Himoksen kylpylä meni Vierumäelle Iltalehden mukaan.

Holiday Club alkaa pyörittää hotellitoimintaa Heinolan Vierumäellä. Hotellin yhteyteen aiotaan rakentaa myös täysimittainen kylpylä.

Holiday Club Resorts Oy.stä tulee nyt tyhjillään olevan hotellin uusi operaattori, ja tavoitteena on avata se heinäkuussa 2021. Samalla yhtiö aloittaa kiinteistön omistajien kanssa hankesuunnittelun, jossa tavoitteena on rakentaa hotellin yhteyteen täysimittainen kylpylä vuoteen 2024 mennessä.
24947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Yllätys. Jämsän nykymeiningillä ei saa tänne mitää uutta. Taitaa Kaipolan tehdaskin jäädä tyhjäksi. Niin kauan kun kunnanvaltuusto ja virkamiehet tavoittelee vaan omia etuja, kylä vaan pienenee ja kuolee pikkuhiljaa.

Äänestä
  • Niin. Tässä yrittää hieman seurata maailmaa ympärillä ja täytyy kysyä, että voisiko joku rehellisyyden nimissä tehdä jonkinlaista listausta näistä "omista eduistaan", joita on tavoiteltu, kun tuo rakenne "kunnanvaltuusto ja virkamiehet tavoittelee vaan omia etuja" antaa vaikutelman, että missään ei ole yhtään rehellistä ihmistä koko koneistossa, mutta kun minä en usko että näin pelkästään olisi?
    Pikemminkin olen hyvin varma, että 99/100 sekä virkamiehistä, että luottamushenkilöistä yrittää olla rehellisiä.

    Ja kun jätetään populismi ja "ylisuuret palkankorotukset" pois, niin minkälaisia päätöksiä muutaman viime vuoden ajalta löytyy, joissa valtuutetut ovat päätöksillään ohjanneet etuja selkeästi itselleen tai vaikka kavereille tai virkamiehet vastaavasti?

    Tuo on vaan niin muodikasta jauhaa samaa tarinaa vuodesta toiseen. Kuulostaisi aivan oudolta todeta että asioita on tehty hyvin ja oikein.
    Vaikka tasan varmasti hyvin menneitä asioita on 10x tai 100x enemmän kun huonosti menneitä...

    Koska en oikein usko, että maailma muuttuisi suuresti rehellisemmäksi, jos vaihdetaan vaikka PS puolueen radikaalilaita päättäjiksi, että sieltä se ylimaallinen rehellisyys löytyisi.

    Äänestä

"Koska en oikein usko, että maailma muuttuisi suuresti rehellisemmäksi, jos vaihdetaan vaikka PS puolueen radikaalilaita päättäjiksi, että sieltä se ylimaallinen rehellisyys löytyisi."

Huumorimies. Hyvin sanottu.

Äänestä

2007 oli tulossa Keskimaan täysikokoinen kylpylä. Hanke kaatui valitukseen. Hyvä mieli valittajalla?

Äänestä
  • Kyllä, onneksi ei rakennettu.

    Äänestä

  • Olikohan valittaja poliitikko tai kaupunki/ virkamies?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olikohan valittaja poliitikko tai kaupunki/ virkamies?

    Valittaja oli Himoshuippu Oy. Hiihtokeskusyrittäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valittaja oli Himoshuippu Oy. Hiihtokeskusyrittäjä.

    Tämä ei kuulu kovin hyvin siis omia etuja hakeviin poliitikkoihin tai virkamiehiin, kohdistuvan korruption esimerkkinä?
    Huonoihin päätöksiin yrittäjältä ehkä, mutta varmasti omassa ajassaan löytynyt perustelut tehdylle.

    Äänestä

Omien etujen maininnat ovat seuraavia:
- Äänestämällä omien etujen valvojat (kunnan työntekijät, ex-työntekijät jne) valtuustoon, ehkäistään kunnan tervehdyttämistä ja muuta järkevää, josta voisi olla haittaa nykyiselle porukalle. Nousisi epäkohtie esiin ja joidenkin tahojen tehottomuus ja kynän tylsyys palajastuisi.
- Hoidetaan kavereiden kesken asiat valmiiksi jo valmisteluvaiheessa, niin ei synny edellä kysyttyyn näkyvään edusvalvontaan tarvetta.
- Hoitamalla ehdokaslistoille sopivia hiljaisia ja myöntyväisiä henkilöitä, saadaan jatkettua muutaman henkilön harvainvaltaa = isoimpien ryhmien kellokkaat. Pienemmät ryhmät pidetään pimennossa eikä omissa, isommissa ryhmissä kukaan ei uskalla kyseenalaistaa. Jos joku alkaa nousta esiin, niin hiljentämiseen in useita armottomia työkaluja. Joitakin harvoja ja valittuja henkilöitä kyllä nostetaan sopiville paikoille, kunhan he sopivat asioista myötäkarvaan eikä kysele liikoja.
- Rakenteellista korruptiota ja asioista sopimista esiintyy urakoista ja monista muista asioista.
- Kyllä tätä on paljon taustalla, sillä jokainen haluaa tehdä asiosta itselleen mukavia, pitää ympärillä samanmielisiä ja hoitaa alueensa mahdollisimman helposti. Ihan luonnollista, mutat ei oikein toimivaa kriisitilanteessa, jossa Jämsäkin on.

Äänestä
  • Vihjailujournalismi saapui tähänkin keskusteluun.
    Kovasti on oletuksia ja hyvin tutun tuntuinen poljento esittämisen tavassa.
    Kuulostaa aivan erään, ei puolueen johtajalta. Pyyntö nimenomaan oli että kirjataan konkreettisia asioita ja lopetetaan se vihjaileminen. Jos tiedät, pystyt sanomaan missä on asetettu kavereita paikoille, ei kavereiden sijaan ja siis haetaan sitä omaa etua sillä. Jos tiedät mitä tarjouksia on järjestelty, niin listaa edes nimettömällä palstalla.

    Kirjoitat:
    "Jos joku alkaa nousta esiin, niin hiljentämiseen in useita armottomia työkaluja. Joitakin harvoja ja valittuja henkilöitä kyllä nostetaan sopiville paikoille, kunhan he sopivat asioista myötäkarvaan eikä kysele liikoja.
    - Rakenteellista korruptiota ja asioista sopimista esiintyy urakoista ja monista muista asioista.
    - Kyllä tätä on paljon taustalla, sillä jokainen haluaa tehdä asiosta itselleen mukavia, pitää ympärillä samanmielisiä ja hoitaa alueensa mahdollisimman helposti."

    Tuo on silkkaa populistiroskaa ja oletuksia omien korvien välissä olevasta katkerasta mielestä. Esim. missä täällä on "hiljentämiseen armottomia työkaluja" nähty paitsi juuri nyt, kerran vuosisadassa ja siinäkin lie omat purivat.
    Puhut myös muista luottamushenkilöistä. Jos siis ei ole hankala, on heti myötäkarvaan silittäjä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihjailujournalismi saapui tähänkin keskusteluun.
    Kovasti on oletuksia ja hyvin tutun tuntuinen poljento esittämisen tavassa.
    Kuulostaa aivan erään, ei puolueen johtajalta. Pyyntö nimenomaan oli että kirjataan konkreettisia asioita ja lopetetaan se vihjaileminen. Jos tiedät, pystyt sanomaan missä on asetettu kavereita paikoille, ei kavereiden sijaan ja siis haetaan sitä omaa etua sillä. Jos tiedät mitä tarjouksia on järjestelty, niin listaa edes nimettömällä palstalla.

    Kirjoitat:
    "Jos joku alkaa nousta esiin, niin hiljentämiseen in useita armottomia työkaluja. Joitakin harvoja ja valittuja henkilöitä kyllä nostetaan sopiville paikoille, kunhan he sopivat asioista myötäkarvaan eikä kysele liikoja.
    - Rakenteellista korruptiota ja asioista sopimista esiintyy urakoista ja monista muista asioista.
    - Kyllä tätä on paljon taustalla, sillä jokainen haluaa tehdä asiosta itselleen mukavia, pitää ympärillä samanmielisiä ja hoitaa alueensa mahdollisimman helposti."

    Tuo on silkkaa populistiroskaa ja oletuksia omien korvien välissä olevasta katkerasta mielestä. Esim. missä täällä on "hiljentämiseen armottomia työkaluja" nähty paitsi juuri nyt, kerran vuosisadassa ja siinäkin lie omat purivat.
    Puhut myös muista luottamushenkilöistä. Jos siis ei ole hankala, on heti myötäkarvaan silittäjä....

    Miksi luulet, että olet itse oikeassa? Et ole, olet vaan olevinasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi luulet, että olet itse oikeassa? Et ole, olet vaan olevinasi.

    Ainakin yritän perustella, en vihjailla ja kertoa satuja.

    Äänestä

Onneksi meni se kylpylä Vierumäelle, eiköhän Himos ole muutenkin jo menneen talven lumia.
Onhan niihin turhuuksiin jo varoja haaskattu, kuten surullisen kuuluisaan Patajoen sulkukompleksiin, sekä upea tasainen tie Mustikkavuoreen, jonka varteen ei ole vuosiin noussut ainuttakaan uutta rakennelmaa (lukuunottamatta risukasavuoria tien poskessa). Onhan se kallis "metsäautotie!🤣

Äänestä
  • Aletaan pääsemään asian äärelle. Kun vielä hyväksytään, että "huono päätös" ei ole automaattisesti "korruptoitunut päätös".

    Kuntakentällä on varmastikin hyvin usein tarkoitus tehdä liikkeitä, joilla haetaan vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Varmaa on, että jos mitään ei tee, niin mitään ei tapahdu.

    Yhtä varmaa on, että vaikka valtuusto olisi täynnä "omistajan edustajia", joiden omana agendana, lakisääteisen lisäksi, on tehdä kaupunki organisaation toiminta ja ihmisten elämä mahdollisimman vaikeaksi, niin sellaisella toimintamallilla tuskin saavutetaan suurta menestystä.

    Ei kaikenlaisen koulutuksen vastustajaa olisi kovin hyvä ajatus rehtoriksi kouluunkaan laittaa.

    Äänestä

Kunnalliseen luottamustoimeen ei nykyään saa osaavia moniammattilaisia hakeutumaan kuin korkeintaan pormestariksi (kova palkka) ja sinnekin vain riittävin poliittisin meriitein (jäsenkirja).

Jokaisella mukaan pyrkivällä on taustalla jokin agenda, esimerkiksi kunnallisten palveluiden (suojatyöpaikkojen) säilyttäminen hinnalla millä hyvänsä, oman kulmakunnan palvelut muiden kustannuksella, yksi tärkeä asia, olkoon se vaikka silta tai epätoivoinen koulun puolustaminen.

Usein valituksi tulee paikallinen pikkujulkkis, joka työnsä takia tapaa paljon ihmisiä, ja osaa small talkin olematta kenenkään kanssa eri mieltä. Puolueet jopa etsivät näitä ääniharavia listoilleen pätevyydestä välittämättä. Kun heiltä myöhemmin kysyy asioista, he vastaavat, että kyllä minä, mutta... tai kyllä tuon asian ovat ammattilaiset tutkineet, sitä täytyy uskoa.... tai laki sanoo näin ja sen mukaan on pakko mennä...

Jämsä kaipaa vahvaa johtajuutta, joka laittaa asiat järjestykseen, ei pakolla eikä muka yhteistyöllä vaan järjellä. Kriisit käsitellään kriisityökaluilla ja normaalit asiat demokration muiden sääntöjen mukaan. Oman hännän nostaminen ja oman puolueen agenda sivuun, asiat käsittelyyn on niitä esittänyt kuka tahansa. Nyt tosiaan tärkeämpää on se kuka sanoo, kuin se mitä sanoo. Valitettavasti puheenjohtajiston pätevyys ei nyt vaan ole riittävä. He yhdessä johtavien virkamiesten kanssa muodostavat ohjaavan porukan, jonka toki on kuunneltava kaikkia muitakin, myös kuntalaisia, ettei tule uusia hulevesiä.

Äänestä
  • Osuvasti sanottu.

    Äänestä

Vähän on eroa Vierumäen yrittäjällä ja Himoksen "yrittäjillä". Anttonen tekee ja tekee yhteistyötä. Himoksen "yrittäjät" ei kykene kuin riitelemään keskenään ja karkottavat siinä sivussa mahdolliset ulkopuoliset kumppanit. Kaupunki on vielä tymyyttään ja hyväuskoisuuttaan panostanut miljoonia Himoksella loisivien pellein touhuihin.

Äänestä
  • Tosi on.

    Äänestä

Missä nainen, siellä ongelma. Jämsän johdossa on liikaa naisia nyt. Sortoa, ei puhettakaan tasa-arvosta.

Äänestä

Kyllä kait se kylpyläkin "kultarannikolle" tulee kun nopeusrajoituskin on hyvällä päällystetyllä tiellä pudotettu 40km/h, eikä ainuttakaan rakennusta puistomuuntamoita lukuunottamatta, kenenkähän älynväläys sekin?

Äänestä
  • Se mäensyrjään siirretty asfaltoitu tienpätkä katuvaloineen on kyllä ällistyttävä. Keskellä pimeyttä ja keskellä ei mitään. Naurattaisi suuresti, ellei muistuisi mieleen, että me veronmaksajathan sekin hullutus on maksettu.

    Äänestä

Ketä kiinnostaa joku kylpylä hanke? Täällä jaksetaan vinkua siitä vuosikausia kohta ei ole muutenkaan lunta juurikaan keski-suomessa ni olisi tehnyt tappiota ilman rinteitäkin kyseinen pulju että ihan hyvä että meni minne meni!!

Äänestä
  • Samaa mieltä.. Ei tarvita kylpylää..
    Himostakaan tautia tuovat hörhöt tänne.
    Irstailiat. Prkllll.

    Äänestä

Miksi se meni täältä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Holiday Club alkaa pyörittää hotellitoimintaa Heinolan Vierumäellä. Hotellin yhteyteen aiotaan rakentaa myös täysimittainen kylpylä.

Holiday Club Resorts Oy.stä tulee nyt tyhjillään olevan hotellin uusi operaattori, ja tavoitteena on avata se heinäkuussa 2021. Samalla yhtiö aloittaa kiinteistön omistajien kanssa hankesuunnittelun, jossa tavoitteena on rakentaa hotellin yhteyteen täysimittainen kylpylä vuoteen 2024 mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu