sisällä on se ihminen joka oikeasti olet, mutta sitä ei ole helppo löytää rikkinäisyyden ja tunteettomuuden keskeltä. Se ettet tuntenut pärjääväsi omillasi on tehnyt sinusta hauraan ja haavoittuvan, kukaan ei tunnu ymmärtävän kuinka syvälle se on pudottanut. Tunsit itsesi hyvin ja tiesit että se mihin olit "joutunut" ei olisi hyväksi. Joku tai monikin on saattanut ajatella, ettet osaa ajatella muita kuin itseäsi. Jos on vaikeaa pelkästään lähteä ovesta ulos, ei jaksa ajatella mitään muuta kuin selviämistä yhdestä päivästä eteenpäin. Mikään ei ole liittynyt koskaan yhteen ihmiseen, se ei ole ollut ongelma. Kun tunnet olevasi aina keskellä toistuvaa painajaista, tuskin kukaan voisi olla ymmärtämättä sitä. Niin kuin siinä unessa monia vuosia sitten, seisoit ahdistuneena ympyrän keskellä kasvottomien huppupäisten ihmisten ympäröidessä sinut. Se miten näet elämän ja asiat on aina subjektiivinen kokemus. Kukaan ei voi ulkopuolelta tulla sanomaan ettet saa kokea niin kuin kaiken koet. On vaarallista "puuttua" ihmisen persoonaallisuuteen ja luonteenpiirteisiin etukäteen varmistamatta sen toimivuus, kun kyseessä on erityispiirteinen henkilö, jonka ajattelutapa poikkeaa ns normaalista. Eihän monia lääkkeitäkään anneta ennen kuin tiedetään, että ne varmasti sopivat juuri kyseiseen sairauteen.
Jossain siellä
Anonyymi
379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näen painajaisia..
En ikinä kehtoo kertoo mitään
En pidä tästä tai tuosta...
Minut on pahuus vienyt , lapsetkin käyttee jo hyväksi??
Viemäristä alas vain kaikki mitä lähtöö
Se vaan, että se mitä vedän viemäristä alas
Kasvoo tuplana takas..
Että ooppa sitten niin tai näin niin aina viärinpäin....
Että korjoo nyt siinä sitten jotakin
Pasksks männöö kaikki.
Luulis sinunkin nyt tajuavan ettei no, nainen nyt sitten tännään kovin monta vastoinkäymisistä kestä.
Enkä pahoita mieltä nyt koska pystyn itse sanomaan että olen varsin kuvottava.
Suu sylkee vaikka mitä paskoo
Jos joku yrittee olla mulle ystävällinen , voin pahoin
Koska eihän se oo mulle tarkoitettu.
Vasen puoli varsin valuva, oikeasta en tiedä.
Että mainostetaan nyt sitten että appelsiinipylly ja vauvamaha
Niin kiinnostais varmoon SINUAKIN!??...
HEHHEH
??
Tunnetko toisen muka noin hyvin?
Ihanku mun elämästä. Kävelen tällähetkellä läpi helvettiä. Ihmiset ripustautuu ja ottaa mitä haluavat,sitten ne vaihtaa uhria. Parempi keskittyä selviytymään.