Kuka kertoo mitä tarkoittaa 100 vuoden sääntö? Tämä tuli esille toisessa keskustelussa.
Vastaukset 20
- Anonyymi
Kirkkohallitus antoi 2011 ohjeen, että 100 vuotta nuorempien kirkonkirjojen omatoiminen tutkiminen ei enää ole luvallista. Tämä johtui muutamien sukututkijoiden ylilyönneistä. Toinen tulee julkisuuslaista. Jos henkilöstä ei löydy MITÄÄN tietoja sataan vuoteen, oletetaan hänet kuolleeksi. Tämä tarkoittaa siis henkilöä koskevaa viimeistä merkintää, joka voi olla mikä tahansa. Netissä on tavattomasti väärää tietoa, jota myös sukututkijat levittävät. Koko ajan laki on kiristynyt, vanhoihin pykäliin ei voi enää tukeutua.
Jos henkilön syntymästä on 100 vuotta, hän ei ole vapaata riistaa tutkijoille. Tämä on yleisin väärä käsitys. - Anonyymi
Miten tulee sitten mahdolliseksi oman suvun tutkiminen jos ei saa tietoa?
- Anonyymi
Tilaa paperit
- Anonyymi
Tutkitaan muualta kuin kirkonkirjoista, hautakivitietokantoja on netissä ja sanomalehdet on netissä vuoteen 1939 asti. Niissä on paljon syntymä-, kihlaus- ja kuolinilmoituksia. Sitten voi mennä Kansallisarkistoon paikan päälle (sitten kun tutkijasali avataan), allekirjoittaa sitoumuksen henkilötietojen käytöstä ja tutkii siellä uudempia kirkonkirjoja.
- Anonyymi
Kuulostaa hankalalta. Eikö nuo näy omalle tietokoneelle?
- Anonyymi
Aloitus on sikäli väärässä, että aikaraja on 150 vuotta. Eli sitä tuoreempia tietoja ei saa tutkia, koska Euroopan Yhteisön tietoturvalaki kieltää sen.
- Anonyymi
Ei tuollaisia sääntöjä ole olemassakaan.
- Anonyymi
En saanut SSHY:ltä selvää vastausta, kun kysyin. Näyttää siltä, että ainakin rippikirjoihin on otettu rajaksi vuosi 1900 eli uudempia ei panna nettiin edes maksullisille sivuille kuin erittäin harvoissa poikkeustapauksissa. Ja siis tämä Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ei anna asiasta kuin vältteleviä vatauksia. Taitaa koko yritys olla kaatumassa - kuka haluaa maksaa jäsenmaksua kun vastineeksi ei saa mitään?
- Anonyymi
Mitä höpötät, SSHY:llä on rippikirjoja julkisena 1920 asti, kuolleiden luetteloja vieläkin tuoreempia. Ihan siitä riippuen miten kirjojen uusin sisältö sallii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höpötät, SSHY:llä on rippikirjoja julkisena 1920 asti, kuolleiden luetteloja vieläkin tuoreempia. Ihan siitä riippuen miten kirjojen uusin sisältö sallii.
Kuten kirjoitin: "Näyttää siltä, että ainakin rippikirjoihin on otettu rajaksi vuosi 1900 eli uudempia ei panna nettiin edes maksullisille sivuille kuin erittäin harvoissa poikkeustapauksissa."
Olisiko sisällön ymmärtäminen mitään lukutaidon lisäksi? Auttaisi kummasti sukututkimuksessakin vähentämällä virheitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten kirjoitin: "Näyttää siltä, että ainakin rippikirjoihin on otettu rajaksi vuosi 1900 eli uudempia ei panna nettiin edes maksullisille sivuille kuin erittäin harvoissa poikkeustapauksissa."
Olisiko sisällön ymmärtäminen mitään lukutaidon lisäksi? Auttaisi kummasti sukututkimuksessakin vähentämällä virheitä.Kuten kirjoitin, siellä on kirkonkirjoja 1920 saakka.
- Anonyymi
Pitääkö poistaa omasta sukupuusta 100 vuotta vanhat tiedot?
- Anonyymi
Pitää poistaa 150 vuotta nuoremmat tiedot, EUn säännöstä vaatii näin.
- Anonyymi
Tässä on monenlaista höpöttäjää keskustelussa. 150 vuoden sääntö on kuitenkin ehdoton.
- Anonyymi
Jokainenhan saa määritellä itselleen vaikka mitä sääntöjä joita ehdottomasti noudattaa.
- Anonyymi
Mikä ihmeen 150 vuoden sääntö ääliö?
- Anonyymi
Turhaa höpötystä koko ketju.
- Anonyymi
En ymmärrä mitä tehdä. Ohjeet ovat sekavat.
- Anonyymi
En ymmärrä mitä sellaista aiot tehdä johon ohjeita tarvitsisit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411877Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 102888
- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12505- 78501