Ihanasta kissastani jouduin luopumaan.
Eläinlääkärin tiedostojenmukaan,munuaisissa oli kasvaimia?
Tosin el lääkäri olisi myynyt omastakatraastaan kissan.
Vainoharhaisuus ei ole luonteenpiirteeni,mutta?
Luopumisentuska koettelee amaa
5
116
Vastaukset 5
- Anonyymi
Eihän tämä voi olla terroriteko,mutta minulle lähes sitäluokkaa
- Anonyymi
Pitääkö kissoistakin nykyisin maksaa? Ennen vanhaan ne saatiin naapurista ilmaiseksi.
Minulla ei ole ollut kuin kaksi kissaa elämäni aikana. en osaisi kotieläintä hoitaa.
Kyllä minä ystävieni kissoja ja koiria silittelen, mutta iloinen olen, että en ole siitä vastuussa.
Lapsillani oli aikoinaan pari marsua. Ne olivat aika hauskoja veitikoita. Alkoivat hinkua, kun kuulivat jääkaapin oven äänen. Tai kun sanottiin "salaattia", niin innostus oli valtava.
Ilta on mennyt pitkäksi, kun aloin katsoa ostoskanavalta ohjelmaa. Nyt on uni tiessään.
- Mkr. - - Anonyymi
Aoittaja nyt suree kissansa kuolemasta, kun on jo parivuotta valittanut aikuisen (<60-v)poikansa kuolemasta "väkivaltaisesti", mutta ei sitä surua, kun nuorin tappoi itsensä , siis menehtyi "lääkkeisiin"?
Kyllähän näitä suruja mahtuu jokaisen elämään, mutta niistä on selvitty läheisten kanssa, eikä niitä levitellä yleisillä palstoilla.Kyllä palstalla saa käsitellä sekä ilojaan kuin surujaankin! Jos puhuminen, tai jakaminen helpottaa, miksi se olisi kiellettyä.
Kuuntelin juuri lapsuuden ystävääni, joka jäi leskeksi pari vuotta sitten. Tyttärensä toivat hänelle 3 kk sitten pienen liian aikaisin vieroitetun kissanrääpäleen ja niin syntyi molemminpuolinen kiintymys.
Nyt puhkesi allergia aika rajusti " kissaemossa" ja joutui jättämään pikkuisen hoitoon tyttärelleen. Autosta soitti ja kertoi itkevänsä tienposkessa, silmät kun turposin iin , ettei uskaltanut ajaa.
Jokaisen koiranikin menetystä olen surrut, joten ymmärrän todella Aman tunteen.
PS. Siihen suruun ei auta kuin uuden lemmikin hankinta. 😊))Valittanut,poikieni menetystä? Eiköhän surrut olisi oikea vogaali?
Anteeksi jos olen loukannut jollain tavalla Sinun yksityisyyttäsi.
Rukoilisin kylmän sydämesi puolesta,jos tietäisin kuka olet ja minkätähden
lyötyä lyöt?
Kaikella kunniotuksella ama
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on191305Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041070Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701062- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57762Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27729Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee557630Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84578
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
- 7534
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14525- 43523
- 44511
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499