Kuulisin mielelläni kommentteja monokulaarin käyttökelpoisuudesta lintujen tarkkailussa. Tavallinen kiikari minulla on, mutta sitä en viitsi jatkuvasti kantaa mukanani vaikkei se kovin isokokoinen olekaan. Monokulaari tuntuisi olevan käyttökelpoinen vaihtoehto kävely- ja pyöräretkille, joissa lintujen tarkkailu ei ole pääasia, mutta kiikari olisi silti mukava pitää mukana. Pyydän siis kommenttejanne monokulaarista tällaisessa käytössä ja otan myös kiitollisena vastaan suositukset merkeistä, malleista ja edullisista hankintapaikoista.
Monokulaari
Yksisilmäinen
34534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen joskus katsellut monokulaarejakin kaupoissa ja todennut ne kalliimmiksi kuin monet kiikarit. Erikoisvehkeitä lähinnä näkövammaisille. Jos vain toinen silmä näkee, silloinhan monokulaari on looginen.
Ostin kerran halvan 6x12 monokulaarin, joka on kuulemma tarkoitettu golfin pelaajille. Se oli todella niin pieni, ettei kotiin jättämistä voi perustella millään. Laatu ei ollut kehuttava. Käytin sitä eniten epäselvien piirtoheitintekstien lukemiseen koulutuspäivillä. Pysyin paremmin hereillä.
Älä osta Bino tt5 surkea optiikka ,vääristymiä kaikkialla kun keskellä
Kiikari silmille ja monokulaari kakkoseen - ja meno maittaa.