Mielestäni parhaat selitykset raamatusta ,jotka olen kuullut ovat tulleet K.L:n ja E.H:n suusta
Raamatun selitystä
Pepsi
161177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En nyt varmasti tiedä, keitä sinä tarkoitat. Mutta EL:n kaksi edesmennyttä saarnaajaa sopisivat noihin kirjaimiin. Toinen hiljattain poisnukkunut ja toinen jo useita vuosia sitten. Muitakin Jumalan Sanan julistajia kyllä on ollut ja edelleen elää, joiden alkukirjaimet täsmäävät mainitsemiisi.
Mutta nuo kaksi edesmennyttä olivat varustettu erityisillä Jumalan lahjoilla saarnaamaan uskon vanhurskauden ja lain vanhurskauden eroista. Niistä lahjoista kiitämme ainoastaan Taivaan Jumalaa. Vaikka he ja monet muut uskolliset työntekijät ovat nyt poissa, niin Jumala on valmistanut uusia työmiehiä saarnaamaan parannusta ja synteinanteeksiantamusta.
S.K. on nouseva tähti.
parannuksen saarnaaminen eli miten saarnataan parannusta?
Parannus on kääntymistä Jumalan puoleen. Siinä ihminen tulee toisiin ajatuksiin, katuu ja muuttaa mielensä. Parannus ei ole katumusta ilman mielen muutosta, kuten esim. Juudaksella oli.
Parannuksessa on Jumala aina lähellä.
Parannus sana esiintyy uudessa testamentissä kymmeniä kertoja.
Johannes kastaja saarnasi parannusta.
Jeesus saarnasi ja käski saarnata parannusta. Mark 1:15.
Parannus on Jumalan määräys ja ilman parannusta ei kukaan voi pelastua.
Tehkää parannus! On selvää lainsaarnaa ja sen tarkoitus on saada ihminen huomaamaan;
Minun on mahdotonta kelvata omasta puolestani Jumalalle. Yksikään ihminen ei voi tehdä parannusta.
Se synnyttää nälän evankeliumille, mikä julistaa;
kaikki on sovitettu. Saat vaihtaa koko syntisen elämäsi Kristuksen täydelliseen Jumalalle kelpaavaan elämään. Ilman minkään näköisiä töitä, täydellisenä lahjana, uskomalla.
Jos parannussaarna sekoitetaan johonkin mitä me pystymme tekemään ja muuttamaan elämäämme, silloin puhutaan jostain muusta kuin raamatullisesta parannussaarnasta. Silloin on suuri vaara että Laki ja Evankeliumi menevät sekaisin, ja silloin on kaikki sekaisin.
Ja Raamattu sen myös kirjoittamallasi tavalla todistaa.
"kirjoitetullasanalla" on kaikki sekaisin.
Evankeliumiin kuuluu parannussaarna ja syntienanteeksi antamisen saarna. Tätä Jeesus on käskenyt saarnaamaan. Jeesus on saarnannut myös armonjärjestyksen vuorelta. Sen mukaan tarvitsee ensin tulla murhe synnistä. Miten voi tulla murhe synnistä, jos ei tiedä mikä on syntiä? Synnissä elävä ihminen ei kestä parannussaarnaa, mutta armo kelpaa ilman katumusta, ilman parannusta ja ilman mielenmuutosta.
"Yksikään ihminen ei voi tehdä parannusta.
Se synnyttää nälän evankeliumille, mikä julistaa;
kaikki on sovitettu. Saat vaihtaa koko syntisen elämäsi Kristuksen täydelliseen Jumalalle kelpaavaan elämään. Ilman minkään näköisiä töitä, täydellisenä lahjana, uskomalla."
Siis mikä synnyttää nälän evankeliumille? Ei ainakaan ihminen, eikä pelkkä sana "Tehkää parannus".
"Saat vaihtaa", eikö se sitten ole omaa työtä? Eikö ole sama jos sanoo: Saat tehdä parannuksen?
On totuus, ettei autuuden eteen voi tehdä mitään töitä, sillä ne on saastainen vaate Herran edessä. Uskosta lähtevät kaikki hyvät työt. Raamattu sanoo, että usko ilman töitä on kuollut.
Luulen, että käsitit väärin "kirjoitettusana"n kirjoituksen.
Hänhän kirjoitti, että laki herättää synnin tunnon. Ja Raamattuhan todistaa juuri näin. Laki on siten johdattamassa Kristuksen tykö. Jumala on lakinsa kautta tehnyt sen, joka laille kuuluu. Sen todellinen tunteminen ei ole voinut turmeltuneessa ihmisessä vaikuttaa muuta kuin mahdottomuuden tunteen. Ja sitä kautta on varmasti tullut katumus ja kysymys, että mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin.
Sellaiselle ihmiselle ei ole tarjottu minkäänlaista taakkaa sen suuren syntikuorman lisäksi. Vaan sellaiselle on Jumalan seurakunnassa julistettu armon evankeliumi: usko, sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi. Jeesus on sovittanut kaikki sinun syntisi, nyt sinä saat olla vapaa lain tuomioiden alta ja olla hyvässä turvassa.
P. Paavalin 1. Epistola Korintilaisille 3
1. Ja, rakkaat veljet! en minä taitanut teille puhua niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin lapsille Kristuksessa.
2. Rieskaa minä olen teille juoda antanut, ja en ruokaa; sillä ette sitä vielä voineet, ja ette vielä nytkään voi.
3. Sillä te olette vielä lihalliset, sillä niinkauvan kuin teidän seassanne kateus ja riita ja eripuraisuus on, ettekö te ole lihalliset ja vaella ihmisten tavan jälkeen?
4. Sillä koska joku sanoo: minä olen Paavalin, ja toinen: minä Apollon: ettekö te siis ole lihalliset?
5. Mitäs Paavali on ja mikä Apollo muuta kuin palveliat, joiden kautta te olette uskoneet, ja niinkuin Jumala kullekin antanut on?
6. Minä olen istuttanut, Apollo on kastanut mutta Jumala on kasvun antanut.
7. Niin ei se mitään ole, joka istuttaa, eikä se, joka kastaa, vaan Jumala, joka kasvun on antaa.
8. Mutta se, joka istuttaa, ja se, joka kastaa, ovat yhtä: kumpikin saa palkkansa työnsä jälkeen.
9. Sillä me olemme Jumalan apulaiset: te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.
10. Sen Jumalan armon jälkeen, joka minulle annettu on, olen minä perustuksen laskenut, niinkuin taitava rakentaja, vaan toinen sen päälle rakentaa; mutta katsokaan jokainen, kuinka hän sen päälle rakentaa.
Kiitos Jumalalle että hän on rakastanut meitä
niin paljon, että antoi Poikansa Ruumiin ja veren meidän syntiemme edestä. Hän kärsi syntiemme rangaistuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen lihan ruumiissa.
Me saamme nyt vapaasti käydä USKOSSA Kristuksen veriuhrin puoleen.
Me saamme, niin kuin Jumala on luvannut, Jeesuksen Kristuksen tähden uskoa kaikki syntimme anteeksi Hänen nimessään ja veressään.
Kerroppas jokin esimerkki tuosta viimeisestä lauseesta, pääsemme pohtimaan sitä.
Jeesus kuitenkin käski saarnata parannusta ja syntei n anteeksi antamusta Hänen nimessään. Onkohan nyt puurot ja vellit sekaisin.
tähti kirkas, tähti suuri, josta viisaat Suomenmaan, riemastuivat kerrassaan!
Miltähän suunnalta tämä nouseva tähti (S.K.) on ilmaantuva; idän vai lännen taivaalla? Molemmilla suunnilla puumerkki tunnetaan! Ja millä asteikolla näiden tähtien kirkkaus mitataan?
Rukoilkaamme kaikkien tähtien puolesta, ettei lohikärmeen pyrstö vetäisi yhtäkään näistä maan päälle!
Kristus itse sanoo: "En minä ole tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään" (Matt. 5:17). Siispä hän osoittaa, mitä laki vaatii, nimittäin täyttämistään, jota kukaan ei koskaan suorita tai ole suorittanut. Siis kaikki syntiset ovat kirottuja ja vikapäitä iankaikkiseen kuolemaan. "Sillä kirottu on jokainen, joka ei pysy..." (5. Moos. 27:26) Lisäksi Kristus sanoo täyttäneensä lain lunastaakseen uskovat tästä lain vaatimuksesta ja kirouksesta. Siksi vaikka Kristus ei mainitse ollenkaan lakia, hän juuri toiminnallaan osoittaa, että laki ei ole täytetty, kun hän sen itse täyttää. Ja toisaalla Kristus sanoo: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" (Mark. 1:15). Kun hän käskee tehdä parannuksen, hän ilmoittaa, että ihmiset ovat syntisiä ja lainrikkojia ja että he eivät voi muuta tietä päästä lain tuomion alta kuin uskomalla evankeliumin, joka kertoo Kristuksen täyttäneen lain.
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Tässä Jeesus selvästi selittää lain syvyyttä, ei tätä täytä yksikään ihminen, vain Jeesus itse.
Nyt jos opetetaan syntinä ulkonaisia asioita kuten vaatekappaleet, korut, tv, internet yms. eli asioita mitä ihminen voi omasta voimastaan välttää ja parantaa elämäänsä. (Tämä saa ihmiset ajattelemaan että nyt kun en tee näin ja näin olen kristitty.) Suola tulee mauttomaksi. Synti on paljon syvällisempää, kaikki jotka taistelivat käärmeiden kanssa kuolivat, vain ne jotka katsoivat ylennettyyn vaskikäärmeeseen paranivat.
Kymmenen käskyä näyttää synnin ja Jeesuksessa on ainoa pelastus syntiselle. Se on parannusta syntein anteeksi antamista.
Tässä on hyvä aloitus sellaiseen ketjuun, jossa lähdetään joitakin saarnamiehiä kehumaan ja toiset kirjoittajat sitten alkavat moittia näitä samoja.
Eikö tällainen ihmisten ylistäminen ole sopimatonta? Mielestäni vain Jumalaa voi näin ylistää eikä ihmisiä. Vaikka kyseiset olisivatkin jo pois nukkuneita, ja "matkasauvansa laskeneita", niin siitä huolimatta he ovat olleet vain ihmisiä, ja kuten kaikki tietävät, meissä on kaikissa vikoja ja virheitä. Eivät hekään omaa ansiotaan varmaan ole korostaneet eivätkä siihen turvanneet omissa asioissaan.
Antakaamme siis tällaisen keskustelun jäädä tähän:)
Olet oikeassa ne lahjat joilla he puhuivat olivat kuitenkin Jumalan antamia, eikä toisekseen he itse halunneet ottaa mitään kiitosta, siitä mitä olivat puhuneet. Toisekseen ovatko aina edes kiittäjät ja moittijat oikeita arvostelemaan toisten puheita.Itse he monesti sanoivat jollei Jumala anna puhetta ei minulla ole mitään annettavaa.