Kun ihastuksen kohde on saavuttamattomissa

Olen jo keski-ikää lähestyvä täti-ihminen, en kuitenkaan yhtään tätimäinen ;). Takana todella vaikea parisuhde, josta pääsin vihdoin eroon pari vuotta sitten. En ole ikinä ollut helposti ihastuvaa sorttia, enkä ole ymmärtänyt flirttailun tai silmäpelin päälle (edes silloin nuorena, villinä ja vapaana ollessani).

Nyt, vaikean suhteen ja eron myötä ajatus parisuhteesta tai vastakkaisen sukupuolen läheisyydestä on lähinnä inhottanut minua. Olen ajatellut, että en enää ikinä lähde parisuhteeseen, haluan elää loppuikäni yksin.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Tielleni asteli minua huomattavasti nuorempi mies, joka vie jalat alta pelkällä katseellaan. Olen työni puolesta hänen kanssaan tekemisissä viikottain enkä saa häntä mielestäni. En tiedä mitä hän ajattelee minusta ja asemani puolesta en voi ottaa asiasta selvää, en voi myöskään jutella hänen kanssaan kahden kesken (ainakaan henkilökohtaisia asioita). Kun olemme samassa tilassa (missä aina myös muita ihmisiä), hän hakeutuu lähelleni istumaan tai seisoskelemaan, juttelee aktiivisesti sekä vaihtaa intiimejä katseita. Kun hän katsoo minuun tai puhuu minulle, kaikki ympärillä häviää. Häiritsee, kun en tiedä tunteeko hän samoin vai kuvittelenko turhia hänen katseestaan.

Mitäs nyt sitten? Työni puolesta en voi olla hänestä erossa (enkä haluaisikaan), enkä voi selvittää mitä hän tuntee, en edes tiedä onko hän parisuhteessa vai ei. Hän on kyllä niin paljon minua nuorempi etten usko, että meillä olisi missään tilanteessa yhteistä tulevaisuutta. Vai? Voisiko sittenkin olla? Voiko nuori mies ihastua ja/tai peräti rakastua vanhempaan naisihmiseen? Vai unohdanko vaan koko jutun ja jatkan erakon elämääni (jonka korona nyt suo).