Tulin tässä miettineeksi että tuleekohan sitä koskaan löytäneeksi ketään sellaista kenen kanssa käy yksiin, varsinkin syvällisemmin. Tuntuu että sitä on ihan liian omalaatuinen. Voi olla ettei sellaista ihmistä olekaan. Haluaisin kokea sellaisen elämyksen ja ajatella et hei tossa on se ihminen jota olen etsinyt ja vihdoin löysin, joka tuntuisi sellaiselta että sitä ei voisi sanoin kuvailla. Tosin olen varautunut siihenkin ettei sellaista vaan yksinkertaisesti löydy.
Ei ne vaatimukset vaan tunnetaso
Anonyymi
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vaikea todeta varmaksi muuta, kuin se, että mahdollisuudet löytämiseen paranevat, kun on enemmän tekemisissä toisten kanssa.
Voi kuule, ei se vaan aina mene niin ja kokemuksesta sanon. Sanoo nimimerkillä huono onni tunteissa sun muissa sellaisissa (ap)
Kannattaa etsiä sieltä missä samanhenkisiä vois olla.
En osaa kategorisoida itseäni mihinkään. Varmaan joku muukalaisjaosto olisi hyvä (ap)
Tavallaan lähteä liikkeelle et mitkä on omat kiinnostuksen kohteet tai harrastukset.
Eiväthän yhteiset harrastukset tai kiinnostuksen kohteet todellakaan välttämättä kerro lainkaan samantyyppisestä ajatusmaailmasta tai samanhenkisyydestäkään.
Tämä näin sivusta.
Tuohan se on se kaikkein vaikein löydettävä. Pelkillä ulkosilla, taloudellisilla sun muilla vaatimuksilla olis helppo löytää. Sellasia sopivia on pilvin pimein. Jos haluaa jonkun, jonka kanssa tunnetasolla tasolla kolahtaa ja ajatukset sopii suht hyvin yksiin niin se on, ku ettis neulaa heinäsuovasta.
Mitä tarkemmin ottaen tarkoitat tuolla "ihan liian omalaatuinen"? Miten se ilmenee? 🤔
Kannattaa muistaa laatimukset ja löystyminen myös
https://m.youtube.com/watch?v=l5R8jS0RGcs
🤫😋
Minä uskon tällaisen löytäneeni.. On vain ollut niin vaikea tilanne. En ole osannut toimia.
Toimia oikein.
Olen siis toiminut väärin ja tyhmästi. Milloinkahan sitä oppisi oikein tekemään?
Miten niin väärin ja tyhmästi? Mitä siis olet tehnyt tai jättänyt tekemättä?
Minäkin tiedän löytäneeni sellaisen ihmisen. Yritin pitkään estellä tunteita moraalisista syistä ja vain odottaa että ”ihastus” menee ohi. Ei mennyt ja li tunteena paljon enemmän kuin ihastus tai laimea rakkaus. Koska olen liian kilttii, en vastannut kun hän puhui suuria ja välttelin osittain tilanteita, jossa joutuisin kiusaukseen. Tiesin, että jos olisimme vaikka vain suudelleet, en olisi enää pystynyt pidättelemään ja sitten olisi menty vauhdilla päätyyn asti. Vaikka olisin tyhjässä rakkaudettomassa suhtessa, arvoni ei sallinut pettämistä.
Erosin ja kerroin vasta kun erosta oli sovittu jollain tasolla kiinnostuksestani. Hän oli sillon jo palannut on-off-suhteeseensa. Myöhästyin.
Aina elämä ei mene niin kuin toivoisi. Yksin etten unohda häntä koskaan, niin suuren vaikutuksen hän tunteisiini teki.
Kannattiko erota kun menetit molemmat ihmissuhteet?
Minä uskon että hyvyys palkitaan jossain vaiheessa.
-sivusta
Mitään ei koskaan tapahtunut välillänne?
Niin se voi tietysti olla...
Parempi antoo ajankulua ja kattoo josko jotain.. .
Tulis vastoon...😗
Samaa mietin. Mun ensimmäinen mies oli sanalla sanoen outo.Kuin minäkin.Joissain asioissa siis naksahti hyvin yhteen.NNyt eronneena mietin,kuuluisiko mun taas etsiä jotain yhtä outoa,jjotta sopisimme yhteen.
En varsinaisesti koe itseäni kovin erikoiseksi.Mutta esimerkiksi samanhenkisiä ystäviäkään on vaikea löytää. Suurimman osaa ihmisistä kanssa mulla ei ole mitään yhteistä, ei edes small talkiksi asti. Ja se on kamalaa.Pakko olisi löytää joku erilainen jotta tunteisiin asti päästäisiin.
KKoeta jaksaa.JJoku päivä se vielä kolahtaa,sattumalta,uskon.Pysy itsenäsi.
Ei sitä varmaan tapahdu
Itse olen tuollaisia miettinyt viime aikoina paljon, ja tullut siihen tulokseen, että itse en varmaankaan löydä. Olen aina ollut jotenkin vääränlainen, suhteissakin, aina joko liikaa, liian vähän tai jotenkin väärässä asennossa.
Hirmuisen tärkeää olisi kummankin kelvata ihan omana itsenään tai jopa tulla ihan rakastetuksi omana itsenään. Ja tulla ymmärretyksi. Omalta osaltani olen jo alkanut luovuttaa, mutta silti ilahdun, kun näen muiden ihmisten löytävän toisensa, onni on onnea, vaikkei sitten ihan omaa.
Vähän samanlaisia olen itsekin miettinyt, ihan samanlaista en ole kohdannut ja usein olenkin ihastunut lähes itseni vastakohtiin.
Nimenomaan tunnetasolla vähän pidättyväisiin tai jopa viileisiin. Jokaisesta kyllä löydän sen herkän ytimen, joku röntgenkatse on annettu syntymälahjana. 😄
Mutta en tiedä, ehkä tuo samanlainen tunnetasolla on haaveilua? Ehkä sellaista ei ole.