Olen nuori mies jota islam on alkanut vetämään puoleensa. Uskon Jumalaan mutta en ole tiennyt mikä on Hänen ilmoituksensa: Koraani, Raamattu? Koraani on alkanut vetämään minua puoleensa paljon voimakkaammin toisin kuin Raamattu vaikka olen molempia about yhtä paljon lukenut. En ainakaan vielä ole kääntymässä islamiin. Haluan tietää että olen varma tästä eikä ole vain ohimenevä vaihe. Myös perheeni ja sukulaisteni suhtautuminen minuun jos paljastuisin muslimiksi olisi sellaista ettei mielenterveyteni sitä kestäisi. Sillä paljastuisin heti koska viisi rukousta päivässä ja paasto. Mutta siis asiaan, tulipa alkuun paljon tekstiä huomaamattani mutta tiedättepä ainakin taustat. Unelmani olisi avioliitto ja monta lasta. Suomessa ei montaa prosenttia väestöstä muslimeita ole ja niistäkin suurin osa taitaa olla niitä Lähi-Idästä tulleita miehiä joten kysymykseni muslimeille (miksei muillekin), kuinka vaikeaa on löytää muslimi vaimoksi Suomesta? Missä heitä voi tavata? Toivoisin myös muslimia ystäväkseni jonka kanssa voisi jutella islamista.
Muslimipuolison löytäminen
34
1081
Vastaukset
- Anonyymi
> Koraani, Raamattu?
Koraanissa sanotaan, että usko Jeesusta:
"…The Messiah, Jesus, the son of Mary, was but a messenger of Allah… …believe in Allah and His messengers…"
Surat An-Nisā' 4:171
http://quran.com/4/171 - Anonyymi
Joudut ympärileikkauttamaan pippelisi?
- Anonyymi
Parempi ruveta Skientologiksi. Ei menisi kuin rahat (itsemääräämisoikeus menisi varmaan joka tapauksessa).
- Anonyymi
Ympärileikattu mies ja tikattu nainen siinäpä hyvä elämänalku
- Anonyymi
Kristitty Buddha
Eräs mestari Gasanin oppilaista vieraili Tokion yliopistossa. Palattuaan hän kysyi mestariltaan, oliko tämä koskaan lukenut Raamattua.
"En", vastasi Gasan, "lukisitko sitä hieman minulle."
Munkki avasi Raamatun Matteuksen evankeliumin kohdalta ja alkoi lukea Vuorisaarnaa. Luettuaan Jeesuksen sanat kedon kukista hän vaikeni.
Mestari Gasan oli hiljaa pitkän aikaa.
Lopulta hän virkkoi: "Se, joka on sanonut näin on valaistunut. Siinä mitä luit minulle kiteytyy kaikki mitä olen yrittänyt täällä opettaa."
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
2.Korinttolaiskirje:
5:15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
Vaimmon hakaajat luulevat olevansa jotakin typeryyksisään ja vielä ootavat 3500 neitsettä tulevassa jotka näille alistuisivat, on nämä rivointa sakia mitä maa päälään voipi kanta
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
JEESUS KUVAUS JA YLEENSÄ RISTIN VOITTO
se miten siinä kuvataan yhtä, on jotta iankaikkisuus on yksilön vaellusta ja kuuluu molemille sekä miehelle että naiselle, eikä tuonpuoleisessa mennä naimisiin
Iankaikkisuus ei siis ole miestä eikä naista vaan yksilö polulla
- joka elämän anta kuletuksessa
KAIKKI JOTKA HAMUAVAT NAISEN ALISTAMISTA TYHJYYTEEN PUTOAVAT
NS helvetti on tyhjyyttä kun maa katoa jalkojenaltas NAISTEN KÄSITELIJÖILTÄ
NÄILLE ON JO TUO RANKAISU OOTAMASSA OMAHYVÄISILLE- Anonyymi
Maanpäälisen helvetin luojilla, se on siinä kun aika koittaa on pohjaton tyhjyys edessä
- ja huuhaat loppuu siihen
- Anonyymi
Vai pitäs kaikkivaltiaankin noitten sääntöihin alistu kuniallisten
- suomalaisen ruokittavan - Anonyymi
Halitus AKKASET näyttää nyt pyörähtävän
- eiköhän esitykset julkisis kanavis rupea totuuksia julkistamaan ja latelemaan
- tästä pöyristyttävästä ajasta ja menosta - Anonyymi
Pääkaupunkiseudulla ja muilla isoilla paikkakunnilla musliminaisia kuitenkin jonkun verran on. Moskeijalla voi tavata, joissain moskeijoissa kai on jotain avioliittopalvelua.
- Anonyymi
No niin, tulihan se sukupuolten räikeän eriarvoinen kohtelu taas esiin sieltä.
Elämme vielä nykyäänkin todella kummallisessa maailmassa: yhä tänäkin päivänä muslimi miehet pitävät ihan hyväksyttävänä ja oikeana jakaa ihmiset kahteen eriarvoiseen ryhmään sen mukaan, kumpaan sukupuoleen muslimit ovat sattuneet syntymään, ja kohtelemaan heitä tämän jaottelun mukaan.
Häpeä!
- Anonyymi
Mun edellinen kommentti, jossa annoin mun yhteystiedot, poistettiin. Helsingissä oli taannoin (pari vuotta sitten, jos muistan oikein) avioliittotapahtuma, jossa voi löytää puolison. Puolison voi löytää myös netistä tai esim. kavereiden kautta, vaikka kadullakin. Mulla jotkut miehet tulleet suoraan kysymään, en tästä tavasta itse tykkää. ViaIslamilla on YouTubessa avioliittoseminaari, kannattaa katsoa. Suomessa arviolta 65 000 muslimia, osa on saattanut jättää rekisteröimättä yhdyskuntaan, jolloin tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida. Suosittelen myös moskeijalla käymistä ja osallistumaan esimerkiksi avointen ovien päivään. Suomenkielisiä nettisivuja löytyy myös, esim. Islamopas ja tuli nyt mieleen toinen YouTube kanava, Viesti Sinulle. Jaakko Hämeen-Anttilan kääntämä Koraani on helppolukuinen, tärkeää myös oppia etsimään tietoa, jos jaetta ei ymmärrä (tafsiir). Jos englanti sinulta sujuu, suosittelen QuranHive (nettisivu ja sovellus, kumpi vaan, siellä on kattavasti tietoa suurista (=luvuista, miten ne on ilmestyneet sun muuta) )
Mitä perheesi ja sukulaistesi mahdolliseen käyttäytymiseen tulee, sitä ei kannata etukäteen pelätä. Nyt tässä seitsemän vuoden aikana, mitä olen muslimi (nainen) ollut, koen, että ei muslimina en välttämättä kokisi kokemiani asioita elämässäni koettelemuksina, ehkä vain osana elämää sen kummemmin ajattelematta. Myöskin uskonnon vaihtaminen vain ollakseen jonkun kanssa on mielestäni heikkoutta; siitä ei se toinen osapuoli millään tavalla hyödy ja parisuhteen loppuminen ei merkitse sitä, että nyt se islamiin palanut vihdoin ja viimein jättää islamin, perheen näin miettiessä. Mulle oli hirveän helppoa ja luonnollista uskoa siihen, mihin muslimit uskovat. Saan välillä perheeltä epämukavaa kohtelua ja kommentteja, koska oon muslimi, mut päivääkään en vaihtaisi.
Hyvää alkavaa kevättä!- Anonyymi
Haluan ihan vilpittömin mielin kysyä miten suhtaudut Muhammedin elämänkertaan ja haditheihin? Muhammedhan on uskonne kulmakivi ja esikuva, jota jokaisen muslimin tulee seurata elämäntavoissaan. Hyväksytkö hänen käytöksensä ja näkemyksensä asioista?
- Anonyymi
Islamiin uskova ei "löydä" ketään kuin vahingossa.
Jokainen väkisin löydetty mies tai nainen on väärä ihminen , pelkkä seksuaalisen himon kohde, eikä aito rakkaus. Allah ei katso hyvällä tälläistä haureutta. Rakkaus on muutakin kuin ikä ja ulkonäkö . - Anonyymi
Erityisesti muslimi mies
Kysy itseltäsi
"Voisinko olla loppuelämäni hänen kanssansa"?
Kuinka tulen toimeen hänen sukunsa kanssa?
Hyväksynkö hänen harrastuksensa ja ammattinsa?
Kuinka voin tukea hänen unelmiaan? Matkat jotka maksat oman työsi tuloksista, vaatteet ja lääkkeet yms.
Et ole mustasukkainen hänestä
Annat hänen toteuttaa täysin itseään
Mitä ajattelet kun hän lähtee viettämään työpäivän jälkeen tyttöjen iltaa ja jäät lasta hoitamaan yksin?
Näitä on ehdottaman tärkeää jäädä muslimi miehen miettimään.
Nykyajan yhteiskunnassa on muslimi naisilla kaikki oikeudet, joita muslimi mies oletettu ei saa rikkoa ja se on Allahin tahto.- Anonyymi
Kuka nyt muslimin suvun kanssa tulee toimeen. Aina pitää pyllistää ja rukoilla. Ei tiedä mihin päin pyllistäis
Käyköhän tämä henkilö täällä edelleen?
No, kyllä minä sanoisin, että Suomessa jonkun verran muslimeita on, myös naisia, ja aprikoisin, että ei ihan supervaikeaa.
Aika moni on perheen suhteen samassa tilanteessa kuin sinä. Itselleen pitää olla armollinen ja antaa perheelle aikaa, ja perhekin varmaan sitten tottuu ja hyväksyy ajan kanssa vähän paremmin, etteivät he voi kaikkea kontrolloida.
Musliminaisia siis on, sekä etnisesti suomalaisia, Suomessa syntyneitä, että muualta tänne muuttaneita, mutta valitettavasti heidän tavoittamisensa ei ole mikään itsestäänselvyys, jos ei muslimeita juurikaan tunne. Onkohan sinun asuinpaikallasi lähimaillakaan moskeijaa, taikka rukoushuonetta? Jos olisi, ainakin imaamilta tai muilta siellä olevilta voisi kysyä. Sosiaalisesta mediasta voi myös saada kontakteja muihin muslimeihin.- Anonyymi
Johdata Allah meidät löytämään oikeamielinen puoliso ja saamaan rauhallinen ja kaunis avioliitto.
Hyvä avioliitto tuo siunauksia ja suojaa synneiltä. - Anonyymi
Kun järki pettää, mitä näille voisi sanoa silloin
- Anonyymi
Kyllä terves mieli on kaukana tästä touhusta, on se orjuutavaa näitten ympyrät ja huuto on railakasta kunniastaan
- Anonyymi
Itselläni oli tuo tapainen vaihe, jossa en oikein tiennyt mihin suuntaan uskoni kanssa menisi kun oma tulkintani pyhistä teksteistä oli melkein aina poikkeava, muiden ympärillä olevien kanssa ja minulla alkoi tulla epäilyksiä. Siispä luin lisää raamattua, koraanin, jumalharhan ja Mahabharataa, joista Jumal harha itseasiassa tuntui järkevimmältä vaikkakin se samalla tuntui syvästi loukkaavalta. Päädyin kysymään itseltäni kysymyksiä kuten, mikä on uskonto, mikä on ihminen, mitä eri uskonnot ja luonnontiede sanovat jumalasta, voiko jumalaa edes todistaa, mikä on luotettavaa tietoa, miksi on monia uskontoja, mikä on hyvää, mikä on pahaa, voiko "hyvä" joskus olla "pahaa" ja "paha" joskus "hyvää", onko edes oikeastaan mitään hyvää tai pahaa, mikä on ihminen, mikä on ihmisen todellinen suhde maailmaan, mikä on kulttuuri, miksi on erilaisia kulttuureja...
Tavallaan löysin kaikista uskonnoista hyviä asioita, järjettömiä ja täysin vastenmielisiä asioita sekä teeskenneltyä todennettaviin asioihin perustumatonta itsevarmuutta, joten päädyin kantaan että on parempi olla kuulumatta niistä mihinkään vaan ennemmin omaksua niistä "hyviä" asioita mutta se on minun ongelmani. Tärkeää on pitää omat silmät avoinna, katsoa maailmaa ja haastaa omat ajatukset parhaalla mahdollisella vastaväitteellä, sillä siten löytyy ne kipukohdat omissa luuloissa. Googlettamalla löytyy kun vain osaa ja haluaa etsiä. Erehtyminen on inhimillistä ja koskee jokaista elävää ja edesmennyttä.
Päädyin oikeastaan kiusalliseen tilanteeseen siinä, että minulla ei enää ollut yhtä auktoriteettiä kertomassa mikä on oikein tai mikä väärin, enkä itsekään tiennyt sen paremmin. Päädyin hyve etiikkaan jota yritän parhaani mukaan sovittaa utilitarismilla ja kokeilemalla avoimesti miten eri hyveet omassa lähipiirissäni toimivat ja pistämällä ne muistiin.
Esimerkiksi mielipiteen ihmisestä tulisi olla inhimillinen ja perustua hänen toimintaansa eikä esimerkiksi pelkästään uskonnolliseen statukseensa.
Hyvä ihminen on hyvä ihminen riippumatta siitä oliko hän muslimi, kristitty tai ateisti.
Jokainen meiste tekee valintoja ja valintamme muokkaavat meitä.
Jos kiellät hyvän ihmisen elämästäsi pois, se on sinulta pois.
Jos muslimeita ei esim työpaikallasi, heitä löytyy moskeijoista kunhan vain menee ystävällisesti ja avoimin mielin juttelemaan. Se ei TODELLAKAAN tarkoita sitä että sinun tulisi loppuelämäsi alkaa rukoilemaan 5 kertaa päivässä kuoleman uhalla, sillä niin ei Suomessa ole.
Ihailen avoimuutta ja halua keskustella. Toivottavasti löydät hyvän muslimin rinnallesi. :D- Anonyymi
Kyllä sakkiin lähtee, joka näihin sorttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sakkiin lähtee, joka näihin sorttuu.
Kyl siin ihtesä itsenäisyytesä menetää, kun nohin sortuu ja niin tulee täysin paimenetavaksi alistuva ja kokoaikasta tilivelvollinen noille mitätömile kuniakaileh
- Anonyymi
On siin notkeutta ja rytmiä aivan mielikin tuosta menosta ilostuu
> 1st Place Boogie Woogie Fast Final - Sondre & Tanya - Anonyymi
Löysin tän keskustelun pitkän etsimisen jälkeen. Oon se, jolta kysyit mielipidettä profeetta Muhammadista. En ollu lukenut hänestä muuta ku mitä lukion kirjasta enkä ennen islamiin palaamista, nyt jälkikäteen oon elämänkertaa lukenu mut jääny hyvin kesken, siellä se kirjahyllyssä odottaa lukemista. Perimätiedoista mulla oma ajattelutapa. Niitä on tuhansia, siis ainakin varmaan kymmenen tuhatta ellei enemmän, niitten luokittelu on ihmisten tekemiä (vahva, heikko, noi on ne määritelmät, jotka muistan) ja niissä on täten pakko olla virheitä. Kans imaami ja sun muut vaan arvonimiä, jotka ei oikeen merkkaa mulle mitään, ihminen ku ihminen ja kivahan sitä on johonkin kinkkiseen tilanteeseen saada näkökulmaa ja varmuutta mut pitää tietää, mistä kannattaa sitä tietoo ettiä.
Mulla on monia, monia perimätietoja lukematta, enemmän yritän lukee Koraanin suomen käännöstä, en usko kaikkiin ja jos jotain ekaa kertaa luen, etin sitä muista lähteistä eli netistä kappas kummaa ja jos en tykkää niin ainakin siin on ehkä jokin kaunis ajatus takana kuitenkin. Sunnan (miten profeetta Muhammad eli) seuraaminen on sekä naisille ja miehille yhtä mahdollista, tämä mua on ihmetyttänyt (hyvällä tavalla) ku kuitenkin Muhammad on mies. Kyllä mä hyväksyn, mitä hän on tehny mut mietin aina perimätietoja ja mitä hänestä on kirjottu ja käyks ne järkeen ja miltä ne tuntuu. Tuhansia perimätietoja ei luonnollisesti pysty seuraamaan. Sitä tekee, minkä pystyy ja huomio mulla tällä hetkellä muualla kuin perimätietojen lukeminen(rukoileminen ajallaan, palvonnantekojen lisääminen, rästipaastot, Allaahin muistelemisen lisääminen (dhikr), hyväntekeväisyyden säännöllisyys, miten kerron muille islamista, miten kohtelisin perhettäni paremmin, saanko töitä, jossa saan olla oma itteni ja rukoilla...)- Anonyymi
Pötyä meinaat, mitäs hyväntekeväisyyttä nämä tekisivät, kun kaiken voivat vääräuskoisilta surutta jujuttaah
( hyväntekeväisyyden säännöllisyys, miten kerron muille islamista )
Suomenkieliset versiot on aivan turhasta sepitysta ja jätetty noiten oikeudet täysin mainitsematta, ei vääristelevämpää touhu tänäpäivänä enään voikaan olla millä nämä vieläkin ratsastavat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötyä meinaat, mitäs hyväntekeväisyyttä nämä tekisivät, kun kaiken voivat vääräuskoisilta surutta jujuttaah
( hyväntekeväisyyden säännöllisyys, miten kerron muille islamista )
Suomenkieliset versiot on aivan turhasta sepitysta ja jätetty noiten oikeudet täysin mainitsematta, ei vääristelevämpää touhu tänäpäivänä enään voikaan olla millä nämä vieläkin ratsastavatElikkä pyrkivät levitäytymään kaikea tapojaan lakejaan näyttämättä
- tästä voipi jokainen omakohtaisesti penkoa kohiltaan ja näin voit katella mitä vehestystään pitävät oikeutetuina pyrkimyksilleen tunkeutua nyt eurooppaa valtaamaan tavoilleen ja alistamaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötyä meinaat, mitäs hyväntekeväisyyttä nämä tekisivät, kun kaiken voivat vääräuskoisilta surutta jujuttaah
( hyväntekeväisyyden säännöllisyys, miten kerron muille islamista )
Suomenkieliset versiot on aivan turhasta sepitysta ja jätetty noiten oikeudet täysin mainitsematta, ei vääristelevämpää touhu tänäpäivänä enään voikaan olla millä nämä vieläkin ratsastavatKetkä "nämä? Puhuin koko ajan ittestäni, en muista muslimeista. Jokanen on vastuussa omista teoistaan, kukaan ei toisen taakkaa voi ottaa tai keventää ja kyllä mä tiiän, mihin mä rahani laitan ja et käytökseni on kans hyväntekeväisyyttä (hymyileminen) ja edes puolikkaan taatelin antaminen. Tiiätkö, kuka on vääräuskonen? Henkilö, joka on nähny Jumalan merkit ja silti kieltäytyy uskomasta niitä eli ei suinkaan ei musilimit. Jopa mun äiti kommentoi ku halusin rukoilla, et oon muka vääräuskosen talossa. Ihan väärää tietoa ja en oo koskaan sanonukaan tai vihjassu tommosta enkä sitä tee, koska se on tosi iso asia. Ehkei muille muslimeille mut mulle se on, otan kaafir (epäuskova) sanan tosi vakavasti ja käytän aina termiä ei muslimi. Ne on kaks ihan eri asiaa ja jollen muista Jumalan itse kertomaa kuvausta, minkälaisia ominaisuuksia tämä epäuskova sana pitää sisällään, niin en sitä myöskään käytä.
Muslimina tiedän, et Jumala näkee kaiken ja et vaik mä huijaisin, varastaisin, valehtelisin niin Jumala näkee kaiken, tuo jopa sinapin siemenen kokoisen asian Tuomiopäivänä eteen ja en siks noita asioita tee, eikä mun luonne oo koskaan ollu tommonen, et haluan noita edellä mainittuja asioita tehdä. Ainoa tapa, millä saan mun edellä mainitut synnit anteeksi on pyytää ihmisiltä anteeks (yleisesti, ei mun syntiä) ja Jumalalta anteeks sitä mun syntiä, katua, olla palaamatta siihen syntiin ja hyvittää mun pahat teot hyvillä. (No mitä ne hyvät teot on? Lue suomenkielistä Koraanin käännöstä, suosittelen Jaakko Hämeen-Anttilan) Islamissa on hirveen tarkkaa, jos ja kun aiheuttaa toisille ihmisille pahaa ja myös ihmisoikeudet. Esim. vaik mun perheestä kukaan ei oo muslimi, niin heillä on silti oikeuksia, jotka mun pitää antaa. Islam ulottuu tosi laaja-alasesti kaikkeen. Toivon, et luet tän nätisti ja et ala antamaan tuhat kertaa aiemmin kuultuja vastaväitteitä, vaan keskustelet kriittisesti. Yritä myös muistaa, että jokainen muslimi ja ihminen on yksilö eli ei voi yleistää sanomalla "no ne, kaikki". En mäkään voi sanoo esimerkiks et kaikki mun suomalaiset asiakkaat on vaikkapa nyt rasisteja tai joka päivä huonolla tuulella, vai voinko? Jokainen teko on monien tekijöiden summa. 👍🏼Se, että naapurin Pekka ei tervehti ku tavataan ei tarkota, et Irmeli ja tämä ja tuo naapuri eivät tervehdi. Hyvin yksinkertaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä "nämä? Puhuin koko ajan ittestäni, en muista muslimeista. Jokanen on vastuussa omista teoistaan, kukaan ei toisen taakkaa voi ottaa tai keventää ja kyllä mä tiiän, mihin mä rahani laitan ja et käytökseni on kans hyväntekeväisyyttä (hymyileminen) ja edes puolikkaan taatelin antaminen. Tiiätkö, kuka on vääräuskonen? Henkilö, joka on nähny Jumalan merkit ja silti kieltäytyy uskomasta niitä eli ei suinkaan ei musilimit. Jopa mun äiti kommentoi ku halusin rukoilla, et oon muka vääräuskosen talossa. Ihan väärää tietoa ja en oo koskaan sanonukaan tai vihjassu tommosta enkä sitä tee, koska se on tosi iso asia. Ehkei muille muslimeille mut mulle se on, otan kaafir (epäuskova) sanan tosi vakavasti ja käytän aina termiä ei muslimi. Ne on kaks ihan eri asiaa ja jollen muista Jumalan itse kertomaa kuvausta, minkälaisia ominaisuuksia tämä epäuskova sana pitää sisällään, niin en sitä myöskään käytä.
Muslimina tiedän, et Jumala näkee kaiken ja et vaik mä huijaisin, varastaisin, valehtelisin niin Jumala näkee kaiken, tuo jopa sinapin siemenen kokoisen asian Tuomiopäivänä eteen ja en siks noita asioita tee, eikä mun luonne oo koskaan ollu tommonen, et haluan noita edellä mainittuja asioita tehdä. Ainoa tapa, millä saan mun edellä mainitut synnit anteeksi on pyytää ihmisiltä anteeks (yleisesti, ei mun syntiä) ja Jumalalta anteeks sitä mun syntiä, katua, olla palaamatta siihen syntiin ja hyvittää mun pahat teot hyvillä. (No mitä ne hyvät teot on? Lue suomenkielistä Koraanin käännöstä, suosittelen Jaakko Hämeen-Anttilan) Islamissa on hirveen tarkkaa, jos ja kun aiheuttaa toisille ihmisille pahaa ja myös ihmisoikeudet. Esim. vaik mun perheestä kukaan ei oo muslimi, niin heillä on silti oikeuksia, jotka mun pitää antaa. Islam ulottuu tosi laaja-alasesti kaikkeen. Toivon, et luet tän nätisti ja et ala antamaan tuhat kertaa aiemmin kuultuja vastaväitteitä, vaan keskustelet kriittisesti. Yritä myös muistaa, että jokainen muslimi ja ihminen on yksilö eli ei voi yleistää sanomalla "no ne, kaikki". En mäkään voi sanoo esimerkiks et kaikki mun suomalaiset asiakkaat on vaikkapa nyt rasisteja tai joka päivä huonolla tuulella, vai voinko? Jokainen teko on monien tekijöiden summa. 👍🏼Se, että naapurin Pekka ei tervehti ku tavataan ei tarkota, et Irmeli ja tämä ja tuo naapuri eivät tervehdi. Hyvin yksinkertaista.netti kertoo kaiken tästä kumajaisuudestä ja jokainen sen voipi koneeltaan googlailla enempiä mainitsemati, ei tämä muuksi muutu mitä on näistä jo koettu
- Anonyymi
- > Islamin verinen historia: Jihad
tekevät kaikesa päästäkseen levitäytymään ja pistään silanpääasemiaan
- ovat varsinaisia suunkäyttäjiä
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328467Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4364224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61985Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571133Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17786Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57712Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?67682Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28663En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36627- 37619