Väkivalta on aina rikos

Anonyymi

Koulukiusaaminen ei tule koskaan loppumaan ellei yhteiskunta ja koulu puutu asiaan siten, että kaikki fyysinen ja psyykkinen väkivalta on rikos, kunnes toisin todistetaan.

Olen itse ollut koulukiusattu. Henkisen kiusaamisen jotenkin kesti, mutta fyysinen kiusaaminen jätti syvät jäljet.

Olin hauras ja ujo nuorena. TYTTÖ.

Tästä huolimatta poikaporukka johtajansa johdattamana asetti minut ringin keskelle, jossa yksi valittu poika löi minua suoraan kasvoihin. Muut katsoivat. Olin 6. luokkalainen. Yksikään opettaja ei puuttunut tilanteeseen, vaikka välituntivalvoja hyvin näki koko ringin muodostumisen ja teon. Terveiset Mäkelän Kaille.

Koulumatkalla minua seurasi yläluokkalainen poika. Pakenin metsään, mutta poika sai minut kiinni. En edes kunnolla tuntenut häntä kuin nimeltä. Hänkin löi minua suoraan kasvoihin. Mitään syytä, ei mitään provokaatiota, ei yhtään mitään tähänkään lyöntiin ollut olemassa. Pelkkä pojan tarve tehdä väkivaltaa. Terveiset Pohjolan Esalle.

JOS NUORTEN VÄKIVALTAISUUTTA EI KRIMINALISOIDA, TÄMÄ JATKUU.

Lopettakaa näiden poikien hyysääminen. Heistä kasvaa miehiä, jotka löyvät vaimojaan tai lapsiaan.

Tytöt voivat tehdä henkistä väkivaltaa, joka on myös hirvittävää, mutta FYYSINEN KOSKEMATTOMUUS pitää olla jokaisen oikeus.

Rangaistukset pitää olla niin tuntuvia, ettei väkivaltaa joudu koulussa kokemaan. Häpeäpaaluun viikoksi jokainen, joka toiseen kajoaa. Tuntuva rangaistus.

Nämä nuoret ovat muutaman vuoden päästä aikuisia, miksi heiltä suvaitaan käytös nuorena, joka on on aikuisena rikollista? Ihan yhtä lailla heidän pitää oppia jo nuorena, että väkivalta on väärin. Kyse on näin ollen myös rikollisuuden ehkäisystä. Opettajille tätä vastuuta ei pidä sysätä, tämä on poliisin tehtävä.

Hävetköön myös ne vanhemmat, jotka valittavat, jos heidän jälkikasvunsa joutuu rangaistavaksi koulussa ja he valittavat asiasta. HÄVETKÄÄ.

Haluatteko te olla niitä, jotka Koskelan kaltaisen murhan jälkeen olette näiden nuorten vanhempia? Eikö väkivallan kierre pidä katkaista tuntuvin teoin heti? Kumman valitsette: koulusta erottamisen määräajaksi heti, kun viitteitä nuorenne väkivaltaisuudesta ilmenee vai vasta sitten, kun lapsenne on tappanut toisen ja vankilatuomio on edessä? KUMPI vaihtoehto?

Se joka kätensä heikomman edessä nostaa, on raukemmista raukin.

0

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        64
        1750
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1189
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        138
        963
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        15
        841
      5. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        632
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        618
      7. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        81
        616
      8. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        92
        585
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        518
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        47
        505
      Aihe