassa saavat junnata. Mutta miksi heillä ottaa niin koville kun joku ajaa sitä vasenta kaistaa ohi sitä saturaista mitä tiellä saa ajaa? Te hitaammat voitte säästää sitä bensaa ja aitoja ja mennä jännittämään sinne vanhalle nelostielle.

        Mistä sinä olet saanut tuon typerän mielikuvan päähäsi, että ketään kiinnostaa jos joku ajaa ohi? Ketään ei kiinnosta jos joku ohittaa, sillä se on niin arkipäiviäinen tapahtuma liikenteessä kuin olla ja voi, koita tajuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Oululaiset ei ymmärrä että jollakin voi olla oikeitakin ongelmia mille ei mahda mitään. Esim. vika autossa voi hidastaa autoa, tai vaikka sairaskohtaus, jos näkö lähtee kesken ajon, tai jos on vaikka turisti uluko-mailta, joska etsii oikeaa osoitetta. Oululaiset ajattelee että ihmiset tekee kaiken ilkeyttään ja juuri heitä varten tahallaan.

        Laki velvoittaa tarkistamaan auton kunnon ja oman kuntonsa ennen ajoon lähtöä. On rikos tulla viallisella autolla ja sairaana/ väsyneenä liikenteeseen. Jos tulee sairaskohtaus, sitten ajetaan auto hyvin pientareelle ja soitetaan 112 ja odotetaan apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä olet saanut tuon typerän mielikuvan päähäsi, että ketään kiinnostaa jos joku ajaa ohi? Ketään ei kiinnosta jos joku ohittaa, sillä se on niin arkipäiviäinen tapahtuma liikenteessä kuin olla ja voi, koita tajuta.

        Kyllä täällä joku massapostaaja tuntuu ohituksesta provosoituvan, koska hän säästää bensaa ja ajelee alinopeutta ja siitä ei saisi mennä ohi, koska hänellä ottaa luonnolle ja kaikki ohi matelevat on kaahareita. Hänellä on aina kilpailu menossa omassa päässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä joku massapostaaja tuntuu ohituksesta provosoituvan, koska hän säästää bensaa ja ajelee alinopeutta ja siitä ei saisi mennä ohi, koska hänellä ottaa luonnolle ja kaikki ohi matelevat on kaahareita. Hänellä on aina kilpailu menossa omassa päässään.

        Olenko kertaakaan kirjoittanut että ohittaminen haittaa?
        Itse ohitan aina kun siihen on tarvetta ja turvallinen tilaisuus, eikä ole ikinä ollut mitään ongelmia. Jos näen että takaa tuleva haluaa ohi, näytän vilkulla jos on hyvä tilaisuus mennä ohi ja hidastan vauhtia kun takaa tuleva lähtee ohittamaan, jotta hän pääsee nopeammin ja turvallisemmin ohi, sillä se on sitä liikenteen sujuvoittamista.

        Typerä marina hitaammista on vain tyhjää kitinää. Peilaatte omia puutteitanne muihin, syyttäen heitä omasta kyvyttömyydestänne.
        Veikkaan että osa teistä on juuri niitä pakoputken nuuhkijoita, jotka roikkuvat aina jonkun perässä, siis aina kun on yksikin auto edessäpäin, eikä siihen auta vaikka tämä ajaisi suurinta sallittua nopeutta, sillä mikään ei teille riitä, siksi ajatte ko. auton kiinni vaikka ylinopeudella, jotta voitte sitten nautiskella pakokaasuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Oululaiset ei ymmärrä että jollakin voi olla oikeitakin ongelmia mille ei mahda mitään. Esim. vika autossa voi hidastaa autoa, tai vaikka sairaskohtaus, jos näkö lähtee kesken ajon, tai jos on vaikka turisti uluko-mailta, joska etsii oikeaa osoitetta. Oululaiset ajattelee että ihmiset tekee kaiken ilkeyttään ja juuri heitä varten tahallaan.

        Ja joillakin voi olla hidas äly ja siksi hitaiden kannattaa mennä hitaampia teitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja joillakin voi olla hidas äly ja siksi hitaiden kannattaa mennä hitaampia teitä.

        Sinun älyllä kannattaa jo mennä taksilla.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Et sitten viitsinyt laittaa määritelmää tänne, joten tässä se on:
        "ajoneuvon kuljettaja, joka ajaa olosuhteisiin nähden liian korkealla nopeudella (mahdollisesti myös varomattomasti) aiheuttaen muille vaaraa tai epämukavuutta; ajoneuvon kuljettaja, joka kaahaa"

        Eli, AJAA OLOSUHTEIIN NÄHDEN LIIAN KORKEALLA NOPEUDELLA. Hitaudesta tuossa määritelmässä ei muuten ole mainintaa.

        Hitaat eivät aiheuta sitä vaaraa, vaan liian nopeasti ajavat, siksi ajavat toisen perään kiinni aiheuttaen vaaraa. Voit inkuttaa vaikka maailman tappiin saakka, ei se fakta siitä miksikään muutu.

        Tuollahan tuo linkissä lukee se määritelmä. Miksi se pitäisi valmiiksi laittaa? Hitaat aiheuttaa ne huonot olosuhteet jotka aiheuttavat kolarit.

        Hitaat suksikaa helvettiin! Ja hitaita Pohjantiellä riittää!!

        Terveisin, aina rajoitusten mukaan ajava ”kaahari”!

        Hah, tunnustit, olet siis kaahari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah, tunnustit, olet siis kaahari.

        Minäkin tunnustan olevan kaahari, tämän yhden sekoboltsin määrittelemä sellainen. Ajan bensansäästäjien ohi.

        Ps. Eniten säästätte bensaa ja muiden ihmisten hermoja, kun pysytte kotonanne!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin tunnustan olevan kaahari, tämän yhden sekoboltsin määrittelemä sellainen. Ajan bensansäästäjien ohi.

        Ps. Eniten säästätte bensaa ja muiden ihmisten hermoja, kun pysytte kotonanne!

        Minä en määrittele mikä on kaahari, siitä on olemassa valmis määritelmä, mikä on mielestäni vielä varsin hyvä ja tarkka määritelmä.

        Eli tunnustit juuri olevasi kaahari, siitä se liikenteessä käyttäytymisesi paraneminen voi alkaa.

    • Anonyymi

      Pohjantielle tarvitaan vähimmäisnopeusrajoitus köröttelijöiden vähentämiseksi, koska he aiheuttavat kolarit eli muodostavat ne huonot olosuhteet. Vähimmäisnopeudeksi 90km/h tai 100km/h ja enimmäisnopeus 120km/h hyvällä kelillä.

      https://www.verkkouutiset.fi/poliisin-mukaan-alinopeudesta-jatkossa-100-euron-sakot/#dc2b9701

      Oulussa on harvinaisen huonosti toimiva moottoritie, ja syy on liian hitaiden. Keskinopeus Pohjantiellä tulee olla satasen paikkeilla. Hitaampia varten on hitaammat tiet, jossa voi haaveilla, säästää polttoainetta ja autoa ja pelätä elämää turvallisemmin.

      • Anonyymi

        Hah, siinä sitä poliisivaltiota kerrakseen. Mitä seuraavaksi? Sakotetaan jos joku ajaa päälle?

      • Anonyymi

        Mene köyhä parempiin töihin, niin ei tartee hätäillä noin paljoa.

      • Anonyymi

        Melko vittumainen homma, jo valmiiksi määrätään sitä tätä ja tuota, sitä mukaa kun kiristetään miten saa ajaa, eli esim. mitä tarkemmin määrätään vaikkapa ajonopeus, sitä enemmän ajamisesta tulee pelkkä suoritus josta ei nauti yhtään. Tuolla tavalla ajamisesta viedään se viimeinenkin ajamisen ilo, oikea malliesimerkki turhasta byrokratiasta ja holhouksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene köyhä parempiin töihin, niin ei tartee hätäillä noin paljoa.

        Mene sinä, niin ei tarvitse bensaa säästää ja jännittää.

        Ei ajamisesta tarvitse nauttiakaan, koska se on keino liikkua paikasta a paikkaan b. Ilmiöt nautintoa se on kun ajetaan jonossa hitaasti jo jännitetään milloin se edellä ajava arka paska pistää liinat tiskiin, kun ette pidä turvavälejä. Minä painan vasenta edelle, olen sen verran järkevä. Ja sama pienemmillä teillä ellei taajamassa, niin painatan edelle. Sekös arkoja vituttelee.

        Ei ku sinäpäs... Ja lällänlällänlierut päälle.

        Siis kaahaat siksi että kuvittelet sen vituttavan muita? Mikä kakara sinä oikein olet? Mitäpäs jos keskittyisit siihen ajamiseen, niin kaikki muutkin tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene köyhä parempiin töihin, niin ei tartee hätäillä noin paljoa.

        Mutta kun on muutakin kuin työ, niin ei viitsisi istua autossa odottamassa kolaripaikan raivausta ja tien aukeamista hituroiden aiheuttamien kolareiden takia. Mutta hitaillehan se pällieläke tulee aina ja se on niin pieni, että bensaa pitää säästää ja joka paikassa tingata. Sätkötupakkiin riittää kyllä rahaa. Olisipa isä ja äiti eli serkukset jättänet siittämättä nämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kaahaat siksi että kuvittelet sen vituttavan muita? Mikä kakara sinä oikein olet? Mitäpäs jos keskittyisit siihen ajamiseen, niin kaikki muutkin tekevät.

        Eihän tuossa niin lue. Ei hän kaahaa, hän ohittaa. Ja minkä hän sulla voi kun se ohitus vituttelee joitakin sairaita, kuten tästä ketjusta voidaan todeta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuossa niin lue. Ei hän kaahaa, hän ohittaa. Ja minkä hän sulla voi kun se ohitus vituttelee joitakin sairaita, kuten tästä ketjusta voidaan todeta?

        Lukeehan siinä.

        Tässäpä vielä kaahrin määritelmä:
        "ajoneuvon kuljettaja, joka ajaa olosuhteisiin nähden liian korkealla nopeudella (mahdollisesti myös varomattomasti) aiheuttaen muille vaaraa tai epämukavuutta; ajoneuvon kuljettaja, joka kaahaa"

        Ei ole mahdollista ajaa aina nopeusrajoitusen mukaan turvallisesti, eli jos aina ajaa nopeusrajoitusen mukaan vaikkei se ole turvallista, on kaahari.

        Tässä tunnustus:
        "Terveisin, aina rajoitusten mukaan ajava ”kaahari”!"

        Se, että kaaharit eivät itse ymmärrä mitä kaahaaminen tarkoittaa, ei poista sitä faktaa, että he ovat kaahareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ku sinäpäs... Ja lällänlällänlierut päälle.

        Tänne pitäisi olla joku ikäraja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänne pitäisi olla joku ikäraja!

        Mutta sittenhän sinä et saisi enään kommentoida tänne.

      • Anonyymi

        "Alle nopeusrajoituksen ajavat kuljettavat aiheuttavat muissa tienkäyttäjissä tieraivoa, joka johtaa perässä roikkumiseen ja vaarallisiin ohituksiin, The Daily Star kirjoittaa."

        Siis edelleen se vika on näissä kaahareissa ja tieraivotyypeissä, syytetään ja tuomitaan viaton kulkija, on selvää millainen idootti on tutkimuksen laatinut.
        Kaahari menettää malttinsa ja aiheuttaa sitten vaaratilanteen. Tilanne ei ole periaatteeltaan sen kummempi mitä silloin, kun joku tuuppaa mummon kumoon edestään kun tämä eteni liian hitaasti. Ero on vain siinä, ettei mummoa syyllistetä ja väitetä tilanteen aiheuttajaksi.
        Monen ajatusmaailma menee edelleen sitä vanhaa ja typerää rataa, missä syyllistetään uhria eikä tekijää. Se on kumma ettei tuosta typerästä ajatusmallista ole vieläkään päästy eroon. Naisia ei sentään saa enään raiskata, ei vaikka pitäsivätkin seksikkäitä vaatteita, ei vaikka olisi oma vaimo. Saas nähdä miten kauan menee, ennen kuin vastaava järki tulee myös liikenteeseen, veikkaan ettei ihan heti kun näitäkin kirjoituksia lukee.

        Se nyt ihmisten oma ajattelu kertoo sitä, että ne hitaat aiheuttaa kolarit ja ärsyttää. Katsos maailma muuttuu ja kehittyy! Lakikin on muuttumassa sen suuntaiseksi.

        Siis tekijä on nimenomaan se hidas ja se joka ei pidä turvavälejä, koska se on rikos!
        Minulle on on ihan sama vaikka sujautti helvettiin kaikki köröttelijät, mutta älkää itkekö kun joka paahtaa edelle kun haluaa ajaa rauhassa suurinta sallittua nopeutta. Ei luulis olevan kaltaisetasi hullulta pois?

        Siis mun mummo ajaa satasta motarilla ja silloin kun sitä satasta saa. Ajaa sen vanhalla Fiestalla ja nauraa näille ressukolle köröttelijöille. Ihmettelee geriatrille, miksi ihmeessä joku tulee tientukoksi. Mummolla ikää 98 vuotta. Jos ette pysy mukana, jääkää kotiin !

        Idioottien ajattelua on syyttää uhria, joka ajelee kaikessa rauhassa kun idiootti ajaa päälle.

        Laki on muuttumassa aina vain lähemmäs ja lähemmäs puhdasta holhousyhteiskuntaa jossa pyritään rahastamaan kaikesta mahdollisesta. Kohta joka autossa on GPS, jota jo yrittivät tuputtaa Sipilän hallituksen aikana. Siinä mielessä hyvä idea tuo GPS, että sitten voidaan sakottaa heti kun ylität nopeusrajoituksen yhdellä kilometrillä tunnissa, tai vastaavasti ajat yhtä kilometriä tunnissa liian hitaasti. Mitä suurempi ero määrättyyn nopeuteen, sitä suurempi sakko, riittävästi sakkoja, kortti pois. Taitaisi olla sinulle suorastaan ajajan taivas.

        Haha. Voe idijootti. Turvavälin pitäminen ei ole edessä ajavan velvollisuus, vaan takana ajavan velvollisuus. Jos laki muuttuisi siten, että turvavälistä huolehtiminen kuuluisikin edessä ajavalle, niin minä ajaisin aina sinun takapuskurissa kiinni, siis aina, sama miten lujaa ajaisit.

        Häneltäkö olet typeryytesi ammentanut?

        Nyt alkaa jo olla sekavaa tekstiä. Massamultipostaajalla menee selvästi pää enemmän sekaisin. Eiköhän lopeteta tämä pitkäksi venynyt jankutusketju.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haha. Voe idijootti. Turvavälin pitäminen ei ole edessä ajavan velvollisuus, vaan takana ajavan velvollisuus. Jos laki muuttuisi siten, että turvavälistä huolehtiminen kuuluisikin edessä ajavalle, niin minä ajaisin aina sinun takapuskurissa kiinni, siis aina, sama miten lujaa ajaisit.

        No niinpä. Ja siksi siitä edellä hidastelevat mennään ohi. Mutta kun tuntuu ettei saisi! Menkää oikeasti vanhaa nelostieltä pelkurit! Siellä saatte säästö bensaa ja pysähtyä käärimään sätkää ja runkkailemaan pientä neitsytnaperoanne pysäkeille, kun tuntuu sitä ylimääräistä aikaa olevan. Ottakaa Serlaa mukaan!

        Jos sinusta tuntuu ettet saisi tehdä jotain sallittua, on se sinun ongelmasi, turha siitä on muita syytellä. Voiko jollakulla ollakkin noin huono itsetunto? Siksikö pitää netissä purkaa huono oloa syyttämällä viattomia?
        Onpas sinulla hekumalliset ajatukset. Siksikö roikut muiden perässä, kun keskityt ajamisen sijaan uneksimaan pysäkeillä sätkää polttavista runkkaajista? Onko se joku sinun fetissijuttu?

    • Anonyymi

      Luin tämän ketjun läpi ja hui kauhia miten pahansuopasia tekstejä.
      Kaikki on samalla asfaltilla siellä motarillakin ja jokainen vastaa omasta ajostaan.
      Höpsöä hommaa alkaa apteekkaria leikkimään ja lääkkeitä jakamaan täällä😂

      • Anonyymi

        Ei kait täällä kukaan ole lääkkeitä jaellut, mutta saahan sitä kysellä mitä lääkkeitä hulluille on määrätty, tiedä vaikka oppisi jotain uutta.

      • Anonyymi

        Ei kait se apteekkari lääkkeitä jaa, vaan lääkäri. On se nyt helevettiä kun tullaan liikennettä haittaamaan ja matelemaan ja sitten otetaan itseen kun joku ajaa ohi. Kyllä joku lääkitys tälle yhdelle sekopäille köröttelijälle pitäisi määrätä.

        Kyllä ne lääkkeet jakaa nimenomaan apteekki, apteekki on ihan sitä varten olemassa, vai oletko saanut joskus lääkäriltä lääkkeitä?

        Olen saanut lääkäriltä joskus lääkettä sellaisen ns. aloituspakkauksen. Esimerkiksi leikkauksen jälkeen näin.
        Ja jos edustaja käynyt ja lääkärillä on lääkettä jemmassa. Mutta minä käytän työterveyttä ja sinä mt-toimistoa, joten toimintatavoissa on eroja.

        Kyllä lääkäri määrää lääkkeet mitä apteekki voi myydä. Ilman lääkäriä ei sikalaa saa lääkkeitä, niin hullulla mallilla Suomessa asiat on vielä 2021.

        Sikalaa = asiakas

        Siinäpäs se pointti olikin, apteekki voi myydä, eli jakaa niitä lääkkeitä, lääkärit eivät niitä yleensä jakele.

    • Anonyymi

      Menee ketju niin pitkäksi taas tuon sekopään köröttelijän massapostaamisesta. Koittakaa hissukat saasa hilattua se kotteronne siihen nopeuteen mitä merkissä ilmoitetaan! Ja teelaatua. Se paniikki ja pelko pois. Jos pelottaa, puhukaa psykologille!

      • Anonyymi

        Voi voi, sinultako menee hermo jopa netissä? Eipä taida noilla hermoilla olla liikenteeseen edes asiaa. Oletko harkinnut joogaa tai muuta? Siis jotain millä saisit hillittyä hermojasi, sillä hermojen menetys liikenteessä voi olla kohtalokasta, sitäpaitsi tuollainen stressaaminen on epäterveellistä.

        Earl Grey..? Vai mikä teelaatu sinulla oli mielessä? En tunne näitä teelaatuja kun en juo teetä.

        Muistappas tuo mantrasi sitten siellä auton ratissa ennen kun lähdet liikkeelle; "paniikki ja pelko pois". Opitko tuon muuten psykologiltasi? Hyvä jos olet saanut apua vaivaasi.

        Sinä hulluhsn et määrittele kuka liikenteeseen lähtee ja kenen sinne pitää lähteä. Mielellään moni ei lähtisi liikenteeseen, mutta jonkun sinunkin pällieläkkeet on maksettava ja syrjäytyminen äitin peräkammariin. Sinulla ne huonot hermot on ja olet arka. Joku lisälääkitys ehkä hyväksi tässä? Mene niitä hitaampia teitä, koska sinulla on aikaa ja selvästi pelottaa. Te pelkurit aiheutatte kolarit liikenteessä, ja se on alettu nykyään myöntämään. Tieto kun muuttuu ja maailma kehittyy. Aina se on tiedetty, mutta asioita ei aina ilmoiteta niin kuin totuus on. Kohta onneksi koko autoilu loppuu. Ja miksi sinä edes lähdet autolla mihinkään, kun paljoa ei ole? Selvästi asut jossakin Limingassa tai Tyrnävällä, niin eikö teidän joutilaiden kannattaisi kulkea kimppakyydeillä? Ja kulkeeko siellä mikään Onni bussi tai muu? Säästät rahaa kun et autoile ja muut koko auton pois.

        Ketju on niin pitkä, että en enää vastaile ja toivon samaa muilta. Alkaa tuolta yhdeltä verenpaine nousemaan niin korkealle ja onko hän saanut nukuttukaan.

        Hyvää kevään jatkoa kaikille!

        Maailma tosiaan kehittyy, siksi esim. nopeusrajoituksia on monin paikoin pudotettu, vaikka autot ovat parempia mitä ennen. Eikä Suomessa ollut aina edes nopeusrajoituksia, eli huonoilla autoilla sai ajaa niin lujaa kun niillä pääsi.

        Maailma tosiaan kehittyy, suuntasi kehitykselle on vain väärä.

        Koitappas arvata uudelleen, sillä en asu Limingassa enkä Tyrnävällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä hulluhsn et määrittele kuka liikenteeseen lähtee ja kenen sinne pitää lähteä. Mielellään moni ei lähtisi liikenteeseen, mutta jonkun sinunkin pällieläkkeet on maksettava ja syrjäytyminen äitin peräkammariin. Sinulla ne huonot hermot on ja olet arka. Joku lisälääkitys ehkä hyväksi tässä? Mene niitä hitaampia teitä, koska sinulla on aikaa ja selvästi pelottaa. Te pelkurit aiheutatte kolarit liikenteessä, ja se on alettu nykyään myöntämään. Tieto kun muuttuu ja maailma kehittyy. Aina se on tiedetty, mutta asioita ei aina ilmoiteta niin kuin totuus on. Kohta onneksi koko autoilu loppuu. Ja miksi sinä edes lähdet autolla mihinkään, kun paljoa ei ole? Selvästi asut jossakin Limingassa tai Tyrnävällä, niin eikö teidän joutilaiden kannattaisi kulkea kimppakyydeillä? Ja kulkeeko siellä mikään Onni bussi tai muu? Säästät rahaa kun et autoile ja muut koko auton pois.

        Ketju on niin pitkä, että en enää vastaile ja toivon samaa muilta. Alkaa tuolta yhdeltä verenpaine nousemaan niin korkealle ja onko hän saanut nukuttukaan.

        Hyvää kevään jatkoa kaikille!

        Onko tämä joku peräänajaneiden tukiryhmän kokous, vai miksei täällä saa olla erimieltä?

        Onko teiltä kaikilta muuten kortit pois, vai miksi täällä kokoustatte?

        Joo, en tosiaan määrittele kuka liikenteeseen lähtee ja kenen pitää lähteä, sehän oli sinun tehtäväsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä joku peräänajaneiden tukiryhmän kokous, vai miksei täällä saa olla erimieltä?

        Onko teiltä kaikilta muuten kortit pois, vai miksi täällä kokoustatte?

        Minulla tulee mieleen että ketjukolarin ensimmäisten autojen kuljettajien eli aiheuttajien tukiryhmä tämä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla tulee mieleen että ketjukolarin ensimmäisten autojen kuljettajien eli aiheuttajien tukiryhmä tämä on.

        Kyllä tämä on päälleajajien tukiryhmän kokous, eihän täällä ole kuin yksi keulassa köröttelijäksi väitetty edes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämä on päälleajajien tukiryhmän kokous, eihän täällä ole kuin yksi keulassa köröttelijäksi väitetty edes.

        Köröttelijät itse aiheuttaa ”uhriutensa”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köröttelijät itse aiheuttaa ”uhriutensa”.

        Joo, niin kaikki turpiin saajatkin varmaan mielestäsi, varmaan potkaiset siiliäkin persuuksille jos sattuu kävellä tallustamaan kaikessa rauhassa edessäsi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "epävarmasta ajosta ja äkkipysäyksestä.", on täysin eri asia kun ajaa 80km/h satasen alueella. Sitten oltaisiin lähempänä samaa, kun joku parkkaisi autonsa keskelle motaria, tämäkin tilanne on tullut joskus eteen, en silti törmännyt, tosin marginaalia ei jäänyt kuin muutama metri jäisellä motarilla. Pysähtynyt kulkuneuvo oli muuten aura-auto.

        Motarilla matelee jono. Jonossa ei ole turvavälejä. Joku väläyttää jarruvaloja Kontinkankaan kohdalla pohjoiseen mennessä, niin Kaukovainion kohdalla pitää painaa jarrut pohjaan ja sattui peräänajo. Käytännössä peräänajajalla ei ole mahdollisuutta olla ajamatta perään, ellei hän aja ohi. Monet ei aja ohi Tämä peräänajo johtuu siitä kun ihmisellä on reaktioaika, ja kun 50 autoa jarruttaa, niin viimeisessä reaktioaika on jo todella lyhyt. Turvavälejä ei ole. Tämän takia se mateleva jono tulisi saada pois. Tämä toteutuu sillä että syyttä alle sataa ajavat eivät tule sinne moottoritielle ja ne joilla on syy harkitsevat vaihtoehtoisia reittejä. Alle nopeusrajoituksen ajavia tuntuu olevan todella paljon. Moottoritietä ei myöskään saisi käyttää vain yhden ramppivälin siirtymään. Itse jännitän ajaa autolla ja siksi en kykene ajamaan moottoritienopeuksilla, ja siksi menen pienempiä teitä. Suosittelen samaa muille alemmille.

        Siis aremmille.

        Eikö aura-autossa ollut vilkut päällä? Ei kannata yhden sinulle sattuneen tapauksen perusteella alaa skenaarioimaan ja paniikkia lietsomaan. Kaikki ei ole sokeita ja kuuroja koheltajia kuten sinä.

        Miksei siinä ollutkin, oli vaan sen verran lumen peitossa ettei mitään valoja näkynyt, oli vielä mutkan takana. Edessäni oli useita autoja jonossa ennen aura-atuoa, eikä ythään kolaria sattunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Motarilla matelee jono. Jonossa ei ole turvavälejä. Joku väläyttää jarruvaloja Kontinkankaan kohdalla pohjoiseen mennessä, niin Kaukovainion kohdalla pitää painaa jarrut pohjaan ja sattui peräänajo. Käytännössä peräänajajalla ei ole mahdollisuutta olla ajamatta perään, ellei hän aja ohi. Monet ei aja ohi Tämä peräänajo johtuu siitä kun ihmisellä on reaktioaika, ja kun 50 autoa jarruttaa, niin viimeisessä reaktioaika on jo todella lyhyt. Turvavälejä ei ole. Tämän takia se mateleva jono tulisi saada pois. Tämä toteutuu sillä että syyttä alle sataa ajavat eivät tule sinne moottoritielle ja ne joilla on syy harkitsevat vaihtoehtoisia reittejä. Alle nopeusrajoituksen ajavia tuntuu olevan todella paljon. Moottoritietä ei myöskään saisi käyttää vain yhden ramppivälin siirtymään. Itse jännitän ajaa autolla ja siksi en kykene ajamaan moottoritienopeuksilla, ja siksi menen pienempiä teitä. Suosittelen samaa muille alemmille.

        Jos jonossa ei ole turvavälejä, vika on perässä roikkujissa. Perässä roikkujat itse ajavat itsensä sellaiseen rakoon missä ei yllättävän tilanteen sattuessa voi enään mitään, he ikään kuin maalaavat itsensä nurkkaan.

        Itse välttelen ajamista liian lähellä edellä ajavaa aina, olipa olosuhteet ja tilanne mikä tahansa, sillä se vain on typerää.
        Jos takana on toinen auto, pidän edessä olevaan autoon vielä pidemmän välin, jolloin ei tarvi tehdä äkkijarrutusta toisen edessä. Mitä lähempänä takanatuleva ajaa, sitä hitaampaa minä ajan, tarvittaessa vaikka alle nopeusrajoituksen, enkä yleensä ikinä normaalisti aja edes alle nopeusrajoituksen, mutta jos takana oleva ei huolehdi turvavälistä, ei kait se auta kun yrittää huolehtia siitä itse, ainoa tapa on hidastaa, sillä en suostu ajamaan ylinopeutta enempää mitä sen max. 5-7km/h, ja jos se ei riitä takanatulevalle pakokaasun haistajalle, sitten hidastan, madelkoot idiootti perässä.

      • Anonyymi

        Varmasti on monta samoin mennyttä tapausta jossa onkin mennyt juuri toisinpäin.

        Miten Pohjantiellä välttelet ajamasta liian lähellä edellä ajavaa ellet paahda vasenta kaistaa? Sekin turvavälin pitäminen aiheuttaa sitä hissiliiket takana ajaville ja kohta jossakin takempana rytisee.

        Siksi pitäisikin saada ihmiset käyttämään kaikkia kaistoja, eli ajamaan sitä satasta, jos moottoritielle tullaan. Satasta ajamalla molempia kaistoja voi käyttää ilman että joku tulee takapuskuriin välkyttelemään valoja ja tyyttäilemään. Ja annetaan sitä tietä. Otetaan muutkin huomioon, mutta ei hissutella ja jarrutella turhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei siinä ollutkin, oli vaan sen verran lumen peitossa ettei mitään valoja näkynyt, oli vielä mutkan takana. Edessäni oli useita autoja jonossa ennen aura-atuoa, eikä ythään kolaria sattunut.

        Siis mene optikolle hakemaan vahvemmat pullonpohjat, jos et aura-autoa vilkut päällä näe. Se kyllä näkyy vaikka lumikasan sisältä se vilkkuvalo. Nyt on sinulla näössä vikaa ja siksikö pelottaa ajaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Pohjantiellä välttelet ajamasta liian lähellä edellä ajavaa ellet paahda vasenta kaistaa? Sekin turvavälin pitäminen aiheuttaa sitä hissiliiket takana ajaville ja kohta jossakin takempana rytisee.

        Siksi pitäisikin saada ihmiset käyttämään kaikkia kaistoja, eli ajamaan sitä satasta, jos moottoritielle tullaan. Satasta ajamalla molempia kaistoja voi käyttää ilman että joku tulee takapuskuriin välkyttelemään valoja ja tyyttäilemään. Ja annetaan sitä tietä. Otetaan muutkin huomioon, mutta ei hissutella ja jarrutella turhaan.

        Ei se mitään hissiliikettä aiheuta kun ajaa tasaista nopeutta vakkari päällä, ja jos aiheuttaakin, niin sen liikkeen aiheuttaa perässä roikkuja itse.

        Itseäni ei haittaa hitaammat kulkuneuvot motarilla myöskään siksi, että voin ajaa vasenta kaistaa heidän ohi, onpahan vähemmän hitaita edessä kun motari loppuu.

        Ne jarruttelijat ovat niitä, jotka ajavat edellä menevän takapuskuriin kiinni ennen kuin jarruttavat tai edes hidastavat, mutta eihän se edellä oleva siitä mihinkään katoa vaikka vähän pukkaisikin, joten eikö olisi sama sopeuttaa nopeus hyvissä ajoin jos kerran ei meinaa edes ohittaa.
        Vai ovat näitä kitisijöitä, jotka vain osoittavat mieltään hitaammalle kuljettajalle roikkumalla tämän perässä? Ei ihme että he ajavat toisten päälle, ovat niin pikkusieluisia natkuttajia, etteivät kykene olemaan asiallisesti edes liikenteessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mene optikolle hakemaan vahvemmat pullonpohjat, jos et aura-autoa vilkut päällä näe. Se kyllä näkyy vaikka lumikasan sisältä se vilkkuvalo. Nyt on sinulla näössä vikaa ja siksikö pelottaa ajaa?

        Siinäpä malliesimerkki siitä, miten etsitään syyllisiä sieltä mistä halutaan niitä etsiä, ja myös löydettään, oli syy sitten missä tahansa.

        Ei sitä näe mutkan takaa kun on näköestettä välissä vaikka olisi kiikarit, ei vaikka olisi miten hyvä keli tahansa. Ainoa vinkki koko aura-autosta, oli edessä rajusti jarruttavat kuljettajat, syy jarrutukselle selvisi vasta kun pääsin riittävän lähelle, jotta pystyin edes näkemään koko aura-auton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään hissiliikettä aiheuta kun ajaa tasaista nopeutta vakkari päällä, ja jos aiheuttaakin, niin sen liikkeen aiheuttaa perässä roikkuja itse.

        Itseäni ei haittaa hitaammat kulkuneuvot motarilla myöskään siksi, että voin ajaa vasenta kaistaa heidän ohi, onpahan vähemmän hitaita edessä kun motari loppuu.

        Ne jarruttelijat ovat niitä, jotka ajavat edellä menevän takapuskuriin kiinni ennen kuin jarruttavat tai edes hidastavat, mutta eihän se edellä oleva siitä mihinkään katoa vaikka vähän pukkaisikin, joten eikö olisi sama sopeuttaa nopeus hyvissä ajoin jos kerran ei meinaa edes ohittaa.
        Vai ovat näitä kitisijöitä, jotka vain osoittavat mieltään hitaammalle kuljettajalle roikkumalla tämän perässä? Ei ihme että he ajavat toisten päälle, ovat niin pikkusieluisia natkuttajia, etteivät kykene olemaan asiallisesti edes liikenteessä.

        Siis miten sinä ajat tasaista nopeutta vakkari päällä sillä hitaiden köröttelykaistalla? Minä en edes uskalla ajaa siinö jonossa, vaan painan vasuria ohi vakkari päällä mittarin mukaan 110 kilsaa tunnissa. Katselen ja nauran joskus niille körötteijöille ja ihnettelen niiden tyhmyyttä. Buahahhahhaha... hitto siellä porukka köröttelee jalka paniikkinapilla ääliö pelokas stressi-ilme päällä ja kakkarantu housuissa ja myohemmin paska. Muahajjajhahahahahh. Miksi te köröttelette? Helev ääliöt. Oikeesti. Siinö on vasen kaista tyhjänä! Ääälyyyhoiiiiii...

        Kyllähän ne vilkkuvalot näkyy mutkaankin. Mene oikeesti turkituttamaan pääs ja näkös. Sulla on kyllä niin paskaa tuuria elämässä, että eikö se ole sama linnoittautua sinne peräkammariin?

        ”Siinäpä malliesimerkki siitä, miten etsitään syyllisiä sieltä mistä halutaan niitä etsiä, ja myös löydettään, oli syy sitten missä tahansa.” - Ja juuri näin sinä arkajalka toimit.

        Minusta on reilumpaa jarruttaa mitä voimakkaasti hiljentää, koska silloin ei pala edes jarruvalot kun vain hiljentää. Kyllä vain sen jonon nopeus vaihtelee todella paljon. Porukka sen näköisiä jännittäjä ja ihan kuin joku sonnilauma teuraalle nöyränä menossa 😂😂😂😀😀😀hejhehehehe

        Joo, aja vain lujempaa jotta ehdit kauemmas nopeammin, mitä kauemmas, sitä parempi. Eikä tarvi tulla edes takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän ne vilkkuvalot näkyy mutkaankin. Mene oikeesti turkituttamaan pääs ja näkös. Sulla on kyllä niin paskaa tuuria elämässä, että eikö se ole sama linnoittautua sinne peräkammariin?

        ”Siinäpä malliesimerkki siitä, miten etsitään syyllisiä sieltä mistä halutaan niitä etsiä, ja myös löydettään, oli syy sitten missä tahansa.” - Ja juuri näin sinä arkajalka toimit.

        Sinun päässä ne vilkut näkyy, vaikka pidät silmiäsi kiinni. Peräkammarihan on sinun kotisi, en kait minä nyt sinne änkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on reilumpaa jarruttaa mitä voimakkaasti hiljentää, koska silloin ei pala edes jarruvalot kun vain hiljentää. Kyllä vain sen jonon nopeus vaihtelee todella paljon. Porukka sen näköisiä jännittäjä ja ihan kuin joku sonnilauma teuraalle nöyränä menossa 😂😂😂😀😀😀hejhehehehe

        Mitäs jos keskittyisit omaan ajamiseen ja annat muiden ajaa rauhassa, turhaa stressaat koko hommasta.

      • Anonyymi

        Ketkäs ne täällä ulisee miten jotkut ajavat? Katso peiliin, niin näet yhden heistä.

    • Anonyymi

      Minulla tulee aina mämmit housuun jos näen tai kuulen jotain. Siksi en aja motarilla kuin 90km/h tunnissa.

      • Anonyymi

        Voisitko laittaa vaipat housuun aina kun tulet motarille ja ajat satasta, vaikka se kakka tuleekin housuun? Koita rentoutua. Rattia ei tarvitse puristaa rystyset valkoisina. Muutamassa vuodessa pääset vaipoista ehkä eroon ja opit ajamaan satasta. Tuntuu varmaan hurjalta alkuun, mutta kyllä se siitä. Rentoudu.

      • Anonyymi

        Katsoppas, peräänajajakaahari koittaa päteä, mutta vain todistaa typeryytensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoppas, peräänajajakaahari koittaa päteä, mutta vain todistaa typeryytensä.

        En ole kertaakaan kolaria ajanut kortti ollut kohta 30 vuotta. . Mutta sinä ilmeisesti olet niitä ajanut ja aiheuttanut. Bushahhahhaahhaha 😂😂😂😂🌞🌞
        Laita vaipat housuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kertaakaan kolaria ajanut kortti ollut kohta 30 vuotta. . Mutta sinä ilmeisesti olet niitä ajanut ja aiheuttanut. Bushahhahhaahhaha 😂😂😂😂🌞🌞
        Laita vaipat housuun.

        Paskaa jauhat, päälleajaja. Miksi muuten itket? Pelottaako jos joudut ajamaa motarilla?

    • Anonyymi

      Ei onnistu.
      Vaatisi uuteen tieliikennelakiin muutoksen tai esetuksen jolla voitaisiin rangaista 95 ajavat satasen alueella.
      Alinopeus ei ole rikos, siitä voidaan kyllä sakottaa mutta toisella syyllä kuin alinopeudella.
      ( tarkoittaa yli puolet hitaanpaa nopeutta)
      Siksi uudessa liikennelaissa on uusi merkki vähimmäisnopeudesta,,,,esim 50km/h
      Mutta palataan pohjantielle.
      Kuinka monta minuuttia olet aikaisemmin kemiran rampin liikennevaloissa jos lähdet motarille kaakkurin rampista ja ajat 100km/h tai 80km/h
      Tai limingan liikenneympyrästä ja ajat haukiputaalle?
      Matkan tiedät ja jos et niin olet se yhden rampin välin ajelija joka ruuhkauttaa koko tien.
      TV. Rekkakuski joka ajaa 200000km/ vuosi ja näkee joka päivä asioita tien päällä.

      • Anonyymi

        Se lakimuutos pitää ajaa läpi, eli kyllä kyllä se onnistuu.

        Ei kyse ole ajasta, vaan liikenteen sujuvuudesta. Mutta toki kun liikenne sujuu aikaa säästyy. Ja mitä vähemmän hitaita, sen vähemmän kolareita.

        Ai sinä ajat päivällä. Onneks olkoon. Kun Minä ajoin rekkaa, kaikki rekat ajoi yöllä tai helvedin aikaisin aamulla, jolloin en nähnyt juurikaan samaa mitä päivällä näkee.

        Liikennehän sujuisi täydellisesti, eikä siihen tarvita edes paljoa, ajele sitä vauhtia mitä edessäsi ajavatkin ajavat. Kiire pois liikenteestä, ei se muuta tarvi.

        Puolet ajoista sattuu valoisan aikaan ja toinen puoli yöllä.
        Euroopan keikat pääsääntöisesti ilta aikaan.
        Nyt ajelen korona aikana neljä reissua viikossa helsinki-rovaniemi väliä.

        Kyllä se liikenteen sujuminen tarvitsee sen että siellä ajetaan aikalailla samaa nopeutta eli sitä mitä nopeusrajoitus on, ellei erittäin hyvää syytä ajaa hitaammin.

        Mihin aikaan ajat sitä Oulu - Roi väliä ja varmaan teminaalista terminaaliin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se lakimuutos pitää ajaa läpi, eli kyllä kyllä se onnistuu.

        Ei kyse ole ajasta, vaan liikenteen sujuvuudesta. Mutta toki kun liikenne sujuu aikaa säästyy. Ja mitä vähemmän hitaita, sen vähemmän kolareita.

        Ai sinä ajat päivällä. Onneks olkoon. Kun Minä ajoin rekkaa, kaikki rekat ajoi yöllä tai helvedin aikaisin aamulla, jolloin en nähnyt juurikaan samaa mitä päivällä näkee.

        Ei muuten rekkoja näy silloin kun on ne pahimmat koheltajat jännittämässä ja ajamassa liian hiljaa. Onneksi. Niillähän jonossa jurraajilla rusahtaa paniikkipaska housuun jos sinne vielä pari rekkaa sekaan. Suomessa rekat ajaa pääasiassa yöllä ja illalla. Tämä siksi, jotta tavara on aamulla tilaajalla. Rekat pitäisi saada rautateille ihan ilmastosyistä.

      • Anonyymi

        Olisi aika huolestuttavaa jos et näkisi asioita tien päällä esittämilläsi kilometreillä. Mutta etkös aja yöllä pääasiassa ja pikkutunneilla?

        Kiire tahtoo tulla vaikka kuinka aikaisin lähtee, koska hitaita tiellä ja heidän aiheuttamiaan kolareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolet ajoista sattuu valoisan aikaan ja toinen puoli yöllä.
        Euroopan keikat pääsääntöisesti ilta aikaan.
        Nyt ajelen korona aikana neljä reissua viikossa helsinki-rovaniemi väliä.

        Itse tiedän rekkamiehiä ja -naisia, jotka ajavat Eurooppaan, ja kyllä he ajavat yöt ja päivät nukkuvat. Tähän vaikuttaa kuulema esimerkiksi autolauttojen liikennöintiajat ja lastausajat. Joissakin maissa ei rekat saa ajaa kuin yöllä, johon liittyy tämä suomalainenkin rekkojen yöliikkuminen osittain, vaikka tällä sitä ei ole kielletty. Rekat aiheuttaa ruuhkia, kuten muutkin hitaammat. Rekkojen on helpompi ja turvallisempi liikkua kun muut nukkuu. Kyllä nämä tuntemani isännät ja emännät noituvat tätä suomen liikennettä juuri näiden ajotaidottomien hitaiden takia, vaikka he harvoin Ouluun joutuvat käymään edes. Rekka kulkee maksimi sitä 88km/h tasaisella, ylämäessä paljon alle sen ja älamäessä nopeus menee toiselle sadalle ja pitää jarrulla hillitä. On siinä sitten aika veemäinen vaikka alamäessä, kun rekkakuskin on täysi työ pitää nopeutta hallinnassa ja auto tiellä, niin siinä joku vielä ajelee alinopeutta edessä ilman mitään syytä. Tai ylämäessä, kun pitäisi nopeutta pitää ettei jää sutimaan. Paras olisi kun henkilöautot menee rekasta edelle eikä jää roikkumaan perään ja aiheuttamaan jonoja. Mielestäni etelässä liikenne sujuu paljon paremmin. Oulu on sellainen tulppa että tästä pitäisi tehdä ylimenotie muille suomalaisille. Vaikka toissa päivänä etelän väki painatti toista sataa jokainen Oulun ohi. Ja ei yhtään kolaria, mutta hitaatkin oli muualla.
        Nämä hitaat on yleensä niitä joilla on kaikessa ajotaidoissa vikaa ja siksi he ajautuvat tilanteisiin joista syntyy pelko . Eivät osaa esimerkiksi ryhmittyä, lähde liikkeelle sutinasta, ennakoida liikennettä ja ennen kaikea ottaa muitakin huomioon. Paniikki heillä on. Mutta itse aiheutetu, koska itsepä tulevat liikenteeseen ja ajavat jonoissa ilman turvavälejä, koska niitä turvavälejä on jonossa vaikea pitää! Ja se jonossa ajaminen jos joku stressaajia kuormittaa. Mutta hei; vasen kaista on tyhjä esimerkiksi Pohjantiellä! En minäkään ymmärrä sitä kun on kauhea loputon autojono jossakin Oulu - Kemi välillä ja joidenkin pitää silti ohitella, vaikka ei tyhjää tietä näkyvissä. Mutta jos hyvä keli on, näkyvyyttä ja siinä joku kilometrin letka törryyttelee, niin on turvallisempi painattaa edelle. Eipä ole samat seuraavassa risteyksessä törttöilemässä edessä eikä tarvi olla ketjukolarissa mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se liikenteen sujuminen tarvitsee sen että siellä ajetaan aikalailla samaa nopeutta eli sitä mitä nopeusrajoitus on, ellei erittäin hyvää syytä ajaa hitaammin.

        Siinähän se erittäin hyvä syy jo on, eli nopeus millä muut ajavat, ei siihen muuta syytä edes tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten rekkoja näy silloin kun on ne pahimmat koheltajat jännittämässä ja ajamassa liian hiljaa. Onneksi. Niillähän jonossa jurraajilla rusahtaa paniikkipaska housuun jos sinne vielä pari rekkaa sekaan. Suomessa rekat ajaa pääasiassa yöllä ja illalla. Tämä siksi, jotta tavara on aamulla tilaajalla. Rekat pitäisi saada rautateille ihan ilmastosyistä.

        Rekat kuljettavat tavaraa käytännössä ympäri vuorokauden, monissa paikoissa ei ole edes tavaralle vastaanottoa yöllä, joten rekat toimittavat ne päiväsaikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se erittäin hyvä syy jo on, eli nopeus millä muut ajavat, ei siihen muuta syytä edes tarvita.

        Miksi jotkut sitten ajaa 70km/h vaikka nopeusrajoitus on 80km/h.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jotkut sitten ajaa 70km/h vaikka nopeusrajoitus on 80km/h.

        Siis jos nopeusrajoitus on 100km/h, ei vain 80.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekat kuljettavat tavaraa käytännössä ympäri vuorokauden, monissa paikoissa ei ole edes tavaralle vastaanottoa yöllä, joten rekat toimittavat ne päiväsaikaan.

        Ei kuljeta rekat tavaraa asiakkaille, vaan jakeluautot. Yleensä runkokuljetus eli rekka tuo rahdin terminaaliin yöllä ja siitä se viedään aamun ja aamupäivän aikana jakeluautolla vastaanottajalle. Varmasti hiljaisemmilla teillä joku rekkakin on päiväsaikaan, mutta ruuhkissa ne tietää pysyä pois, koska muulloinkin on mahdollista asiat hoitaa. Miksi ihmiset hakeutuu aiheuttamaan ruuhkia?

        Aika moneen firmaan tuodaan tavaraa rekoilla, siis ihan täysperäväaunurekoilla, kutsu sinä niitä vaikka pakuiksi, mutta rekkoja ne ovat.

        Voe elämän kevät, siis hekö ihan hakeutuu aiheuttamaan ruuhkia? Siis ovat liikenteessä vain ja ainoastaan siksi, että saavat körötellä edessäsi alle nopeusrajoituksen? On sinulla melko itsekeskeinen ajatusmaailma.

        Perässä roikkuja on se tien tukko, sillä silloin takaa tuleva joutuu ohittamaan molemmat kerralla. Yhden hitaan kulkuneuvon ohittaminen on lapsellisen helppoa, kahden vaikeampaa, kolmen saati neljän joskus jopa mahdotonta, vika on siis siinä perässä roikkujassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis jos nopeusrajoitus on 100km/h, ei vain 80.

        Entäs sitten? Kyse on kuitenkin siitä, että ajetaan hitaampaa mitä nopeusrajoitus, tai lähinnä siitä että jotkut kyttäävät toisten ajonopeuksia ja sitten marisevat niistä nettiin. Eikä auta edes kaksi kaistaa, urpot eivät vain osaa ajaa. Osaavat kyllä kitistä turhista ja syyttää muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jotkut sitten ajaa 70km/h vaikka nopeusrajoitus on 80km/h.

        Miksi jotkut kyttäävät toisten nopeuksia? Ovatko he niin kädettömiä kuskeja, etteivät osaa edes ohittaa?

        Nuorena oli suorastaan nautinto saada hitaampi kulkuneuvo kiinni, sillä silloin sai ohittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moneen firmaan tuodaan tavaraa rekoilla, siis ihan täysperäväaunurekoilla, kutsu sinä niitä vaikka pakuiksi, mutta rekkoja ne ovat.

