Pelkkä usko jumalaan ja jeesukseen ei pelasta. Uskoohan saatanakin nämä. Mutta ei silti pelastu. Pelastua voi vain, jos toinen vanhoillislestadiolainen sanoo synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä. Saatana ei tähän pysty, koska geneettinen aikasiirtymä ei ole hänellekään mahdollista.Siksi saatana vihaa vanhoillislestadiolaisia.
Saatana ei ole vanhoillislestadiolainen
Anonyymi
4
52
Vastaukset
Aloituksen kirjoittaja on hullu tai humalassa, tai molempia.
- Anonyymi
Olisiko kysymys hoitokokouksissa/-tilaisuuksissa räyhänneestä ja maineensa menettäneestä, jolla on asiansa edelleen korrjaamatta. Totuus tekee vavaaksi - "hoitajankin".
- Anonyymi
😂🤣 - MIKSI pilkkaat Jumalaa
- Anonyymi
Lestat eivät ymmärrä ettei syntinen voi antaa syntejä anteeksi toiselle syntiselle. Saarnamies ja pappikin ovat syntisiä vaikka luulevat olevansa synnittömiä.
Ainoa synnitön ihminen maan päällä oli Jeesus ja vain hänellä oli valta Jumalalta antaa synnit anteeksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,854520Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263314- 203005
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412936Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172757Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492737Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142115- 71811