Olen sellaisessa ryhmässä missä on merkittäviä osakesijoittajia ja siellä on nyt kovasti osteltu seuraavia osakkeita:
Fellow Finance
LeadDesk
Talenom
Teleste
Aallon Group
Aspocomp
Osakevinkit huhtikuulle
31
103
Vastaukset
- Anonyymi
Itse aion hankkia ensi viikolla ainakin Fellow Financea ja Wulffia.
- Anonyymi
Onko fellow financessa potentiaalia ja miksi?
- Anonyymi
Kasvava vertaislainojen välittäjä ja on laajentanut ulkomaille toimintaansa, esim. Saksassa on nyt kauppa käynnyt hyvin. Teknisiä parannuksia ympäristöön on tullut, joka helpottaa heidän ohjelmistojensa käytettävyyttä.
Myös Inderesin mallisalkussa ja nousuvaraa 20% tavoitehintaan. Taaleri, joka omistaa Fellow Financesta leijonanosan on noussut roimasti, joka ei vielä ole säteillyt Fellow Financeen. Aktia ja Talenom ovat myös vahvasti yhteydessä tähän, ja noissa on jo ollut jos jonkinmoista nousua.
Viime aikoina kyseisen osakkeen ympärillä on pyörinyt kaikenlaista ”hypeä” ja ensi viikolla voi hyvin ylittyä kolminumeroinen luku ainakin. Toisaalta suosittelen ennemmin pitkään salkkuun, kestää vielä jonkin aikaa että firma nousee, mutta fundamentit ovat nyt kohdillaan.
Kuukausi sitten suuri instituutio osti, jolloin hinta kävi 3,30€, eli saattaa yllättäen nousta.
Tee omat päätökset, mutta omasta mielestä yksi tämän hetken houkuttelevimmista osakkeista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvava vertaislainojen välittäjä ja on laajentanut ulkomaille toimintaansa, esim. Saksassa on nyt kauppa käynnyt hyvin. Teknisiä parannuksia ympäristöön on tullut, joka helpottaa heidän ohjelmistojensa käytettävyyttä.
Myös Inderesin mallisalkussa ja nousuvaraa 20% tavoitehintaan. Taaleri, joka omistaa Fellow Financesta leijonanosan on noussut roimasti, joka ei vielä ole säteillyt Fellow Financeen. Aktia ja Talenom ovat myös vahvasti yhteydessä tähän, ja noissa on jo ollut jos jonkinmoista nousua.
Viime aikoina kyseisen osakkeen ympärillä on pyörinyt kaikenlaista ”hypeä” ja ensi viikolla voi hyvin ylittyä kolminumeroinen luku ainakin. Toisaalta suosittelen ennemmin pitkään salkkuun, kestää vielä jonkin aikaa että firma nousee, mutta fundamentit ovat nyt kohdillaan.
Kuukausi sitten suuri instituutio osti, jolloin hinta kävi 3,30€, eli saattaa yllättäen nousta.
Tee omat päätökset, mutta omasta mielestä yksi tämän hetken houkuttelevimmista osakkeistakiitoksia..tuossa oli jo riittävästi perusteluja..hyppään tulevalla viikolla itsekin kelkkaan :) innofactorin jälkeen ostettuani loppuvuodesta en olekaan ostellut mitään joten nyt on sopiva aika
- Anonyymi
Tulikiven osakkeenomistajien määrä nousi Q4/19 4794 hlöä -> Q4/20 6031 hlöä, eli 26 %:a. Samaan aikaan osakekurssi on nousi 0,153 € -> 0,385 €. Osakekurssilla on tapana ottaa happea kesken nousujen. Samalla tavallahan esimerkiksi GameStopin osake makasi 20 dollarissa lähes tammikuun puoleen väliin asti, mistä noustiin 481,99 dollariin, mistä pudottiin helmikuussa 40 dollariin (osa halusi välttämättä vain 100 %:n voiton) ottamaan happea ja näyttää GameStopin viimeisin noteeraus olevan 191,45 dollaria.
Jostain syystä niin Tulikivellä, GameStopilla kuin osakkeissa yleensäkin, osalla sijoittajia on pakottava tarve pyrkiä myymään 100 %:n voitolla, vaikka käänneyhtiötä ei pitäisi myydä ensimmäisen 100 %:n jälkeen. Tulikiven osakekin odottaa nyt "lähtölupaa", sillä eiköhän tässä ala 100 %:n (0,15 € -> 0,30 €) voiton ottaneet pikapelurit olla osakkeettomia ja nousu voi jatkua.- Anonyymi
Iteltä meni sivuun 300% tuotot ja sain vaan 80% tuotot kun en myynyt yhtä hypelappua, että ei se niin yksinkertaista ole. Jossain vaiheessa pakko myydä, sama tulikivessäkin siinä voi mennä vuosia ennen kuin lähtee uudelleen nousuun.
- Anonyymi
Tässä muutama lisäkommentti pääasiassa liittyen Tulikiven vuosikertomukseen, joka julkaistiin 31.3.2021:
* Tulikivi yhdisti vuolukiviuunien ja keraamisten uunien liiketoiminnot Tulisijat -yksiköksi keväällä 2020 (yhdistettiin tuotanto- ja hankintatoimintoja).
* Uusi keraaminen mallisto on tuotteistettu ja julkaistaan 2021. Sen ideana oli päällystää olemassa oleva Euroopan tiukimmat direktiivit ja asetukset jo valmiiksi täyttävä Karelia-mallisto laadukkaalla italialaisella läpivärjätyllä laatalla (samalla kuin Kermansaven takat tähän asti).
* Sivulla 15 sanotaan "valmistuksen keskittäminen", mikä ei voi tarkoittaa muuta kuin keraamisten Kermansavi-takkojen valmistuksen siirtämistä Heinävedeltä päätehtaalle Juukaan ja mahdollisesti myös Suomussalmen kamiinanverhouskivituotannon siirtämistä päätehtaalle Juukaan. Siinä Juuan tehtaan käyttöaste saadaan kerralla täyteen kukoistukseen ja analyytikot tulevat haukkomaan henkeään. Heinävedelle jäisi vain Tulikiven koko kiuasbisnes.
* Rahoitusvelkojen korko laski 3,5 -> 3,1 %. Korollinen velka Q3/13 27,1m€ -> Q4/19 15,6 m€ -> Q4/20 14,7 m€.
* Saksassa (Tulikiven suurin vientimaa) valtio laittoi koronan takia kivijalkaliikkeet kiinni maaliskuussa 2020 kahdeksi viimeiseksi viikoksi ja kiinniolo jatkui huhtikuun 2020 puoleen väliin saakka. Niinpä Tulikiven Q1/20-liikevaihto laski vienissä -9%, vaikka toki Suomessa samaan aikaan kasvettiin 8%. 2021 Saksassa ei koronasulkuja ole ollut 2021, eikä niitä ole tulossa, joten mielenkiintoista nähdä, miten Saksassa Q1/21 on kasvettu ja Q2/21 kasvetaan.
* Keväällä 2020 tehtiin 5 %:n hinankorotukset, jotka eivät olleet voimassa vielä Q1/2020, mikä näkynee positiivisesti tulevassa Q1/21-raportissa.
* Aiempaa halvemmalla ostetut sähkön kiinnitykset vuosille 2021-2024 tuovat myös oman lisänsä.- Anonyymi
Tossa tulikivessä oli vaan melko ikevää, että se toimitusjohtaja dumppas miljoona osaketta kurssin ollessa huipuillaan. Meni luotto siihen yritykseen.
Tuo Wulff ja Fellow Finance vaikuttaa houkuttelevalta ja aion ensi viikolla hypätä molempien kyytiin varsin suurella positiolla.
- Anonyymi
Tulikiven perustaja teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen on ostanut erän Tulikiven osakkeita, koska pitää niitä aliarvostettuina.
- Anonyymi
Onko vielä johtohenkilöissä? Kyseistä kauppaa ei sisäpiirinostolistalla? Jotain linkkiä/ uutista tuohon tietoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vielä johtohenkilöissä? Kyseistä kauppaa ei sisäpiirinostolistalla? Jotain linkkiä/ uutista tuohon tietoon?
Toi uutinen oli vuosi sitten. Eli viime vuoden huhtikuussa oli ostanut.
- Anonyymi
29.09.2020 Tulikiven hallituksen jäsen Aspara (kauppatieteiden tohtori, taiteen tohtori, diplomi-insinööri) osti 200 000 Tulikiven osaketta. Suurin osa hallituksen jäsenistä omistaa yhtiön osakkeita joko huomattavasti tai merkittävästi.
- Anonyymi
Tecnotree on onnistunut hienosti kääntämään kursiaan kasvuun ja tämä ei vielä näy osakkeen hinnassa vielä mitenkään, vahva osaaminen, kasvavat markkinat ja hyvä yritysjohto. No, aikanäyttää.
Next Games saattaa päästä yllättämäänQ3/Q4 jos saavat uuden pelinsä ulos päämarkkioille Q2 aikaan, osake rämpii tällä hetkellä ja voi hyvin tuplata/triplata, kun käänne tulee
Eivät ole sijoitus suosituksia vain näkemyksiä.- Anonyymi
Tecnotree muuten hyvä mutta yksi niistä suurista omistajista myy omia osakkeitaan vieläkin rajusti
- Anonyymi
Teknotree nousi sitten kuukauden aikana yli 47%, ei huono! Nousu potenttiaalia vielä mukavasti tähähetkeen ja tulevaisuuteen.
Next games ei vielä, odottelee loppuvuotta, valitettavasti
Tuo viiking on lähes menneen talven murhe, saa myytyä pottinsa loppuun parissa viikossa, tällä hetkellä omistaa enää alle 5% joka on mitätön määrä vs kuukausi sitten, eli kääntäen silloin oli oston paikat parhaimmillaan 😊
Ei ole ostosuositus vain näkemys
- Anonyymi
Varapuun perustaja, päävalmentaja ja itse itselleen miljoonasalkun tehnyt Mikko Sjögren näytti ilmestyneen Tulikiven suurimpien omistajien listalle helmikuussa.
- Anonyymi
Aprillipäivänä tehty aloitus meni täydestä kuin häkä päähän. Onnea kaikille vipuun menneille ja parempi onni ensi kerralla!
Tavataanhan taas ensi vuonna samana päivänä samassa paikassa.- Anonyymi
Oikeinhan tuo meni, Wulff, LeadDesk & Fellow Finance jatkavat nousua vielä!
- Anonyymi
fellow finance porskuttaa jos markkina vetää ja piristyy...vaan jos tulee myrkyisät ajat niin tippuu varmasti nopeiten ja kovaa.mutta eiköhän tässä härkämarkkinoita jatketa ja nousu siis jatkuu.lähivuosista ei tiedä mutta nyt elvytetään ja pumpataan rahaa markkinalle joten ei huolen häivää
- Anonyymi
11 päivää Tulikiven yhtiökokoukseen ja 18 päivää Q1/2021-osavuosikatsaukseen.. Rakettia tankataan jo..
- Anonyymi
7.2.2021: "Omakotirakentamisen suosio räjähti. Pientaloteollisuus PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen kertoo, että sen jäsenyritysten uusien talokauppojen määrä kasvoi viime vuoden neljännellä neljänneksellä huimat 59 prosenttia. Numerot vuoden 2019 loppuun verrattuna ovat niin kovat, ettei Rautiainen ole k o s k a a n a i e m m i n nähnyt vastaavaa hyppäystä."
5.3.2021: Tulikiven tilinpäätöstiedotteessa sanottiin "talopakettien myynti lisää Tulikivi-tuotteiden toimituksia tyypillisesti noin puolen vuoden kuluttua talopaketin hankinnasta.", eli 4-6/2021 aletaan takkaa, kiuasta ja sisustuskiveä toimittamaan isolla vaihteella.- Anonyymi
Ihan vain mielenkiinnosta onko luvassa tulikiven pumppausta ennen osaria? Alkuvuonna hyppäsin junaan vasta pari asemaa ennen pääteasema niin nyt kyllä kyytiin pyrkisin heti alusta. Paljonko veikkaat hinnan olevan osarin jälkeisenä päivänä?
- Anonyymi
fellow finance ihan mukavassa liidossa....täytynee ostaa vielä kakkoserä :)nousuvaraa on varmasti yllin kyllin
- Anonyymi
Kauppalehdessä 16.4.2021:
"Osakeseurannan aloitus johtaa usein kurssipomppuun. Vuoden aikana kertyneen kurssinousun perusteella kiinnostus voisi kohdistua Tulikiven kaltaisiin yhtiöihin."- Anonyymi
Toi on niin velkainen yhtiö, että ainut mahdollisuus nousuun on mahdollinen pumppaus. Omasta mielestä sitä ei ole näköpiirissä, paitsi tuo sinun kirjoittamasi viesti jokaisella keskustelupalstalla. Dovrea toi uutinen ennemmin nostaa huomenna.
Anonyymi kirjoitti:
Toi on niin velkainen yhtiö, että ainut mahdollisuus nousuun on mahdollinen pumppaus. Omasta mielestä sitä ei ole näköpiirissä, paitsi tuo sinun kirjoittamasi viesti jokaisella keskustelupalstalla. Dovrea toi uutinen ennemmin nostaa huomenna.
Nyt sai Harvia sellaisen jytkyn, että mukana markkinaimussa nousevat muutkin alan yhtiöt, myös näköjään Tulikivi. ; )
- Anonyymi
Suosittelen ostamaan Tulikiveä ennen posaria.
- Anonyymi
Tulikiven yhtiökokous pidetään viikon kuluttua keskiviikkona (28.4.2021) ja Tulikiven positiivinen Q1/2021-osavuosikatsaus saadaan siitä seuraavalla viikolla (7.5.2021). Lisäksi kannattaa miettiä, mitä tapahtuu, jos Tulikivi antaa positiivisen tulosvaroituksen samoin kuin muut koronakotoilusta hyötyvät, kuten Kesko, Harvia, Fiskars ja viimeksi eilen Rapala. Mitä luulette tapahtuvan, kun analyytikkoseuranta Tulikivestä alkaa?
- Anonyymi
huomenna pasahtaa jytky kun metso outoch lyö pöytään kovat lukemat... :)
- Anonyymi
Kyllähän Tulikivi on koronakotoilusta hyötynyt joten posaria odotan. Heinäveden tehtaan tilat puolitettiin (pois kunnan vuokratiloista), lainaa lyhennettiin miljoona 2020 ja lainojen korkoprosenttikin laski, joten koronan lisäksi muutakin hyvää on ykköskvartaalille tulossa.
- Anonyymi
Ilo on seurata fellow falancen nousu kiitoa...olipa hybä että tuli hypättyä kyytiin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808