Huomasin toissapäivänä että päähän hieman sattuu vasemmalta puolelta (ei siis mitään särkyä vaan tuntuu kuin olisi ihan jumissa) tunnustelin sitten hieman päätäni ja huomasin että ihan hiusten rajassa niskassa on pieni patti. Minulla on kyllä ollut aina kaulassa muljuvia patteja mutta niistä en niin ole välittänyt kun eivät ole pahemmin haitanneet. Mutta nyt tämä niskassa oleva patti on hieman kovempi vaikkakin muljuva sekin mutta tosiaan kun siihen kosken hetken päästä rupeaa sattumaan niskaan kuin olisi ihan kokonaan jumissa, tosin minulla on kyllä nyt flunssaa ja olen kuullut että monesti flunnas aikana juuri tämän tyylisiä patteja saattaisi tulla mutta ennen ei ole flunssan aikana sattunut päähän samalla tavalla vaikka patteja on ollutkin.
Osaisiko joku kertoa mistä on kyse tai voiko tämä olla jotain vakavampakin vai johtuuko täysin flunssasta.
Niskassa patti
1
452
Vastaukset 1
- Anonyymi
Kaulan puolella olevan möntit ovat varmasti imusolmukkeita. Niskan puolella tuskin merkittäviä imusolmukkeita on. Kaikki möykyt eivät silti ole syöpää. Ihon alla voi olla rasvapatteja yms. Nivelissä voi olla vaikkapa ganglioita.
Mene näyttämään lääkärille, jos asia huolestuttaa. Oikeasti on kohtuullisen epätodennäköistä, että kukaan pystyisi netissä diagnosoimaan luotettavasti kenenkään pattia.
Tuon Duodecim-artikkelin mukaan hyvänlaatuiset pehmytosapatit ovat arviolta sata kertaa yleisempiä kuin pahanlaatuiset. Ihmiset valittavat terveyskeskuslääkärille yleisesti kaikenlaisia patteja. Itsellänikin on ganglioita ja rasvapatteja.
https://www.duodecimlehti.fi/duo14505
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561