luento 1. Itsetunto

Voisi olla ihmisellä senverran itsetuntoa, ettei tuputa tälläistä soopaa tänne!

Tuskin kukaan keittiöpsykologistikaan pääsee lausumaan yhtä merkityksettömiä virkkeitä, kuin mainittu psykologi.

Uusissa asioissa olen epävarma miten osaan ja itseluottamukseni voi olla matalalla, mutta luulen että se on tervettä itseluottamuksen laskua, koska tiedän etten ole tehnyt asiaa monesti, joten en suoriudu siitä heti ehkä kovin hyvin, vaan vasta kun sitä on harjoitellut tarpeeksi monta kertaa se alkaa sujua.

Joissain asioissa kuten väärissä miesvalinnoissa ja siitä johtuvissa aika isoissa elämän ongelmissa olon takia, myös itseluottamukseni omaan arviointikykyyni parisuhdeasioissa oon epäilevä ja itseluottamus on heikommalla.

Toisaalta myös erään muutama vuosi sitten kaverini yritti parittaa mua hänestä aivan täydelliselle tyypille ja mä taas tunnistin tyypissä piirteitä, jotka jo tuttuja aikaisemmista suhteistani ja epäröin että, onkohan nyt oikeesti kauheen viisasta tutustua paremmin, kun alla jo aika paljon haavoja edellisistä suhteista. En luottanu omaan arviooni joka varotteli ja ajattelin että kaverini pitää hyvänä tyyppinä, niin luotan siihen ennemmin.. Virhe.

asiat oli juuri niin kuin olin vaistonnut.

Samoja ongelmia kuin entisillänikin. Itsetunnon heikkoutta joka johtaa mustasukkaisuuteen ja henkiseen väkivaltaan eli haukkumiseen sekä kolmansien osapuolien vetämiseen kuvioihin jotta saisi huomioo, mustasukkaisuus reaktioita jotka hänelle tekee jonkun "olen tärkeä " tunteen ja ehkä itsetunnon pönkitystä. Olin havainnu näitä taipumuksia hänessä jo aikasemmin ja kokenut että edellisten suhteiden tuomat haavat on liian syvät ja tuoreet enkä ole tarpeeksi kaukana menneistä jotta muhun voisi veistellä lisää vanhojen haavojen päälle samaa ilman että se vahingoittaa hyvinkin pysyvästi kykyäni muodostaa parisuhteita...

Lisää haavoja tuli ja vaikeuksia on tullut sen ansiosta enemmän, mutta yksi asia korjaantui. Luotan nyt omaan arviointikykyyni. Se ei petä. Kun se sanoo että älä päästä tuota ihmistä elämääsi, se on oikeassa ja sitä on syytä kuunnella. Ei muita ihmisiä. Se tietää kun kokemusta on jo alla jonka perusteella ennusmerkit jo tunnistaa.

Näin se on. Itsetuntoon kuuluu myös tiedostaa, mitä ei osaa. Eikä se ole heikkouden merkki.

No mitäs jos syntyy sellaiseen yhteiskuntaan missä kokoajan arvostellaan ja koijataan jollain tavalla? Yhteisö keskenään sopii että mottaa sinä tänään kuonoon ja minä mottaan viikon päästä. Yksi kertoo jonkun valheen toinen kuvaa salaa. Mitäs sillä itsetunnolla sitten tehdään. Meidän "yhteiskuntamme" koostuu suurimmaksi osaksi reservin upseereista joiden ajattelutapa on että muut ovat tyhmempiä ja heikompia kuin he ja heidän tehtävä on kouluttaa muita huolimatta siitä mitä mieltä muut ovat heistä?

Milläs estät esimerkiksi työpaikoilla jonka johto koostuu suurimmaksi osaksi upseereista etteivät he pääse keskenään suunnittelemaan ja puuttumaan elämääsi?

Jumalan käsky on älä tapa ei siellä lue missään että suomea puolustaessa saa tappaa. Silti meidän "yhteiskunnassamme" hallitsevassa asemassa ovat juuri ne henkilöt joiden ajattelutapa on juuri tälläinen. Mitä vittua sillä itsetunnolla sitten tekee? Aivopesu alkaa jo pakollisesta peruskoulusta. Jos olen väärässä niin laita ihmeessä psykologi vastaväite.

Kun olen itsekseni, tuntuu ainakin välillä siltä että voin elää hetkessä miettimättä koko ajan olenko hyvä vai huono jossain, parhaimmillaan ihan flow-fiilis, keskittyy vain tekemiseen ja olemiseen siinä hetkessä. Toisten seura tuo aina mukanaan tietyn vertailu- tai suorittamisaspektin, joka vie usein ilon koko asiasta. Tiedän että olen joskus hetkittäin ollut hyvä, joskus taas mennyt aivan alta riman, siinä on jotain tiedostamatonta taitoa/pinnallista osaamista, joka ei riitä vaativassa tilanteessa. Useimmiten kuitenkin keskitasoa. Erinomainen suoriutuminen vaatii rutiinia, 10 000 tuntia asian parissa. Mitään niin kiinnostavaa ei ole koskaan ollut. No lukenut varmaan hyvinkin tuon määrän, mutta se opettaa vain lukemaan. Kirjoittaminen on asia erikseen.

Luento 2 https://www.terve.fi/artikkelit/kun-terveellisyydesta-tulee-sairaus

Mä olen tasaisen huono kaikessa mitä teen, en hyvä missään, enkä tärkeä kenellekään.

Molemmat heikkoja, mutta yksityinen parempi.

Sen mä sanon näin keski-ikäisenä, että nöyrtyminen sen faktan edessä ettei koskaan tule olemaan keskivertoa kummempi missään, ottaa hetkeksi itsetunnolle.
Ehkä siinä on vapauttakin, ei suuria odotuksia, ei paineita.

Lol. Toi proffa kuulemma itse kauniisti sanottuna vaikea tyyppi. Pari kirjaa hyllyssä, mutta en oo jaksanut lukea. Ton taisin kerran saada narsistiesimieheltäni. Vähän ”siitä puhe mistä puute” -osastoa