On aika vaikea luottaa ihmisiin ja voin kertoa hyvän tarinan

siitä miksei kannata luottaa sokeasti ihmisiin. Ei edes omiin sukulaisiin. Satuin vuosia sitten lainaamaan omalle läheiselle sukulaiselleni rahaa. Kaveri oli luotettava, olin tuntenut hänet koko ikäni ja hän oli pitänyt aina sanansa, totta kai autoin häntä hädän hetkellä.

Kun tuli takaisinmaksun aika, niin rahoja ei kuulunut. Kun asian vei eteenpäin, niin kaveri kielsi koskaan lainanneensa yhtään mitään. Koska luotin sokeasti verisukulaiseen, niin en tietenkään nuorena ja tyhmänä tehnyt velkakirjaa.

Lyhyesti ja ytimekkäästi, päädyin homman johdosta itse asunnottomaksi ja menetin luottotietoni, koska sosiaalitoimesta ei herunut itselleni hädän hetkellä apua. Tässä oli myöhemmin muitakin ongelmia mm. työttömyys ja ansiosidonnainen, jonka käsittely venyi venymistään koska valitin aiheettomasta karenssista, jonka sitten myöhemmin voitinkin.

Kyllä kun neljä vuotta asunnottomana pyörii, niin kaverin puukottaminen hengiltä kävi monta kertaa mielessä. Olen antanut hänelle kyllä muodollisesti anteeksi, koska vihalla ja katkeruudella tuhoaa vain itseään, mutta unohtamaan en kyllä pysty koskaan, vaikka hänen kanssaan tekemisissä olen edelleen. Edelleen käy välillä mielessä, että mitä helvettiä meni tekemään.

Tarinan opetus, ei kannata luottaa keneenkään. Kun heidät laitetaan tosipaikkaan ja ja testiin, niin kaikki lupaukset lentävät roskakoriin, jotta oma nahka pelastuu. Jollain ihmisillä ei ole minkäänlaista omatuntoa, he kykenevät uskomattomiin tekoihin ja asioihin. Eikä näitä ihmisiä voi tunnistaa ulkonäöstä tai käytöksestä.
586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taas samanlainen aloitus. Mitä tänne länkytät.

Äänestä
  • Menikö kusettajalla tunteisiin?

    Äänestä

Noinhan se monesti käy, ei pitäisi sokeasti luottaa edes sukulaiseenkaan. Varsinkin, jos kyse ollut isommasta rahasummasta.

Äänestä
  • Jepskukkuu! Rahallisesti menetys ei kaivele juurikaan. Enemmän kaivelevat menetetyt mahdollisuudet sillä ajanjaksolla. Mikään rahallinen summa ei voi tätä korvata. Mutta minkäs teet?

    Äänestä

Niitä on vittumaisempiakin asioita kuin kuolema.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

siitä miksei kannata luottaa sokeasti ihmisiin. Ei edes omiin sukulaisiin. Satuin vuosia sitten lainaamaan omalle läheiselle sukulaiselleni rahaa. Kaveri oli luotettava, olin tuntenut hänet koko ikäni ja hän oli pitänyt aina sanansa, totta kai autoin häntä hädän hetkellä.

Kun tuli takaisinmaksun aika, niin rahoja ei kuulunut. Kun asian vei eteenpäin, niin kaveri kielsi koskaan lainanneensa yhtään mitään. Koska luotin sokeasti verisukulaiseen, niin en tietenkään nuorena ja tyhmänä tehnyt velkakirjaa.

Lyhyesti ja ytimekkäästi, päädyin homman johdosta itse asunnottomaksi ja menetin luottotietoni, koska sosiaalitoimesta ei herunut itselleni hädän hetkellä apua. Tässä oli myöhemmin muitakin ongelmia mm. työttömyys ja ansiosidonnainen, jonka käsittely venyi venymistään koska valitin aiheettomasta karenssista, jonka sitten myöhemmin voitinkin.

Kyllä kun neljä vuotta asunnottomana pyörii, niin kaverin puukottaminen hengiltä kävi monta kertaa mielessä. Olen antanut hänelle kyllä muodollisesti anteeksi, koska vihalla ja katkeruudella tuhoaa vain itseään, mutta unohtamaan en kyllä pysty koskaan, vaikka hänen kanssaan tekemisissä olen edelleen. Edelleen käy välillä mielessä, että mitä helvettiä meni tekemään.

Tarinan opetus, ei kannata luottaa keneenkään. Kun heidät laitetaan tosipaikkaan ja ja testiin, niin kaikki lupaukset lentävät roskakoriin, jotta oma nahka pelastuu. Jollain ihmisillä ei ole minkäänlaista omatuntoa, he kykenevät uskomattomiin tekoihin ja asioihin. Eikä näitä ihmisiä voi tunnistaa ulkonäöstä tai käytöksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu