Miten voi olla, että jopa potilaita rokotetaan, mutta hoitajia samalla osastollaa ei. Asiakkaat ovat julkisen uutisoinnin nojalla hyvässä uskossa, että kaikki sairaanhoitajat on rokotettu kaikissa laitoksissa kautta maan ja menevät luottavaisin mielin asioimaan raahen sairaalan osastoille. Todellisuudessa uskolla ei ole mitään pohjaa ja rokotukseen ei ole hoitajille tarjottu kaikilla vuodeosastoilla edes mahdollisuutta, vaikka osa heistäkin kuuluu jopa riskiryhmään.
Onko tarkoitus saada korona leviämään hotohenkilökunnassa ja huonokuntoisissa vanhuksissa tarkoituksella, eli pidetään yllä jonkinlaista aikapommia jonka turvin raahe säästää mm liikuntapaikkojen palkka ja ylläpitokuluissa vai mistä oikeasti on kysymys?
Mitä sanoisi aina niin tarmokas thl, soteministeriö tai oikeusasiamies.
Raahen sairaalassa koronapommi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Raahessa ei osata hoitaa mitään asiaa oikein.ollut aina samanlaista.no kaupungin henkilökunta on mitä on eli epäpäteevää ja muuta.samoin kaupungin valtuusto ja hallitus.sinnekkin kerääntyy epäpätevät nuoleskelijat.
- Anonyymi
Ei rokote vapauta elämään niinkuin tautia ei olisi.
Koska.
Ei ole olemassa tietoa, kuinka hyvin koronarokotteet estävät viruksen tarttumista ihmisestä toiseen. Myös rokotettu voi sairastua.
Koronarokotteiden synnyttämän suojan eli immuniteetin kestoa ei vielä tiedetä, sillä koronarokotteet eivät ole vielä olleet pitkäaikaisessa käytössä.
Muuntovirusten yleistyminen saattaa myös johtaa siihen, että aiemmin rokotteesta saatu suoja ei enää riitä torjumaan kaikkia muuntuneita viruksia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285023Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073726TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362810Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372759- 1462240
- 552026
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221910Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91594Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s41524Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi261478