Moi! Oon 15 vuotias tyttö ja löysin tänään ison kovan patin mun niskasta, vähän vasemman korvan alapuolelta. Kun googlettelin olin helpottunut kun monet sanoivat tällaisten pattien olevan vain harmittomia rasvapalloja, mutta kun yhdessä kohtaa eksyin lukemaan syövän tavallisia oireita järkytyin. Yksi isoista oireista on painon lasku. Olen yhtäkkisesti laihtunut kuukauden aikana melkein viisi kiloa ilman, että olisin tehnyt mitään erilailla. Painoni on ollut sama 11- vuotiaasta lähtien ja nyt se on yhtäkkiä tippunut. Toinen asia joka pisti silmään oli se, että hengenahdistukset ja muut hengitysongelmat ovat yksi oireista. Olen huomannut muutaman viimeisen viikon aikana kuinka hengitykseni on selittämättömästi muuttunut raskaammaksi. Pieniä hengenahdistuksia jopa tulee urheillessa, vaikka peruskuntoni on keskimäärin parempi kuin ikäisilläni. Monet myös ovat huomauttaneet kalpeudesta ja olen huomannut muutamia muutoksia ruokahalussani (esim. kana, joka oli ennen lempi ruokaani yököttää nyt). Voikohan olla mahdollista, että minulla olisi syöpä tai joku muu vakavampi sairaus vai ylireagoinko minä?
Vastaukset 1
- Anonyymi
Ilman syytä tapahtunut nopea painonlasku on ihan riittävä peruste hakeutua lääkäriin. Eli varaa lääkäriaika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561