        Voe elämän kevät, siis hekö ihan hakeutuu aiheuttamaan ruuhkia? Siis ovat liikenteessä vain ja ainoastaan siksi, että saavat körötellä edessäsi alle nopeusrajoituksen? On sinulla melko itsekeskeinen ajatusmaailma.

        Perässä roikkuja on se tien tukko, sillä silloin takaa tuleva joutuu ohittamaan molemmat kerralla. Yhden hitaan kulkuneuvon ohittaminen on lapsellisen helppoa, kahden vaikeampaa, kolmen saati neljän joskus jopa mahdotonta, vika on siis siinä perässä roikkujassa.

        Tuodaan joo, jossakin landella, jos se toimitus tai nouto harvoin päiväsaikaan tapahtuu. Yleensä yöllä tai korkeintaan illalla. Kyllä raskas kalusto liikkuu 99% yöaikaan!

        Tässä ketjussa on keskusteltu siitä, miksi Pohjantiellä ”körötellään”. Esiin on tullut ilmiö, kun jäädään köröttelemään jonoon ilman turvavälejä eikä ajeta sitä vasenta kaistaa edelle. Jonossa on suorastaan mahdoton pitäö turvavälejä ainakaan niin ettei takana olevat joutuisi jarruttelemaan lumipalloefektimäisesti. Moni köröttelijä peovosoituu, jos joku ajaa edelle, vaikka ei edelle menevä rikkoisi yhtään nopeusrajoitusta. Edelle menevä tuomitaan kaahariksi. Perässä roikkuminen on typerää ja sitä on pakko tehdä jos ajaa siinä ”köröttelyjonossa”.

        Aloitus on siis Pohjantien liikenteestä, ei mistään Yli-iin syrjäkylän! Jokuhan täällä on sitä mieltä, että jos traktori ajaa edessä, ajetaan vain sen traktorin perässä, koska hän on joskus meinannut ajaa jonkun maajussin Zetorin kumoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jotkut kyttäävät toisten nopeuksia? Ovatko he niin kädettömiä kuskeja, etteivät osaa edes ohittaa?

        Nuorena oli suorastaan nautinto saada hitaampi kulkuneuvo kiinni, sillä silloin sai ohittaa.

        Siis ongelma ei ole ohittajissa, vaan ohitettavissa. Kun täällä esimerkiksi joku puusilmäinen bensaa säästävä pihi maalaispoika ei tykkää kun hänestä körötellään ohi. Ohi kyllä pääsee ja ihan nopeusrajoituksen puitteissa ja terve ihminen menee ohi.

        Ohittaminen ei paljoa taitoa vaadi, mutta silti ihmiset muodostavat jonoja. Sinäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekat kuljettavat tavaraa käytännössä ympäri vuorokauden, monissa paikoissa ei ole edes tavaralle vastaanottoa yöllä, joten rekat toimittavat ne päiväsaikaan.

        Siis ei tavaralle vastaanottoa tarvitse ollakaan, koska jakelua tekevillä on avaimet tai pääsykoodi niihin kohteisiin missä ei olla 24/7 paikalla. Ja myöskin hälylaitteiden koodit. Huomaa kyllä että sinulla ei ole kokemusta tästäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ei tavaralle vastaanottoa tarvitse ollakaan, koska jakelua tekevillä on avaimet tai pääsykoodi niihin kohteisiin missä ei olla 24/7 paikalla. Ja myöskin hälylaitteiden koodit. Huomaa kyllä että sinulla ei ole kokemusta tästäkään.

        No ei todellakaan ole. Sinulla sitä ei sitten tunnu olevan mitään käytännön hajuakaan siitä mistä höpötät. Muutakin tavaraa liikkuu pitkin poikin Suomea, kuin vain hyödykkeitä kaupan keskusvarastolta kauppaan. Monessa paikassa tavarat haetaan pihalta autosta trukilla, kuski vain kuittaa lähetyksen ja aukaisee kärryn kyljen auki, ei edes ikinä käy sisällä. Joissain firmoissa ei ole sisälle edes asiaa ilman salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Nykypäivänä todella monet firmat vaativat alihankkijoiltaankin salassapitosopimuksen, ennen kuin tilaavat edes yhtä ainoaa tuotetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohittaminen ei paljoa taitoa vaadi, mutta silti ihmiset muodostavat jonoja. Sinäkin.

        Sinähän se varsinkin olet oikea ruuhkaisen jonon magneetti, ja tylppänä kärkenä jonon kärjessä matelet, olitpa liikkeellä sitten vaikka jalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ongelma ei ole ohittajissa, vaan ohitettavissa. Kun täällä esimerkiksi joku puusilmäinen bensaa säästävä pihi maalaispoika ei tykkää kun hänestä körötellään ohi. Ohi kyllä pääsee ja ihan nopeusrajoituksen puitteissa ja terve ihminen menee ohi.

        Sinä se vain laitat ajatuksia toisten päähän. Itselläsi ei taida niitä sitten ollakkaan, lainailet vain sitä mitä muilta olet kuullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuodaan joo, jossakin landella, jos se toimitus tai nouto harvoin päiväsaikaan tapahtuu. Yleensä yöllä tai korkeintaan illalla. Kyllä raskas kalusto liikkuu 99% yöaikaan!

        Tässä ketjussa on keskusteltu siitä, miksi Pohjantiellä ”körötellään”. Esiin on tullut ilmiö, kun jäädään köröttelemään jonoon ilman turvavälejä eikä ajeta sitä vasenta kaistaa edelle. Jonossa on suorastaan mahdoton pitäö turvavälejä ainakaan niin ettei takana olevat joutuisi jarruttelemaan lumipalloefektimäisesti. Moni köröttelijä peovosoituu, jos joku ajaa edelle, vaikka ei edelle menevä rikkoisi yhtään nopeusrajoitusta. Edelle menevä tuomitaan kaahariksi. Perässä roikkuminen on typerää ja sitä on pakko tehdä jos ajaa siinä ”köröttelyjonossa”.

        Aloitus on siis Pohjantien liikenteestä, ei mistään Yli-iin syrjäkylän! Jokuhan täällä on sitä mieltä, että jos traktori ajaa edessä, ajetaan vain sen traktorin perässä, koska hän on joskus meinannut ajaa jonkun maajussin Zetorin kumoon.

        Oletko ikinä edes käynyt ulkona yöllä? Ei siellä sen enempää rekkoja liiku kuin päiväsaikaan, veikkaisin jopa että vähemmän. Parkissa olen yöllä nähnyt enemmän rekkoja mitä liikkeellä.

        Ei ne köröttelijät mitään provosoidu, eivätkä välitä pätkääkään ohittajista, itse vain väität niin, koska etsit ns. pätevää syytä heidän mollaamiseksi.
        Ohittajia ei ole tuomittu kaahareiksi, ainoastaan heidät, jotka ajavat liikenteessä liian lujaa tilanteeseen nähden, mutta hekin ovat kaahareita vain siksi että se on kaaharin määritelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ongelma ei ole ohittajissa, vaan ohitettavissa. Kun täällä esimerkiksi joku puusilmäinen bensaa säästävä pihi maalaispoika ei tykkää kun hänestä körötellään ohi. Ohi kyllä pääsee ja ihan nopeusrajoituksen puitteissa ja terve ihminen menee ohi.

        Miten se vika voi olla ohitettavassa? Tämähän etenee omaa tahtia, ja vielä motarilla! Miten surkea kuski voi olla, jos ei edes motarilla kykene, osaa, pysty ohittamaan hitaampaa kulkuneuvoa? Kortit vain pois niin huonoilta kuljettajilta ja takaisin autokouluun.

        Siksi hitaammat syyllisiä, koska ne kolarit on siinä hitaampien kaistalla, jos Oulun motarista puhutaan. Ja muutenkin hitaat ja ajotaidottomat ne yleensä aiheuttaa. Pakko asioilla on olla joku korrelaatio.
        Kukaan ei ole täällä kertonut ettei ohi pääse, mutta kun hitaat aiheuttaa kolari ja tie on poikki tunteja, niin siitä ei ohi mennä vaikka olisi miten pätevä ohittaja. Ja hitailla ottaa luonnolle kun hurauttaa ohi. Joidenkin touhu on joka paikassa kuin hidastetusta elokuvasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan ole. Sinulla sitä ei sitten tunnu olevan mitään käytännön hajuakaan siitä mistä höpötät. Muutakin tavaraa liikkuu pitkin poikin Suomea, kuin vain hyödykkeitä kaupan keskusvarastolta kauppaan. Monessa paikassa tavarat haetaan pihalta autosta trukilla, kuski vain kuittaa lähetyksen ja aukaisee kärryn kyljen auki, ei edes ikinä käy sisällä. Joissain firmoissa ei ole sisälle edes asiaa ilman salassapitosopimuksen allekirjoittamista. Nykypäivänä todella monet firmat vaativat alihankkijoiltaankin salassapitosopimuksen, ennen kuin tilaavat edes yhtä ainoaa tuotetta.

        Niinpä juuri. Mutta se asia hoidetaan yöllä tai kun rekka sattuu olemaan kulussa. Kuten tuolla sanotaan, kuljetusliikkeillä on avain tai koodi millä pääsee sisään.
        Kuski itse purkaa ja lastaa trukilla tai sähköpässillä ne kuormat, laittaa hälyt päälle kuten ne oli tullessa, lukitsee koodilla ja poistuu paikalta. Monet firmat myöskin pyörii kolmessa vuorossa, joten siellä on henkilökunta paikalla, mutta ei ne insinöörit osaa mitään trukkia ajaa. Kyllä se on kuskin homma lastata? Sinä hulluuseläkeläinen untamo et ole päivääkään töissä käynyt, vaan kyttäillyt räkä poskella muita jossakin Tyrnävällä, niin älä tule ottamaan kantaa ihmisten asioihin! Niin ja mitä tulee näihin firmoihin missä on salassapidettäviä, niin ne totta kait pakataan niin että salassa pidettävä asia ei näy ja viedään sitten erilliseen tilaan mistä ne noudetaan. Ei kollien sisälle näe. Myöskin jossakin tilanteissa köytetään arvokuljetustea, joka on sitten Loomis, G4S tai joku muu arvokujetusfirma kevytkuorma-autolla tai pakulla, jotka on siis panssariautoja.

        Sinä pölhökustaa inttäjä et olenoöivöökpön selvästi töissä käynyt vaan kyttöiölyy vain muita, joten et asioista ymmärrä! Toiset on nimenomaan tehneetkin töitä!

        Sinä pidät varmaan tätä suomea jonain saatanan isona ja mahtavana kehityksen järkevä ja metropolina? Tämä on kuule ihan pieni ja kuihtuva kylä koko maa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se varsinkin olet oikea ruuhkaisen jonon magneetti, ja tylppänä kärkenä jonon kärjessä matelet, olitpa liikkeellä sitten vaikka jalan.

        Minä painatan hissukoista edelle ihan jotta ajo on rennompaa ja sujuvampaa ja säästän aikaakin, ja sekös niitä jostakin syystä vituttaaaa. Miksi? No sama se minulle, eivätpä ole ainakaan edessä kolaria aiheuttamassa ja seuraavassa risteyksessä paniikkipaska housuissaan töpeksimässä ajotaidottomuuttaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko ikinä edes käynyt ulkona yöllä? Ei siellä sen enempää rekkoja liiku kuin päiväsaikaan, veikkaisin jopa että vähemmän. Parkissa olen yöllä nähnyt enemmän rekkoja mitä liikkeellä.

        Olen kuule liikkunut ja vähän muuallakin kuin kotinurkissa. Sinä ilmeisesti et ole käynyt vaikka Oulu - Helsinki välillä arkiöinä? Siellä muutamia rekkoja liikkuu. Pientä se on siihen mitä isossa maailmassa. Käy joskus vaikka keräämässä niistä rekkareita, teillä hulluillajan sitä ylimääräistä aikaa on ihmetellä kaikenlaista normaalia. Ota kiikarit mukaan, kun ethän sinä pullonpohjasilmälasi näe kunnolla .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne köröttelijät mitään provosoidu, eivätkä välitä pätkääkään ohittajista, itse vain väität niin, koska etsit ns. pätevää syytä heidän mollaamiseksi.
        Ohittajia ei ole tuomittu kaahareiksi, ainoastaan heidät, jotka ajavat liikenteessä liian lujaa tilanteeseen nähden, mutta hekin ovat kaahareita vain siksi että se on kaaharin määritelmä.

        Silti täällä itketään kun kaahataan ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä painatan hissukoista edelle ihan jotta ajo on rennompaa ja sujuvampaa ja säästän aikaakin, ja sekös niitä jostakin syystä vituttaaaa. Miksi? No sama se minulle, eivätpä ole ainakaan edessä kolaria aiheuttamassa ja seuraavassa risteyksessä paniikkipaska housuissaan töpeksimässä ajotaidottomuuttaan .

        Säästää muuten bensaakin kun saa ajaa tasaista nopeutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti täällä itketään kun kaahataan ohi.

        Missä kohtaa on itketty että ajetaan ohi? Tuo yksi itkijähän paahtaa muiden ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi hitaammat syyllisiä, koska ne kolarit on siinä hitaampien kaistalla, jos Oulun motarista puhutaan. Ja muutenkin hitaat ja ajotaidottomat ne yleensä aiheuttaa. Pakko asioilla on olla joku korrelaatio.
        Kukaan ei ole täällä kertonut ettei ohi pääse, mutta kun hitaat aiheuttaa kolari ja tie on poikki tunteja, niin siitä ei ohi mennä vaikka olisi miten pätevä ohittaja. Ja hitailla ottaa luonnolle kun hurauttaa ohi. Joidenkin touhu on joka paikassa kuin hidastetusta elokuvasta.

        Ei se ole niiden syy jotka ajavat hitaampien kaistalla, vaan niiden syy jotka kolaroivat, muutenhan kaikki Oulussa asuvat ovat syyllisiä kaikkiin Oulussa tapahtuviin rikoksiinkin.

        Hitaat eivät aiheuta kolaria, vaan perässä roikkujat, jotka eivät osaa jaa. Kolarin sattuessa, tämä hitaasti jonon kärjessä ajanut jatkaa matkaansa autuaan tietämättömänä takana tapahtuneesta kolarista, eli on aivan muulla mitä se itse kolari. Syy kolariin on se, että joku ajoi toisen päälle, eikä se päälleajaja ole se matkaansa jatkava köröttelijä. Sinä syytät sellaista kuljettajaa joka on aikaisemmin jo ajanut kolaripaikan ohi, vaikkei sitä kolaria ole vielä edes tapahtunut.
        Syyttäisit varmaan kioskin ryöstöstäkin ryöstöä edeltävää asiakasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä juuri. Mutta se asia hoidetaan yöllä tai kun rekka sattuu olemaan kulussa. Kuten tuolla sanotaan, kuljetusliikkeillä on avain tai koodi millä pääsee sisään.
        Kuski itse purkaa ja lastaa trukilla tai sähköpässillä ne kuormat, laittaa hälyt päälle kuten ne oli tullessa, lukitsee koodilla ja poistuu paikalta. Monet firmat myöskin pyörii kolmessa vuorossa, joten siellä on henkilökunta paikalla, mutta ei ne insinöörit osaa mitään trukkia ajaa. Kyllä se on kuskin homma lastata? Sinä hulluuseläkeläinen untamo et ole päivääkään töissä käynyt, vaan kyttäillyt räkä poskella muita jossakin Tyrnävällä, niin älä tule ottamaan kantaa ihmisten asioihin! Niin ja mitä tulee näihin firmoihin missä on salassapidettäviä, niin ne totta kait pakataan niin että salassa pidettävä asia ei näy ja viedään sitten erilliseen tilaan mistä ne noudetaan. Ei kollien sisälle näe. Myöskin jossakin tilanteissa köytetään arvokuljetustea, joka on sitten Loomis, G4S tai joku muu arvokujetusfirma kevytkuorma-autolla tai pakulla, jotka on siis panssariautoja.

        Sinä pölhökustaa inttäjä et olenoöivöökpön selvästi töissä käynyt vaan kyttöiölyy vain muita, joten et asioista ymmärrä! Toiset on nimenomaan tehneetkin töitä!

        Sinä pidät varmaan tätä suomea jonain saatanan isona ja mahtavana kehityksen järkevä ja metropolina? Tämä on kuule ihan pieni ja kuihtuva kylä koko maa!

        Jo sinulla on yksipuolinen kuvitelma siitä miten asiat toimivat, ei ihme että inkutat ja syyttelet kun huomaat jotain omista käsityksistäsi hieman poikkeavaa, sillä sehän on mielestäsi väärin. Elät kuin jossain tikkuaskissa, tiiraillen maailmaa pienestä rakosestasi, kykenemättä edes näkemään minkäänlaisia kokonaisuuksia, joten ymmärryksen puutteessa et voi muuta kuin valittaa.

        Monet firmat pyörivät kuitenkin yhdessä tai kahdessa vuorossa, monessa firmassa on myös aikataulut, joiden mukaan toimii niin tulevat kuin lähtevätkin kuljetukset, eikä siinä mietitä pätkääkään sinun aikataulujasi, saati saako motarilla ajaa alle satasta.

        Salassapito ei tarkoita aina arvokuljetusta, kyse on yrityssalaisuuksista, sen takia moneen yritykseen ei asiattomat pääse edes sisälle, ovet ovat lukossa eikä kulkulupia jaella kuin työntekijöille.

        Eipäs osunut Tyrnäväkään kohdalle, arvaappas uudelleen.

        Kun yrität vittuilla ja valittaa, vittuile ja valita edes ymmärrettävästi, vaikkei silläkään kyllä mitään vaikutusta minuun ole, mutta näkeepähän vain paremmin sinun todellisen luonteesi, eli kerro lisää millainen ihminen sinä olet. Vittuile ja narise lisää.

        Ihan vain uteliaisuuttani kysyn, mitä murretta tai kieltä sinä puhut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä painatan hissukoista edelle ihan jotta ajo on rennompaa ja sujuvampaa ja säästän aikaakin, ja sekös niitä jostakin syystä vituttaaaa. Miksi? No sama se minulle, eivätpä ole ainakaan edessä kolaria aiheuttamassa ja seuraavassa risteyksessä paniikkipaska housuissaan töpeksimässä ajotaidottomuuttaan .

        Ei se ketään vituta vaikka sinä painatat ohi, eikä sinulla ole mitään kykyä tietää edes mitä toinen kuljettaja ajattelee, sinä vain tunnet syyllisyyttä ja pelkäät poliisia, koska kuvittelet muiden hermostuvan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuule liikkunut ja vähän muuallakin kuin kotinurkissa. Sinä ilmeisesti et ole käynyt vaikka Oulu - Helsinki välillä arkiöinä? Siellä muutamia rekkoja liikkuu. Pientä se on siihen mitä isossa maailmassa. Käy joskus vaikka keräämässä niistä rekkareita, teillä hulluillajan sitä ylimääräistä aikaa on ihmetellä kaikenlaista normaalia. Ota kiikarit mukaan, kun ethän sinä pullonpohjasilmälasi näe kunnolla .

        Ei niitä rekkoja ole sen enempää mitä päivälläkään, autoja on vain niin paljon vähemmän, että näyttää siltä kuin rekkoja olisi enemmän, mutta se on vain harha ja menee sinuun täydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti täällä itketään kun kaahataan ohi.

        No mikä se niin kaahtessa itkettää, pelkäätkö poliisia niin paljon? Vievätkö ilkeät sedät pian sinulta ajokortin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä rekkoja ole sen enempää mitä päivälläkään, autoja on vain niin paljon vähemmän, että näyttää siltä kuin rekkoja olisi enemmän, mutta se on vain harha ja menee sinuun täydestä.

        Kyllä rekat ajaa yöllä pääsiassa, tai aamuyön tunteina. Noin klo 18 Yleensä alkaa työt/ lastaus. Sitten lähdetään tien päälle ja viedään kuorma ja otetaan paluukuorma. Kuorma tuodaan vaikkapa Ouluun ja aamulla se jaetaan Oulussa nupilla tai jakeluautolla. Osa kuormaa jatkaa vaikkapa pohjoiseen. Tämä siksi, koska taajama-alueella ei saa purkaa kuin muistaakseni klo 5 alkaen, joten yöt ajetaan, aamulla ehkä purku ja sitten nukkumaan. Ne taas jotka ajaa vaikka elementtejä ajelee illalla pelipaikoille, nukkuu hyvät yöunet toivottavasti ja päivällä pystytys tai purku. Kyllä rekkoja on yöaikaan enemmän liikenteessä, vaikka se fakta sinua pipipäätä nyt ärsyttää ja kun olet tuollainen saivartelija hullu, niin sinä et ennen lopeta ja jutusta kuin muut uupuu. Onhan sinua yrittäneet ihan ammattilaisetkin tehdä normaaliksi siinä onnistumatta. Suksi nyt oikeesti helvettiin täältä sekopää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikä se niin kaahtessa itkettää, pelkäätkö poliisia niin paljon? Vievätkö ilkeät sedät pian sinulta ajokortin...

        En minä kaahaa, vaikka köröttelen satasta tuollaisesta paskahoususta ohi. Poliisin kanssa olen ollut tekemisissä lähinnä virkatehtävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ketään vituta vaikka sinä painatat ohi, eikä sinulla ole mitään kykyä tietää edes mitä toinen kuljettaja ajattelee, sinä vain tunnet syyllisyyttä ja pelkäät poliisia, koska kuvittelet muiden hermostuvan.

        Heh. Sinä olet lapsi hyvä se joka pelkää poliisia ja kaikkea normaalia maailmassa 😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo sinulla on yksipuolinen kuvitelma siitä miten asiat toimivat, ei ihme että inkutat ja syyttelet kun huomaat jotain omista käsityksistäsi hieman poikkeavaa, sillä sehän on mielestäsi väärin. Elät kuin jossain tikkuaskissa, tiiraillen maailmaa pienestä rakosestasi, kykenemättä edes näkemään minkäänlaisia kokonaisuuksia, joten ymmärryksen puutteessa et voi muuta kuin valittaa.

        Monet firmat pyörivät kuitenkin yhdessä tai kahdessa vuorossa, monessa firmassa on myös aikataulut, joiden mukaan toimii niin tulevat kuin lähtevätkin kuljetukset, eikä siinä mietitä pätkääkään sinun aikataulujasi, saati saako motarilla ajaa alle satasta.

        Salassapito ei tarkoita aina arvokuljetusta, kyse on yrityssalaisuuksista, sen takia moneen yritykseen ei asiattomat pääse edes sisälle, ovet ovat lukossa eikä kulkulupia jaella kuin työntekijöille.

        Eipäs osunut Tyrnäväkään kohdalle, arvaappas uudelleen.

        Kun yrität vittuilla ja valittaa, vittuile ja valita edes ymmärrettävästi, vaikkei silläkään kyllä mitään vaikutusta minuun ole, mutta näkeepähän vain paremmin sinun todellisen luonteesi, eli kerro lisää millainen ihminen sinä olet. Vittuile ja narise lisää.

        Ihan vain uteliaisuuttani kysyn, mitä murretta tai kieltä sinä puhut?

        kyllä se yksipuolinen näkemys on sinulla. Olet sellanen mytomaani.

        Pienet firmat saa pyöriä miten haluaa, eikä niiden takia aleta muiden liikkumista haitata isoilla ajoneuvoilla liikennettä tukkien ajossa ja purussa/ lastauksessa päivällä. Rekkakuski eli narri ajaa yöllä, purkaa aamuyöllä ja nukkuu päivällä, jotta herrat ei joudu yöllä töihin juuri logistisiin asioiden takia.

        Sinun ymmärryskyky on niin heikko, että et ymmärrä asioitansa elämän tosiasioita vaikka vääntäisi ratakiskosta.
        Silsi varmaankin kyselet mitä kieltä muut ”puhuu” kun kirjoittavat.

        Joko nyt ymmärrät lopettaa itseäsi nöyryyttämisen ja kiusaamisen, idiootti?

        Älä tule sinne liikenteeseen ollenkaan, niin ei tule paha mieli kun muut joutuu ohi köröttelemään sinusta ihan liikenneturvallisuussyistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä kaahaa, vaikka köröttelen satasta tuollaisesta paskahoususta ohi. Poliisin kanssa olen ollut tekemisissä lähinnä virkatehtävissä.

        Itsehän tuota totesit että kaahaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä rekat ajaa yöllä pääsiassa, tai aamuyön tunteina. Noin klo 18 Yleensä alkaa työt/ lastaus. Sitten lähdetään tien päälle ja viedään kuorma ja otetaan paluukuorma. Kuorma tuodaan vaikkapa Ouluun ja aamulla se jaetaan Oulussa nupilla tai jakeluautolla. Osa kuormaa jatkaa vaikkapa pohjoiseen. Tämä siksi, koska taajama-alueella ei saa purkaa kuin muistaakseni klo 5 alkaen, joten yöt ajetaan, aamulla ehkä purku ja sitten nukkumaan. Ne taas jotka ajaa vaikka elementtejä ajelee illalla pelipaikoille, nukkuu hyvät yöunet toivottavasti ja päivällä pystytys tai purku. Kyllä rekkoja on yöaikaan enemmän liikenteessä, vaikka se fakta sinua pipipäätä nyt ärsyttää ja kun olet tuollainen saivartelija hullu, niin sinä et ennen lopeta ja jutusta kuin muut uupuu. Onhan sinua yrittäneet ihan ammattilaisetkin tehdä normaaliksi siinä onnistumatta. Suksi nyt oikeesti helvettiin täältä sekopää!

        Kyllä sitä rekkaliikennettä on päivälläkin paljon, näkeehän tuon nyt silmällä, siis muut paitsi sinä.

        Mitä tässä pitäisi lopettaa, ja miksi? Et kait sinä muuten ole se, joka uhkasi lopettaa itse, ja vielä kielsi muitakin kirjoittamasta tänne? Oikein pomo, tai siis päälleajajien tukiryhmän puheenjohtaja vai?

        Meneppäs sinne helvettiin ja heiluta vaikka vilkkuvaa päätäsi majakkana, sillä muuten en sinne osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh. Sinä olet lapsi hyvä se joka pelkää poliisia ja kaikkea normaalia maailmassa 😂😂😂

        Mutta sinä kuitenkin olet se, joka itkeä vollottaa koko ajan. Voihan se sinun silmiisi näyttää siltä että muutkin pelkäävät, sitähän sinä näet mitä sisimmässäsi tunnet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se yksipuolinen näkemys on sinulla. Olet sellanen mytomaani.

        Pienet firmat saa pyöriä miten haluaa, eikä niiden takia aleta muiden liikkumista haitata isoilla ajoneuvoilla liikennettä tukkien ajossa ja purussa/ lastauksessa päivällä. Rekkakuski eli narri ajaa yöllä, purkaa aamuyöllä ja nukkuu päivällä, jotta herrat ei joudu yöllä töihin juuri logistisiin asioiden takia.

        Sinun ymmärryskyky on niin heikko, että et ymmärrä asioitansa elämän tosiasioita vaikka vääntäisi ratakiskosta.
        Silsi varmaankin kyselet mitä kieltä muut ”puhuu” kun kirjoittavat.

        Joko nyt ymmärrät lopettaa itseäsi nöyryyttämisen ja kiusaamisen, idiootti?

        Älä tule sinne liikenteeseen ollenkaan, niin ei tule paha mieli kun muut joutuu ohi köröttelemään sinusta ihan liikenneturvallisuussyistä.

        Olet aivan oikeassa, pienet firmat tosiaan saavat pyöriä miten haluavat, eikä niistä todellakaan kysellä sinulta lupaa milloin ja miten saavat liikkua, saati missä.

        Rekkakuskit ajavat silloin kun pomo käskee, eivät silloin kun huvittaa, lisäksi pitää noudattaa lakisääteistä työaikaa.

        Kyselen vain "silsi", etten aina viitsi tulkata sekavia kirjoituksiasi, mutta ei sillä ole oikeastaan edes merkitystä, koska viitsi aina edes lukea kuin korkeintaan osan höpinöistäsi.

        Noh, kun kerran minun ymmärrykseni on niin heikko, kuten kirjoitit, niin enhän minä ymmärrä lopettaa nöyryyttämistäsi ja kiusaamistasi, enkä edes ymmärrä miksi koet erilaisen mielipiteen kisaamisena saati nöyryyttämisenä, mutta se onkin sinun ongelmasi. Onko se sinulle normaalia, siis se että sinua "kiusataan" ja "nöyryytetään" eriävillä mielipiteillä koko ajan?

        Eihän minulla ole ollenkaan paha mieli liikenteessä, minä ajelen usein jopa huvikseni, enkä ole silloin edes menossa minnekkään, ajelen vain, sillä tykkään ajelemisesta.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe