Hei,
kärsin jonkinlaisesta sosiaalistentilanteiden pelosta. Se on tosin himppasen hellittänyt viime aikoina. Nyt on ihan uusi vaiva. Nimittäin puhuminen, se tuottaa ongelmaa.
Eli alan selittämään jotain asiaa, joka on tosi selkeänä päässäni ja yhtäkkiä sanat katoavat! Joudun työn ja tuskan takaa kaivamaan karkuun juoksevia sanoja pääkopastani ja muodostamaan niistä ymmärrettäviä lauseita. Joskus suustani tulee ihan kummallisia sanoja, joita ei taatusti löydy mistään sanakirjasta ja lukuisat kuuliani ovat että täh? Mitä toi selvittää...
Etenkin pitkä sanat ovat vaikeita, niistä saan sanottua ehkä ensimmäisen ja viimeisen tavun ja yhdistettynä sana ei tietenkään muistuta lainkaan sitä sanaa, jota tarkoitin.
Aina olen osannut puhua, vaikka olen jännittänytkin sellaisia tilanteita. Nyt en jännitä niin paljoa, mutta puheeni sössää. Ilmaisen itseäni paljon kirjoittamalla, eikä siinä ole mitään ongelmaa (tietääkseni...toivottavasti saatte selvää.. :)). Mistä tälläinen puheen kanssa sössääminen voi johtua. Onko mun aivoissa jotain vikaa? Vai jännitänkö kuitenkin niin paljon ja jotenkin eri tavalla kuin ennen? Juuri kun ihan oikeasti luulin päässeeni eteenpäin pelkotilojeni kanssa, niin sitten tulee tällainen puhevika, jota tietysti pitää ruveta panikoimaan oikein olantakaa. En haluaisi olla mykkäkään.
Onko jollain samankaltaista vaivaa? Tämä tosiaan tuli minulle aivan yllättäen takavasemmalta ja ilmenee kaikenlaisissa puhetilanteissa. Olipa kuulijana kaveri tai kaima, niin aina mä sössin. Tuli vähän raapustettua aatoksia... en ole hetkiin taas puhunut kenenkään kanssa.
kärsin jonkinlaisesta sosiaalistentilanteiden pelosta. Se on tosin himppasen hellittänyt viime aikoina. Nyt on ihan uusi vaiva. Nimittäin puhuminen, se tuottaa ongelmaa.
Eli alan selittämään jotain asiaa, joka on tosi selkeänä päässäni ja yhtäkkiä sanat katoavat! Joudun työn ja tuskan takaa kaivamaan karkuun juoksevia sanoja pääkopastani ja muodostamaan niistä ymmärrettäviä lauseita. Joskus suustani tulee ihan kummallisia sanoja, joita ei taatusti löydy mistään sanakirjasta ja lukuisat kuuliani ovat että täh? Mitä toi selvittää...
Etenkin pitkä sanat ovat vaikeita, niistä saan sanottua ehkä ensimmäisen ja viimeisen tavun ja yhdistettynä sana ei tietenkään muistuta lainkaan sitä sanaa, jota tarkoitin.
Aina olen osannut puhua, vaikka olen jännittänytkin sellaisia tilanteita. Nyt en jännitä niin paljoa, mutta puheeni sössää. Ilmaisen itseäni paljon kirjoittamalla, eikä siinä ole mitään ongelmaa (tietääkseni...toivottavasti saatte selvää.. :)). Mistä tälläinen puheen kanssa sössääminen voi johtua. Onko mun aivoissa jotain vikaa? Vai jännitänkö kuitenkin niin paljon ja jotenkin eri tavalla kuin ennen? Juuri kun ihan oikeasti luulin päässeeni eteenpäin pelkotilojeni kanssa, niin sitten tulee tällainen puhevika, jota tietysti pitää ruveta panikoimaan oikein olantakaa. En haluaisi olla mykkäkään.
Onko jollain samankaltaista vaivaa? Tämä tosiaan tuli minulle aivan yllättäen takavasemmalta ja ilmenee kaikenlaisissa puhetilanteissa. Olipa kuulijana kaveri tai kaima, niin aina mä sössin. Tuli vähän raapustettua aatoksia... en ole hetkiin taas puhunut kenenkään kanssa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulle tuli myös samantapainen ongelma, kun ujous muuten alkoi aikuisiässä hellittää. Takeltelen sanoissa ja kerron jutut niin, että niiden pointti ei jotenkin erotu.. Uskomattominta on, että olen kehittänyt itselleni aikuisiän ärrävian, joka ilmenee nimenomaan hermostuttavissa tilanteissa.
Hyvä neuvo on se, ettei edes yritä hahmottaa valmista kokonaisuutta päässään, vaan muodostaa sanat yksi kerrallaan ja kertoo juttua vähitellen eteenpäin. Siten ei yritä ahnehtia liikaa ulosantia kerralla ja takeltelu vähenee.
Kiintoisaa tuo, että sinullakin alkoi ulosantiongelmat samaan aikaan kun jännittäminen helpottui..
alkoi hyvin lääkkeiden lopetuksen jälkeen,olo oli hyvä.2 viim.kk;tta ovat olleet vaikeita.itseltään tulee vaatineeksi aivan liikoja.koska eivät ne ihmiset välttämättä odotakaan paljoa.ja eipä sitä kaikki edes huomaa kun ovat keskittyneitä omaan pölpötykseensä,ja pitkiin tarinoihin..
kai tämä on aikuisuuden 1.etappi,kun osaa kaikennäköistä jo ammatistaan,ja on niin paljon asiaa,ja lokeroittaminen päässä on vaikeampi kaaoksessa ja muun häiriön ollessa läsnä.en luovuta,haluan olla ihmisten seurassa aina.
Juuri sama kuvio on toteutunut mulla kuin teilläkin. Nyt vähän vanhempana en jännitä sosiaalisia tilanteita yhtä paljon kuin nuorena, mutta nyt tuntuu olevan ongelmana sanojen etsintä ja ajoittainen vaikeus saada pointtia esille.
Tuli mieleen että ehkä meillä on tuo sanojen etsintä ollut koko ajan "piilevänä" mutta juuri jännittäminen on aiemmin lievittänyt sitä. Sehän on niin että esim. esiintyminen sujuu paremmin jos vähän jännittää. Samoin kun sopivasti pelottaa jossain sosiaalisessa kohtaamisessa niin on enemmän "hereillä" ja tulee miettineeksi tarkemmin miten jonkin asian ilmaisee. Tällöin voi myös herkemmin vaistota jos jonkin asian ilmaiseminen ei tule sujumaan vaikeuksitta ja älytä pitää suunsa kiinni :)
Jännittämisen parantuminen on sitten vienyt mukanaan myös nämä varomekanismit.
Minulla on samanlainen ongelma, olen tosin aina ollut huono ilmaisemaan itseäni suullisesti, mutta sairastuttuani masennukseen ja jäätyäni työkyvyttömyyseläkkeelle olen kadottanut vähäisenkin taitoni; harjoituksen puutetta toisaalta, vaikka suurin syy on ahdistus, jännitys ja masennuksen aiheuttama henkinen lukko. Mielessäni saattaa olla hyvinkin järkevä puhe valmiina mutta kun yritän saada sitä ulos, sanat tulevat miten sattuu, väärässä järjestyksessä, käsittämättömiä väännöksiä etenkin "vaikeammista" sanoista, puuttuvia tavuja ja raivostuttavaa niinkutusta. Ja tietysti mitä enemmän yritän keskittyä, sitä pahemmin teksti puuroutuu. Asiaa ei myöskään helpota se että masennuslääkitykseni kuivattaa suuta aivan tolkuttomasti ja kieli tarttuu kitalakeen. Olen siis nykyään entistäkin harvasanaisempi... Onneksi tekstiviestit on keksitty - puhelimessa puhuminen on näet kaikista vaikeinta.
Joo tuttuja turisette. On se vaan niin kauhee tunne ku selittää jotain ja sitten unohtuu se sana, sana joka on ihan tavallinen suomen kielen sana, vaikka paistinpannu. Sit sitä alkaa sössää, että "se niin, mikä se nyt on, siis se keittiöväline...." Ja jälkeenpäin HÄVETTÄÄ ku ei tollasta sanaa muistanu. Jotenkin ne sanat häviää, se on hirveä tunne, ihan ku olis ihan hukassa. Eipä sitä sit uskalla usein juttua alkaa ees kertomaan, soittaminen on helvettiä.
Mulla on kans toi ihmeen aikuisiän ärrävika tullu. Ihan yhtäkkiä. Ja muutenki puhuminen on sellasta että aina joku kysyy että häh.
Ei muuten mutta toi ärrävika oikeesti huolestuttaa.. nykyään oon alkanu jo alitajusesti välttään paljon ärriä sisältäviä sanoja, tää menee aika helvetin hankalaksi.