Oudot ihmiset

Aina väärinymmärretty.
Ihmeellisiä johtopäätöksiä tehdään.
Kun en ole niin kuin muut, epäillään juopoksi ja aineiden käyttäjäksi.
Jos pidän puoliani, olen hankala.
Jos annan tilaa, olen etäinen ja tyly.
Jos olen ystävällinen, yritän hyötyä tai iskeä, tapauksesta riippuen.
Jos olen iloinen, olen omahyväinen ja ylimielinen.
Jos kerron surustani, olen huomionhakuinen.
Jos kerron asioista, joihin olen perehtynyt, niiden merkitys kiistetään.
Jos innostun jostain, se on lapsellista.
Jos petyn, olen naiivi.
Jos avaudun, sitä kammoksutaan.
Jos sulkeudun, sitä paheksutaan.
Jos suutun, olen hullu.
Vaikka suvaitsen ja ymmärrän, minua ei suvaita ja ymmärretä.
Omasta mielestäni olen ihan tavallinen.

Yritän olla ihan hiljaa ja huomaamaton tästä eteenpäin. Elän tämän elämäni. Katselen teitä muita. Jos ette osaa olla kauniisti kanssani, jättäkää vain rauhaan.

https://youtu.be/kt0g4dWxEBo
23227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Näinhän se menee. Ja jos saisi palata ikävuoteen 20 vuotta, tekisi taatusti ihan samat virheet mitä tähänkin mennessä. Eri tavalla vaan. Koskaan ei ole valmis, ei tyytyväinen itseensä eikä kelpaa kellekään sellaisena, mitä on

Äänestä

Juuri näin menee itselläki

Äänestä

Noinhan se menee. Vaikka heittäis voltin eteen ja taaksepäin kerien, niin mikään ei kelpaa muille.

Äänestä

Ehkä ne muut onkin niitä outoja.

1Äänestä
  • Kyllä, ja keskeneräisiä. Ei ole erityisen empaattista tulkita jotakuta aina "niin tai näin, aina väärin päin".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, ja keskeneräisiä. Ei ole erityisen empaattista tulkita jotakuta aina "niin tai näin, aina väärin päin".

    Siltä minusta tuntuu täällä.

    Äänestä

Salaisuus on siinä, että täytyy kelvata ainoastaan itselleen. Kun tuon salaisuuden merkitys avautuu, muiden ihmisten mielipiteet merkitsevät hyvin vähän.
Merkityksen syvä ymmärtäminen opettaa ihmistä suhtautumaan itseensä niin kuin haluaisi muiden itseensä suhtautuvan. Se opettaa rakastamaan, hyväksymään ja armahtamaan sekä olemaan luja, lempeä, herkkävaistoinen ja arvostava.

Ihmiset vaistoavat, kuinka suhtaudut itseesi. Signaali, jota lähetät itsestäsi muille, heijastuu aina sinuun takaisin.

1Äänestä
  • Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Jos vieraat ihmiset ei hyväksy se on heidän päänvaivansa. Tutkikoon oman nuppinsa ja tehkööt johtopäätöksensä uudestaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Jos vieraat ihmiset ei hyväksy se on heidän päänvaivansa. Tutkikoon oman nuppinsa ja tehkööt johtopäätöksensä uudestaan.

    Näin on, tuli tähän sitä kirjoittamaan ja täällähän se jo olikin tämä vastaus.

    Äänestä

Olen ja rakastan. Siksi olen niin paljon hiljaa. Rauhoitu.

Äänestä
  • Kuvitteletko kirjoittavasi jollekin tuttavallesi? Eikö tuo ole vähän vaarallista, koska voi olla väärinymmärtämistä sekin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvitteletko kirjoittavasi jollekin tuttavallesi? Eikö tuo ole vähän vaarallista, koska voi olla väärinymmärtämistä sekin?

    On. Mutta joskus maailma on ihmeellinen ja ihmiset toimivat näin.

    Äänestä

Tutustuessaan hyvin. Ei tuollaisia ajattele. Toisen kanssa on hyvä olla. Keskittyy vaan olemiseen. On sellainen kuin on.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Koen, että hän on oikea. Muulla ei.

    Äänestä

Ihmiset, jotka lyövät toiseen tahallaan tai tahattomasti vääriä leimoja - kuten aineiden käyttäjä, raittiista ihmsisestä - ovat typeriä ja epäempaattisia, tiesivät sitä itse tai eivät.

Luultavasti eivät tiedä, koska leimakirveiden käsitys omasta itsestään on "aina oikeassa".

Äänestä
  • raittiista ihmisestä

    Äänestä

Lisäisin tähän vielä, kun onnistut ja osaat - et ole oma itsesi, jos nautit elämästä - elät oudossa kuplassa, jos suunnittelet tulevaa - et ole realisti ja olet itsekäs, jos nautit vähän flirttailusta tai avaudut vähän rakkaudelle - olet jakorasia ja varattujen vonkaaja, jos olet hyvä vanhempi - olet varastanut muiden energioita. Jos kerrot hyviä asioita itsestäsi - valehtelet, liioittelet ja olet omahyväinen, jos kerrot vaikeita asioita - olet marttyyri, valehtelija ja kiusaaja.

Äänestä

Mahtipontiset ihmiset syylistävät muita ja lannistavat herkemät ihmiset.Jätä ne taaksesi vaikka olisivat sukua.Elämäsi on sinun,ei heidän.Usko aina itseesi.Muille ei kuulu sinun tekemiset.Olet elävä ihminen arvokas selaisena kuin juuri nyt olet. Oma Asenne se kaiken ratkasee.

Äänestä
  • Juuri näin!

    Äänestä

Aikapaljon samojakin asioita mulla ja sulla.

Se on harmi kun hiljoo pystyy olomaan vähän aikoo ja vaikka kuinka luppoo etten puhuis liikoja niin ei vuoan suu pysy tarpeeks kiinni....

Aina lissee asiaa

Ja onko sillä mitteen merkitystä mitä puhun kun tappaiskin ennemmin jonkun .

Kelleen muulla ei oo mitteen asiaa ,joskus sua jonkun jutuista kiinni ..

Mutta kun en halluisi puhua rahasta, en työstä ,en edes puhelimista.

Konekkin on pahasta.

Silti tästä persepalstasta on riippuvainen.

Kun ei pysty olomaan irti ihmisistä vaikka joskus vissiin autiomua olis hyvästä....

Mutta hullukshan sielläkin tulis.

Ihminen on laumoissa kulkova miunniin miälest.

Ajattellooko kukkoon näin??

Tyhmiäkin.....

Ajattele.

Sullakin on kaikki.

Mite puuttuu?

Niin varmoon pässinpiä🤣

Äänestä

Näin se menee. Yleensä ne ihmiset ei ole tyytyväisiä itseensä tai heillä on huono olla itsensä kanssa. Tähän olen törmännyt mm.työelämässä.

Äänestä
  • Hyvä huomio, hankala totuus sekin että muitakaan ei voi aina täysin syyllistää heidän tekemisistään itseä kohtaan, ennemmin auttaa näitäkin näkemään hyvät puolet omassa elämässään.

    Äänestä

Elämä On mahdollisen helppoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aina väärinymmärretty.
Ihmeellisiä johtopäätöksiä tehdään.
Kun en ole niin kuin muut, epäillään juopoksi ja aineiden käyttäjäksi.
Jos pidän puoliani, olen hankala.
Jos annan tilaa, olen etäinen ja tyly.
Jos olen ystävällinen, yritän hyötyä tai iskeä, tapauksesta riippuen.
Jos olen iloinen, olen omahyväinen ja ylimielinen.
Jos kerron surustani, olen huomionhakuinen.
Jos kerron asioista, joihin olen perehtynyt, niiden merkitys kiistetään.
Jos innostun jostain, se on lapsellista.
Jos petyn, olen naiivi.
Jos avaudun, sitä kammoksutaan.
Jos sulkeudun, sitä paheksutaan.
Jos suutun, olen hullu.
Vaikka suvaitsen ja ymmärrän, minua ei suvaita ja ymmärretä.
Omasta mielestäni olen ihan tavallinen.

Yritän olla ihan hiljaa ja huomaamaton tästä eteenpäin. Elän tämän elämäni. Katselen teitä muita. Jos ette osaa olla kauniisti kanssani, jättäkää vain rauhaan.

https://youtu.be/kt0g4dWxEBo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu