Judon tulevaisuus

Anonyymi

Fakta on, että judokat, etenkin potentiaaliset harrastajat, ovat äänestäneet jaloillaan ja poistuneet tatamilta. Tätä on jatkunut vuosia. Ensin asiaa hyssyteltiin, sitten kun se otettiin esille, ei liitto tehnyt mitään. Harrastajien lisäksi olemme menettäneet huonon HR:n takia taitavia valmentajia, ohjaajia jne. Ei tarvita kummoista kyselyä, että selviää miksi ollaan tässä tilanteessa: liiton johdosta lähtevä muutosvastaisuus, passiivisuus ja huono henkilöjohtaminen (joka siis näkyy koko kentässä). Seurat ovat olleet viimeiset 20v liittoa varten, kun pitäisi olla päin vastoin. Seurat ovat tehneet kaikkensa lajin eteen, mutta liiton toiminta on ollut lähinnä 'kun on hiljaa, ei tarvi tehä mitään'. Liiton pitäisi vastata mn lajin näkyvyydestä valtakunnallisesti (enemmän kuin kisatulokset) esim ennen kauden alkua. Nyt olemme siinä tilanteessa, että uusi hallitus on tehnyt suunnitelmia ja aloittanut toimenpiteitä judon uudelle tulemiselle. Tässä on valtava mahdollisuus, jota tulee tarkastella isona kokonaisuutena. Kysymys kuuluu: haluammeko olla edellä kävijöitä ja uskaltaa tuulettaa rakenteita? Vai haluammeko pysyä vanhassa ja antaa lajin näivettyä? Jokaisen pitäisi kysyä itseltään: miksi olen toiminnassa mukana? Olenko ajamassa omaa vai yhteistä etua? Jos 'yhteistä etua' niin mitä se on ja miten se toteutetaan? Jos 'omaa etua', niin sitten olisi syytä katsoa peiliin, yhdistystoiminta ei kaipaa oman edun tavoittelijoita. Onko yhteinen etu jatkaa vanhalla tavalla vai kehittää uusi? Millaisen tulevaisuuden haluan judolle? Jos emme ala puhaltamaan yhteen hiileen, on meillä käsissä kriisi, vain yhdessä tekemällä selviämme tästä. Vielä loppuun ehdotus: seurakehittäjä koulutus- ja nuorisopäällikön tilalle. Hän kiertäisi oikeasti seuroja, kuuntelisi, tekisi kehitysehdotuksia ja auttaisi kykynsä mukaan.

10

703

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      nappiin meni!!! Ihan sama mieltä

    • Anonyymi

      Asiaa! Hyvä ehdotus.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä pitkälti.Ja olihan taas järkytys katsella,miten vähän jäseniä eri seuroissa on... Ei hyvä homma lainkaan. Joka seura tekee paikallisesti oman osuuden,mutta kyllä liitto saisi pyrkiä tuomaan lajia valtakunnallisesti esille.

    • Anonyymi

      Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Todellakin koulutus- ja nuorisopäällikön titteli ja rooli on vaihdettava enemmän seuroja huomioon ottavaksi esim. koulutus- ja seurakoordinaattori.

      Yhdessä hyvä tulee

    • Anonyymi

      Juuri näin.

      Liiton ei ole tarkoitus "selviytyä" vuosi toisensa jälkeen, vaan kehittyä ja kasvaa joka vuosi!!!

      • Anonyymi

        Liiton tarkoitus kasvaa? Minkä liiton, Neuvostoliiton?

        Olisi ehkä parempi niin että seurojen tarkoitus on kasvaa ja liitto tukee, palvelee ja auttaa seuroja sekä urheilijoita?

        Judo pyörisi kohtalaisesti ilman liittoa, huonosti ilman seuroja mutta ei ollenkaan ilman harrastajia. Silti arvojärjestys lajissa on toisinpäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liiton tarkoitus kasvaa? Minkä liiton, Neuvostoliiton?

        Olisi ehkä parempi niin että seurojen tarkoitus on kasvaa ja liitto tukee, palvelee ja auttaa seuroja sekä urheilijoita?

        Judo pyörisi kohtalaisesti ilman liittoa, huonosti ilman seuroja mutta ei ollenkaan ilman harrastajia. Silti arvojärjestys lajissa on toisinpäin.

        Ei todellakaan homma toimisi ilman liittoa. Miksi BJJ perusti heti liiton?

        Moottori" urheilu, hevos urheilu, golf, purjehdus, ratsastus eli missä homma perustuu rahaan niin homma hoituu ilman liittoa, vahvasti sellaista.
        Mistä marginaalimpi laji niin tarvimme liittoa kehityäksemme.
        Tässä ei rusinapulla homma auta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liiton tarkoitus kasvaa? Minkä liiton, Neuvostoliiton?

        Olisi ehkä parempi niin että seurojen tarkoitus on kasvaa ja liitto tukee, palvelee ja auttaa seuroja sekä urheilijoita?

        Judo pyörisi kohtalaisesti ilman liittoa, huonosti ilman seuroja mutta ei ollenkaan ilman harrastajia. Silti arvojärjestys lajissa on toisinpäin.

        Ymmärrys tai halu ymmärtää nolla. Liitto kasvaa tarkoittaa juuri sitä, että seuroilla menee hyvin ja jäsenmäärät kasvaa, sitä kautta tukea urheilijoille ja menestystä eli strategian mukaista hommaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan homma toimisi ilman liittoa. Miksi BJJ perusti heti liiton?

        Moottori" urheilu, hevos urheilu, golf, purjehdus, ratsastus eli missä homma perustuu rahaan niin homma hoituu ilman liittoa, vahvasti sellaista.
        Mistä marginaalimpi laji niin tarvimme liittoa kehityäksemme.
        Tässä ei rusinapulla homma auta.

        Luetun ymmärtäminen? Harrastaja, seura, liitto. Näistä kaikkia tarvitaan, mutta jos pitää tehdä arvojärjestys niin ensimmäinen on tärkein ja viimeinen vähiten tärkeä. Randorit jatkuisi ilman liittoakin, mutta ei ilman harrastajia. Liiton ainoa tarkoitus on palvella harrastajia, seurojen kautta tai suoraan. Liitto ei ole itsetarkoitus eikä sen pitäisi olla johtoporras vaan palveluorganisaatio.


    • Anonyymi

      Judo on homojen hommaa, ninkus paini ja poikasuihkut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe