Jonkinlainen häiriö?

Hän ottaa aina asiat henkilökohtaisesti, asumme paikassa jossa puutteita ei puutu, mutta millekään ei kuitenkaan tehdä mitään. Jos mainitsen jostakin epäkohdasta hän ei ota asiaan kantaa, vaan alkaakin puolustella itseään. Hänen kanssaan on mahdotonta keskustella asioista, koska hän ottaa kaiken syytöksinä itseään kohtaan. Aivan kuin hän olisi kantavinaan kaikkea harteillaan ja musertunut sen taakan alla... Oikeasti hän ei kuitenkaan tee minkään asian eteen mitään, ei edes yritä. Hänen on vain annettava olla ja sillä hyvä. Yhteistä suunnitelmaa ei voi koskaan tehdä koska hän 'hoitaa' kaiken mutta ei saa mitään aikaiseksi. Hän puhuu vain omista kärsimyksistään aiemmilta ajoilta, eikä kestä yhtään vastuuta tulevasta, silloin hän romahtaa ja hän alkaa elää kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä. Hän ei ole mikään murrosikäinen nuori vaan aikuinen vanhempi ihminen. Olisiko hänellä mahdollisesti jonkinlainen persoonallisuushäiriö?
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hänellä voi olla äärimmäisen syvät traumat edellisistä kokemuksista
Ja kun jokin sytyke lyö traumat päälle, niin hän asettuu "taistelu asemiin" trauman tekjää kohtaan ja sinä aikana hän ei todella pysty keskittymään mihinkään, jos hän lyö naulaa, niin trauma lyö päälle ja vasara menee naulan sivuun.

Minä sain julkis terveydestä ja ennen kaikkea psykiatriasta lähtemättömät traumat sillä koskaan ennen pitkän liike elåmäni aikana en ollut tavannut niin sadistisia barbaareita psykolokisia taktisia simputus kiduttajia kuin psykiatrit ja minua kohtaan sadistinen julkis-terveys, joten älä ainakaan julkisterveyttä ehdota hänelle, ellet lopullisesti halua tuhota häntä. Ja traumatisoida lisää.
Psykolokille voi mennä yksityiselle, julkiselle ei kannata mennä koskaan, ne valehtelee ja kirjoittaa valheita valtion kortistoon, joka on koko valtion ja virkamiesten luettavissa kuin iltapäivälehti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hän ottaa aina asiat henkilökohtaisesti, asumme paikassa jossa puutteita ei puutu, mutta millekään ei kuitenkaan tehdä mitään. Jos mainitsen jostakin epäkohdasta hän ei ota asiaan kantaa, vaan alkaakin puolustella itseään. Hänen kanssaan on mahdotonta keskustella asioista, koska hän ottaa kaiken syytöksinä itseään kohtaan. Aivan kuin hän olisi kantavinaan kaikkea harteillaan ja musertunut sen taakan alla... Oikeasti hän ei kuitenkaan tee minkään asian eteen mitään, ei edes yritä. Hänen on vain annettava olla ja sillä hyvä. Yhteistä suunnitelmaa ei voi koskaan tehdä koska hän 'hoitaa' kaiken mutta ei saa mitään aikaiseksi. Hän puhuu vain omista kärsimyksistään aiemmilta ajoilta, eikä kestä yhtään vastuuta tulevasta, silloin hän romahtaa ja hän alkaa elää kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä. Hän ei ole mikään murrosikäinen nuori vaan aikuinen vanhempi ihminen. Olisiko hänellä mahdollisesti jonkinlainen persoonallisuushäiriö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu