paimosta taas...

olisin kysellyt teiltä jo synnyttäneiltä ja odottavilta, että kuinka paljon teillä on paino noussut ja paljonko on jäänyt/lähtenyt?
äitini sanoi että vaikka imetti ruokahalut kasvoi niin paljon, että ei se paino päässyt tippumaan ollenkaan, päin vastoin.
itse olen viikolla 31 4 ja pinoa on tullut n. 12-13kg ensimmäisestä punnituksesta johon oli jo tullut 1-2kg... aika paljon, kun paino indeksini on aluksi ollut n.24.
kauhulla jo ajattelen kun olen parivuotta ennen raskautta laihduttanut hyvin tuloksin 18kg ja sain pysymään ne poissa tähän asti. =)
4511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heippa. Mulla nyt tullut 15 kiloa, menossa viikot 41 3. Mulla oli indeksi 24 myös, mutten tuntenut itseäni ylipainoiseksi,enkä sitä ollutkaan. (kun kattelee kesänaikaisia kuvia niin sitähän on ollu hirmu hoikka :))

Uskon että kun tuo vauva tuolta haluaa syntyä, niin kyllä sen myötä painoa lähtee. Loppuajasta onki tullu ihan turvotusta ja eipä ole enää lenkille uskaltanu lähtee ku ei tiedä milloin olis aika... Ja onhan tässä aikaa koko loppuelämä saada se paino suurinpiirtein samoihin lukuihin kuin se olikin.

Älä stressaa sitä painoa, pääasia on että kaikki menee mahdollisimman hyvin. Aurinkoista kevättä!

Äänestä

ja kaikki lähti synnytyksen jälkeen. Ja siitä huolimatta, että ruokahalu kasvoi imetysaikana. Jos on taipumusta lihoa, niin ehkä sitten kannattaa vähän katsoa, mitä syö, mutta ei siitä isommastakaan painonnoususta (mulla 20 kiloa) kannata kauheesti stressata.

Äänestä

laihduin raskauksissa,en tiedä miksi.Söin hyvin,mutta kulutus kai niinkovaa.Ekasta tuli 5 kg ja painoin sairaalasta lähtiessä vähemmän kuin raskauden alkaessa.bmi 20.
kaksosista tuli 7 kiloa ja lähtöpaino oli sama kuin ekasta.
Nyt rv 30 ja painoa tullut 2,5 kg.Luulen että tuohon samaan menee kuin ekasta.En ole stressannut,syönyt olen kun tuntunut aiemmin että olen niin kuiva imetyksen alkaessa,ette se ole onnistunut.Se vaarana jos ei saa vararavintoa lainkaan.Siksi koitan saada kiloja,vaan oikeesti se on helpommin sanottu kuin tehty.Syön kokoajan,mutta mahalaukkuun ei mahd kerrala paljoakaan ja kestää ennenkuin maha tyhjä.
Eli ongelmana kullakin.....

Äänestä

Kun odotin ensimmäistäni,painoin ennen raskautta 58kg (pituus 163) ja painoa tuli raskauden aikana 7,5 kiloa. Tämä lähti synnytyksen jälkeen aika äkkiä.en tehnyt mitään erityistä tai liikkunut ihmeemmin kun lapsen kanssa vaunukävelyllä. Imetinkin vaan 3kk ja maito loppui kuin seinään. Kun sitten pari vuotta synnytyksen jälkeen laitoin kapselin, niin se toi painoa melkein 15 kiloa. Nestettä kertyi kehoon. Nyt olen saanut painoa tippumaan jä tämä raskaus alkoi painaessani 67. Että näin täällä. Tämäkin on yksilölistä paljonko painoa tulee ja miten hyvin sen saa pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elina kirjoitti:

olisin kysellyt teiltä jo synnyttäneiltä ja odottavilta, että kuinka paljon teillä on paino noussut ja paljonko on jäänyt/lähtenyt?
äitini sanoi että vaikka imetti ruokahalut kasvoi niin paljon, että ei se paino päässyt tippumaan ollenkaan, päin vastoin.
itse olen viikolla 31 4 ja pinoa on tullut n. 12-13kg ensimmäisestä punnituksesta johon oli jo tullut 1-2kg... aika paljon, kun paino indeksini on aluksi ollut n.24.
kauhulla jo ajattelen kun olen parivuotta ennen raskautta laihduttanut hyvin tuloksin 18kg ja sain pysymään ne poissa tähän asti. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu