Tyhjiä päiviä

Anonyymi

Mies on keski-iän ylittänyt, hän makoilee yleensä päivisin läppäri sylissään ja täyttää palstaa toistuvilla , samaa asiaa sivuavilla aloituksillaan. Minuutti, kaksi minuuttia, joskus vierähtää jopa yli puoli tuntia, ja taas kone laulaa, mutta koko ajan hän miettii koston himoisia ajatuksiaan ja yrittää löytää jotain uutta kaiveltavaa vainottavastaan. Pääosin hän keskustelee itsensä kanssa, ja saa lisävirtaa vielä siitä, että saa muut ärsyyntymään jatkuvasta jankutuksestaan samoista asioista

Päivät ovat tyhjiä, ja elämän tarkoitus on muuten kadoksissa. Ainoan syyn elää hän on löytänyt vainoamisesta, vihasta ja kostosta. Hänen lapsuutensa oli karu, isänsä oli autoritaarinen ja usein hän koki tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, eikä ruumiillinen kurituskaan ollut harvinaista hänen lapsuuden kodissaan. Sarjamurhaaja. alkoholisti, ongelmapelaaja ja vainoaja, kaikki nämä ilmiöt ovat elimellisesti sukua keskenään, ja syyt näihin sairaan oloisiin tiloihin kumpuavat varhais lapsuuden pettymyksistä .

Mistä hän sitten löytää kulloisenkin vihansa kohteen? Usein ulkopuolisen silmin syyt ovat suorastaan naurettavan pieniä. Syyksi riittää monesti ainoastaan Ilkeä sana tai jopa vainojan mielestä ruma mulkaisu. Hän ei uskalla päästää irti vainoamisestaan, koska silloin hän joutuisi kasvokkain itsensä kanssa. Lähes aina vainoaja potee masennusta ja on ahdistunut ja kun hän keskittyy vainoamiseen, ahdistus jää taka-alalle. Usein näihin liitty myös päihteiden ongelma käyttöä. Terapialla on näissä sairauksissa helpottava vaikutus, mutta valitettavan usein täysi paraneminen on suorastaan mahdotonta.

29

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt on kyllä melko jäätävä analyysi palstahäiriköstämme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mistäs sä noin pahasti hermostunut,tais mennä liian lähelle

    • Anonyymi

      Yleensä näissä sairas ei edes itse ymmärrä olevansa sairas, ja kyllä koko elämä pyörii vainoamisen ympärillä, sitä ei edes vainoaja voi kiistää, koska muutaman minuutin välein tulee vainojan viestejä. Vainoajalle ei yksinkertaisesti jää aikaa muuhun. Nauratti tuolla muussa ketjussa, se kun vainoaja kertoi käyneensä saunassa, ja pomppasi heti saunan jälkeen taas päivystämään. Nuo puolen tunnin tauotkin selittyvät varmasti syömisellä tai vessa reissuilla. Ei tuo varmasti ole helppoa

      • Anonyymi

        Mistä tiedät että joku tietty henkilö kirjoittelee juuri sinulle?
        Olisko aika pitää sinun pieni paussi jos ajattelu alkaa pyöriä tämän palstan ympärillä 😓😓?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät että joku tietty henkilö kirjoittelee juuri sinulle?
        Olisko aika pitää sinun pieni paussi jos ajattelu alkaa pyöriä tämän palstan ympärillä 😓😓?

        Väitätkö seuraavaksi että sama henkilö myös lukee nämä keskustelut satoja kertoja ITSE että kukaan muu ei lue niitä?

      • Anonyymi

        Melkein sääliksi käy.

    • Anonyymi

      Kukaan ei kai voi nauramatta väittää, että terve ihminen päivystää vainoamalla täällä 24/7, ilman analyysiäkin on selvää, että henkilö on seinähullu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mutta kun sinä kelaat vain sitä yhtä ja ainoaa asiaa, niin se ei ole tervettä. Mutta kun tuon aloituksen luki, niin ymmärtää paremmin tällaista pakkomiellettä, kun elämään ja päähän ei mahdu kuin yksi ajatus.

        Mikäs lääkäri luulet olevas?
        Mikä sua vaivaa kun täällä päivystyksen omaisesti vahdit mitä kukakin kirjoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs lääkäri luulet olevas?
        Mikä sua vaivaa kun täällä päivystyksen omaisesti vahdit mitä kukakin kirjoittaa?

        Miksi niin älähdät? Osuiko aloitus niin kohdilleen? Eihän tuo pitkään jatkunut kommentointitulva millään tapaa normaalin ihmisen toimintaa ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs lääkäri luulet olevas?
        Mikä sua vaivaa kun täällä päivystyksen omaisesti vahdit mitä kukakin kirjoittaa?

        En luule, vaan olen. Siksi nämä pakkomielteet ovat tuttuja ammattini kautta. Hanki hyvä mies apua, sitä on kyllä saatavissa. Omasta terveyskeskuksestasi saat varmaan lähetteen ja sitten pääset jonkun meikäläisen puheille. Elämään tulee taatusti paljon uutta sisältöä, kun päässä pyörii muitakin ajatuksia, kuin tämä yksi ja ainoa. Diagnoosista voi olla apua myös oikeudenkäynnissä, vaikka täyttä syyntakeettomuutta et saisikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun sinä kelaat vain sitä yhtä ja ainoaa asiaa, niin se ei ole tervettä. Mutta kun tuon aloituksen luki, niin ymmärtää paremmin tällaista pakkomiellettä, kun elämään ja päähän ei mahdu kuin yksi ajatus.

        Se on juuri näin.
        Vainoaja on kohta lopullisesti sekoamassa jos hän ei hakeudu hoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luule, vaan olen. Siksi nämä pakkomielteet ovat tuttuja ammattini kautta. Hanki hyvä mies apua, sitä on kyllä saatavissa. Omasta terveyskeskuksestasi saat varmaan lähetteen ja sitten pääset jonkun meikäläisen puheille. Elämään tulee taatusti paljon uutta sisältöä, kun päässä pyörii muitakin ajatuksia, kuin tämä yksi ja ainoa. Diagnoosista voi olla apua myös oikeudenkäynnissä, vaikka täyttä syyntakeettomuutta et saisikaan.

        Mielenkiintoista todellakin nähdä kumpi vainoajalle tulee ensin hullun paperit vai tuomio.

    • Anonyymi

      Nyt kyllä osui ja upposi!

      • Anonyymi

        Joopa joo, kukaan lääkäri ei todellakaan tee täällä mitään diagnooseja että se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Itse asiassa juurikin sinä pidät keskustelua aiheesta päällä!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Olen Eläkeellä ja kirjotan mielen mukaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen Eläkeellä ja kirjotan mielen mukaan

        Olet siis pelle-eläkkeellä. No, se selittääkin paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ne syyttävät muita omista virheistään. Aivan naurettavaa syyttää muita ja sen lisäksi vielä jankuttaa samasta asiasta päivästä toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Onkos tää hörhö mies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Korkeat korot pukevat naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Pitäisikö vielä katsoa uudelleen?

    • Anonyymi

      Vainoajasta vielä sen verran että vainoajan isä on varmuudella ollut se joka on kaltoin kohdellut vainoaaja lapsena. Tämä perustuu siihen , että vainoaja hakee vainottavansa miespuolisesta auktoriteetista, johtajasta joka sattuu nyt olemaan sivistysjohtaja, jonka hän kokee isähahmokseen ja kostaa itse asiassa isälleen.

      • Anonyymi

        Näetkö taustalla hyväksikäyttöä että vaikka joku setä huhuu olis käyttää hyväksi sinua ja vainoojaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näetkö taustalla hyväksikäyttöä että vaikka joku setä huhuu olis käyttää hyväksi sinua ja vainoojaa?

        Vainoaja on suurella todennäköisyydellä juurikin lapsena hyväksi käytetty, ja kostaa tällä käytöksellään asiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoaja on suurella todennäköisyydellä juurikin lapsena hyväksi käytetty, ja kostaa tällä käytöksellään asiaa

        Mies ulkomailta vai suomalainen vanhempi nainen kumpi todennäköisesti käyttänyt hyväksi vai sisko?

    • Anonyymi

      Se on tämä nykyaika jossa tämänkaltainen paikka tuoda julki omia visioitaan ajatuksiaan menee joillakin ihon alle. Jos ei satu omaamaan kykyä käsitellä asioita niin että muut ovat varmasti aivan toista mieltä. Niin syntyy näitä mielensä pahoittajia ja niitähän mahtuu ja on jokaiseen yleisen osastoon ja vapaan sanan formaattiin.
      Tämähän näkee jo siinä miten tehdään näitä nykyajan kalliomaalauksia ( grafiitit )
      Että jotenkin pitää saada jälki aikaan, jos ei muuten niin toiselle kivenä kengässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Osalla ihmisistä on vaan niin vahva itsetunto ettei toisten mielipiteet niin hirveän paljon hetkauta.Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen myös virkamiehen rahanlainaus bisneksestä. Osa ihmisistä hyväksyy sen ja osa ei hyväksy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        No vastaa kysymykseen, miksei lainattu pankista?

    Ketjusta on poistettu 47 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eläinten pitoon pohjautuva maatalous loppuu

      https://yle.fi/uutiset/3-11918309 Uutiset näyttävät selvän suunnan.
      Maailman menoa
      341
      3437
    2. Nyt se lipsahti, EU-elvytyspaketista pysyvä

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7fd43a15-b005-4c03-a1cc-dc1f8ad1ff2c Nyt onkin huomisella EU-elvytyspakettiäänestyksellä ihan eri arvo. Jos hyv
      Maailman menoa
      419
      3078
    3. Stefulla uusi naisystävä

      Ylilaudalla juoru että Stefulla olisi uusi naisystävä. Juoru lähtenyt Helsingin jodelista onko totta vai tarua ? Sen jälkeen Sofia laittanut tämän yli
      Kotimaiset julkkisjuorut
      179
      2662
    Aihe