Viime kuukausina on tapahtunut useita kohtalokkaita suojatieonnettomuuksia, joissa on menehtynyt myös ikäihmisiä. Autonkuljettaja ei ole huomannut tien ylittäjää.
Tuon vaaran ymmärtäen käytän kaupungilla kävellessäni tai pyörällä ajaessani näkyvän väristäkirkkaan punaista tai keltaista puseroa. Sellaisen ainakin huomaa helpommin kuin tummansävyisen vaatekappaleen.
Kiinnitätkö itse huomiota vaatetuksen väriin, kun tiedät ulos lähtiessäsi, että joudut kohtaamaan liikennettä?
värikästä ja huomiota herättävää päälle, kun lähdet liikenteeseen - jo turvallisuuden vuoksi
4
54
Vastaukset
Paikkakunnallani ollaan huolehtivaisia liikenteessä. Ilokseniolen pannut merkille, että saan aina hyvää tilaa ylittäessäni suojatien. Kiitokseksi kyllä huiskautan usein kättäni. Vaatetukseni ei ole kovinkaan räikeä. mutta vedän lähes aina perässäni ostoskärryäni, jossa on heijastimet ja samoin takissani. Päiväsaikaan uskoisin olevani näkyvissä, koska autot aina hiljentävät.
- Anonyymi
Varsinkin pyöräillessä pidän ylävartalon peitteenä jotakin näkyvää väriä sisältävää vaatetta, usein myös keltaista reppua sekä punaista tai keltaista kypärää.
Kun tulen risteykseen samanaikaisesti auton kanssa eivätkä liikennevalot säätele risteyksen ylittämistä, annan autolle merkin, että se saa mennä ensin.- Anonyymi
"Kun tulen risteykseen samanaikaisesti auton kanssa eivätkä liikennevalot säätele risteyksen ylittämistä, annan autolle merkin, että se saa mennä ensin."
Miksi, jos se on pysähtynyt jo?
- Anonyymi
Jos olet sellaisessa kulmassa, ettei kuski näe sinua, ei värikkäät vaatteetkaan auta.
Suututtaa, että huonon liikennesuunnittelijan takia ihmisten täytyy kuolla.
Vihreä valo ei saisi palaa yhtäaikaa jalankulkijalle ja autoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 528314
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/1497627Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593919Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu953913- 1113765
- 553283
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod753259Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint382637IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2412629- 531774