Joskus monta kymmentä vuotta sitten kellaribaaria vastapäätä oli huoltoasema. Nyt siinä on parkkipaikka. Baari oli oikeastaan hotellin karvalakkipuoli ja hotellin sisäänkäynnin edessä aikoinaan oli polttoaineen tankkausmahdollisuus. Tämä oli joskus 1950-luvulla, sanoi Reijo, joka tiesi asiasta. Maksu tapahtui hotellin respaan, lisäsi hän.
Vastapäisen talon asukkaat istuvat päivittäin tupakalla melkein samassa paikkaa, missä polttoainesäiliöt olivat aikoinaan sijainneet.
Kaikki muistimme ajan, jolloin baarissa sai syödä edullisesti. Ruoka tuli hotellin keittiöstä. Kun muutin kauan sitten paikkakunnalle, kellaribaaria suositeltiin juuri sen takia ruokapaikaksi, koska ateriat valmistettiin hotellin keittiössä.
Aikoinaan baarin yhdessä pöydässä lyötiin vetoa siitä, kuka kävelee joen yli kulkevan rautatiesillan kaidetta pisimmälle. Kaikki olivat kännissä, kuka muita enemmän, kuka muita vähemmän. Sitä vetoa pöytäseurueen ei olisi pitänyt tehdä, sillä Ville, joka voitti kisan, ei kauaa ehtinyt nauttia voitosta, koska hän putosi joen jäälle ja kuoli. Se oli surullinen kuolema. Sen myönsivät kaikki.
Tiesin suurin piirtein Villen tarinan, sillä Ella oli sen minulle kertonut. Villelle osui lähtökohdaksi omituisten otusten perhe, isä tosin oli kunnollinen mies, metsuri ammatiltansa, mutta äiti oli masennukseen taipuvainen ja teki itsemurhan. Sisar oli kevytkenkäinen, viinapullo riitti maksuksi. Jonkin ajan kuluttua pari ryyppyä pullon suusta oli käypä maksu.
Yksinkertaisen ihmisen ei koskaan pitäisi olla täynnä intoa tehdä jotain. Kun Ville oli teini-iässä mennyt kysymään sahalta töitä, isä oli varmuuden vuoksi käynyt sanomassa, että älkää ottako poikaa töihin, ei ole sahan töihin sovelias.
Ville otettiin kuitenkin sahalle töihin. Villella oli kova hinku töihin sahalle ja sinne se pääsi. En tiedä, miksi työhönottaja ei kuunnellut isän ääntä. Sitä Ellakaan ei tiennyt. Ensimmäinen työpäivä oli myös viimeinen, sillä Ville menetti sirkkelissä yhden sormen vai olikohan niitä pari.
Mitä perheelle tapahtui myöhemmin, kysyin Ellalta.
Kaikki kuolivat, kuka tapaturmaisesti, kuka teki itsemurhan. Isä kuoli tapaturmaisesti, äiti teki itsemurhan, kertoi Ella. Sisar voi olla elossa, en tiedä.
Ville istui päivittäin baarissa. Kun Ville kävi ostamassa uudet housut, kukaan ei lyhentänyt lahkeita sopiviksi. Asfaltti lyhentää, todettiin yleisesti Villen housuista, kertoi Ella.
Baarissa puhuttiin vuosikaudet Villesta ja hänen kuolemastaan. Perheestä ei puhuttu. Ella puhui siitä, koska oli lapsena asunut saman kadun varrella.
Olin utelias kuulemaan baarissa juoppojen jorinoita, siksi varmaan Villen kuolema oli yksi niistä tapahtumista, joista halusin kuulla yksityiskohtia. Minua kiinnostivat traagisen episodin olosuhteet ja toimintaympäristö. Eri selostuksista sain koottua jonkinlaisen palapelin sekä itse tapahtumasta että sitä edeltävistä seikoista.
Ville oli juovuksissa, kun lähti kävelemään sillan kaidetta pitkin. Se oli talviaika, joten kaide saattoi jäisen liukas. Ville oli kuulemma huonossa kunnossa, jaloissa ei ollut enää voimaa. Ryyppääminen oli tehnyt tehtävänsä. Kukaan ei kestä alkoholia ja juopon elintapoja loputtomasti, kaikilla tulee raja vastaan, vaikka se onkin tunnetusti yksilöllistä.
Sinä päivänä kun porukka istui baarissa, Ville oli kesken ryyppäämisen käynyt vastapäisellä huoltoasemalla ostamassa tupakkaa. Se oli kuulemma yleinen käytäntö, kannatti kävellä tien yli, sen verran tupakka-aski oli halvempi huoltsikalla, että siinä säästi rahaa.
Oli siis tavallista kävellä baarista tien toiselle puolen, mutta sillä kertaa huoltoaseman sisällä oli pari miestä, jotka alkoivat haastaa Villen kanssa riitaa. Miesten mielestä Ville oli heille velkaa, mitä on vaikea uskoa, sillä Ville oli perinyt isältään rahaa, jolla oli ostanut baarin tuntumasta asunto-osakkeen. Oli jäänyt rahaa elämiseen ja baarissa istumiseen.
Ella painotti, että Ville ei ollut kenellekään velkaa. Päinvastoin monet olivat Villelle velkaa, koska yrittävät hyötyä tämän oletusta hyväuskoisuudesta. Raha-asioissa Ville ei ollut tyhmä eikä naivi. Hänellä oli taskussa pieni vihko, johon hän aina merkitsi ketkä lainasivat häneltä rahaa. Jos joku pyysi vilppiä, Ville katsoi vihkosta velkatilanteen ja osasi sanoa ei, jos aikaisempaa lainaa ei ollut maksettu eikä edes lyhennetty.
Ville tuskin siis oli velkaa miehille, jotka rahaa alkoivat Villelta vaatia. Ville ei ollut mikään riitelijä ja hän yritti poistua paikalta. Ennen kuin Ville pääsi lähtemään, hän kuuli itseään haukuttavan vähä-älyiseksi, äitiään hulluksi, sisartaan huoraksi ja isäänsä moottorisahaansa runkanneeksi munattomaksi mieheksi.
Vastapäisen talon asukkaat istuvat päivittäin tupakalla melkein samassa paikkaa, missä polttoainesäiliöt olivat aikoinaan sijainneet.
Kaikki muistimme ajan, jolloin baarissa sai syödä edullisesti. Ruoka tuli hotellin keittiöstä. Kun muutin kauan sitten paikkakunnalle, kellaribaaria suositeltiin juuri sen takia ruokapaikaksi, koska ateriat valmistettiin hotellin keittiössä.
Aikoinaan baarin yhdessä pöydässä lyötiin vetoa siitä, kuka kävelee joen yli kulkevan rautatiesillan kaidetta pisimmälle. Kaikki olivat kännissä, kuka muita enemmän, kuka muita vähemmän. Sitä vetoa pöytäseurueen ei olisi pitänyt tehdä, sillä Ville, joka voitti kisan, ei kauaa ehtinyt nauttia voitosta, koska hän putosi joen jäälle ja kuoli. Se oli surullinen kuolema. Sen myönsivät kaikki.
Tiesin suurin piirtein Villen tarinan, sillä Ella oli sen minulle kertonut. Villelle osui lähtökohdaksi omituisten otusten perhe, isä tosin oli kunnollinen mies, metsuri ammatiltansa, mutta äiti oli masennukseen taipuvainen ja teki itsemurhan. Sisar oli kevytkenkäinen, viinapullo riitti maksuksi. Jonkin ajan kuluttua pari ryyppyä pullon suusta oli käypä maksu.
Yksinkertaisen ihmisen ei koskaan pitäisi olla täynnä intoa tehdä jotain. Kun Ville oli teini-iässä mennyt kysymään sahalta töitä, isä oli varmuuden vuoksi käynyt sanomassa, että älkää ottako poikaa töihin, ei ole sahan töihin sovelias.
Ville otettiin kuitenkin sahalle töihin. Villella oli kova hinku töihin sahalle ja sinne se pääsi. En tiedä, miksi työhönottaja ei kuunnellut isän ääntä. Sitä Ellakaan ei tiennyt. Ensimmäinen työpäivä oli myös viimeinen, sillä Ville menetti sirkkelissä yhden sormen vai olikohan niitä pari.
Mitä perheelle tapahtui myöhemmin, kysyin Ellalta.
Kaikki kuolivat, kuka tapaturmaisesti, kuka teki itsemurhan. Isä kuoli tapaturmaisesti, äiti teki itsemurhan, kertoi Ella. Sisar voi olla elossa, en tiedä.
Ville istui päivittäin baarissa. Kun Ville kävi ostamassa uudet housut, kukaan ei lyhentänyt lahkeita sopiviksi. Asfaltti lyhentää, todettiin yleisesti Villen housuista, kertoi Ella.
Baarissa puhuttiin vuosikaudet Villesta ja hänen kuolemastaan. Perheestä ei puhuttu. Ella puhui siitä, koska oli lapsena asunut saman kadun varrella.
Olin utelias kuulemaan baarissa juoppojen jorinoita, siksi varmaan Villen kuolema oli yksi niistä tapahtumista, joista halusin kuulla yksityiskohtia. Minua kiinnostivat traagisen episodin olosuhteet ja toimintaympäristö. Eri selostuksista sain koottua jonkinlaisen palapelin sekä itse tapahtumasta että sitä edeltävistä seikoista.
Ville oli juovuksissa, kun lähti kävelemään sillan kaidetta pitkin. Se oli talviaika, joten kaide saattoi jäisen liukas. Ville oli kuulemma huonossa kunnossa, jaloissa ei ollut enää voimaa. Ryyppääminen oli tehnyt tehtävänsä. Kukaan ei kestä alkoholia ja juopon elintapoja loputtomasti, kaikilla tulee raja vastaan, vaikka se onkin tunnetusti yksilöllistä.
Sinä päivänä kun porukka istui baarissa, Ville oli kesken ryyppäämisen käynyt vastapäisellä huoltoasemalla ostamassa tupakkaa. Se oli kuulemma yleinen käytäntö, kannatti kävellä tien yli, sen verran tupakka-aski oli halvempi huoltsikalla, että siinä säästi rahaa.
Oli siis tavallista kävellä baarista tien toiselle puolen, mutta sillä kertaa huoltoaseman sisällä oli pari miestä, jotka alkoivat haastaa Villen kanssa riitaa. Miesten mielestä Ville oli heille velkaa, mitä on vaikea uskoa, sillä Ville oli perinyt isältään rahaa, jolla oli ostanut baarin tuntumasta asunto-osakkeen. Oli jäänyt rahaa elämiseen ja baarissa istumiseen.
Ella painotti, että Ville ei ollut kenellekään velkaa. Päinvastoin monet olivat Villelle velkaa, koska yrittävät hyötyä tämän oletusta hyväuskoisuudesta. Raha-asioissa Ville ei ollut tyhmä eikä naivi. Hänellä oli taskussa pieni vihko, johon hän aina merkitsi ketkä lainasivat häneltä rahaa. Jos joku pyysi vilppiä, Ville katsoi vihkosta velkatilanteen ja osasi sanoa ei, jos aikaisempaa lainaa ei ollut maksettu eikä edes lyhennetty.
Ville tuskin siis oli velkaa miehille, jotka rahaa alkoivat Villelta vaatia. Ville ei ollut mikään riitelijä ja hän yritti poistua paikalta. Ennen kuin Ville pääsi lähtemään, hän kuuli itseään haukuttavan vähä-älyiseksi, äitiään hulluksi, sisartaan huoraksi ja isäänsä moottorisahaansa runkanneeksi munattomaksi mieheksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Osa 2.
Vinoilu oli liikaa Villelle. Hän kuunteli vaieten, sillä kommentit olivat oikeastaan totta.
Viimeiseen isäänsä koskevaan ilkeilyyn Ville huusi, että saatana väite hänen isästään on vale, hän tappaa. Miehet naureskelivat suorastaan odottavansa sitä kun Ville ryhtyy tappohommiin, kotonaan varmaan oli oppinut niksit. Rupea myös huoraamaan, senkin olet jo kotonas oppinut.
Ville palasi baariin. Villen poissa ollessa pöytäseurue oli päättänyt, että Ville saisi tarjota loppuillan. Seurueen velat Villen vihkossa olivat kuitenkin sitä luokkaa, että vippiä oli turha pyytää, jotain muuta oli keksittävä.
Silloin joku oli saanut idean kilpailusta, jonka Ville häviäisi. Sitä ennen olisi sovittu häviäjän tarjoavan koko illan seurueelle. Häviäjän rooli pedattiin siis etukäteen Villelle. Sitä kautta muut uskoivat saavansa illan juomat ilman omaa rahaa.
Kilpailuksi päätettiin sellainen, että kukin vuorollaan kävelisi joen ylittävän sillan kävelykaidetta ja lyhyimmän matkan kävellyt häviäisi. Seurue sopi myös, että pannaan Ville aloittamaan ja sen jälkeen kukin vuorollaan kävelee juuri vähän kauemmaksi. Lisäksi jokaista vannotettiin, että jos joku tuntee olevansa Villea huonommassa kunnossa ja pelkää häviävänsä, silloin pitäisi vaihtaa ajoissa pöytää. Kaikki olivat varmoja, että pystyisivät kävelemään pidemmälle kuin Ville.
Ville oli sekä kiukkuinen että poissa tolaltaan kun hän palasi baariin. Seurueella ei ollut kovin suurta ongelmaa houkutella Villea kisaan mukaan.
Mentiin ulos aloittamaan kisa. Ville lähti ensimmäisenä kävelemään kaidetta pitkin. Kaikki yllättyivät kuinka pitkälle Ville käveli, melkein puoleen väliin saakka ennen kuin jalka lipesi ja Ville rojahti alas jäälle.
Ambulanssi vei Villen pois. Paikalle kerääntyneet tiesivät, että oli käynyt huonosti. Baarin sisällä oltiin hiljaisia, sentään juotiin malja Villen muistolle jonkun kaverin ehdotuksesta.
Muistivihosta ei kuultu koskaan mitään. Velalliset saattoivat huokaista helpotuksesta, sillä velat haudattiin Villen mukana.
En tiedä onko enää ketään pöytäseurueesta elossa vai ovatko kaikki kuolleet. Baarin asiakkaiden parissa kato on ollut melkoinen. Tapauksesta kertoneista kukaan ei myöntänyt istuneensa juuri sinä iltana samassa pöydässä, vaikka sitä varta vasten kysyin. Olin nähnyt kuvan, jossa Ville istuu baarissa kolmen kaverin kanssa. Kuvan kaverit eivät olleet välttämättä samoja, joiden kanssa Ville oli istunut viimeisenä iltana.
Huoltoasema purettiin aikanaan. Paikalle jäi vain parkkipaikka. Keskustassa ei ole enää yhtään huoltoasemaa. Samalla parkkipaikalla yhtenä valoisana kesäyönä oli tullut joillekin miehille riitaa. Yksi riitelijöistä oli hakenut aseen ja ampunut jonkun toisen kuoliaaksi. Ammuttu mies oli ollut toinen niistä, jotka olivat haastaneet Villen kanssa riitaa. Toinen oli kuollut jo aikaisemmin.
Joskus juttelin tappajan kanssa sen jälkeen kun tämä oli päässyt vankilasta. Kyselin kautta rantain, miksi tämä oli ampunut sen miehen. Vastaus oli yllättävä. Mies sanoi nuorena rakastaneensa yhden omituisen perheen tytärtä, Sirkkaa, joka kuitenkin alkoi hengailla miesten kanssa, jotka tarjosivat viinaa. Niiden miesten kanssa se ei ollut tosi rakkautta, vaan jotain muuta, kertoi mies.
Se ammuttu paskiainen oli ensimmäinen niistä miehistä, joka vokotteli Sirkkaa viinaksilla. Sirkka oli minun nuoruuteni rakkaus, se ainoa oikea rakkaus, tunnusti ampuja. Vain yhden kerran olen kokenut sellaisen hullun ihanan rakkauden.
En kysynyt perheestä mitään, osasin yhdistää tiedonjyväset.
Ampujalle ei voinut tarjota lasillista, sillä hän oli raitistunut vankilavuosinaan. Ennen kuin lähdin, vannotin kaveria etsimään nuoruuden rakkautensa käsiinsä ja kertomaan koko tarinan.
Sirkka on kuollut niin kuin koko perhe. Silloin tällöin kävelen hautausmaalle katsomaan hautaa. Sillä haudalla kukkia on harvoin, sanoi mies ja katsoi ohitseni kauas menneisyyteen, jonne kenelläkään ei ollut pääsyä.
Tuo kirjoitus voisi pohjautua tositapahtumiin. Vanhat Rovaniemen asukkaat muistavat.
Onko tämä baari Rovaniemen Pisto?
Eikö se vedonlyönti ollut todellisuudessa sellainen, että kuka kiipeää talon tikkaita korkeimmalle? Kunhan muistelen ...