Olen saanut asperger diagnoosin ja äitini ei tahdo hyväksyä sitä. Kun puhun hänelle aiheesta niin hän vaikenee ja ei puhu asiasta. Minusta se tuntuu pahalta.
Varmaankin antaa ajan kulua. Psykologiassa puhutaan kieltämisestä. Kun joku asia on liian vaikea hyväksyttäväksi, niin se kielletään.
0Äänestä
Anonyymi00013
Jo sellainen kieltäjä on perusluonteeltaan usein sellainen joka luulee tietävänsä paremmin asiat kuten lääkärit, siihenkin on diagnoosi olemassa
0Äänestä
Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
Jo sellainen kieltäjä on perusluonteeltaan usein sellainen joka luulee tietävänsä paremmin asiat kuten lääkärit, siihenkin on diagnoosi olemassa
Kun oma lapsi sairastuu, tai hänellä todetaan jotakin, jota ei kaikilla ole, esim. autismi, niin vanhemman voi olla vaikeaa hyväksyä asia, ja se aiheuttaa sen kieltämisen. Vanhemman voi olla vaikeaa hyväksyä että " minunko lapsella olisi jotain ", vanhempi voi tuntea itsensä jotenkin vialliseksi tai huonoksi siitä syystä. Kun vanhempi saa ajan kanssa sulatella asioita, on helpompaa hyväksyä asioita ja kieltäminen varmasti loppuu. Silmiään ei voi pitää kiinni ikuisesti, ja kun ne aukeaa, näkee asiat valoisammin.
Kenties samaa voisi ajatella sellaisten vanhempien kohdalla, joiden lapsi vaikkapa sairastuu psyykkisesti, alkaa käyttää huumeita tai alkoholia ongelmallisesti, syyllistyy rikokseen, tms. Varmaankin ensimmäinen ajatus on " eihän nyt minun lapseni noin..". Itsesyytökset ja " vikojen " etsiminen itsestä tulee vanhemmille eteen joka tapauksessa, alkuun ehkä tapahtuu asian kieltäminen. Ei se johdu siitä, että kuvittelisi itse tietävänsä paremmin kuin joku ammattilainen.
Aspergerin syndrooma omalla lapsella voi olla vanhemmille järkytys. Kuitenkin kyseinen syndrooma on luonteeltaan periytyvä, se periytyy hyvin monimutkaisia geeniyhdistelmiä pitkin mutta kuitenkin. Ei ole harvinaista, että vasta lapsen saatua AS-diagnoosin vanhemmat tai toinen heistä havahtuu tunnistamaan AS:n myös itsessään.
Identiteetille AS:n löytyminen on suuri murros, suuri mahdollisuus. Se antaa ikään kuin entistä tarkemman kartan suunnistaa elämässään. AS:n löytymistä omalta lapselta pitäisi jokaisen isän ja äidin tervehtiä ilolla, sillä se syndrooma selittää sitä erityislaatuisuutta ja auttaa ymmärtämään hyvin paljon sitä erilaisuutta, erityisesti rajoitteita ja vahvuuksia, joita lapsella on.
Siinä vaiheessa, kun vanhemmat vielä kokevat, että Aspergerin syndrooman löytyminen on huono uutinen, he eivät vielä alkuunkaan tiedä siitä oireyhtymästä tarpeeksi. Varsinkin siinä vaiheessa vanhemmilta useimmiten jäävät huomaamatta lapsen parhaat puolet: erityisvahvuudet, osaamisalueet ja kykyhuiput.
0Äänestä
Anonyymi00014
Ei ole kypsä vanhempi mitenkään kun kieltä. Asioita jotka ivat lapselle vaikeita .
0Äänestä
Anonyymi
Äidin tehtävä on huolehtia lapsestaan ei toisinpäin. Äitisi käsittelee asiaa vaikenemalla ja palaa asiaan kun on valmis.
0Äänestä
Anonyymi
Äidin tehtävä ei ollenkaan toteudu, jos hän ei hyväksy lapsella todettua Aspergerin syndroomaa, joka on elinikäinen.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äidin tehtävä ei ollenkaan toteudu, jos hän ei hyväksy lapsella todettua Aspergerin syndroomaa, joka on elinikäinen.
Näin on. Mutta as voi olla peräisin äidiltäkin. Voi olla kyvytön käsittelemään koko asiaa.
0Äänestä
Anonyymi00015
Vaikea uskoa että tämä tulee palaamaan asiaan koskaan ! Jos ei aivot ylety jotain ymmärtämään , ja normaalisti sitä äiti jo tuntee lapsensa paljon ennen diagnoosia , niin epäkypsä ihminen jolla on vaan oma itse ja oma tietämys asioista pääasiana Joten usein näillä ihmisillä on muka häpeä jotenkin että ” ei minun lapseni ” siis hyväksyvät jos jonkun toisen lapsi saa saman diagnoosin.
0Äänestä
Anonyymi00016
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Mutta as voi olla peräisin äidiltäkin. Voi olla kyvytön käsittelemään koko asiaa.
Ihan niin kyvytön käsittelemään oman lapsensa asiaa, mutta voisko olla että hänellä itsellään on sama syndrooma ja ollut sellainen jo lapsesta asti. Ei normaali äiti kiellä oman lapsensa diagnooseja vaan yrittää kaiki tavoin helpottaa ja tukea
0Äänestä
Anonyymi
Vanhemmat eivät ole täydellisiä. Olisihan se varmasti mukavaa jos äitisi pystyisi tukemaan sinua mutta äitisi ei taida olla kovin vakaa ihminen jos aspergerdiagnoosi saa hänet sulkeutumaan. Sinulle se suurempi asia on kuin äidillesi jonka pitäisi tukea sinua.
Voi olla että hänen pitää vielä sulatella diagnoosiasi tai sitten äitisi ei pysty mielenheikkoutensa takia käsittelemään asiaa ollenkaan, ehkä tilanne siitä vielä aukeaa ajan kanssa.
0Äänestä
Anonyymi
Olen assina huomannut monta kertaa, miten suuria vaikeuksia AS:n ymmärtämisessä on niillä, joilla ei sitä ole. Heillä on voimakas taipumus TORJUA AS - aivan kuin se olisi torjuttavissa.
Jos lapsella on AS, on yksi mahdollisuus, että myös hänen isällään on AS. Moni mies ei helposti tiedosta eikä tunnista omaa assiuttaan. Eikä moni nainenkaan.
0Äänestä
Anonyymi
minullakin on sama asperger. ja epäilen että lapsellani on mutta hän joutui lastenkotiin. minulla se huomattiin vanhempana kun menin muistitestiin. lapsi kävi psykologilla ennen minua mutta eivät löytäneet mitään. hän on kuiten ääni ,valo,ärsyke herkkä pienenä hällä oli risperit mutta ei ole nyt vuosiin ollut. olisin kaivannut parempia ohjeita lapsen.hoitoon kun hän oli vielä kotona. Hän ei käy missään terapiassa koska ei halua ja kun kysyin niin hän sanoi että se ahistaa häntä kun ihan pienenä oli käynyt. Hän ei saa mitään valmennusta yliherkkyyteensä ym.
0Äänestä
Anonyymi
Mikä on risperi? Asperger tuntuu olevan vaikea aihe asiantuntijoillekin, Osaajia on vähän. Psykologeilla, hoitajilla, sosiaaliohjaajilla osaaminen on pintapuolista, varmaan suhteellisen harvinaisuuden vuoksi. Tai sitten aspergerin ajatusmallit on normaalille koulutetullekin vaikea hahmottaa. Olen käynyt valmennuksessa ja on siitä jotakin apuakin ollut mutta sen kokonaismerkitys melko vähäinen. Suurin hyöty ollut diagnoosista. Valmennuksesta olisi ehkä parempi apu jos löytää oikean henkilön. En tullut juttuun omani kanssa. Lapsella asperger kannattaisi ottaa vakavasti, Antaisi ehkä mahdollisuuksia parempaan elämänlaatuun. Sain diagnoosin vasta aikuisiällä luultavasti juurisyynä muiden ongelmien yhteydessä . Usein mietin miten olisi vaikuttanut elämänvalintoihin jos nuorempana. Omille vanhemmille nuoruuden ongelmat oli ns. ylivoimainen este. Eikä ne aspergeria nykyäänkään ymmärrä kumpikaan vaikka selvästi on peritty ominaisuus toiselta vanhemmalta.
0Äänestä
Anonyymi
Ei munkaan äiti hyväksyny mua autistina vaan pahoinpiteli mua ja vihannu mua. Se syytti mua autismist ja huomautteli siitä eikä ikinä rakastunut mua ihmisenä. Ja heti autismi mulle todettiin se heti koitti työntää mut pois sen elämästä. Se ei koskaan oo rakastanut mua autismista huolimatta. Tunnen oloni ei toivotukse autistina.
0Äänestä
Anonyymi
Plus se on koko ajan ollut kiukkunen mulle ja se ei koskaan ole puolustanut mua kiusaajilta. Mun autismi sai hänet olemaan vihainen mulle. Sen mielestä autistiset on yhtä helvettiä ja vääriä lapsia. Se olis halunnu normaalin tyttären. Äiti pitää autistisii tyhminä, rasittavinta, inhottavina ja raivostuttavina ongelma lapsia. Hänen mielestä autistiset pilaa kaiken ja käyttäytyy koko ajan huonosti. Sen takia se ei halunnut koskaan saada autistista tytärtä. Tuntuu et hän kohteli mua kuin halpaa makkaraa. Meidän äiti on autismifoobikko ja vammaistenvihaaja. On parempi että katoan lopullisesti ihmisten keskuudessa ja kauas äidistä. Se sai tuntee mut oloni vihatuks. Mä lähden kauemmas ihmisistä ja oon yksin. Ikuisesti.
0Äänestä
Anonyymi00011
Jokainen normaali isä ja äiti haluaa, että heidän lapsensa on normaali. Jos kuitenkin lapsella diagnosoidaan Aspergerin syndrooma tai autismikirjon häiriö (jota nimitystä nykyään käytetään) niin onhan se normaaleina itseään pitäneille vanhemmille kriisin paikka. Identiteettikriisi! Pahinta on se, jos vanhemmat pitävät autismikirjoista lastaan normaalina diagnoosin jälkeenkin. Silloin he eivät rakasta lastaan sellaisena kuin hän on, vaan itserakkaasti ylläpitävät omaa egoistista kuvitelmaansa, joka ei kestä realiteettitarkistusta.
Mulla oli onnea oman assiuteni suhteen. Vanhempani riittävästi antoivat minun olla oma itseni. Pidän heitä sivistyneinä. He olivat maanviljelijöitä ja ovat molemmat jo kuolleet.
Vanhempien tulisi ymmärtää, miten valtava mielenterveyttä horjuttava asia autismikirjoiselle lapselle on se, jos vanhemmat eivät hyväksy hänen autismikirjoisuuttaan!
0Äänestä
Anonyymi00018
Sinulla on ollut rakastavat ja välittävät vanhemmat.
0Äänestä
Anonyymi00012
Näitä ihmisiä on jotka eivät kerta kaikkiaan hyväksy toisen tilannetta, he kieltävät asian , ja en ole koskaan ymmärtänyt miksi niin tekevät , sillä mielestäni juuri äiti on se jonka kanssa voisi asioista keskustella avoimesti. Itselläni oli myös sellainen äiti joka muka tiesi paremmin kun lääkärit kaikki asiat. Nyt ei minulla onneksi ollut samaa ongelmaa kun sinulla , mutta monta muuta juttua joissa olisi tarvinnut tukea, voisitko mennä terveysaisaren luokse puhumaan näistä asioista , tärkeää että jollekkin saa puhua tuntemuksistaan ja että ymmärretään .
Vastaukset 19
Vanhimmat
Varmaankin antaa ajan kulua. Psykologiassa puhutaan kieltämisestä. Kun joku asia on liian vaikea hyväksyttäväksi, niin se kielletään.
Jo sellainen kieltäjä on perusluonteeltaan usein sellainen joka luulee tietävänsä paremmin asiat kuten lääkärit, siihenkin on diagnoosi olemassa
Kun oma lapsi sairastuu, tai hänellä todetaan jotakin, jota ei kaikilla ole, esim. autismi, niin vanhemman voi olla vaikeaa hyväksyä asia, ja se aiheuttaa sen kieltämisen.
Vanhemman voi olla vaikeaa hyväksyä että " minunko lapsella olisi jotain ", vanhempi voi tuntea itsensä jotenkin vialliseksi tai huonoksi siitä syystä.
Kun vanhempi saa ajan kanssa sulatella asioita, on helpompaa hyväksyä asioita ja kieltäminen varmasti loppuu.
Silmiään ei voi pitää kiinni ikuisesti, ja kun ne aukeaa, näkee asiat valoisammin.
Kenties samaa voisi ajatella sellaisten vanhempien kohdalla, joiden lapsi vaikkapa sairastuu psyykkisesti, alkaa käyttää huumeita tai alkoholia ongelmallisesti, syyllistyy rikokseen, tms.
Varmaankin ensimmäinen ajatus on " eihän nyt minun lapseni noin..".
Itsesyytökset ja " vikojen " etsiminen itsestä tulee vanhemmille eteen joka tapauksessa, alkuun ehkä tapahtuu asian kieltäminen.
Ei se johdu siitä, että kuvittelisi itse tietävänsä paremmin kuin joku ammattilainen.
Aspergerin syndrooma omalla lapsella voi olla vanhemmille järkytys. Kuitenkin kyseinen syndrooma on luonteeltaan periytyvä, se periytyy hyvin monimutkaisia geeniyhdistelmiä pitkin mutta kuitenkin. Ei ole harvinaista, että vasta lapsen saatua AS-diagnoosin vanhemmat tai toinen heistä havahtuu tunnistamaan AS:n myös itsessään.
Identiteetille AS:n löytyminen on suuri murros, suuri mahdollisuus. Se antaa ikään kuin entistä tarkemman kartan suunnistaa elämässään. AS:n löytymistä omalta lapselta pitäisi jokaisen isän ja äidin tervehtiä ilolla, sillä se syndrooma selittää sitä erityislaatuisuutta ja auttaa ymmärtämään hyvin paljon sitä erilaisuutta, erityisesti rajoitteita ja vahvuuksia, joita lapsella on.
Siinä vaiheessa, kun vanhemmat vielä kokevat, että Aspergerin syndrooman löytyminen on huono uutinen, he eivät vielä alkuunkaan tiedä siitä oireyhtymästä tarpeeksi. Varsinkin siinä vaiheessa vanhemmilta useimmiten jäävät huomaamatta lapsen parhaat puolet: erityisvahvuudet, osaamisalueet ja kykyhuiput.
Ei ole kypsä vanhempi mitenkään kun kieltä. Asioita jotka ivat lapselle vaikeita .
Äidin tehtävä on huolehtia lapsestaan ei toisinpäin. Äitisi käsittelee asiaa vaikenemalla ja palaa asiaan kun on valmis.
Äidin tehtävä ei ollenkaan toteudu, jos hän ei hyväksy lapsella todettua Aspergerin syndroomaa, joka on elinikäinen.
Näin on. Mutta as voi olla peräisin äidiltäkin. Voi olla kyvytön käsittelemään koko asiaa.
Vaikea uskoa että tämä tulee palaamaan asiaan koskaan ! Jos ei aivot ylety jotain ymmärtämään , ja normaalisti sitä äiti jo tuntee lapsensa paljon ennen diagnoosia , niin epäkypsä ihminen jolla on vaan oma itse ja oma tietämys asioista pääasiana
Joten usein näillä ihmisillä on muka häpeä jotenkin että ” ei minun lapseni ” siis hyväksyvät jos jonkun toisen lapsi saa saman diagnoosin.
Ihan niin kyvytön käsittelemään oman lapsensa asiaa, mutta voisko olla että hänellä itsellään on sama syndrooma ja ollut sellainen jo lapsesta asti. Ei normaali äiti kiellä oman lapsensa diagnooseja vaan yrittää kaiki tavoin helpottaa ja tukea
Vanhemmat eivät ole täydellisiä. Olisihan se varmasti mukavaa jos äitisi pystyisi tukemaan sinua mutta äitisi ei taida olla kovin vakaa ihminen jos aspergerdiagnoosi saa hänet sulkeutumaan. Sinulle se suurempi asia on kuin äidillesi jonka pitäisi tukea sinua.
Voi olla että hänen pitää vielä sulatella diagnoosiasi tai sitten äitisi ei pysty mielenheikkoutensa takia käsittelemään asiaa ollenkaan, ehkä tilanne siitä vielä aukeaa ajan kanssa.
Olen assina huomannut monta kertaa, miten suuria vaikeuksia AS:n ymmärtämisessä on niillä, joilla ei sitä ole. Heillä on voimakas taipumus TORJUA AS - aivan kuin se olisi torjuttavissa.
Jos lapsella on AS, on yksi mahdollisuus, että myös hänen isällään on AS. Moni mies ei helposti tiedosta eikä tunnista omaa assiuttaan. Eikä moni nainenkaan.
minullakin on sama asperger.
ja epäilen että lapsellani on mutta hän joutui lastenkotiin. minulla se huomattiin vanhempana kun menin muistitestiin.
lapsi kävi psykologilla ennen minua
mutta eivät löytäneet mitään.
hän on kuiten ääni ,valo,ärsyke herkkä
pienenä hällä oli risperit mutta ei ole
nyt vuosiin ollut.
olisin kaivannut parempia ohjeita lapsen.hoitoon kun hän oli vielä kotona.
Hän ei käy missään terapiassa koska ei
halua ja kun kysyin niin hän sanoi että se ahistaa häntä kun ihan pienenä oli
käynyt.
Hän ei saa mitään valmennusta yliherkkyyteensä ym.
Mikä on risperi? Asperger tuntuu olevan vaikea aihe asiantuntijoillekin, Osaajia on vähän. Psykologeilla, hoitajilla, sosiaaliohjaajilla osaaminen on pintapuolista, varmaan suhteellisen harvinaisuuden vuoksi. Tai sitten aspergerin ajatusmallit on normaalille koulutetullekin vaikea hahmottaa. Olen käynyt valmennuksessa ja on siitä jotakin apuakin ollut mutta sen kokonaismerkitys melko vähäinen. Suurin hyöty ollut diagnoosista. Valmennuksesta olisi ehkä parempi apu jos löytää oikean henkilön. En tullut juttuun omani kanssa.
Lapsella asperger kannattaisi ottaa vakavasti, Antaisi ehkä mahdollisuuksia parempaan elämänlaatuun. Sain diagnoosin vasta aikuisiällä luultavasti juurisyynä muiden ongelmien yhteydessä . Usein mietin miten olisi vaikuttanut elämänvalintoihin jos nuorempana. Omille vanhemmille nuoruuden ongelmat oli ns. ylivoimainen este. Eikä ne aspergeria nykyäänkään ymmärrä kumpikaan vaikka selvästi on peritty ominaisuus toiselta vanhemmalta.
Ei munkaan äiti hyväksyny mua autistina vaan pahoinpiteli mua ja vihannu mua. Se syytti mua autismist ja huomautteli siitä eikä ikinä rakastunut mua ihmisenä. Ja heti autismi mulle todettiin se heti koitti työntää mut pois sen elämästä. Se ei koskaan oo rakastanut mua autismista huolimatta. Tunnen oloni ei toivotukse autistina.
Plus se on koko ajan ollut kiukkunen mulle ja se ei koskaan ole puolustanut mua kiusaajilta. Mun autismi sai hänet olemaan vihainen mulle. Sen mielestä autistiset on yhtä helvettiä ja vääriä lapsia. Se olis halunnu normaalin tyttären.
Äiti pitää autistisii tyhminä, rasittavinta, inhottavina ja raivostuttavina ongelma lapsia. Hänen mielestä autistiset pilaa kaiken ja käyttäytyy koko ajan huonosti. Sen takia se ei halunnut koskaan saada autistista tytärtä. Tuntuu et hän kohteli mua kuin halpaa makkaraa. Meidän äiti on autismifoobikko ja vammaistenvihaaja. On parempi että katoan lopullisesti ihmisten keskuudessa ja kauas äidistä. Se sai tuntee mut oloni vihatuks. Mä lähden kauemmas ihmisistä ja oon yksin. Ikuisesti.
Jokainen normaali isä ja äiti haluaa, että heidän lapsensa
on normaali.
Jos kuitenkin lapsella diagnosoidaan Aspergerin syndrooma
tai autismikirjon häiriö (jota nimitystä nykyään käytetään)
niin onhan se normaaleina itseään pitäneille vanhemmille
kriisin paikka. Identiteettikriisi!
Pahinta on se, jos vanhemmat pitävät autismikirjoista lastaan
normaalina diagnoosin jälkeenkin. Silloin he eivät rakasta
lastaan sellaisena kuin hän on, vaan itserakkaasti
ylläpitävät omaa egoistista kuvitelmaansa, joka ei
kestä realiteettitarkistusta.
Mulla oli onnea oman assiuteni suhteen.
Vanhempani riittävästi antoivat minun olla
oma itseni. Pidän heitä sivistyneinä. He olivat
maanviljelijöitä ja ovat molemmat jo kuolleet.
Vanhempien tulisi ymmärtää, miten valtava
mielenterveyttä horjuttava asia autismikirjoiselle
lapselle on se, jos vanhemmat eivät hyväksy
hänen autismikirjoisuuttaan!
Sinulla on ollut rakastavat ja välittävät vanhemmat.
Näitä ihmisiä on jotka eivät kerta kaikkiaan hyväksy toisen tilannetta, he kieltävät asian , ja en ole koskaan ymmärtänyt miksi niin tekevät , sillä mielestäni juuri äiti on se jonka kanssa voisi asioista keskustella avoimesti.
Itselläni oli myös sellainen äiti joka muka tiesi paremmin kun lääkärit kaikki asiat. Nyt ei minulla onneksi ollut samaa ongelmaa kun sinulla , mutta monta muuta juttua joissa olisi tarvinnut tukea, voisitko mennä terveysaisaren luokse puhumaan näistä asioista , tärkeää että jollekkin saa puhua tuntemuksistaan ja että ymmärretään .