Ei koskaan suutu kuten normaali ihmisen kuuluisi suuttua, kuitenkin hänen täytyi sisimmässään olla raivoa täynnä. Passiivinen aggressio näkyi silloin jos olisi tarvinnut häntä johonkin tai olisi pitänyt olla yhteistä tekemistä, silloin hän ei välittänyt. Välinpitämättömyys oli ehkä pahinta passiivista aggressiivisuutta, hän näytti että hän kuitenkin hallitsee sinua. Hän esti aikomukset passiivisuudellaan. Hiljaisuus ja puhumattomuus kuuluivat hänen tapoihinsa. Marttyyrimäisyys ja omien kärsimysten ja omien kokemusten esiin tuominen korostetusti, aivan kuin muilla ei olisi lainkaan minkäänlaisia kokemuksia.
Toisten tarkkailu ja asioihin puuttuminen aiheetta olivat normaalia. Ei minkäänlaista uskoa meihin vaan passiivinen väheksyminen joka näkyi siten ettei sinun ehdotustasi ja ajatuksiasi oteta huomioon, tai ne eivät kelpaa koskaan. Hänellä oli omat suosikkinsa joka tiesivät meitä enemmän, tekivät meitä paremmin, meidän tulisi alistua heille ja hänelle. Hän haki suosiota muilta saadakseen vallan meihin. Koskaan ei aggressiota todellakaan näkynyt tai kertaakaan edes kironnut tai raivostunut. Senhän voi purkaa muullakin, siis passiivisella tavalla eikä raivostumalla ja siten saa muiden asioita ohjattua hyvin tiettyyn suuntaan. Ei anna periksi vaikka olisi kuinka väärässä.
Ulospäin ulkopuolisille käyttäytyy kuin säteilevä aurinko, heidän kanssaan ei ole mitään ongelmaa, he ovat luotettavia ja tietäviä, siis kaikkea sitä mitä mitä me emme hänelle ole,
Onko kenellekään tuttua?
Toisten tarkkailu ja asioihin puuttuminen aiheetta olivat normaalia. Ei minkäänlaista uskoa meihin vaan passiivinen väheksyminen joka näkyi siten ettei sinun ehdotustasi ja ajatuksiasi oteta huomioon, tai ne eivät kelpaa koskaan. Hänellä oli omat suosikkinsa joka tiesivät meitä enemmän, tekivät meitä paremmin, meidän tulisi alistua heille ja hänelle. Hän haki suosiota muilta saadakseen vallan meihin. Koskaan ei aggressiota todellakaan näkynyt tai kertaakaan edes kironnut tai raivostunut. Senhän voi purkaa muullakin, siis passiivisella tavalla eikä raivostumalla ja siten saa muiden asioita ohjattua hyvin tiettyyn suuntaan. Ei anna periksi vaikka olisi kuinka väärässä.
Ulospäin ulkopuolisille käyttäytyy kuin säteilevä aurinko, heidän kanssaan ei ole mitään ongelmaa, he ovat luotettavia ja tietäviä, siis kaikkea sitä mitä mitä me emme hänelle ole,
Onko kenellekään tuttua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muut ympärillä lähellä olevat kyllä raivostuivat ja ehkä se oli hänestä juuri se nautinnon lähde että näkee vaikutuksensa muihin. Se näytti sille.
Vanhemman taholta pahinta mitä lapsille voi tehdä on olla huomaamatta heitä.
Lapsena ei tajunnut vielä että se oli kontrollikeino. Sen avulla säteilevän aurinkoinen, "ihana" äiti saattoi näyttää vihaansa, pitää silti sädekehänsä, ja lapset pysyivät kurissa. Olimme todella "herran nuhteessa" koko ajan, emme koskaan tehneet pahaa, kun pelättävänä oli äidin kosto, että hän ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta...
Useimpien ihmisten vanhemmat eivät ole välinpitämättömiä heitä kohtaan. Ovat vihaisia, rakastavia, kaikkea siltä väliltä ja paljon muuta. Mutta eivät välinpitämättömiä. Minua kahden narsistin lapsena on rasittanut ehkä kaikkein eniten se ympäristön vaikeus ymmärtää, että vanhempi voi olla välinpitämätön. Välinpitämättömyyshän on pahempaa kuin monet negatiiviset tunteet vanhemman taholta. On kamalan vaikea selittää jollekin tavallisen perheen lapselle, että äitini ei ihan oikeasti ole koskaan ollut kiinnostunut minusta. Ei ole välittänyt tutustua. Sellainen ei mahdu nk. tavallisen perheen lapsen päähän, että miten se voi olla mahdollista.
Toinen mikä on melkein yhtä vaikea selittää on että aikuinen voi olla tarkoituksellisen ilkeä ja pahantahtoinen lapsiaan kohtaan. Ja että vielä säännönmukaisesti ja jatkuvasti. Tätäkin meillä esiintyi, ei siis pelkkää välinpitämättömyyttä. Joskus oli kyllä myös hyvää tahtoa, lähinnä äidin taholta. Mutta aikuisena olen kyennyt ymmärtämään ja kestämään sen tosiasian, että se hyvä tahto, silloin kun sitä esiintyi, lähinnä vain silloin kun me lapset olimme ihan pieniä, oli varsin pinnallista. Ja kun äitinikin oli niin narsistinen, että oli kiinnostuneempi itsestään kuin kenestäkään muusta ihmisestä, niin hän ei halunnut tutustua lapsiinsa itsenäisinä yksilöinä. Hyvä tahto loppui siinä vaiheessa kun tulimme murrosikään ja itsenäinen yksilö meissä nosti selvemmin päätään. Sen jälkeen olimme vain riesoja hänelle, ja piilonarsistinkin oli vaikea enää esittää ns. hyvää äitiä. Sädekehä meinasi pudota, mutta hän esti tapaturman ottamalla siihen päälle marttyyrikruunun. "Ilkeiden" lastensa uhri... -- Joten on kyllä tuttua, mitä aloituksessa esitit, ainakin jossain määrin.
Tosiasia on että perheessä kaikki ovat tuollaisten uhreja jotka jokainen oirehtii jollakin tavalla joka aiheuttaa jotain ongelmaa jollekin muulle. Noin se kertautui ainakin meillä. Perhe on yhtenäinen kokonaisuus, Yksi tulehtunut osa siinä aiheuttaa muidenkin osien toiminnan muuttumisen ja todennäköisesti aina huonompaan suuntaan. Varsinkin jos joutuu olemaan sen tulehduspesäkkeen läheisyydessä. Kun se sairas osa näyttelee tervettä on kenenkään, varsinkin ulkopuolisten eikä aina perheen sisälläkään olevien mahdotonta tunnistaa mistä kaikki johtuu. Kun elää sellaisessa perheessä ja hetki on läsnä ei siinä pohdi mahdollisia syitä vaan puolustautuu/alistuu/taistelee parhaansa ja se hetkisten osaamisensa ja tietämyksensä varassa. Vasta kaiken jälkeen alkaa vasta miettiä mikä oli asioihin syynä.
Marttyyrimäinen käytös hämäsi omatkin perheenjäsenet jopa syyttämään syytöntä osapuolta. Tuollaiset sairaat tai häiriytyneet eivät ole tarkoituksella ilkeitä he ovat synnynnäisesti tai lapsena henkisesti vahingoitettuja ja sellaisia kuin ovat, jos joku aiheuttaa tarkoituksella hän myöhemmin todennäköisesti katuu mutta sairas ei osaa katua, eikä hänellä ole ,mitään syytä katua. Hän tekee mitä tekee ja mielestään on oikeutettu siihen.