Puolangan vappumarssi onkin nyt "koronamaraton".

Olutpiste, tupakkatauko, simaa, munkkeja ja muuta, sopii myös kaikkein rapakuntoisimmille. Kilpailijoilla on mahdollisuus pitää tupakkatauko puolivälissä matkaa. Sopii periaatteessa kaikille, mutta erityisesti kaikkein laiskimmille rapakuntoisille urheilumielisille hedonisteille joita suurin osa kuntalaisista on.
Tapahtumaan osallistujat saavat noin puolen kilometrin mittaisella kisataipaleella matkalla kunnantalolta torille levähtää tankkausasemalla, jossa tarjolla on olutta ja kahvia ym. Taukopaikalla sopii myös polttaa savuke.
Tapahtuman osallistumismaksu on 25 euroa, mutta tarjolla on myös kalliimpia VIP-lippuja. VIP lipun lunastaneet suorittavat kisamatkan invataksin kyydissä matkaten.
Vappuna pidettävään tapahtumaan voi osallistua kaikki paikalla tulleet. Järjestäjien mukaan enemmänkin olisi tullut osallistujia lähikunnista, mutta resurssit huomioon ottaen tapahtumaa ei voitu järjestäjä laajemmin koronan vuoksi.
Järjestäjät lahjoittavat tapahtuman tuoton kepun kuihtuvaan vaalikassaan.
Tapahtuman suojelijana on itse Pormestari joka ampuu myös lähtölaukauksen "joutoaikanaan" virka-aikanaan nikkaroimallaan jousipyssyllä.
3760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vappumarssi on punikkihommaa joka tuhoaa maatamme.
Unohda se.
Mene ulos ja nauti lintujen laulusta.

Äänestä
  • Vassarit Puolangan pitää pystyssä.

    Äänestä

No nyt selvisi minkä takia entiseen pohjanportin rakennukseen tehdään remppaa. Ei ole kyllä tietoa mitä ja miksi ja kenelle niitä tiloja valmistellaan. Herää kysymys?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olutpiste, tupakkatauko, simaa, munkkeja ja muuta, sopii myös kaikkein rapakuntoisimmille. Kilpailijoilla on mahdollisuus pitää tupakkatauko puolivälissä matkaa. Sopii periaatteessa kaikille, mutta erityisesti kaikkein laiskimmille rapakuntoisille urheilumielisille hedonisteille joita suurin osa kuntalaisista on.
Tapahtumaan osallistujat saavat noin puolen kilometrin mittaisella kisataipaleella matkalla kunnantalolta torille levähtää tankkausasemalla, jossa tarjolla on olutta ja kahvia ym. Taukopaikalla sopii myös polttaa savuke.
Tapahtuman osallistumismaksu on 25 euroa, mutta tarjolla on myös kalliimpia VIP-lippuja. VIP lipun lunastaneet suorittavat kisamatkan invataksin kyydissä matkaten.
Vappuna pidettävään tapahtumaan voi osallistua kaikki paikalla tulleet. Järjestäjien mukaan enemmänkin olisi tullut osallistujia lähikunnista, mutta resurssit huomioon ottaen tapahtumaa ei voitu järjestäjä laajemmin koronan vuoksi.
Järjestäjät lahjoittavat tapahtuman tuoton kepun kuihtuvaan vaalikassaan.
Tapahtuman suojelijana on itse Pormestari joka ampuu myös lähtölaukauksen "joutoaikanaan" virka-aikanaan nikkaroimallaan jousipyssyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu