salaehkäisyä

mitä teet jos vaimosi käyttää salaa ehkäisyä ja siksi ette saa lasta ja sitten ehkäisy tuleekin ilmi joskus vuosien kuluttua?
Mitä teet jos saat tietää, että miehesi onkin steriloitu?
Mitä teet jos puolisosi välttää viimeiseen asti seksiä silloin kuukautisten puolivälijaksolla eli kaksi viikkoa ed.kuukautisista ja kaksi viikkoa seur.kuukautisiin?
Miten ehkäisy asia käsitellään seurakunnassa eli mitä tehdään siitä kiinni jääneille?
92389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin,...
loppuviimeksihän kaikki tällainen olisi teoriassa mahdollista.

Silloinkin on aina kyse omakohtaisesta uskosta.
Hän joka on joutunut synnin valtaan ja haluaa rikkoa Jumalaa vastaan kieltäytymällä ottamasta lapsia kuten Jumala meitä neuvoo on sortunut epäuskoon ja Jumalan neuvojen tlenkatsomiseen.

Me jokainen vastaamme vain omista tekemisistämme Jumalalle viimeisellä tuomiolla. Näin myös puolisoiden välillä. Se puolisoissta joka rikkoo, on sortunut syntiin. Tietämätön puoliso on omaltatunnoltaa puhdas.

Kaikkinainen salailu on äärimmäisen surullista parisuhteessa. rakkaus ja toisen kunnioittamine perustuu avoimuuteen ja toisen ihmisen kunnioittamiseen.

"kiinni jääminen" on aika kimurantti juttu ja mitäköhän sillä tarkoitat? Eihän vapaasti uskominen tarkoita sitä, että kyttäämme toisten parien petielämää? Pariskunnat saavat luontaisesti kovin eritahtiin lapsia. VL-piireissä vakiintunut käsite"vuoden välein" ei ole koskaan toteutunut likikään kaikissa parisuhteissa. Toisaalta voi olla keskenmenoja, normaalia seksuaalista ajoittaista haluttomuutta jne...

Ei seksuaalisuutta avioliitossa pidä viivottimen tarkasti lukea. Seksi yms tulee olla vapaaehtoista ja luontaista. Toisten luontaiseen rakastelurytmiin riittää muutama kerta kuukaudessa toisilla taas useasti viikossa jne...

Nämä asiat ovat siis kovin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia aivan kuten raskaaksi tuleminenkin.

Meikäläisissä perheissä pitäisi enemmän mielestäni korostaa sitä, että OIKEASTI on olemassa muitakin perhemuotoja, kuin perheet joissa lapsia paljon. Tästä jatkaen...myös pariskuntia jotka OIKEASTI eivät ole koko ajan raskaana ja lapsia ei yhtään tai muutama.

Vapaus ymmärtäkää uskomisen vapaus ja sitäkautta ennen kaikkea omakohtaisen uskomisen tärkeys. Mitä muut tekevät ei ole ollenkaan tärkeä vaan se mitä min ja me teemme.

Äänestä

nyt ihan siksi ettei joku vaan ala epäilemään puolisoaan "salaehkäisystä".

Ei se tarkoita aina ehkäisyä jos lapsia ei montaa siunaannu. Tuttuni sai lapsen, ja toivoivat toista heti perään...Arvatkaa kauan meni siihen kun toinen lapsi siunaantui? He olivat jo moneen kertaan luopuneet toivosta, kuitenkaan he eivät hakeutuneet hoitoihin....Kunnes 21 vuoden päästä ensinmäisen lapsen syntymästä äiti huomasi olevansa raskaana, toki jo vanhempi mutta lapsi oli enemmänkuin tervetullut. Tämä tuli suruksi kyllä kesken, mutta heti perään alkoi uusi raskaus. Lapsilla iso ikäero mutta onnelliset vanhemmat:)

Äänestä

Meillä on molemmilla haluttomuutta vaimon ovulaation aikaan. Muulloin kyllä petihommat sujuu.En tiedä, että onko se syntiä vai ei. Omatunto ei ainakaan kolkuta.

Äänestä

ehkäisyä, miehen tietämättä mitään.
En vain jaksanut yksinkertaisesti ottaa vastaan kaikkia lapsia, joita Jumala olisi halunnut meille antaa.
Olin laiska ja aika itsekäskin, mutta luulen, että olisin kuollut suuren lapsimäärän keskellä.

Kärähdin, kun unohdin lukita yöpöytäni kaapin ja mieheni näki pillerit.
Mies purskahti itkuun ja sano, että voi kuinka olen turhaan oottanut, että meille syntyisi toinen, ja sä oot kysymättäni käyttänyt ehkäisyä.

Ei kait siinä auttanu, ku tunnustaa, etten voi enää uskoa.
Nyt vanhempana olen taas halunnut lapsia ja meillä onkin ensimmäisen jälkeen syntynyt jo neljä tenavaa.
Niin, ja en edelleenkään pysty uskomaan, vaikka monesti halu olisi.
Ei vain uskalla lähtee RY:lle, ku ei oo käynyt vuosiin siellä. Ja värjätyillä hiuksilla ei muutenkaan kehtaa.

Äänestä
  • Sinä et uskonut näihin "neuvoihin", joita ry antaa, mutta uskoa Jumalaan et ole menettänyt! Olet tehnyt aivan oikein kuunnellessasi omaa kehoasi ja tunteitasi. Siinä ei ole mitään väärää.

    Tuskin Jumala tahtoo meidän kärsivän täällä joidenkin IHMISTEN keksimien sääntöjen vuoksi.. "neuvoiksi" niitä täällä sanotaan. Neuvoja ne eivät ole, jos tämä on lopputulos "neuvon" rikkomisesta.

    Äänestä

  • "Niin, ja en edelleenkään pysty uskomaan, vaikka monesti halu olisi."

    Ni uskomaan, mihin?

    Mihin muuhun meidän pitäisi uskoa, kuin uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen. Miksi sinun pitäisi uudelleen mennä ja antaa sitoa itsesi "orjuuden ikeeseen". Luuk.11:46. Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! Usko rakas ystävä suoraan Jeesukseen ja Hänen anteeksiantamukseensa ja sinä olet elävä Jumalan lapsi.

    Mitä arvelet, pitääkö Jeesuksen mennä vl:n lainoppineilta kyselemään, että "saanko minä antaa tälle sisarelle uskon, onnen ja autuuden, ilon ja vapauden".

    Näetkö, kuinka tässä on kyse tekijänoikeuksien rikkomisesta. Jeesus on kaiken tehnyt, kantanut meidän syntimme ristille ja vielä kuollut meidän syntisten puolesta ja noussut ylös. Hän itse sanoo: Joh.6:37 "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."

    Nyt vl:n kirjanoppineet ovat ottaneet tämän "tuotteen" käyttöönsä palvelemaan omia vallapidollisia tarkoitusperiä vastoin Vapahtajan tarkoitusta.

    Eli piraattitavaraa jakavat. Usko aitoon evankeliumiin, älä sotkeudu laittomaan piraattituotteeseen.

    Äänestä

  • onnellisia olisimme, jos sinut seuroissa näkisimme, hiusten väristä riippumatta:) Tule, kun kerran tekee mieli!

    Äänestä

  • Tähän ensimäiseksi sanon, että en pidä ehkäisyä sinänsä syntinä, mutta joku muu asia tuossa sinun kohdallasi aiheuttaa kummastusta. Onkohan liian tunkeilevaa kysyä, että eikö sinulle tullut minkäänlaisia omantunnon pistoksia siitä, että ehkäisit mieheltäsi salaa? Avioliitossahan eletään niin lähellä toisiaan ja pitäisi olla avoimia toisillensa. Keskustella asioista ja sopia yhdessä, eikä salaa tehdä sitä, minkä tietää olevan puolison mielestä väärin. Ettekö keskustelleet asiasta etukäteen? Tehneet selväksi jo ennen naimisiinmenoa? Helppohan minun toisaalta on sanoa ja muille neuvoa, kun en itse ole sinun asemassasi. Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi.

    T: Tiinaliina

    Äänestä

  • Tiinaliina kirjoitti:

    Tähän ensimäiseksi sanon, että en pidä ehkäisyä sinänsä syntinä, mutta joku muu asia tuossa sinun kohdallasi aiheuttaa kummastusta. Onkohan liian tunkeilevaa kysyä, että eikö sinulle tullut minkäänlaisia omantunnon pistoksia siitä, että ehkäisit mieheltäsi salaa? Avioliitossahan eletään niin lähellä toisiaan ja pitäisi olla avoimia toisillensa. Keskustella asioista ja sopia yhdessä, eikä salaa tehdä sitä, minkä tietää olevan puolison mielestä väärin. Ettekö keskustelleet asiasta etukäteen? Tehneet selväksi jo ennen naimisiinmenoa? Helppohan minun toisaalta on sanoa ja muille neuvoa, kun en itse ole sinun asemassasi. Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi.

    T: Tiinaliina

    viestejä vain

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mitä teet? kirjoitti:

mitä teet jos vaimosi käyttää salaa ehkäisyä ja siksi ette saa lasta ja sitten ehkäisy tuleekin ilmi joskus vuosien kuluttua?
Mitä teet jos saat tietää, että miehesi onkin steriloitu?
Mitä teet jos puolisosi välttää viimeiseen asti seksiä silloin kuukautisten puolivälijaksolla eli kaksi viikkoa ed.kuukautisista ja kaksi viikkoa seur.kuukautisiin?
Miten ehkäisy asia käsitellään seurakunnassa eli mitä tehdään siitä kiinni jääneille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu