Työnhaun malli etenee työttömät pannaa kyykkyy

Hallituksen kaavailema työttömien työnhaun aktivoiminen on etenemässä lausunnoille loppukevään aikana, kun muun muassa esityksen käännös valmistuu. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on saanut loppusuoralle esitysluonnoksensa pohjoismaisesta työvoimapalveluiden mallista, jota on luonnehdittu myös niin sanotun aktiivimalli kakkosen parannelluksi versioksi. jatkuu pitkä juttu esim. sanamalehti Karjalaisen verkkosivuilla olen Joensuun vanha ämmä
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aina kun Vasemmistoliitto on hallituksessa, niin työttömät saavat kärsiä.

Äänestä
  • Demareista nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • Kokoomus ja keskusta kyllä enempi ovat työttömiä ottaneet silmätikukseen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus ja keskusta kyllä enempi ovat työttömiä ottaneet silmätikukseen

    Nykyhallituksella on se valta ja voima. Kokoomus on oppositiossa.

    Äänestä

työttömät ovat kusessa kun ei pääse eläkeputkeen. ja joutuvat sosiaalitoimen ja Kelalle rahat on tiukassa eli lisää asiakkaita sosiaalitoimelle ja Kelaan kun ansiosidonnaista päivärahaa leikataa miksi ei leikata ja lakkauteta työmarkkinatukea joka ei auta työllistymiseeen kaikkein pahimmat elätit eivät työllisty mihinkää

Äänestä

EI työllisty teittien lapsetkaa jotta aivan sama

Äänestä

Eipä tuo uutta ole, aina ne on syyllistäneet työttömiä työttömyydestä, olisivat aikoinaan pitäneet huolen ettei isot yritykset olisi vienyt tuotantoaan halpatyömaihin, tuo oli suurin syy työttömyyslukujen kasvuun Suomessa. Täällä koulutuksetkin on jäljessä, ei löydy tarpeeksi päteviä työntekijöitä Suomesta erikoisosaamispuolelle, tekijät pitää hakea ulkomailta asti. Hallitus unohtaa faktan ettei kaikista ole esim.hoitoalle tai siivoojiksi, eikä ketään voi pakottaa noihin hommiin, jos esim.terveyssyistä ei pysty noihin töihin. Eikä täällä ole oikeasti kaikille työttömille töitä. Työttömiä käytetään vaan ilmaisissa töissä, työkokeiluissa ja palkkatukitöissä joissakin järjestöjien omistamissa paikoissa.

Äänestä

Taitaa demareita kutsua oppositio määräämättömäksi aikaa jatkossa.
Demareita ovat äänestännee juurikin työttömät ja duunarit ja puolue on ollut olevinaan duunaripuolue.

Demareille tuli kuolinisku ja karhunpalvelus oikeistolle, polliitinen itsari on tyhmintä mitä voi puolue hallituksessa tehdä, no tuli sekin nyt nähtyä.

Äänestä
  • Demareita äänestävät työttömät? Jaa tiedä tuosta sitten, mutta jos demareita ei voi äänestää silloin ääni menee Vasemmistoliitolle.

    Miksi?

    Koska Vasemmistoliitto on lopulta ainoa, jolla on älyä suojella tulonsiirtoja, tulonsiirrot puolestaan on lopulta ainoa taloudellinen tapa estää tilanne jossa koko maa ajetaan väkivaltaan koska demarilaiset ja kokoomuslaiset ei suostu hoitamaan mm. palkkatyöpaikkojen määriä ylös.

    Tilanne on täysin ay-liikkeen ja elinkeinoelämän päätösten seurausta, palkkatyöpaikkoja ei ole koska ay-liike indeksikorottaa ja elinkeinoelämä tehostaa. Ay-liike ja elinkeinoelämä syyttelvät jatkuvasti toisiaan ja siirtävät näin vahingon muille työttömyyden muodossa.

    Lopulta työttömistä kasvaa poliittisestikin todella merkittävä massa joka voisi jo yksinään perustaa Suomen suurimman puolueen.

    Luultavasti ennen tätä saataneen kuitenkin aikaan massiivinen riita kaikkialla ja nyrkki varmasti heiluu siellä sun täällä, kaikissa em. ryhmissä, niiden ryhmien sisällä ja myös ryhmien välillä.

    Äänestä

Miksihän monet antautuvat "työttömiksi", miksi miksi ja molle.

Äänestä

Sama vanha teatteri senkuin jatkuu vain, palkkatyöpaikkoja ei tule, investointeja ei tule. Kukaan ei kanna vastuuta investointimääristä.

Vauhti vain kiihtyy työttömiä vastaan, tilanne hiljalleen rakentuu samankaltaiseksi kansalaisten jahtaamiseksi, kuin Saksassa aikoinaan alettiin jahtaamaan juutalaisia, tunnetuin seurauksin.

Asiasta hyvin perillä olevia työttömiä voisi vain kehoittaa tekemään asiasta selkeästi ymmärrettäviä valituksia josta koko systeemin valheellisuus saadaan selvästi esiin, jolloin saadaan auki myös tie ko. systeemistä hyötyvien syyttämiseen.

Syyllisiä Suomessa tilanteeseen on, ne eivät ole työttömien joukossa, vaan ne löytyy järjestelmällisesti kaikista niistä joukoista jotka käytännössä hallitsevat suomalaiste työmarkkinaa sekä pääomia mitä Suomessa liikkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallituksen kaavailema työttömien työnhaun aktivoiminen on etenemässä lausunnoille loppukevään aikana, kun muun muassa esityksen käännös valmistuu. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on saanut loppusuoralle esitysluonnoksensa pohjoismaisesta työvoimapalveluiden mallista, jota on luonnehdittu myös niin sanotun aktiivimalli kakkosen parannelluksi versioksi. jatkuu pitkä juttu esim. sanamalehti Karjalaisen verkkosivuilla olen Joensuun vanha ämmä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu