Loukkaava P-ralli

Minkä takia Lieksan kaupunki sallii tällaisten ihmisiä halventavan tapahtuman järjestäminen? "Pillu" on suomen kielessä naisen sukuelimistä käytetty halventava nimitys. Pilluralli tarkoittaa korttelirallia, usein ajelua edestakaisin, jossa nuorilla miehillä on tarkoituksena saada pillua. Onko Lieksan tarkoitus profiloitua pillukaupunkina? Missä korpi, siellä pillu? Kuulostaako mukavalta, kun sanaa toistetaan? No arvatkaa onko mukavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään keskellä kaupunkia, ja sillä vielä rehvastellaan Lieksan lehden sivuilla? Tapahtuma halventaa ja esineellistää kaikkia naisia ja hyviä käytöstapoja arvostavia lieksalaisia.

Jo artikkelissa esitetty kuva pimeästä Pielisentiestä jossa autojonot ajelevat tarpeettomasti edestakaisin herättää muistoja tästä typerästä kulttuurista jota ei todellakaan toivoisi kenenkään enää herättävän henkiin. Siinä missä muualla Suomessa pyritään menemään eteenpäin ja valistumaan myös ympäristön suojeluasioissa, Lieksassa mennään taaksepäin. Miten Lieksa voi odottaa tulevansa otetuksi vakavasti jonain luontokaupunkina, kun samassa Lieksan lehden numerossa päätoimittaja puolustaa järkähtämättä kaupungin metsien kaatamista ja sitten kehutaan tällaista pillurallia jossa tarkoituksena on vain ajaa ilman mitään syytä edestakaisin ja tuhlata luonnonvaroja. Jättäkää jo lopultakin Pielisentien asukkaat rauhaan. 20 vuotta ovat saaneet kuunnella jumputusta ja ysärijyystöä niin unohtakaa jo se, antakaa ihmisille rauha ja kuunnelkaa kotonanne jotain järkevää musiikkia. Tehkää itsellenne ja luonnolle palvelus ja lähtekää ennemmin vaikka lenkille.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En puolusta mitään tarpeetonta meteliä enkä häirintää, mutta jos on ostanut asunnon pääkadun varrelta, on pitänyt ymmärtää, että se ei ole kaupungin hiljaisin paikka.
Turha on valittaa, ei liikennettä pysäytetä edes yöksi kenenkään takia.
Jos kerrostalossa on yksi häirikkö, häntä ei saa ulos sitten millään, ennemmin siitä lähtevät häirityt asukkaat kuin häiriön aiheuttaja.
Sitäpaitsi eihän täällä ole päivisinkään liikennettä, saati yöllä
Jos nyt kuitenkin on tullut mitta täyteen, pitää katsella kortteereja syrjempää.
Alkuosa asiastasi oli täyttä totta.

Äänestä
  • Parhaat päivänsä nähneet ajella nyt pillurallia ympäri kylää. 😂
    Missä korpi, siellä pillu. Kyllä Lieksassa osataan munata itsensä. Seuraavassa lehdessä varmaan tuloksia ja marketin ovensuukysely - - saitko/annoitko pillua??

    Äänestä

Miksi tiukkapipoinen kaksi aloitusta samasta jutusta. Etkö saanut yhdestä aloituksesta myötätuntoa tarpeeksi.?

Äänestä
  • Kumpikin ovat erillisiä aloituksia.

    Äänestä

Ei kaupungilla ole mitään tekemistä kyseisen Parkki rallin kanssa. Hanki oma elämä eläkä kyttää toisten tekemisiä. Kuka mitäkin harrastaa , omat ovat asiansa. En minäkään kyllä hyvällä katso jos joku minun harrastuksiin puuttuu, omilla - ansaitulla rahoilla kuljen ja pensani ostan. En osallistuna kyseiseen tapahtumaan mutta seuraavaan kyllä.

" Nykyjään eläkeläinen. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minkä takia Lieksan kaupunki sallii tällaisten ihmisiä halventavan tapahtuman järjestäminen? "Pillu" on suomen kielessä naisen sukuelimistä käytetty halventava nimitys. Pilluralli tarkoittaa korttelirallia, usein ajelua edestakaisin, jossa nuorilla miehillä on tarkoituksena saada pillua. Onko Lieksan tarkoitus profiloitua pillukaupunkina? Missä korpi, siellä pillu? Kuulostaako mukavalta, kun sanaa toistetaan? No arvatkaa onko mukavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään keskellä kaupunkia, ja sillä vielä rehvastellaan Lieksan lehden sivuilla? Tapahtuma halventaa ja esineellistää kaikkia naisia ja hyviä käytöstapoja arvostavia lieksalaisia.

Jo artikkelissa esitetty kuva pimeästä Pielisentiestä jossa autojonot ajelevat tarpeettomasti edestakaisin herättää muistoja tästä typerästä kulttuurista jota ei todellakaan toivoisi kenenkään enää herättävän henkiin. Siinä missä muualla Suomessa pyritään menemään eteenpäin ja valistumaan myös ympäristön suojeluasioissa, Lieksassa mennään taaksepäin. Miten Lieksa voi odottaa tulevansa otetuksi vakavasti jonain luontokaupunkina, kun samassa Lieksan lehden numerossa päätoimittaja puolustaa järkähtämättä kaupungin metsien kaatamista ja sitten kehutaan tällaista pillurallia jossa tarkoituksena on vain ajaa ilman mitään syytä edestakaisin ja tuhlata luonnonvaroja. Jättäkää jo lopultakin Pielisentien asukkaat rauhaan. 20 vuotta ovat saaneet kuunnella jumputusta ja ysärijyystöä niin unohtakaa jo se, antakaa ihmisille rauha ja kuunnelkaa kotonanne jotain järkevää musiikkia. Tehkää itsellenne ja luonnolle palvelus ja lähtekää ennemmin vaikka lenkille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu