Keskustan ei nyt antaa periksi sateenkaarilaisille

Riihi kriisissä - Matti Vanhanen poistui turhautuneena Säätytalolta, työllisyystoimissa umpisolmu
Keskusta vaatii työllisyystoimia, jotka vahvistavat aidosti julkista taloutta. Vasemmistoliitto on linjannut, että sille ei käy työttömyysturvan leikkaaminen.
”Tunnelmaa voi päätellä siitä, että mistään olennaisesta ei ole sovittu”, Matti Vanhanen sanoo Iltalehdelle. Lauri Nurmi

Hallituksen puoliväliriihi on ajautunut kriisiin.
Asian vahvistaa valtiovarainministeri Matti Vanhanen.
– Tunnelmaa voi päätellä siitä, että mistään olennaisesta ei ole sovittu. Isot kysymykset menoihin ja työllisyyden vaatimiin uudistuksiin ovat auki, Vanhanen kertoo
-mukaansa tässä vaiheessa riihtä pitäisi olla tapahtunut enemmän edistystä.
Nyt neuvottelut työllisyystoimista ovat Vanhasen mukaan umpisolmussa.
– Kyllä, kuitenkin tätä kehysriihtä on monta päivää etukäteen pohjustettu. Siihen nähden tässä vaiheessa neuvotteluita ei oikeastaan ole mitään liikahduksia tapahtunut.

Vanhanen ja keskusta vaativat sitä, että riihessä päätettävät työllisyystoimet vahvistavat aidosti julkista taloutta.
– Työllisyystoimet pitää katsoa kokonaisuutena, niiden yhteismäärä. Lopulta kaikkein ratkaisevinta on niiden vaikutus julkiseen talouteen. Me olemme sinällään joustavia keinojen ja uudistusten kohteiden suhteen, kunhan ne vahvistavat julkista taloutta sellaisella tavalla, mitä on ajateltu, Vanhanen korostaa.

Se ei ole uutinen, että vasemmisto vastustaa. Toivon, että joskus he ymmärtävät miten tätä firmaa Suomi Oy tulee pyörittää.
Niin no, sen jälkeenhän he eivät enää olisikaan vasemmistossa.

Leikkauksia tulossa... Mutta kulttuurille rahat löytyi vasemsmiton pussista. ?
231 miljoonaa euroa suoraa tukea.

Kaikkien kannalta nyt parasta kun hallitus kaatuu, tulee ns vappumiljardi.
Jos perussuomalaiset saadaan hallitukseen olisi enemmistö hallitus reilusti ilman punavihreitä. Sellainenkin olisi ettei persut tuliis hallitukseen vaan antavat tuen sen toiminnalle, kuin Ruotsissakin nyt hallitus. 123 kansanedustajaa on suuri määrä hallitukseen ja sitä tukemaan. Ei ainakaaan voi demokratian vajeesta puhua.
Kun ilamaista rahaa ei sada taivaalta sen pitäsi vasemmistonkin tajuta.

8

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus tarjoaa siis sirkuhuveja ,kun pitäisi antaa leipää- kautta aikain huvittamalla ihmisiä on viety huomio pois todellisista ongelmista-rockataan itsemme hautaan.
      Eräs sosiaalidemokraattien suursuosikki olisi pitänyt viikon mittaisen teatteriesityksen olympiastadionilla heti kesäkuun alussa, mutta nyt ei voi. 25 miljoonaa on sopiva korvaus balzarperformanssin peruuttamisesta.

      Millä rahalla rahoitetaan? Ilmeisesti tutuksi käyneellä velkarahalla.

      • Anonyymi

        Tämä on pelkkää surkeaa teatteria. Iltasanomissa oli tämä tarina jo viikko sitten!

        Ensin vuodetaan tiukoista neuvotteluista, sitten muka viime tingassa päästään yhteisymmärrykseen ja lopulta kun katsoo tuloksia, niin mitään oikeasti merkittävää päätöstä ei saatu aikaan. Yhtään ainoaa työllistävää toimenpidettä ei tule. Ja sellaiseksi ei todellakaan lasketa höpö höpö työllistettyjä, jotka työllistetään maksamalla valtion tukiaisia.

        Käsikirjoitus on tehty aikaa sitten. Ja näin kaikki saa esittää kovia neuvottelijoita ja fillarikommunistit saa jatkaa Suomen talouden tuhoamista hallitusta harjoittelemalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on pelkkää surkeaa teatteria. Iltasanomissa oli tämä tarina jo viikko sitten!

        Ensin vuodetaan tiukoista neuvotteluista, sitten muka viime tingassa päästään yhteisymmärrykseen ja lopulta kun katsoo tuloksia, niin mitään oikeasti merkittävää päätöstä ei saatu aikaan. Yhtään ainoaa työllistävää toimenpidettä ei tule. Ja sellaiseksi ei todellakaan lasketa höpö höpö työllistettyjä, jotka työllistetään maksamalla valtion tukiaisia.

        Käsikirjoitus on tehty aikaa sitten. Ja näin kaikki saa esittää kovia neuvottelijoita ja fillarikommunistit saa jatkaa Suomen talouden tuhoamista hallitusta harjoittelemalla.

        Komppaan. Työministeri on väärästä puolueesta, kun jatkaa Filatovin höpö höpö-linjalla yhdeksän euron päiväpalkan työsuhteilla. Kepu on oikealla linjalla suosiessaan TES:n mukaisia työsuhteita.


    • Hallituksen ei pidä antaa periksi kepuelättien siltarumpupolitiikkaan.

      • Anonyymi

        "Tikkarit vedettiin yhtäkkiä suusta, sydäntä särkee" kun persun tikkari poistui.


      • Anonyymi

        Meinaat ettei tämä hallitus ole elinkelpoinen, mikä sitten olisi, kun persut on narikassa, he ei tohdi sivarin johdolla hallitukseen Soinin tavoin.


    • Anonyymi

      Mitä kauemmin tämä hallitus jatkaa sen suuremmat vaikeudet meillä on tulevaisuudessa. Vain velkarahalla elvyys pelaa ja sen varjolla kaikki muu jää hoitamatta tai toimenpiteet lähinnä vain lisäävät taakaa. Tilanne on jo niin huono että
      suurimmalla uudistuksella- sotella ei ole mitään edellytyksiä. Kepu ei voi tältä hallitukselta enää saada toivomaansa maakuntahallintoa. Hallituksen yhteistyö ja toimintakyky heikkenevät ja aika käy vähiin.

    • Anonyymi

      Turve ja taksilaki ovat epäonnistuneita kyhäelmiä ja ne pitäisi välitttömästi avata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe