Statistin roolissa on yksi hyvä puoli. Osallistumatta varsinaiseen keskusteluun, näkee paljon keskustelijoiden ideologiasta.
Onko huumevastaisen ideologia väärä? Minä en ainakaan näin väittäisi.
Onko kannabismyönteisen ideologia oikea? Vaikka paljon perusteita olisikin, ei välttämättä sekään ole se ainoa oikea tie.
Pari ongelmakohtaa:
- Niin pitkään, kun halutaan oikeasti uskoa kannabismyönteisen puolestapuhujan olevan jotain vajaaälyiseen rinnastettavaa, ei kunnon keskustelua pääse missään vaiheessa edes syntymään.
- Niin pitkään, kun kaikki huumevastaiset halutaan rinnastaa usko&urheilu-hihhuleihin, ei kunnon keskustelua saada syntymään.
- Niin pitkään, kun keskusteluissa isoin tehtävä on päästä mustamaalaamaan kanssakeskustelija, ei mitään keskustelua synny.
Itse hetken mietittyäni päätin olla kommentoimatta ala-arvoisia kirjoituksia jatkossa. Eikä minua kiinnosta pätkänkään vertaa millaisena "kiihkoilijana" minua joku täällä pitää. Tätä tämä on ollut, ja tulee olemaankin. Toisinajattelijoita syljeskellään.
Leimaaminen ja demonisointi ei muuta totuutta.
Naapurin äijä

Vastaukset 11
Vanhimmat
Heh! Totta turiset. Täytyy vaan yrittää tulkita kirjoittajien vakavuus-sarkasmi-akselia, katsoa mihin keskustelu pohjaa ja sitten täsmäpommittaa jos argumentointi on alunperinkin nollapohjalla.
Äijälle hyvät jatkot.
ole, mutta se tapa miten tuot ne esille ja jankutat asioita ....ne tekevät sinusta pellen. Olisi parempi, että pysyisit huumekeskustelun ulkopuolella niin kauan, kunnes opit olemaan toistamatta itseäsi ja kunnioittamaan muiden mielipiteitä. Puheenvuorojesi perusteella sinusta saa vaikutelman kuin olisit yksin jokin
kannabimyönteisen elämänasenteen sanansaattaja ja kaikki muut olisivat sinua vastaan. Mustavalkoine kuva.
Myönnän ihan avoimesti, että lähimenneisyyden ulosannissani olisi paljonkin parantamisen varaa. Ihan suoralta kädeltä en voi sanoa ymmärtäväni mikä osa teksteistäni on kuulostanut jankuttamiselta, mutta näen kyllä että olen kohdistanut paheksumisiani väärin -ja liian heppoisin perustein.
Sanansaattaja-termiä en allekirjoita. Mutta tähänhän se tietenkin menee, jos on aktiivisesti asian puolesta. Tänä sinut nähdään.
Naapurin äijä
hyvä että sinulla riittää voimia koneistoa (ja näitä trolleja) vastaan.
kuten älyttömistä viesteistä näkyy, tehtävä on nyt suomessa täysin mahdotonta.
solvataan ja halveksutaan, ei edes yritetä ymmärtää,
vaikka faktat olisivat kuinka kiistattomat.
ehkä pari vuosikymmentä vielä? :/
suomi on niin takapajula, jossain asioissa ollaan todella jäljessä...
Olet ihan pelle.
Onkohan sulla nyt mennyt sinne sun bongiis jotain muuta kuin kannabista ?
Kiitos samoin, minulla ei muuten ole bongia lainkaan.
Ilmeisesti hieman erinäköisen näkemyksen omaavalla pitää olla selkeä huumeongelma jotta asia sinulle selittyisi.
Eipä tässä muuta, mukavaa päivänjatkoa sille puolen ruutua.
Naapurin äijä
Naapurin äijä on kyllä tämän keskustelupalstan viisaimpia henkilöitä, harmi vain että suurin osa vastapuolesta koostuu alle 16v henkilöistä.
Kokeilisit vaihtaa asiallisempiin foorumeihin, kun tää nyt on suoraan rinnastettavissa kiss.fi foorumiin.
Mutta voimia jatkoon jokatapauksessa.
Yleistän: Kaikki keskustelufoorumit missä ei ole rekisteröitymispakkoa ovat kyllä varsinaisia trollikeskittymiä. Keskustelu ei koskaan nouse pääasiaksi vaan tarkoitus on trollata tai esittää omat mielipiteet ainoana totuutena. Muut (väärien) mielipiteiden esittäjät ovat tilanteesta riippuen joko tyhmiä tai hulluja.
Siinä vaiheessa kun että kaikkien on rekisteröidyttä vä nimimerkille ja keskustelulle on säännöt joita valvotaan sekä rikkeistä rangaistaan, keskusteluun tulee jo järkeä.
Mutta parhaat keskustelut olen käynyt kumminkin niissä mailinglisteilla yms. jossa kaikki osalliset ovat omilla nimillään ja persoonallaan osallisena. Toisen mielipiteitä ja käsityksiä kunnioitetaan vaikka oltaisiinkin itse erimieltä.
joo, onhan se viisasta istua perse homeessa jankuttamassa, kun jää mieheltä oikeat työt tekemättä. Olen jo sihteerille vihjassut, että hänestä pitäis päästä, tuottaa jo niin paljon tappiota. Hän sopisi joksikin namusedäksi pikku-kakkoseen
Ja kaikki uskovat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=598&posting=22000000007836135