Lausunnon tyrmäysvoimasta kertoo se, että perustuslakivaliokunta ei esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen kaudella antanut yhtään näin totaalisen tyrmäävää lausuntoa.
Marin haukkui opposition kansanedustajana silloisen hallituksen lainvalmistelun tason: ”Olen järkyttynyt”
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on puuttunut useamman kerran pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen lainvalmisteluun.
Myös nykyinen pääministeri Marin on ollut huolissaan hallituksen lainvalmistelun laadusta - tosin ollessaan opposition kansanedustaja.
– Sosialidemokraatit kantavat huolta maamme lainvalmistelun tasosta. Olemme nähneet syysistuntokauden aikana useiden lakien ja hallituksen esitysten osalta puutteellista valmistelua, asiantuntijalausuntojen sivuuttamista ja valitettavasti myös täysin virheellistä informaatiota, jota eduskunnan salissa on esitetty jopa ministerin toimesta. Tämä ei ole eduskunnan arvovallan tai kansanvallan näkökulmasta hyväksyttävää asioiden valmistelua ja käsittelyä, Marin sanoi.
– Uutena kansanedustajana on todettava, että olen järkyttynyt siitä, kuinka heikosti valmisteltuja esityksiä eduskunnan käsittelyyn on tuotu. Olen myös pahoillani siitä, ettei valiokuntatyöskentelyssä asiantuntijalausunnoille ja -arvioille ole aina annettu sitä painoarvoa, joka lausunnoilla tulisi olla.
Eduskuntavaalit ovat huhtikuussa 2023 ja saamme sitä myöden uuden hallituksen, jos nykyisen jäljiltä on enää, mitä hallita - epäilen kyllä.
Oliskos hallituksen aika jo myöntää osaamattomuus. Tekis nyt vain suosiolla tilaa isommille ja osaavammille. Tää hölmöily vie koko maan uskottavuuden
Liian kokematon Sanna hallituksen päänä
2
65
Vastaukset 2
- Anonyymi
Nämä viimeaikojen tapaukset osoittavat selvästi miten surkeasti maata johdetaan tällä hetkellä . Koronaa ei ole saatu vuodessa kuriin vaikka kehuttiin että otetaan oppia keväisetä tilanteesta. Ja sitten tämä Viikarin tapaus osoittaa että valinnassa ko tehtävään tärkein meriitti lienee että on sdp jäsenkirja ja sillä pääsee jo varsin pitkälle.
Seuraavaan hallitukseen on saatava aikuisia. Osaamattomat alle nelikymppiset saavat harjoitella elämää muualla! Me sdp:n kannattajat haukuimme hallitusta oppositiossa ollessamme mutta se oli sitä parempaa haukkumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 931156
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit95946Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52797Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k35791- 54776
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.122734- 2694
- 59581
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant39506Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa33486
