Vaatiiko eri ammattiryhmät erilaisen kohtelun rokotusten suhteen?

Anonyymi

Luin nyt vasta yhden ammattitautijakauman, jossa eri ammattiryhmiin kuuluvat vakavasti koronaan sairastuneet (sairaalahoitoa tarvitsevat) oli luokiteltu riskiryhmiin sen mukaan kuinka suuri prosentuaalinen osa työntekijöistä oli sairastunut . Vakavia tautimuotoja prosentuaalisesti oli potenut rakennusalaan viimeistelyvaiheen työntekijät, eli 0,08% alan työntekijöistä. Opettajat eivät olleet listalla. Myyjistä 0,2%. Kun otetaan huomioon että myyjät ovat ammattiryhmistä suurin ryhmä, eli 130 000 työntekijää ja ko. rakennusalalla on ehkä 40 000 työntekijää, lukumääräisesti vakavasti sairastuneita on karkeasti arvioiden yhtä paljon. Vertailu on kuitenkin vaikeaa, koska työntekijöiden määrien arvioinnissa ja sairastuneiden määrän arvioinnissa ei ole käytetty suoraan samoja ammattiryhmiä. Poliisien, vartioiden ja vanginvartijoiden määräksi on arvioitu 10 000 ja sairastuneisuusprosentti on ollut 0,6%, joten määrä jää lukumääräisesti alhaiseksi, On eri asia arvioida ammattitautiriskiä , verrattuna kuinka suuri ennaltaehkäisytarve on koskien eri ammattiryhmillä . Esimerkiksi sairaanhoitajia ja perushoitajia on yhteensä noin 90 000 ja molempien kohdalla vakavasti sairastuneita on todettu 0,45%, eli todennäköisesti eniten. Toisaalta jos lähdetään spekuloimaan jos koko väestö saadaan melko nopeasti rokotettua ainakin yhdellä annoksella, rokotusten järjestyksellä ei ole suurta merkitystä, muilla suojelutoimilla kylläkin. Opettajat voivat tehdä etätyötä, varhaiskasvatus ei. jne.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikista hölmöintä on että terveydenhoitohenkilöstöstä rokotettiin kovalla kiireellä heidät jotka ovat suoranaisesti tekemisissä koronapotilaiden kanssa. Sen jälkeen loput (eli suurin osa) unohdettiin täysin. Nyt kun hallitus on miettinyt tulevaa rokotusjärjestystä kun riskiryhmät on rokotettu, terveydenhoito- ja sosiaalialan työntekijät poistettiin listauksesta kokonaan. Eli kun kaikki muut erityisryhmät on rokotettu ja aloitetaan tavallisten ihmisten rokottaminen ikäjärjestyksessä, niin vasta sitten rokotetaan mm. lääkärit, hoitajat, opettajat, lastentarhahoitajat tavisten mukana.

      Kun siis menet vaikkapa jonkin pikkusairauden vuoksi terveyskeskukseen, sinua hoitavat rokottamattomat työntekijät, vaikka luulit että he olisivat saaneet rokotuksen ensimmäisenä. Muista ottaa mukaan teholtaan paras mahdollinen FFP2 tai 3 maski ettet saa tartuntaa, niin olen tehnyt minäkin koko ajan.

    • Anonyymi

      Rokotustarve eri ammattiryhmien kesken tulisi arvioida useammasta näkökulmasta käsin. Esimerkiksi sairaanhoitajat, lääkärit ym. sekä altistuvat muita useammin että heidän terveys vaikuttaa myös suoraan potilaiden hyvinvointiin. Sairaanhoitajat ja perushoitajat ovat myös hyvin suuri ammattiryhmä, joiden vakava sairastuminen vaatii myös paljon hoitohenkilökuntaa. Poliisit, vartijat , sairasautojen kuljettajat ym. ovat pieni , mutta tärkeä ammattiryhmä, joiden ammattitaito ei ole heti korvattavissa. Em. ammattiryhmät eivät aina voi itse edes suojautua muulla tavoin kuin rokotusten avulla. Toisaalta sotehenkilökunnasta puhutaan yhtenäisenä ammattiryhmänä. Kuitenkin esim. sosiaalilautakunnat, kela ym. ovat jo pitkään pitäneet ovensa kiinni ja heidän kanssaan asioida voi ainoastaan puhelimitse tai sähköpostilla.
      Myyjät, jos otetaan vielä sijaiset, osa-aikaiset ja harjoittelijat ovat hyvin suuri ammattiryhmä. Myös heidän pitää pysyä terveenä, sillä ihmisten on syötävä joka päivä ja he ovat suuri ehkä suurin ammattiryhmä, maski ja pleksi suojaa jossakin määrin, jos niitä käytetään, ainakin lieventää tartuntoja. Minä pidän oikeutettuna, että sekä myyjät että asiakkaat käyttävät maskia. En halua asioida kaupassa, jossa asioi maskittomia asiakkaita tai liikkeen kassa ei ole suojattu eikä käytä suojaa. Työturvallisuuslaki velvoittaa työntekijöiden suojaamista mahdollisuuksien mukaan käytössä olevien keinojen avulla. KUitenkin asiaa tulee trakastella useammasta näkökulmasta. Näkökulmat ovat joka tapauksessa 1. työnantajan näkökulma, 2. työntekijän näkökulma, 3. nk em. ammattiryhmien kanssa lähietäisyyttä vaativien "asiakkaiden" näkökulma. 4. yhteiskunnan näkökulma, 5. taloudellinen näkökulma.

    • Anonyymi

      Tämä mielipiteeni sisältää yhden lukemani oletettavasti faktan, josta olen tehnyt päätelmiä, joten saatan olla hakoteillä!

      Parin vuoden takaisesta Tieteenkuvalehdestä luin, että oli tutkittu, mikä tekee toiset lähes immuuneiksi flunssalle ja toiset sairastuvat flunssaan helposti. Ero oli telomeerien pituuksissa. Fakta oli tässä.

      Telomeerit ovat kappaleita, joita on DNA:n päissä. Telomeerit lyhentyvät solujen jakaantumisen kautta. Solun toiminta häiriintyy, kun telomeerit ovat lyhentyneet riittävästi, jolloin ihminen ikääntyy, sairastuu ja kuolee. Nk. biologinen ikä ja kronologinen ikä eivät kulje yksi yhteen, vaan ihmisten välinen biologinen ikääntyminen vaihtelee huomattavasti. Telomeerien lyhenemisnopeus korreloi käänteisesti maksimaaliseen elinikään.

      Itselleni tuli mieleen, että jos sama kuin flunssaan pätee koronaankin, niin silloin hieman herkempiä tartunnan saamiseen tai vaikeaan tautiin olisi ihmisillä, jotka ovat iäkkäitä tai ennenaikaisesti vanhentuneita. Molemmissa tapauksissa telomeerit ovat liene lyhemmät kuin ihmisillä keskimäärin. Voisi ajatella, että rakennusmiehet ovat ehkä biologisesti nuorekkaampia kuin kaupan alan ihmiset, ja vaikean koronamuodon ero johtuu siitä. Ei siis työympäristöstä, vaan ihmisen henkilökohtaisesta ominaisuudesta. Sama tekijä, mikä vaikuttaa ammatinvalintaan, voi vaikuttaa sairastavuuteenkaan. Heiveröinen sairaalloinen ihminen tuskin hakeutuu rakennustyöhön, mutta voi pärjätä vaikkapa kaupan alalla.

      Joka tapauksessa minusta nuo vakavien tautimuotojen prosenttiosuudet ovat kuitenkin pieniä, vaikka niissä onkin eroa. Eli kääntäen suurin osa ihmisistä on pärjännyt ja toipunut hyvin. Korona ei ole mikään HIV tai ebola tai mustasurma, vaikka se onkin vaikuttanut maailmaan suuresti.

      • Anonyymi

        pelottelun vuoksi tästä "koronasta on tullut niin suuri maailmalla !


      • Anonyymi

        Joka tapauksessa kaikkien ammattiryhmien kohdalla myös ikä on suuri vaikuttaja tekijä, koskien taudin vakavuutta. Toinen suuri tekijä on ympäristö. Rakennusmiehet tekevät töitä raskaissa ja vaikeissa, kylmissä tai kuumissa olosuhteissa usein melun ja saasteen keskellä ja vielä peläten vakavia työtapaturmia. Työpäivää ei niin vaan keskeytetä, vaikka oireita olisikin. Kun vielä mukaan tulee oma henkilökohtainen geenien määräämä immuniteetti tai omat aikaisemmat ehkä krooniset sairaudet, ei tapauksia ole helppo yleistää. Ammattitautia ja riskejä arvioidessa ei oikeastaan voi ottaa huomioon kuin ikä ja työn vaativuus ja ympäristöolosuhteet. Tutkimusten mukaan lisäsaasteet lisäävät koronataudin vakavuutta, pöly tomu ja siitepöly keuhkojen osalta jne. Lisäksi esimerkiksi rokotusjärjestystä arvioitaessa, tulisi pohtia onko ko. ammatissa mahdollista toimia muulla tavoin tarttuvuuden vähentämiseksi. Esimerkiksi monissa kouluissa on työtilat jo ennestään ahtaat ja oppilaiden pulpetit toisissaan kiinni ja opettajaankin välimatkaa 0 metriä. Koulutuntien vuorottelu vähentää riskejä, joko vuoropäivät tai esim. omassa lapsuudessani oli isojen kuntien kouluissa aamu- ja iltavuorot erikseen jne. Myymälöissä voisi osan ostoksista noutaa valmiiksi pakattuina ja pienemmällä joukolla. Mielestäni ei kaikkia muita mahdollisuuksia kuin kokonaan kiinni ja etätyö ole tarpeeksi pohdittu alakohtaisesti. Liikuntaa voisi opettaa yksityisesti netin kautta, samoin musiikkia ja kuvaamataitoa, No jos rokotukset saadaan pian ei suuriin muutoksiin ole enää tarvetta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa kaikkien ammattiryhmien kohdalla myös ikä on suuri vaikuttaja tekijä, koskien taudin vakavuutta. Toinen suuri tekijä on ympäristö. Rakennusmiehet tekevät töitä raskaissa ja vaikeissa, kylmissä tai kuumissa olosuhteissa usein melun ja saasteen keskellä ja vielä peläten vakavia työtapaturmia. Työpäivää ei niin vaan keskeytetä, vaikka oireita olisikin. Kun vielä mukaan tulee oma henkilökohtainen geenien määräämä immuniteetti tai omat aikaisemmat ehkä krooniset sairaudet, ei tapauksia ole helppo yleistää. Ammattitautia ja riskejä arvioidessa ei oikeastaan voi ottaa huomioon kuin ikä ja työn vaativuus ja ympäristöolosuhteet. Tutkimusten mukaan lisäsaasteet lisäävät koronataudin vakavuutta, pöly tomu ja siitepöly keuhkojen osalta jne. Lisäksi esimerkiksi rokotusjärjestystä arvioitaessa, tulisi pohtia onko ko. ammatissa mahdollista toimia muulla tavoin tarttuvuuden vähentämiseksi. Esimerkiksi monissa kouluissa on työtilat jo ennestään ahtaat ja oppilaiden pulpetit toisissaan kiinni ja opettajaankin välimatkaa 0 metriä. Koulutuntien vuorottelu vähentää riskejä, joko vuoropäivät tai esim. omassa lapsuudessani oli isojen kuntien kouluissa aamu- ja iltavuorot erikseen jne. Myymälöissä voisi osan ostoksista noutaa valmiiksi pakattuina ja pienemmällä joukolla. Mielestäni ei kaikkia muita mahdollisuuksia kuin kokonaan kiinni ja etätyö ole tarpeeksi pohdittu alakohtaisesti. Liikuntaa voisi opettaa yksityisesti netin kautta, samoin musiikkia ja kuvaamataitoa, No jos rokotukset saadaan pian ei suuriin muutoksiin ole enää tarvetta

        Tuo porukalla tai ainakin pariskunnan kahdestaan ostoksilla käynti on tarpeetonta - vai onko. Kun lähdetään kauppaan, isäntä tarvitaan autokuskiksi, mutta emännän on tehtävä ostokset (eihän sitä voi luottaa miehelle). Molempien on kuitenkin mentävä kauppaan koska isäntä työntelee kärryä, maksaa ostokset ja kuskaa ne autoon.


    • Anonyymi

      Mikä vittu näitä ihmisiä vaivaa pitäisi ennemmin ottaa riski ja sairastua loppu iäksi ku keuhkot säkönä tai Pahin että kuolee. Mikä teitä motivoi tuollasee dissaamiseen? aivotonta paskan vääntämistä

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      523
      2654
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      57
      1089
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    Aihe