Olen 23-vuotias mies Tampereelta ja minulla on lievä kehityvamma. Vammani saa minut häpeämään itseäni monta kertaa koska mua pelottaa syrjivät ihmiset sekä kauhee raivonhalu hakata niitä mutta en pysty tuntemaan vihaan niin helposti. Onko mun aivot onnistuneet blokkaamaan vihan tunteen? Aina kun suutun niin saatan purra jotain välineitä niin pahasti että menee hajalle mutta kuitenkaan en pysty tuntemaan vihaa. Silti haluan tuntea vihaa koska tunnen itseni tunteelisesti tyhjäksi. Mä en sit halua loukkaavia kommentteja vaan ymmärtäväisiä ja auttavia.
Haluan kertoa itsestäni
Anonyymi
384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli sua pitäis ymmärtää kun haluat hakata ja pahoinpidellä vieraita ihmisiä? Minä en sitä hyväksy vaikka sulla on kehitysvamma.Toisen hakkaaminen ei ole hyväksyttävää vaikka olis kehitysvamma.Multa et saa sympatiaa.
Tää on hiukan hankala asia, mä en oikein tiedä, mikä on oikea tapa kokea tai purkaa aggressiota. Jos yrittää ohittaa tunteen, siten ettei sitä ole, tulee vaan pakko-oireita ja pakkoajatuksia, kun se tunne tunkee kuitenkin läpi. Joskus saatan sanoa, että niin paljon harmittaa, että voisi mätkiä jotakin, ja sen jälkeen pelästyn itseäni ja sanomisiani. Eli miten voi v*tuttaa ja miten sen saa purettua ns. oikealla tavalla. Jos lisää siihen ajatukseen sen, ettei oikein juuri silloin pysty harrastaa liikuntaa, jolla tunnetta pääsisi purkamaan, kun on niin masentunut tai ahdistunut, ettei vaan pysty. Aika harvan kanssa voi edes puhua tästä asiasta, jos eivät tunne sua, niin aletaan karttaa sua muka väkivaltaisena, vaikka et olisi koskaan ollut väkivaltainen ketään kohtaan. Välillä, jos siinä aggressiivisessa tilassa lukee jotain nettikirjoittelua, niin helposti siinä käy vaan niin, että suuttuu ja alkaa pelkäämään itseään vielä enemmän. Tai silloin provoilijat on tosi vaarallisia, kun ei ole täysin tasapainoisessa mielentilassa. Juuri toi edellinen kommentti veti aika tavalla mutkat suoriksi, että ajatukset automaattisesti johtaa tekoihin. Ehkä joku mua viisaampi osaa vastata tähän.
Mulla on ollut kauheita pelon tunteita mun ystävien tai sukulaisten lasten satuttamisesta vahingossa. Se on ollut ihan järkyttävää, en oo aina uskaltanut nähdä niitä kavereitakaan. Tai sit pelkään, et ajan autolla päin seinää ja autolla ajaminen on hankalaa. Nää ajatukset tulee silloin kuin muutenkin paljon stressiä. Ahdistukseen määrätyt lääkkeet auttaa, josko jotain muitakin apukeinoja olis, mindfullness ei mulla toimi.
No ihan ymmärrettävää. Sori mä joskus ajattelen näin mutta joo, en ansaitsisi sympatiaa. Mut mä en onneks oo tehnyt kenellekkään ilkeälle ihmiselle pahaa ja yritän hillitä itseäni.