Olet siirtynyt eteenpäin

Anonyymi

Varmaan ihan hyvä niin... Ei se olisi voinut toimia! Parempi näin.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole siirtynyt etkä sinä voi etukäteen tietää toimisiko. Mutta jos olet tuota mieltä, niin sitä ei sulta kukaan voi kieltää.

    • Anonyymi

      Olisin jo mennyt eteenpäin, jos se olisi helppoa. Ei pääse, kiipelissä ollaan, tunteet on jumahtaneet eikä mikään liiku mihinkään.

      Kun odotin ekaa kertaa ei kiitos-vastausta, ajattelin että ainakin pääse vastauksesta eteenpäin enkä haihattele enää turhia. Luulo oli turha, ei se auttanut tunteiden kanssa mitenkään. Jumissa ollaan. Onneksi on jo lapset, eikä jumi aiheutta isoja vahinkoja. Ei auta kuin odottaa kestää se sitten niin kauan kuin on kestääkseen. En näe enää toivoa, että saisin sinut joskus, mutta ei se näytä silti poistavan tunteitani. Et ole antanut mitään toivoa, joten asia on harvinaisen selvä. Kaikki muu on järjestettävissä hyvällä tahdolla, paitsi se ettei omaa halua tai tunnetta löydy.

      Olen viime aikoina jopa miettinyt FWB-suhdetta, jotta pääsisin irti vahvoista ja syvistä
      tunteita toivottomassa tilanteessa. Oikeaan suhteeseen en voi alkaa ennen kuin olen käsitellyt tunteeni. Alan olla aika kypsä tähän selibaattiin. S

      • Anonyymi

        Ei ole ässä ltä!!!!


    • Anonyymi

      Juurikin näin.

      • Anonyymi

        Kukaan ei usko kommenttiasi. Eteenpäin siirtyneet kun ei vastaile täällä. Et ole kovin älykäs.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei usko kommenttiasi. Eteenpäin siirtyneet kun ei vastaile täällä. Et ole kovin älykäs.

        Eteenpäin voi siirtyä myös niin, että on avoin muillekin vaihtoehdoille eikä enää lukitse itseään johonkin mahdollisesti mahdottomaan. Ei se estä ketään palstoilla käymästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eteenpäin voi siirtyä myös niin, että on avoin muillekin vaihtoehdoille eikä enää lukitse itseään johonkin mahdollisesti mahdottomaan. Ei se estä ketään palstoilla käymästä.

        Olin eri kirjoittaja


    • Anonyymi

      En ole siirtynyt eteenpäin, haluan sinut niin kuin ensimmäiseksi suunnittelimme. Ainoaksi rakastajakseni ensin näin ja sitten saman katon alle..

      • Anonyymi

        Eroamassa olen ja siihen kyllä apua tarvitsen.


    • Anonyymi

      Meillä toimisi varmaan hyvin. Emme vain ole kohdanneet. Meitä ei erota mikään kun kerran kohdataan. Niin varmaan tapahtuu. m>n

    • Anonyymi

      Kannattaa ainakin edes jutella kunnolla kerran ennen kuin siirtyy eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe