Miellyttävää mökkeilyä

Vietimme kesälomaamme mökillä kahdestaan vamoni kanssa. Poikamme kävi myös lomillaan mökillä, mutta nyt hänen lomansa ei osunut samaan aikaan. Pari ystäväpariskuntaa, joiden kanssa usein mökkeiltiin, saunottiin ja uitiin, eivät myöskään olleet paikalla.

Toisen pariskunnan rouva soitti, että heidän 16-vuotias tyttärensä Cecilia eli Sesi on tulossa saman ikäisen luokkakaverinsa Ellan kanssa. Ei vielä osannut sanoa, millä tulevat, mutta jos sopii, tulevat jo tänään.

Olimme vaimoni kanssa tyystin ilman vaatteita, niin kuin meillä mökillä oli tapana vieraittenkin kanssa, mutta ehkä olisimme jotakin pukeneet, koska Ella ei ollut ennestään tuttu. Kuvittelimme kuitenkin, että tulevat vasta illalla. He tulivatkin iltapäivällä, mutta Ellakaan ei ollut moksiskaan, että olimme alasti.

Päin vastoin, molemmat tytöt olivat pian yhtä alasti kuin mekin. Ellakaan ei millään tavalla ilmaissut, että oli pitänyt ylittää joku kynnys. Oli täysin luonteva. Edellisellä kerralla, kun Sesi oli tullut vanhempiensa kanssa, hänellä olivat olleet lyhennetyt vittukarvat, niin kuin äidilläänkin, mutta nyt molemmilla tytöillä oli nätti posliini. Niin oli myös vaimollani.

Tytöt ryhtyivät pelaamaan sulkapalloa. Sesi kyllästyi pian, joten jatkoin Ellan kanssa. Pelattuamme jonkin aikaa, ehdotin pelattavaksi perspalloa. En tiennyt, tunteeko nykynuoriso enää koko peliä, joten selitin yksinkertaiset säännöt. Yksi yrittää heittää pallon niin, että se osuu toisen takapuoleen. Muut pelaajat ovat puoliselällään ja torjuvat jaloillaan. Jos pallo osuu takapuoleen, hän ”palaa” ja on seuraava heittäjä. Lapsena ollessamme pelasimme usein perspalloa.

Kun tytöt torjuivat, jalat viuhuivat tiuhaan. Ellaakaan ei ollenkaan häirinnyt, että välillä jalat olivat aivan auki, ja hänen suunnattoman sievä vittunsa oli kauniisti levällään. Aikaa myöten Sesi taas kyllästyi ja siirtyi mökin portaille puuhailemaan. Jatkoin vielä Ellan ja vaimoni kanssa.

Sivusilmällä huomasin, että Sesi avasi jalkansa, avasi vielä sormillaan häpyhuuliaan ja tarkkaili intensiivisesti vittuaan. Työnsi vielä sormensa emättimeensä. En osannut siinä vaiheessa arvata, mitä Sesi ajatteli, sillä olin havainnut hänen useinkin istuvan saunan lauteilla sormi emättimessä. Tietysti Sesin äitikin oli saunassa havainnut saman. Kuitenkaan äiti ei millään tavalla pyrkinyt kieltämään tai säikyttelemään. Todella fiksu rouva.

Vasta myöhemmin tajusin. Molemmat tytöt tietysti käyttivät tilaisuuden, kun saivat kokeilla luotettavassa seurassa, miltä tuntuu, kun avoimesti levittää sukupuolielimensä miehen edessä. Sesi oli huomannut, että olin enemmän kiinnostunut Ellan elimistä, ja yritti kilpailla ja olla rohkeampi. Tajusin myös, että tuon ikäiset tytöt olivat täysin tietoisia tilanteesta ja erittäin kiihottuneita. Tunsivat täsmälleen saman turvotuksen sievässä vitussaan kuin pojat seisotuksessa.

Ella oli muutenkin satumaisen kaunis. Hän oli hyvin muodostunut, rinnatkin olivat sopusuhtaiset. Tukka oli enemmän kuin kaunis, kasvot kuin enkelillä. Vittu niin herttainen, ettei sanoa saata. Ja kaikkein paras oli hänen luonteensa. Se oli jo tullut esille, todella herttainen. Sanottakoon suoraan, olin täysin Ellan lumoissa, mutta ei tullut edes mieleeni ehdottaa jotakin seksuaalista kanssakäymistä. Mutta suloinen hän oli.

Meillä oli ollut koko ajan sauna lämpiämässä, ja nyt se oli valmis. Tytöt istuvat vastapäiselle lauteelle jalat niin auki kuin saivat. Levittivät sormillaan häpyhuulet, että emätinkin näkyi. Supistelivat aivan ihanasti. Istuin vastapäätä vaimoni kanssa, ja vastustelustani huolimatta minulla otti eteen. Kysyin tytöiltä, että ei kai se haittaa. Se on aivan tahdoton reaktio. Tytöt sanoivat yhteen ääneen, että eihän toki. Kertoivat, että heidänkin vitussaan on niin voimakkaat tuntemukset, että kyllä kohta on pakko laueta.

Ella kysyi minulta, voisinko sormettaa hänen klitoristaan, kunnes hän laukeaa. Ja Sesi jatkoi: ”Ja sitten minun.” Katsahdin vaimooni päin. Hän nyökkäsi. Panimme oven raolleen, asetuin Ellan viereen. Hyväilin hellästi ja ajatuksella hänen klitoristaan, häpyhuuliaan ja työnsin sormeni hänen emättimeensä. Hän purkautui sellaisella raivolla, että oli kuin hän olisi menettänyt kokonaan itsehillintänsä.

Sitten sama Sesille. Hän kiemurteli, huusi suoraa huutoa. Jännittyi kuin jousi ja romahti täysin veltoksi. Jonkin aikaa toivuttuaan sanoi: ”Se oli aivan ihanaa. Eihän se vain ollut ainoa kerta?”

Vaimoni sanoi: ”Ja nyt on sitten minun vuoroni, mutta joudut työntämään seisovan kyrpäsi vittuuni. Varmaan on paras, jos työnnät kyrvän takaa päin, kun nojaan lauteisiin.” Olimme niin kiihottuneita, että emme pystyneet bylsimään kuin hetken. Saimme valtavan orgasmin.

12

6481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanoin: ”Eiköhän ole jo aika käydä uimassa ja sitten mehulla ja vilvoittemassa? Saunan jälkeen on sitten herkkusapuska ja itasauna, joten ei kannata vielä peseytyä. Sesi meni asioitten edelle: ”Olisitko niin kiltti, että iltasaunassa myös nuolisit meidän vittua?” Ja Ella jatkoi: ”Niin, se tuntuisi aivan ihanalta. Ollaan siinä iässä, että se ei ole vain kivaa, vaan suorastaan välttämätöntä.”

      Katsahdin taas vaimooni, ja hän nyökkäsi.

      Käytiin uimassa ja mehulla, kuivateltiin. Karjalanpaisti muhi uunissa. Keitetyt potut mikroveivattiin. Syötiin ja palattiin saunaan. Vaimoni vain pikaisesti peseytyi ja palasi taloustoimiin: ”Viihdyt varmaan hyvin tyttöjen seurassa.” Suloinen vaimoni ei ollut lainkaan mustasukkainen, mutta niin en ollut minäkään päinvastaisessa tilanteessa. Kun hän oli kertonut nauttivansa vitun avaamisesta muille miellyttäville miehille, rohkaisin häntä lämpimästi. Miehet olivat aivan ihastuksissaan.

      Saunassa sanoin, että nyt on Sesin vuoro. Ella kertoi, ettei hänellä ole minnekään kiire, joten hän jää katselemaan. Asetin puisen alusen Sesin pään alle ja pyysin häntä avaamaan jalkojaan. Suutelin hänen klitoristaan, häpyhuuliaan ja työnsin välillä kieleni tunnustelemaan hänen suloista emätintään. Ellalla oli silmät puolen tuuman tapilla. Sesi alkoi kiihottua, huokaili kuuluvasti. Kysyin, toimisinko hitaasti vai nopeasti. ”Hitaasti, se on niin ihanaa.”

      Mutta puolen tunnin päästä Sesi ei voinut enää pidätellä. Hän kouristeli, huusi suoraa huutoa ja sai ihanan orgasmin. Ella sanoi, että tahtoo samaa: ”Vittu on jo pakahtumisen partaalla pelkästä katsomisesta.” Hyväilin kielelläni hänen ihanaa vittuaan, pyöritin hänen herkkää klitoristaan, työnsin kieltäni syvälle hänen emättimeensä. Jo kymmenessä minuutissa hän ensin taipui kaarelle ja sitten vaipui aivan veltoksi. Orgasmi oli valtava.

      Muutaman minuutin päästä tytöt sanoivat: ”Ja nyt on sinun vuorosi. He vuorotellen runkkasivat kivikovaa kyrpääni. Kun purkaus tuli, he nopeasti vaihtoivat kyrvän suuntaa ja ottivat osansa kauniille kasvoilleen. Kävimme uimassa otimme jälkilöylyt ja saippuoimme itsemme. Tytöt vaativat, että pesin molempien sukupuolielimet. Kikattelivat nautinnosta. Sitten taas järveen.

      x x x x

      Olen aikaisemmin julkaissut novellin nikillä Kontio ja otsikolla Mökillä viime kesänä.

      • Anonyymi

        Voi ressukkaa. Sanavarastosi on olematon.


    • Anonyymi

      Saispa tälle vielä jatkoa :P

    • Annoin molempien tyttöjen vitulle iltasuukon. Sitten vetäydyin vaimoni kanssa yöleikeille ja nukkumaan.

      Vaimoni oli aamulla sinisessä baby doll -yöpuvun yläosassa, vittu aivan paljaana ja kauniina. Laitteli aamupalaa ja keitteli teetä. Kun tytöt heräsivät hekin olivat yöasussa, nätissä paitulissa ja kummankin suloinen vittu paljaana kaikessa ihanuudessaan. Istuivat pöytään nauttimaan teetä ja aamuleipiä. Kertoivat, että heille oli yöllä tullut mieleen yksi kiva juttu, mutta sitä varten tarvitsisi käydä kaupungissa, ja siihen tarvitsisi snadisti mammonaa, mutta heillä ei ole rahaa niin paljon.

      "Ollaan niiku köyhiä tyttöjä. Ei saatu kesätöitäkään, mut ideoita on." Enpä kysellyt ideoista, kun olivat niin salamyhkäisiä, mutta tuikkasin mukaan rahaa, sillä arvasin, että se menee hyvään käyttöön.

      "Voitte käydä samalla Mäkkärissä, ja tervetuloa pian takaisin." Tytöt pukeutuivat kesämekkoon ilman pöksyjä. Hyvästelivät vielä tarjoten vittunsa suudeltavaksi. Suutelin kumpaakin työntäen kieleni aivan syvälle emättimeen.

      Tytöt tulivat takaisin iltapäivällä. "Ei me sinne lojumaan jääty, kun ei oo muuta asiaa, ja me viihdytään paremmin täällä. Käytiin lelukaupassa ja ostettiin semmonen gynen vipstaaki, jolla saa emättimen pysyyn auki. Sit ostettiin myös valkee lyhyt paita sairaanhoitajan merkillä, ja stetoskooppi."

      "Meil on sellane juju, et mei leikitty aikoinaan lekurileikkii, mut nyt leikitään. Sä saat olla gyne, ja teet huolellisen, siis HUOLELLISEN, tarkastuksen, ja toinen meistä tekee sit tarkkoja merkintöjä sairaanhoitajana, mut tieteski kuiteski vittu paljaana." Me ollaan jo arvottu, et Ella on esteks tarkastettavana."

      "Jahah." Otin lääkärimäistä arvokkuutta ääneeni. Toivotteko, että teen tutkimuksen kyrpä paljaana. Tytöt huusivat yhdestä suusta: "Tietysti! Äläkä ujostele yhtään, että se ottaa eteen. Me ollaan hirveen otettuja, et se seisoo meidän takii."

      Ja jatkoin: "Neiti Ella sitten varmaan huuhtoo huolellisesti vittunsa, ja käy tähän sängylle myös yläosa paljaana selälleen jalat aivan auki. Vastaanotolla on mukana myös sairaanhoitaja Sesi, joka kirjaa havainnot. Hänenkin on syytä huuhtoa vittunsa ja pukeutua hoitajan puseroon. Odottelen, että on valmista."

      "Kuuntelemalla kaikki hyvin. Ei krahinaa. Neiti Sesi, merkitkää."

      "Ehkä on syytä jatkaa neiti Ellan rinnoista. Palpoimalla täällä ei tunnu mitään kasvaimia. Anteeksi, että käytän runsaasti aikaa, ettei vain jotakin jäisi huomaamatta. Ei, ei täällä ole. Muutenkin rinnat ovat tasaisesti kehittyneet. Merkitkää Sesi, että rintojen palpointi on ok."

      "Katsotaan sitten erikseen nännien reaktio. Kun varovasti pyörittelen niitä sormien välissä, tuntuvatko ne kovettuvan? Aivan niin. Niin minustakin tuntuu selvä kovettumisreaktio. Merkitkää Sesi, että nännien kovettumisreaktio on voimakas."

      "Palpoin myös sisäelimet. Tähänkin menee jonkin aikaa. Tuntuvat olevan tip top. Merkitkää Sesi, että on suoritettu huolellinen vatsan palpointi, ja kaikki on kunnossa."

      Katsotaanpa sitten vittua. Olette poistanut vittukarvarvat, mikä tuntuvasti helpottaa tarkastusta. Oletteko käyttänyt höylää vai voidetta?" - "Veet-voidetta, ei tuu naarmuja." - "Aivan, myös vaimoni käyttää sitä. Häpyhuulet ja klitoris ovat myös priimakunnossa. Kuinka usein harrastatte itsetyydytystä?" - "Yleensä kolme kertaa päivässä, joskus kerran, joskus jopa neljä." - "Aivan niin. Se on teidän iässänne tavallinen tahti."

      "Huomaan, että vittunne on aivan kostunut. Sen selvittämiseksi, onko kysymys poikkeavasta oireesta, minun on kysyttävä, oletteko tällä hetkellä kiihottunut." - "Olen, ja vahvasti olenkin. Vittu on kuin tulessa ja niin turvoksissa, että on kuin halkeaisin." - "Jahah, toivotteko, että jätänkin emättimen tähystyksen ensi kertaan, ja sormetan vittunne orgasmiin." - "Juuri niin, nyt minun TÄYTYY saada laueta."

      Hyväilin hellästi hänen klitoristaan ja suutelin häpyhuulia ja työnsin kieleni sisälle. Hän laukesi sellaisella voimalla, etten ollut ennen nähnyt. Sesi oli ryhtynyt runkkaamaan vimmatusti vittuaan, ja laukesi aivan huutaen nautinnosta.

      "Jos neiti Sesi vielä kirjaisi, että reaktiot normaalit. Sitten käynemme syömään." - "Ei ihan vielä syömään. Ensin pikarunkkaamme sinut, niin sinulla on helpompi olo."

    • Ruoan jälkeen Sesi sanoi kärsimättömänä, että hänelle riittää lyhyempikin tutkimus, jos gynekologinen puoli vain on perusteellinen. Neuvoin tytöt vitun huuhtelulle, Ellan pukeutumaan sairaanhoitajan puseroon ja Sesin makaamaan vittu auki.

      Tyttöjen valmistautuessa kyselin vaimoltani hissukseen: "Näyttää tulevan aika vauhdikas sessio. Onko sinulla mitään sitä vastaan, jos laukean tyttöjen vittuun?" - "Ei toki, olen vain iloinen, että voit tuntea iloa. Rakastamme toisiamme syvästi ja toisen ilo on myös toisen ilo."

      Menin "vastaanottohuoneeseen", Ella oli jo pöydän ääressä kynä kädessä ja Sesi makasi selällään jalat ja vittu niin auki, kuin suinkin sai. "Olette näköjään tilannut gynekologisen tutkimuksen, siis aloitamme heti alapäästä.

      Saadakseni selville, kuinka herkkä olette kiihottumaan, minun on kysyttävä, kuinka usein masturboitte." - "On joskus ollut päiväkin välissä, mutta yleensä heti koulusta tultua ja toisen kerran illalla, mutta jos olen seksikkäällä tuulella, vielä yksi tai kaksi lisäkertaa. Viime viikolla masturboin niin yhtä soittoa, ettei kertoja voinut laskea."

      "Oikein hyvä. Näyttää, että se puoli on aivan kunnossa. Ella, merkitkää, että kiihottuu erittäin normaalisti. Oletteko Sesi käyttänyt samalla jotakin voidetta hiertymien estämiseksi?" - En ole, mutta joskus on tuntunut jotakin pientä arastelua. Mitähän suosittelette?" - "No siihen voi käyttää mitä tahansa neutraalia voidetta, apteekista tai kaupasta saatavaa. Varmimmin neutraalia on liukuvoide. Merkitkää Ella, että on suositeltu voiteen käyttöä, jos pitempään masturboi."

      "Teidän sukupuolielimenne näyttävät päällisin puolin olevan erittäin hyvässä kunnossa. Katsotaanpa sitten tähystimellä. Immenkalvo on aikaa sitten venynyt tai revennyt. Oletteko ollut yhdynnässä, vai onko se venynyt tamponia käyttäessä?"

      "Tuli oltua ensimmäisessä yhdynnässä 11-vuotiaana ja harvakseltaan sen jälkeen. Sitten oli vähän vauhdikkaampi aika. Nyt ei ole poikaystävää, joten en ole ollut pitkään aikaan, mutta masturboinut olen sitäkin enemmän." - Merkitkää Ella, että ei tällä hetkellä ole pariseksiä."

      "Täällä sisemmällä näyttää oikein hyvältä. Ei ole tulehtumia eikä kasvaimia. Kohdunsuukin on hyvässä kunnossa. Ella, kirjatkaa. Otetaan tähystin pois. Onko vielä jotakin toivomuksessa? - "Nussi, nussi ihan oikeasti, nussi niin, että vittu halkeaa. Ensin odotin, että vain sormetat, mutta nyt vaaaadin, että nussit niin, että taju menee."

      Työnsin ilman esileikkejä kivikovan kyrpäni hänen ahnaaseen vittuunsa. Se oli likomärkä. Ehdimme bylsiä vain muutaman minuutin, kun tulivuori purkautui. Onneksi Ella ei ollut masturboinut, joten sain työntää kyrpäni heti hänen vittuunsa.

      Ellan vittu oli niin ihana ja täydellinen, ja tyttö niin herttainen, että kyrpäni pysyi edelleen kovana. Tunnustelimme toisiamme suunnattoman hekuman vallassa. Tuntui, että sulan yhdeksi Ellan kanssa. Niin Ellakin kertoi jälkeenpäin.

      Laukeaminen tuntui enemmän kuin ihanalta.

      Sanoin tytölle, että olen valmis nussimaan heitä milloin vain, kun he edes vihjaavat.

    • Anonyymi

      Tytöt on sen verran kiimasia että olis varmaa aika kokeilla peppuleikkejä

      • Tätä latua joudut valitettavasti etsimään muualta. Eiköhän sitäkin löydy. Terkkuja tytöiltä! 🌹👀


      • Anonyymi
        quiM kirjoitti:

        Tätä latua joudut valitettavasti etsimään muualta. Eiköhän sitäkin löydy. Terkkuja tytöiltä! 🌹👀

        Voi tätä tarinaa jotenkin muutenkin jatkaa 😍


      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi tätä tarinaa jotenkin muutenkin jatkaa 😍

        Joo, kyl voi, mut ny mää oon snadisti väsy.


      • quiM kirjoitti:

        Joo, kyl voi, mut ny mää oon snadisti väsy.

        Tuli tuo seuraava anonyyminä. Johtuuko siitä, että kirjautuminen oli loppunut, mutta otti kuitenkin kommentin? Joka tapauksessa se on minun kirjoittamani.


    • Anonyymi

      Sesi kertoi, että vuotta ylemmän luokan poika, Niilo, oli ohimennen sanonut: "Kai olet huomannut, että Veeti on kattonu Ellaa aika useesti?" Veeti oli Niilon luokkakaveri. Ella oli innostunut asiasta, mutta kesäloma juuri alkoi. Sesi oli taas kattellu Niiloa ja se takaisin. Aika lupaavaa.

      Kysyivät, että jos saavat poikien puhelinnumerot, kysevät pääsisivätkö tänne. "Jos pääsisivät, nii sopisko teille." - "Kyllä minulle sopii. Kysytään vielä Leenalta (vaimoni)." Leenalle sopi hyvin. Numerothan löytyivät numerotiedustelusta. Alkoi puhelinsovittelu, ja löydettiinkin yhteinen aika. Pojat tulevat jo huomenna.

      Kysyin aikovatko edelleen olla alasti, kun pojat tulevat. "Niet aijotaanko? Mehän ollaan mökillä. Kyllä ne pian oppii talon tavoille. Aateltiin, et täs sais rauhassa tutustuu, kun fossiilit ei oo hosumassa."

      "Teille on jo pikkuisen kasvanut vittuun sänkeä. Voin veetata sen pois, jotta olette tip top, kun pojat tulevat. Pannaankin heti sauna lämpiämään. Se onnistuu parhaiten saunassa, ja pieni punotus on jo huomenna poissa. Sen jälkeen vittu onkin parfait."

      Kun sauna oli puolilämmin, pyysin tytöt sinne. Neuvoin Ellaa asettumaan alalauteelle pää puualustalle. Uskomatonta, miten ihana hänen vittunsa taas olikaan läheltä katsoen. Peräaukon ympärille ei tarvinnut mitään, mutta vittukummulle levitin voidetta. 5 minuutissa se oli jo vaikuttanut ja kaavin sen pois.

      Ella sanoi että kiihottui taas äärimmilleen. "Voisinko myös kielellä hyväillä klitorista?" Kun Ella oli huuhtonut voiteen lopun pois, aloitin villin kielen pyörityksen klitoriksella ja samalla hyväilin sormella hänen suloistakin suloisempaa emätintänsä. Ella kiemurteli ja voihki, vääntyili ja nytkähteli ja lopulta sai ihanan orgasmin.

      "Ja sitten Sesin vuoro. Koko hoito, vai pelkkä sängen poisto. "Koko hoito," parkaisi Sesi. "Tuossa kun katselin Ellan käsittelyä, minun vittu kiihottui ja turposi, että olin pakahtua. Voiteen poiston jälkeen, neuvoin häntäkin huuhtoutumaan, ja sitten hyväilin hänelle ilotulituksen samoin kuin Ellallekin.

      Tytöiltä ei ollut jäänyt huomaamatta, että minunkin kyrpäni seisoi kovana ja kankeana. Ottivat sanaakaan sanomatta sen vuorohoitoon, kunnes se purkautui kuin suihkulähde. Ottivat siitä kumpikin osansa. Ja sitten kaikki kolme järveen.

      Kuivateltiin ja sivelin kummankin vitulle vielä hiukan parafiiniöljyä.

      Pojat saapuivat seuraavana päivänä. Olivat jo arvanneet, että Ella haluaa tutustua erityisesti Veetiin ja Sesi Niiloon, vaikka yhdessä oltiin. Olivat myös arvanneet, että kaikki ovat mökkeilyasussa eli ilman asua. Sanoivat, että eivät voi pidättää kyrvän keulimista, kun on niin viehättäviä tyttöjä, mutta kyllä hekin tietävät miltä tyttöjen vitussa tuntuu, ihan sama kiihotus ja paine kuin poikien kyrvässä. Tytöillä se vain ei näy, mutta kivalta se tuntuu.

      Haukattiin palaa ja juotiin teetä. Sillä aikaa sauna oli jo tullut kuumaksi. Kysyin halusivatko nuoret saunoa keskenään vai saunottaisiinko yhdessä. Sauna on iso, että kyllä sinne mahtuu. Nuoret sanoivat, että ollaanhan tässä muutenkin alasti, niin että tuskin saunominenkaan ujostuttaa.

      Leena laittoi kaksi isoa kannua mehua. Otettiin ensin löylyt, sitten vilvoittelut ja sitten uinti. Takaisin saunaan. Veeti kysyi, saisiko hän työntää kyrpänsa Ellan vittuun. Kaikki innostuvat: "Juuri niin." Oltiin niin kiihottuneita, ettei juuri voinut esileikkejä harrastaa. Ella aukaisi vittunsa Veetille, Sesi Niilolle ja Leena minulle. Se oli täyttä nautintoa ja päättyi räjähtävään orgasmiin.

      Taas löylyä, mehua, uimista. Saunan jälkeen kuivateltiin.

      Sesi sanoi, että hänelle on tullut kihelmöivä ajatus. "Vaikka onkin tullut jo selväksi, että minä kuulun Niilolle ja Ella Veetille, minun tekisi mieli bylsiä myös Veetin kanssa." - Sanoi Ella: "Aivan vastaavaa ajattelin: ja minun Niilon kanssa. On ihan selvä, että Sesin ja minun ystävyys ei mihinkään lopu. Kun tapaamme oman miehemme, tietysti ponnahdamme hänen kanssaan, mutta neljistään yhtä tietysti toisen miehen kanssa."

      Pojat: "Sopii meille erittäin hyvin."

      Tuota pikaa pojat asettelivat toisensa tyttöystävät sängylle ja rupesivat hyväilemään heitä. Tytöt vastasivat runkkaamalla keveästi toistensa poikaystävän kyrpää. Sitten he ohjasivat ne syvälle vittuunsa. Bylsiessään heistä tuntui, että he kaikki olivat hitsautuneita yhteen, mutta kuitenkin kahdeksi pariksi.

      Kiittelivät kaikki, että onpa ystävällinen, ymmärtäväinen ja miellyttävä isäntäväki.

    • Mekin oltiin siellä mökillä tyttökyöpelin kanssa, mut mei kehlattu ilmottautuu, ku kaikki muut oli nakuna. Jos moltais riisuttu ainoo kledju eli lakana, nii eihän meistä ois si jääny mitään. Nii et se kyöpelöitteellisyyski tuottaa omat onkelmansa.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2072
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1290
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1158
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      133
      1044
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      872
    Aihe