uni.

Näin unta että mulla oli poikaystävänä joku (en muistaakseni ole oikeassa elämässä nähnyt koko ukkoa mutta luulen että hän symbolisoi tuoretta poikaystävääni)
ja sitten oli toinen mies, jonka kanssa en veivaillut mitään mutta hän kovasti yritti. En aluksi tehnyt mielestäni mitään väärää, mutta yhtäkkiä kaverini sanoi, että oli puhunut joidenkin toisten naisten kanssa puhelimessa ja että he ovat raivoissaan koska teen 'pahaa' poikaystävälleni joka oli heidän ystävänsä. Siis muka petän. Muistan selkeästi vielä että he olivat sanoneet että pidän kolmea miestä samaan aikaan... Olin ihan kauhuissani koska en halunnut menettää poikaystävää unessani. Enhän ollut edes tehnyt mitään väärää. Olisin tahtonut selvittää sotkun, mutta en uskaltanut soittaa, koko yhteydenotto oli sanomattoman työlästä. Yritin netin kautta (mitähän ihmettä..) saada yhteyttä mieheen, toivotonta. En muistaakseni koskaan saanut miestä kiinni.

Unessa etsin myös kyytiä hädissäni, sillä jossain asunnossa missä vietimme aikaa/juhlimme (?) oli kaksi aivan samannäköistä tyttöä jotka kiusasivat minua. He olivat heikkoja ja tartuin ainakin toisen käsistä kiinni ja meinasin käydä kimppuun. Vieressä iloisena istui tytön äiti ja perhe! En sitten viitsinyt alkaa tappelemaan. Tiesin että olisin voinut murskata tytön täysin, hän ei tehnyt edes vastarintaa kun tartuin hänestä kiinni, katsoi vain mairea hymy kasvoillaan ja ärsytti vielä enemmän.

Unessa myös seikkailin jossain lammella pimeällä. en tiedä miksi/miten, mutta multa lensi valkoinen harsoyömekko veteen! En halunnut koskea siihen kun se oli raijattu kuivalle maalle. Se oli jotenkin kuollut ja iljettävä juttu. Pyysin ystävää tuomaan sen minulle kun se on kuivunut hieman.. Tosiasiassa halusin vain siirtää vastuun hänelle. Kahlasin paksussa, iljettävässä mudassa mekon ympärillä.

Niin siis siellä kämpässä missä inhottavat tytöt olivat, etsin kyytiä. En tiedä mutta joku turvallisen oloinen mies otti autonsa ja ajoimme ensin bensa-asemalle tankkaamaan. Olin muistaakseni vähän rakastunut mieheen unessa(?). En muista pääsinkö perille. Uneni oli todella sekava enkä muista kaikkea, toivon että joku osaa tulkita silti uneni eri vaiheita =) kiitos jo etukäteen.
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koitan tehdä yhteenvedon, mitä saan tästä unesta.
Sinulla voi olla itselläsi jokin alitajuinen syyllisyys jostain toiminnastasi.Joku asia mitä olet yrittänyt selvittää parhain päin joskus. Se voi olla vanha juttu, mutta vaikuttaa syyllistäen sinua vieläkin. Koitat saada yhteyttä itseesi selvittääksesi tämän asian itsellesi. Ainoa keino jolla ihan oikasti pääset eroon tästä syyllisyydestäsi on antaa itselleen anteesi ja unohtaa siten koko asia. Muuten tämä vanha asia voi vaikuttaa uuteen suhteeseesi omassa alitajunnassasi, voit jotenkin sabotoida suhteen onnistumista alitajuisesti, koska tunnet että sinun tulisi saada rangaistus vanhasta asiasta.
Nämä heikot tytöt ovat omia heikkoja puoliasi. Heikkouksiasi. Näet, että sinulla voi olla heikkoutena olla myös aina liian kiltti, miellyttää, vaikka sinulle oltaisiinkin ilkeitä. Tällainen mielyttämisen tarve on ehkä tullut kotoa lapsuudessasi olet ehkä joutunut miellyttämään vanhempiasi, että he hyväksyisivät sinut.
Sinulla voi olla myös tarve olla näkemättä oman itsesi likaista puolta. Haluat kuitenkin pestä kätesi itse asiasta.Syyt ja vastuun on helpompi vierittää muille.
Lopussa on sinulle vihje, että uusi suhteesi voisi olla hyvä suhde. Tankkaatte autonne, tankkaatte energiaa suhteeseenne. Koet turvaa miehen kanssa. Ja rakkautta. Suhde onnistuu, jos annat itsellesi anteeksi menneet ja kohtaat omat mörkösi. Vapaudu siis vanhasta taakastasi ja elä tässä ja nyt ja vapudu tälle rakkaudelle täysin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uniakka kirjoitti:

Näin unta että mulla oli poikaystävänä joku (en muistaakseni ole oikeassa elämässä nähnyt koko ukkoa mutta luulen että hän symbolisoi tuoretta poikaystävääni)
ja sitten oli toinen mies, jonka kanssa en veivaillut mitään mutta hän kovasti yritti. En aluksi tehnyt mielestäni mitään väärää, mutta yhtäkkiä kaverini sanoi, että oli puhunut joidenkin toisten naisten kanssa puhelimessa ja että he ovat raivoissaan koska teen 'pahaa' poikaystävälleni joka oli heidän ystävänsä. Siis muka petän. Muistan selkeästi vielä että he olivat sanoneet että pidän kolmea miestä samaan aikaan... Olin ihan kauhuissani koska en halunnut menettää poikaystävää unessani. Enhän ollut edes tehnyt mitään väärää. Olisin tahtonut selvittää sotkun, mutta en uskaltanut soittaa, koko yhteydenotto oli sanomattoman työlästä. Yritin netin kautta (mitähän ihmettä..) saada yhteyttä mieheen, toivotonta. En muistaakseni koskaan saanut miestä kiinni.

Unessa etsin myös kyytiä hädissäni, sillä jossain asunnossa missä vietimme aikaa/juhlimme (?) oli kaksi aivan samannäköistä tyttöä jotka kiusasivat minua. He olivat heikkoja ja tartuin ainakin toisen käsistä kiinni ja meinasin käydä kimppuun. Vieressä iloisena istui tytön äiti ja perhe! En sitten viitsinyt alkaa tappelemaan. Tiesin että olisin voinut murskata tytön täysin, hän ei tehnyt edes vastarintaa kun tartuin hänestä kiinni, katsoi vain mairea hymy kasvoillaan ja ärsytti vielä enemmän.

Unessa myös seikkailin jossain lammella pimeällä. en tiedä miksi/miten, mutta multa lensi valkoinen harsoyömekko veteen! En halunnut koskea siihen kun se oli raijattu kuivalle maalle. Se oli jotenkin kuollut ja iljettävä juttu. Pyysin ystävää tuomaan sen minulle kun se on kuivunut hieman.. Tosiasiassa halusin vain siirtää vastuun hänelle. Kahlasin paksussa, iljettävässä mudassa mekon ympärillä.

Niin siis siellä kämpässä missä inhottavat tytöt olivat, etsin kyytiä. En tiedä mutta joku turvallisen oloinen mies otti autonsa ja ajoimme ensin bensa-asemalle tankkaamaan. Olin muistaakseni vähän rakastunut mieheen unessa(?). En muista pääsinkö perille. Uneni oli todella sekava enkä muista kaikkea, toivon että joku osaa tulkita silti uneni eri vaiheita =) kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu