Eilen sain verkkopankkin lukkoon, puhelimen lukittua ja tänä aamuna vielä tankkasin vahingossa 90 eurolla, vaikka tarkoitus oli 60 eurolla. Aiemmin ei tällaista ole tapahtunut koskaan, verenpaine oli koholla koko päivän. Ehkä sattumaa, että kaikki melkein samalle päivälle, tai sitten oireita jostain tulevasta, tai jo olevasta, ikää 54 ja mies.
Sattumaako
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sattumaa niin pitkään kunnes rupeaa tulemaan jotain aivoverenkierto häiriön oireita.
Just näin. Kun se alkaa, se on ketjureaktio. Mullekin on käynyt :)
Ihan hyvin voi olla sattumaa.
Joskus käy niin, kun yksi asia menee pieleen, niin perään voi mennä toinenkin, jopa kolmas.
Aloituksesta käsitin, että verenpaine oli ollut koholla tuon päivän, kun aamulla oli väärällä summalla tullut tankattua vielä edellisen päivän tapahtumien jatkoksi.
Siis se verenpaine, se voi kohota jo siitäkin syystä, kun hermostuu, tai ottaa päähän, eli välttämättä kyse ei ole terveydellisestä häiriöstä.
Mutta jos alkaa useinkin toistua samantyyppisiä juttuja, niin ehkä sitten voisi vähän huolestua.
Ei kait se verkkopankki ja känny tosta vaan lukkiinnu.Jos et muista verkkopankin tunnuksia niin kirjoita ne tunnukset ylös.Ne tunnukset voi myös tallentaa koneelle.Ainakin läppärissä kysytään haluaako tallentaa.
Joo...no mut kun olevinaan oikeita tunnuksia laittaa, niin siitä huolimatta lukkiutu. Niillä kohtaa tuli ainakin jonkun sortin aivosumu.