Koronapassi pakkorokotus?

Anonyymi

Onko Suomeenkin suunniteltu ja joissakin maissa jo voimassa oleva ns. "Koronapassi", jota ilman et pääse esim. ulkoilmatapahtumiin tai matkustelemaan ulkomaille, sittenkin sama asia kuin "pakkorokotus". Jos ei ole passia, et pääse haluamaasi paikkaan, joten sinun on mentävä rokotettavaksi, vaikka et halua sitä.

273

9974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on jo lompakossa tuo luulemasi "koronapassi", eli todistus koronarokotuksesta.

      Kaikkialla EU:ssa suunnitteilla oleva koronapassi (Tanskassa jo käytössä) on paperinen tai puhelimessa oleva todistus joko saadusta koronarokotuksesta, koronatestin negatiivisesta tuloksesta tai sairastetusta koronasta.
      Jos koronapassia edellytetään johonkin tilaisuuteen osallistumisesta, niin jokin noista kolmesta ehdosta sinun pitää täyttää. Rokotus tai testissä käynti ei ole pakollista, mutta sittenhän jäät pois siitä tilaisuudestakin. Ehkäpä saatkin korona ja toivottavasti paranet siitä niin saat koronapassin jolla pääsee sisään tilaisuuksiin.

      • Anonyymi

        Aika perse todistus. Siis jos yhden rokotuksen jälkeen saa passin. Sehän, yksi rokote, ei juuri suojele koronalta. Tosissaan: Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille. Siis hengenvaarallinen. Muille flenssu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille. Siis hengenvaarallinen. Muille flenssu."

        Yli puolet tehohoitoon joutuneista koronapotilaista on alle 70-vuotiaita. Ei pelkkää flunssaa hoideta teho-osastolla.

        2 rokotusta pitää olla että se hyväksytään, tai todennettu korona sairastettuna. Ei tuo sinun väittämäsi 70v pidä paikkaansa. Varsinkin läskiset on vaarassa, sekä tiettyjä sairauksia potevat

      • Anonyymi

        Onko Tanskassa jo että vain rokotetut saa ostaa ja myydä? Israelissa on jo tällainen suunta. Missäs olen lukenut tässä aikaisemmin? Alkaa R:llä.

      • Anonyymi

        Miten pitkään "testissä" käynti pitää voimassa Koronapassin?
        Sinähän voit saada sen koronan jo seuraavana päivänä testissä käynnin jälkeen. Näinhän se on. Silloin passin informaatio on mitätön. Onko tätä mietitty, kun koronapassia luodaan?

        On tietysti mietitty! https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/koronatodistus
        Yksinkertaista ja selkeää! Vaihtoehtoja on, rokotetta ei ole pakko ottaa, jos ei miellytä voi jäädä kotiin. Joskus selkeät ohjeet on tarpeen ja vaihtoehdot on annettu, itse saa valita! Joka asiasta ei tarvii valittaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille. Siis hengenvaarallinen. Muille flenssu."

        Yli puolet tehohoitoon joutuneista koronapotilaista on alle 70-vuotiaita. Ei pelkkää flunssaa hoideta teho-osastolla.

        Ruotsalaistutkimus: koronavirustartunta suurentaa sydän- ja aivoinfarktin vaaraa:
        Koronavirustartunnan saaneet ovat suurentuneessa vaarassa sairastua sydäninfarktiin ja aivoinfarktiin. Riski näkyy ainakin neljän viikon ajan tartunnasta. https://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_palsta=18&p_artikkeli=uux25446

        Siis, vaihtoehtoja on vain kaksi; joko otat rokotteen taikka sitten jäät kotiin. Se hallituksen kaavailema testeissä käynti ei siis mielestäsi ole vaihtoehto?

        Jos testeissä käynti kuitenkin hyväksytään siten, että negatiivinen testitulos riittää koronapassin saamiseen, pitää vielä päättää, kuinka kauan sellainen passi on voimassa. Tätä ei ole mietitty lainkaan. Pitääkö ennen joka ikistä tapahtumaa käydä testeissä? Kesällä niitä on tiuhaan. Siis päivittäinen testikäynti, niinkö?

      • Anonyymi

        Alla lääkäri Rauli Mäkelän kirjoitus Israelin koronatoimista. Tämä artikkeli sensuroitiin Uusi Suomi -verkkolehdestä.
        https://vapaudenpuolesta.fi/2021/03/26/haagin-tuomioistuin-otti-vastaan-haasteen-israelin-hallinnon-pakkotoimista-ja-nurnbergin-saannoston-rikkomuksista/

        HAAGIN TUOMIOISTUIN OTTI VASTAAN HAASTEEN ISRAELIN HALLINNON PAKKOTOIMISTA JA NÜRNBERGIN SÄÄNNÖSTÖN RIKKOMUKSISTA

        Kuluvan maaliskuun alussa lakimiehistä, lääkäreistä ja kansalaisaktivisteista koostuva israelilainen järjestö Anshei Emet (Totuuden kansa) sekä A.Suchovolsky & Co lakiasiaintoimisto jättivät haasteen Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen Israelin hallinnon harjoittamasta pakkotoimista Pfizerin kokeellisen koronarokotteeseen liittyen sekä Nurnbergin säännöstön rikkomuksista. Haagin tuomioistuin ilmoittaa vastaanottaneensa haasteen 9.3.21 ja nyt odotellaan päätöstä oikeuskäsittelyyn ottamisesta.

        Haaste oli looginen jatko Haim Yativ´in ja Hervé Seligmannin helmikuussa 2021 julkaisemalle analyysille, joka koski koronarokotteiden Israelissa aiheuttamia kuolemia. Analyysin kirjoittajien yhteenveto on seuraava: ”Mielestämme koronarokotuskampanja on aiheuttanut enemmän kuolemia kuin Covid-19 tauti olisi aiheuttanut vastaavana ajanjaksona” ja heidän mielestään rokotuskampanja on ”Uusi holokausti”. France Soir julkaisi Yativin ja Seligmannin analyysin ja tekijöiden haastatteluvideon näyttävästi 17.2.2021.

        Haagin tuomioistuimelle jätetyssä haasteessa luetellaan seuraavat keskeiset kohdat:

        Pfizerin valmiste on kokeellinen koronavirusrokote, jonka USA:n lääkeviranomainen FDA hyväksyi tietyin ehdoin käyttöön hätätilaan vedoten. Hyväksyminen ei ole lopullinen, ja FDA:n asiakirjassa luetellaan 22 rokotteeseen liittyvää sivuvaikutusta.

        Israelin rokotuskampanjassa rikotaan Nurnbergin säännöstöä etenkin siten, ettei rokotettaville ilmoitettu heti kampanjan alussa, että kyse on rokotuskokeilusta ja sitten pyydetty rokotettavilta suostumus kokeeseen osallistumisesta. Tekemällä sopimuksen Pfizerin kanssa Israelin pääministeri Benjamin ”Bibi” Netanjahu sai maahan rokotteet ”ohi jonon”. Vastalahjaksi osoittautui se, että Israelin kansa käytännössä pakkorokotettiin, koska vain rokotetut saavat Vihreän passin ja pääsevät nauttimaan täysistä kansalaisoikeuksista. Lisäksi rokotettujen henkilökohtaiset terveystiedot luvattiin toimittaa Pfizerille asianomaisilta kysymättä. Kaikki keskustelu koronataudin muista hoitomuodoista vaimennettiin pilkkaamalla ja maahan luotiin pelon ilmapiiri, jolla ohjattiin väestöä hyväksymään rokotus.

        Nurnbergin säännöstön mukaan tarjottavan hoidon tulee estää kärsimystä ja ruumiillisia vammoja. Vastakohtana tälle hyvin monet rokotetuista ovat kuolleet tai saaneet pysyviä vaurioita. Näin on käynyt terveysministeriön oman ilmoituksen mukaan myös huomattavalle osalle Israelin sairaanhoidon ja armeijan henkilökunnasta sekä poliiseista. Tästä huolimatta Israelin hallinto ei ole käynnistänyt asiasta perusteellista tutkimusta. Säännöstön viidennen periaatteen mukaan kokeellista hoitoa ei tule antaa, jos on vaara aiheuttaa kuolema tai vammautuminen. Lisäksi todetaan, että hoitokokeilusta vastaavan tulee keskeyttää koe missä vaiheessa tahansa, jos on perusteltua syytä olettaa, että annetusta hoidosta seuraa vammoja, invaliditeettia tai kuolemia. Juuri näin on rokotuskampanjassa käynyt ja sitä jatketaan ongelmista huolimatta.

        Rokotuksista kieltäytyviin kohdistetaan laittomia painostustoimia kuten palkattomia pakkolomautuksia, työttömyyskorvauksien epäämisiä ja sosiaalista painetta kieltämällä täysivaltainen osallistuminen yhteiskuntaan vapaa-aikana. Rokotuspainetta luodaan värväämällä julkisuuden henkilöitä roolimalleiksi, tehokkaalla propagandalla sekä suostuttelemalla ihmisiä rokotuksiin rahapalkkioilla ja alennuskupongeilla.

        Edellä oleviin seikkoihin vedoten haasteen jättäjät pyytävät Haagin tuomioistuinta

        1) lopettamaan välittömästi Israelin kansalaisiin kohdistuva lääketieteellinen koe ja siihen liittyvät rokotukset

        2) lopettamaan Israelin hallinnon kaikki lainsäädännölliset toimenpiteet, joilla rajoitetaan rokotuksista kieltäytyvien kansalaisoikeuksia.

        3) toimimaan mitä päättäväisimmin niin, etteivät julkiset eivätkä yksityiset työnantajat harjoita kiristystä tai painostusta niitä kohtaan, jotka ovat valinneet olla rokottamatta.

        4) ottamaan huomioon, että kopio tästä haasteesta on jätetty median edustajille kautta maailman, koska asia ei koske vain Israelia

        5) lopuksi kiinnittämään huomion Euroopan neuvoston 27.1.2021 tekemään päätökseen 2361, jossa todetaan yksiselitteisesti rokotus vapaaehtoiseksi ja kielletään kaikki koronarokotuksiin liittyvä painostus ja diskriminointi. ”Se mikä on hyväksi Euroopan unionin maille on hyväksi myös Israelille” , toteavat haasteen jättäjät.

        Natsi-Passi siis.

        Hieno asia että oikeus otti tuon käsittelyyn. Sieltä saadaan sitten virallinen päätös että asiassa ei ole mitään perää ja kyseessä on vain disinformaation levittäjien keksimät jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille. Siis hengenvaarallinen. Muille flenssu."

        Yli puolet tehohoitoon joutuneista koronapotilaista on alle 70-vuotiaita. Ei pelkkää flunssaa hoideta teho-osastolla.

        Saa kahden rokotuksen jälkeen. Vasta kahden viikon päästä rokotuksessta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis, vaihtoehtoja on vain kaksi; joko otat rokotteen taikka sitten jäät kotiin. Se hallituksen kaavailema testeissä käynti ei siis mielestäsi ole vaihtoehto?

        Jos testeissä käynti kuitenkin hyväksytään siten, että negatiivinen testitulos riittää koronapassin saamiseen, pitää vielä päättää, kuinka kauan sellainen passi on voimassa. Tätä ei ole mietitty lainkaan. Pitääkö ennen joka ikistä tapahtumaa käydä testeissä? Kesällä niitä on tiuhaan. Siis päivittäinen testikäynti, niinkö?

        Testit on voimassa vain pari päivää kerrallaan.
        Sitten et tartuta, mutta voit saada kyllä tartunnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille. Siis hengenvaarallinen. Muille flenssu."

        Yli puolet tehohoitoon joutuneista koronapotilaista on alle 70-vuotiaita. Ei pelkkää flunssaa hoideta teho-osastolla.

        "Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille????
        Myötätunnostakos ne nuoret sällit on sitten sairaalahoidossa? Eihän siellä ole vanhuksia edes hoidossa.

        mutta koronaan kuolleista on suurin osa yli 70-kymppisiä.

        Uskaltaisitko pelata venäläistä rulettia? Nuorilla koronatartunta on sama, joku aina kuolee. Jos ei kuole, on suuri riski saada long-covid - haluatko sen?

        Long covid on ovela temppu hallitukselta. Ei tartte korjata homelääviä kun luokitellaan sisäilmasairaat long covid potilaiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalaistutkimus: koronavirustartunta suurentaa sydän- ja aivoinfarktin vaaraa:
        Koronavirustartunnan saaneet ovat suurentuneessa vaarassa sairastua sydäninfarktiin ja aivoinfarktiin. Riski näkyy ainakin neljän viikon ajan tartunnasta. https://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_palsta=18&p_artikkeli=uux25446

        ahahahah :D opettele median lukutaito ja etsi oikea syy mistä sairastuminen ja ylikuoleisuus on lisääntynyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskaltaisitko pelata venäläistä rulettia? Nuorilla koronatartunta on sama, joku aina kuolee. Jos ei kuole, on suuri riski saada long-covid - haluatko sen?

        vitun lammas uskot kaikkeen mitä sielä uutisissa kerrotaan. Nyt hertys!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika perse todistus. Siis jos yhden rokotuksen jälkeen saa passin. Sehän, yksi rokote, ei juuri suojele koronalta. Tosissaan: Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille. Siis hengenvaarallinen. Muille flenssu.

        --Sehän, yksi rokote, ei juuri suojele koronalta.--

        Mitä useampi rokote, sen varmempi koronatartunta. Siispä piikille.

        Kuinka moni on pysähtynyt miettimään, miksi koronapiikkejä pitää ottaa jatkuvasti lisää. Nyt on maita, joissa jo neljäs piikitys menossa. Jos nyt sitten pysähdyt miettimään, niin ymmärrät pian ihan arkijärjellä, että vika onkin itse rokotteessa eikä koronaviruksessa.

        Itse sairastin koronan ilman mitään rokotteita, ja nyt minulla on täysi LUONNOLLINEN immuniteetti. Rokotteen ottajat menettävät joka piikityksessä osan luonnollisesta immuniteetistaan, ja siksi heidän pitää ravata jatkuvasti ottamassa lisää piikkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän korona ole ongelma muille kuin yli 70-vuiotiaille sairaille????
        Myötätunnostakos ne nuoret sällit on sitten sairaalahoidossa? Eihän siellä ole vanhuksia edes hoidossa.

        -- Eihän siellä ole vanhuksia edes hoidossa.--

        Age of Coronavirus Deaths
        AGE Number of Deaths Share of deaths
        18 - 44 years old 601 3.9%
        45 - 64 years old 3,413 22.4%
        65 - 74 years old 3,788 24.9%
        75 years old 7,419 48.7%

        Koronaan kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta ja ihmisten keskimääräinen eliniän odote on noin 80 vuotta. Kuolleissa ei siis voi olla kuin kourallinen todella nuoria ihmisiä.

        Otetaan esimerkiksi 100 koronaan kuollutta. Heistä 50 on päälle 84v ja 50 on alle 84v. Nämä 50 alle 84 vuotiasta jakautuvat ikävuosille 25v - 83v. Jos otetaan malliksi tasainen jakautuminen, niin 58 vuoden haarukkaan mahtuu alle yksi kuollut "nuorempi ihminen" per vuosiluokka. Siitä saadaan "nuorempien kuolleiden" keski-iäksi 69 vuotta.

        Näemme, että se yksi 25 -vuotias koronaan kuollut henkilö ei edusta minkäänlaista tilastollista merkittävyyttä ikään suhteutettujen koronaan kuolleiden lukumäärän kannalta. Jos yksi kuolee koronaan alle 25 -vuotiaana, niin se ei tilastollisessa valossa anna mitään oikeutta vaarantaa terveiden ihmisten elämää pakottamalla heitä ottamaan koronapiikitys.

    • Anonyymi

      Tuskin tulee käyttöön Suomen sisälle.Eu vapaan liikkuvuuden takia se ei tule olemaan pakollinen eu alueellakaan, joskin se voi helpottaa matkustamista esim. karanteenin osalta.Muut maat voinevat vaatia ihan mitä passeja ja viisumeita lystäävät.

      • Anonyymi

        Ei ole hyvä idea se eriarvoistaa kansan. Pistoksen tehosta en ole ollenkaan varma, vaikka ehdinkin jo ottaa ensimmäisen. Puhutaan "rokotteesta" jota se ei ole testausaika aivan liian lyhyt pitää olla 6-10 vuotta. Asiat ei ole niin kuin hallitus ja viranomaiset (THL) kertovat.

        Koronavirusrokotteita alettiin kehittää jo 90-luvulla. Ei suinkaan lähdetty nollasta. Ota selvää asioista.

      • Anonyymi

        EU:n vapaa liikkuvuus on nyt testissä, koronan johdosta. Eli se EU:n vankka kivijalka, vapaa liikkuvuus, alkaakin murtua, kun rajat ovat nyt käytännössä kiinni. Edes pohjoismainen sopimus vapaasta liikkuvuudesta ei enää päde. Lisäksi viime vuoden keväällä oli peräti koko Uusimaa käytännössä suljettu. Se siitä vapaasta liikkuvuudesta.

      • Anonyymi

        Kyyllä liikkuvuutta on eu-maissa rajoitettu. Siitä huolimatta että "vapaa liikkuvuus" on sovittuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole hyvä idea se eriarvoistaa kansan. Pistoksen tehosta en ole ollenkaan varma, vaikka ehdinkin jo ottaa ensimmäisen. Puhutaan "rokotteesta" jota se ei ole testausaika aivan liian lyhyt pitää olla 6-10 vuotta. Asiat ei ole niin kuin hallitus ja viranomaiset (THL) kertovat.

        Kertoisitko edes muutaman rokotteen jota on testattu 6-10 vuotta ennen kuin on otettu käyttöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:n vapaa liikkuvuus on nyt testissä, koronan johdosta. Eli se EU:n vankka kivijalka, vapaa liikkuvuus, alkaakin murtua, kun rajat ovat nyt käytännössä kiinni. Edes pohjoismainen sopimus vapaasta liikkuvuudesta ei enää päde. Lisäksi viime vuoden keväällä oli peräti koko Uusimaa käytännössä suljettu. Se siitä vapaasta liikkuvuudesta.

        On Suomen laissa säädöksiä tarttuvien tautien ehkäisystä ja levittämisestä

      • Anonyymi

        Eikö kannattaisi rajoittaa myös julkisiin liikennevälineisiin pääsyä pääkaupunkiseudulla? Kun porukka ei enää pääse kulkemaan niin eiköhän rokotteitakin oteta lisää.

        Eikö tämä ole jo joissain muissa maissa otettu käyttöön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:n vapaa liikkuvuus on nyt testissä, koronan johdosta. Eli se EU:n vankka kivijalka, vapaa liikkuvuus, alkaakin murtua, kun rajat ovat nyt käytännössä kiinni. Edes pohjoismainen sopimus vapaasta liikkuvuudesta ei enää päde. Lisäksi viime vuoden keväällä oli peräti koko Uusimaa käytännössä suljettu. Se siitä vapaasta liikkuvuudesta.

        EU vois hajota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole hyvä idea se eriarvoistaa kansan. Pistoksen tehosta en ole ollenkaan varma, vaikka ehdinkin jo ottaa ensimmäisen. Puhutaan "rokotteesta" jota se ei ole testausaika aivan liian lyhyt pitää olla 6-10 vuotta. Asiat ei ole niin kuin hallitus ja viranomaiset (THL) kertovat.

        Jos ei ole tosiasioita kertoa, parempi olla hiljaa. Valeinformaatioita ei kohta jaksa. Maanpettureista voi kohta puhua. Koronavirus on vakava myös nuoremmille. Raskaana olevat ovat myös vaarassa ja monet muut. Jos ei nyt ryhdistäydytä, ei kunnian kukko laula. Etsikää nyt ihmiset oikea tieto Thl sivuilta. Ei ne ole valhetta. Hyvänen aika mitä houkkia löytyy noiden salaliittoteorioiden takaa.
        Toiset tahallaan kierouttaan vääntävät epäilyksiä terveydenhoitoamme kohtaan.
        Mikäli rokotetta ei oteta, variantit lisääntyvät ja kohta ollaan huonossa jamassa kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronavirusrokotteita alettiin kehittää jo 90-luvulla. Ei suinkaan lähdetty nollasta. Ota selvää asioista.

        No mutta hyvänen aika! Ota SINÄ selvää millaisia testejä näillä parikytävuottasitten kehitetyillä rokotteilla tehtiin ja mikä oli lopputulos!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole tosiasioita kertoa, parempi olla hiljaa. Valeinformaatioita ei kohta jaksa. Maanpettureista voi kohta puhua. Koronavirus on vakava myös nuoremmille. Raskaana olevat ovat myös vaarassa ja monet muut. Jos ei nyt ryhdistäydytä, ei kunnian kukko laula. Etsikää nyt ihmiset oikea tieto Thl sivuilta. Ei ne ole valhetta. Hyvänen aika mitä houkkia löytyy noiden salaliittoteorioiden takaa.
        Toiset tahallaan kierouttaan vääntävät epäilyksiä terveydenhoitoamme kohtaan.
        Mikäli rokotetta ei oteta, variantit lisääntyvät ja kohta ollaan huonossa jamassa kaikki.

        >Etsikää nyt ihmiset oikea tieto Thl sivuilta. Ei ne ole valhetta. <

        THL:n maine on mennyt jo ennen koronaa, niinkuin näette:

        "Lääkärit väittävät THL:n vaarantavan ihmishenkiä lääkejätin rahoittaman tutkimuksen takia"

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807132201073848

        " Useat korkeassa asemassa työskentelevät ja alallaan arvostetut lääkärit arvostelevat kovin sanoin rokotustutkimusta, jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tekee lääkejätti GlaxoSmithKlinen (GSK) rokotteella. He kyseenalaistavat tutkimuksen eettisyyden. He arvioivat, että tutkimuksen seurauksena ihmishenkiä vaarantuu"
        "THL tekee parhaillaan ihmiskoetta Suomen väestöllä."

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005738377.html

        GSK on THL:n yhteistyökumppani ja rahoittaja jo vuodesta 2009. THL hyväksyi GSK:n surullisen kuuluisan narkolepsiarokotteen Suomeen. Eikä GSK muutenkaan maineella loista:

        "Lääkejätille miljardisakot törkeistä huijauksista"

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001759169.html

        >Toiset tahallaan kierouttaan vääntävät epäilyksiä terveydenhoitoamme kohtaan. <

        Epäilykset ovat aiheellisia:

        "Pfizer on maksanut sakkoja myös aiemmin. Vuonna 2009 joutui maksamaan ennätykselliset 1,6 miljardin euron korvaukset sääntöjen vastaisesta markkinoinnista."

        https://yle.fi/uutiset/3-6246825

        " Britannian kilpailuviranomainen tuomitsi Pfizerin maksamaan 84,2 miljoona puntaa eli noin 100 miljoonaa euroa sakkoja."
        " Britannian kilpailuviranomainen kertoi, että sakot ovat suurimmat, jotka se on toistaiseksi antanut. Viranomainen myös vakuutti suojelevansa jatkossakin terveydenhoitojärjestelmän asiakkaita ja veronmaksajia vastaavalta toiminnalta."

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000004993419.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoisitko edes muutaman rokotteen jota on testattu 6-10 vuotta ennen kuin on otettu käyttöön.

        Jäykkäkouristus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole tosiasioita kertoa, parempi olla hiljaa. Valeinformaatioita ei kohta jaksa. Maanpettureista voi kohta puhua. Koronavirus on vakava myös nuoremmille. Raskaana olevat ovat myös vaarassa ja monet muut. Jos ei nyt ryhdistäydytä, ei kunnian kukko laula. Etsikää nyt ihmiset oikea tieto Thl sivuilta. Ei ne ole valhetta. Hyvänen aika mitä houkkia löytyy noiden salaliittoteorioiden takaa.
        Toiset tahallaan kierouttaan vääntävät epäilyksiä terveydenhoitoamme kohtaan.
        Mikäli rokotetta ei oteta, variantit lisääntyvät ja kohta ollaan huonossa jamassa kaikki.

        En ole itse ottanut rokotetta ja olen sairastanut koronan jo 2 kertaa ja minulle on tullut vain pieni flunssa niin kyllä tosiaan vaikuttaa kuoleman vaaralliselta taudilta!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronavirusrokotteita alettiin kehittää jo 90-luvulla. Ei suinkaan lähdetty nollasta. Ota selvää asioista.

        --Koronavirusrokotteita alettiin kehittää jo 90-luvulla. Ei suinkaan lähdetty nollasta. Ota selvää asioista.--

        Tämä "rokote" ei edes ole rokote vaan nRNA -injektio, jolla asennetaan koronaviruksen käyttämä piikkiproteiini ihmiskehoon. Sitten toivotaan, että kehon immuniteetti kehittyy ennen kuin varsinainen virus iskee. Vaan kun idea ei ole toiminut. Nyt tarvitaan koko ajan lisää piikityksiä tilanteen saamiseksi haltuun. Vaan kuin ei saada, vaikka neljäs kierros eräissä maissa jo alkanut.

        Itse sairastin koronan ilman mitään piikityksiä. Nyt minulla on vankka OMA immuniteetti, eikä tarvitse juosta ottamassa piikkiproteiiniruiskeita.

    • Anonyymi

      sairasta totalitarismia se olisi kyllä

      • Anonyymi

        Ei ole kuin sairauden leviämisen estämistä. Henkisesti sairaat jättävät rokotteen ottamatta (poislukien lääketieteellisin perustein rokotuksesta estyneet)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kuin sairauden leviämisen estämistä. Henkisesti sairaat jättävät rokotteen ottamatta (poislukien lääketieteellisin perustein rokotuksesta estyneet)

        Missä pääsen näkemään jonkun joka on sairastunut vakavasti? Puolitoista vuotta vatkattu tätä eikä kukaan ole ollut sairaana. Olen kuitenkin koko ajan bussilla ja junalla liikkuva, vietän sosiaalista elämää, käyn töissä, kaupassa jne. Eipä näy yhtään mitään poikkeavaa eikä näy muillakaan. Lopeta tuo typerä vouhottaminen!

        Sanoppa se. Itse sairasti koronan, perheeni myös. Meillä kaikilla (7henkeä) lievä tauti. Flunssa, pari päivää kuumetta. Osa lapsista oireettomia. Olisi mielenkiintoista saada tietoa näistä vakavasti sairastuneista 🙄

        Omakin tuttavapiirini tartunnat on tätä tasoa. Saoivat et ilman pcr testiä olisivat luulleet et normiflunssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kuin sairauden leviämisen estämistä. Henkisesti sairaat jättävät rokotteen ottamatta (poislukien lääketieteellisin perustein rokotuksesta estyneet)

        --Ei ole kuin sairauden leviämisen estämistä. --

        Miksi sitten korona leviää eniten siellä missä eniten rokotetaan?

    • Anonyymi

      Saa nähdä. Jotkuthan puhuvat jopa jalkapannoista ja pankkikortin eväämisestä rokottamattomille. Jos peruseläminen tehdään mahdottomaksi, aloitan nälkälakon eduskunnan portailla. Onhan ihmisen edes kauppaan päästävä. Terveyspalveluista en piittaa. Elän ja kuolen luomusti.

      Sikäli kuvittelisi, että olisi yritysten etu hyväksyä suunnilleen kaikki asiakkaat. Jos rokottamattomille tulee porttikielto vaikkapa ruokakauppoihin, niin kaupat nostavat kyllä siitä haloon. Nimittäin niille tulee sen verran tappioita menetettyjen asiakkaiden osalta.

      Toisaalta taas kuvittelisi, että rokotetut ovat "suojassa", eli tavallaanhan rokottamattoman pitäisi olla "vaarassa". Eli eivät rokottamattomat ole uhka rokotetuille, vaan päin vastoin. Eli toisin sanoen rokotukseen painostamisessa ei ole kyse ollenkaan ihmisten suojaamisesta, vaan siitä, että kaikkien halutaan kärsivät myös samoista haittavaikutuksista. Rokotettu on jo "turvassa" - hänen kannaltaan on aivan sama, ovatko muut saaneet rokotuksen vai ei. Hänen mieltään vain kirvelee, jos kaikkia muita ei ole pakotettu samaan toimenpiteeseen kuin häntä itseään.

      Koronavirukset eivät mihinkään maailmasta häviä. Kuulemma nk. uusien virusinfektioiden laimeneminen ajan myötä tulee seuraamaan myös koronaa. Se perustuu siihen, että korona on lapsille melko vaaraton. Kun lapsi saa koronatartunnan jo nuorena, harvalla on enää riskiä saada vaikeaa tautimuotoa myöhemmin. Aiemmin saatu tartunta antaa osittaista suojaa myöhempiä tartuntoja varten. Eli jatkossa korona on verrattavissa normiflunssaan. Ei tietenkään sellaisen aikuisen kohdalla, joka ei ole koskaan koronatartuntaa tai rokotetta saanut. Vakava tautimuoto milloin vain on silloin mahdollinen.

      Olisi naurettavaa asettaa pysyvät sanktiot rokottamattomille, koska koronarokotteenkin teho on rajallinen. Tuskin koko maapallon väkeä rokotetaan vuosittain uudestaan. Varsin pian tulee todennäköisesti joku uusi tauti, joka on paljon koronaa pahempi. Resurssit on kulutettu loppuun jo koronan kohdalla, eli seuraavassa vaiheessa kukaan ei enää piittaa koronasta. Tuskin maailmaa suljetaan edes sen seuraavan pandemian kohdalla, mikä voi olla monin verroin koronaa pahempi. Sen annetaan edetä omalla painollaan.

      • Anonyymi

        Miten teillä on aina tuo logiikka niin hukassa?

        En ole kuullut minkään virallisen tahon puhuvan mistään jalkapannoista tai pankkikorttien eväämisestä missään kohtaa. Esson tietotoimistolta tuollaisia varmaan kuulee.

        Rokotteet eivät suojaa täydellisesti ja on henkilöitä, jotka eivät voi ottaa rokotetta. Tämän takia on tärkeää, että kaikki ne jotka voivat rokotteen ottaa, ottavat sen. Tällöin kaikki ovat paremmassa turvassa taudilta.

        Itse en ainakaan haluaisi rokottamattoman kanssa samaan lentokoneeseen, junaan tai bussiin, en myöskään ravintolaan tai kokoukseen.

        Miksi et haluaisi olla liikennevälineissä rokottamattoman kanssa, jos kerran itse olet rokotettu?

        Rokotettuhan on suojassa, siis miksi pelkäät? Pelkäätkö, että rokotuksesi ei todellisuudessa suojaakaan sinua lainkaan?

        En halua rokottamattomia sairastuttamaan niitä, jotka eivät voi ottaa rokotetta tai joilla esimerkiksi korkean iän tai heikon immuunijärjestelmän takia rokotteen vaste jää muita heikommaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et haluaisi olla liikennevälineissä rokottamattoman kanssa, jos kerran itse olet rokotettu?

        Rokotettuhan on suojassa, siis miksi pelkäät? Pelkäätkö, että rokotuksesi ei todellisuudessa suojaakaan sinua lainkaan?

        Rokotus ei ole 100% varma, jopa suositellaan että suojautumista pitää jatkaa. Eräs suojautumiskeino on siis välttää rokottamattomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotus ei ole 100% varma, jopa suositellaan että suojautumista pitää jatkaa. Eräs suojautumiskeino on siis välttää rokottamattomia.

        myös välttää rokotettuja koska tartuttavat ilman oireita !

        Kuka tahansa voi tartuttaa ilman oireita, mutta näyttö on jo siitä, että rokotetut eivät tartuta yhtä helposti kuin rokottamattomat, eivätkä myöskään sairastu ainakaan vakavasti läheskään yhtä helposti, kuin rokottamattomat.

        Itke mitä itket, mutta näyttö maailmalta on rokotusten kannalta aika vankka (poislukien ehkä kiinalaisten rokote)

      • Anonyymi

        Juu, mitähän ne rokotetut oikeen meuhkaa, nehän on suojassa koronalta.
        Eikö rokotetut ota huomioon, että hehän levittää koronaa keskenään, koska rokotettu ei saa oireita, niin rokotetut ovat todellsiia oireettomia koronan levittäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten teillä on aina tuo logiikka niin hukassa?

        En ole kuullut minkään virallisen tahon puhuvan mistään jalkapannoista tai pankkikorttien eväämisestä missään kohtaa. Esson tietotoimistolta tuollaisia varmaan kuulee.

        Rokotteet eivät suojaa täydellisesti ja on henkilöitä, jotka eivät voi ottaa rokotetta. Tämän takia on tärkeää, että kaikki ne jotka voivat rokotteen ottaa, ottavat sen. Tällöin kaikki ovat paremmassa turvassa taudilta.

        Itse en ainakaan haluaisi rokottamattoman kanssa samaan lentokoneeseen, junaan tai bussiin, en myöskään ravintolaan tai kokoukseen.

        Siitä se pikkuhiljaa alkaa. Ei maailmanhistoriassa olekaan tehty ensin mitään isoa hyppyä. Pikkuhiljaa huomaamme kuinka demokratia ja vapaudet murenee. Suurin osa ihmisistä ei huomaa tätä

        Juuri näin. Miksi märistä jatkuvasti jos rokotettu.?pelottaako rokotettuja? Taitaa harmittaa kun otitte pelottelun ja aivopesun vastaan. Maailma ei valitettavasti ole sellainen jossa kaikki viranomaistieto olisi puolueetonta. Huomattavalla osalla päättäjistämme ja etenkin mediataloilla(Helsingin Sanomat) on synkkä tausta Bilderbergin kokouksissa ramppaamisessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten teillä on aina tuo logiikka niin hukassa?

        En ole kuullut minkään virallisen tahon puhuvan mistään jalkapannoista tai pankkikorttien eväämisestä missään kohtaa. Esson tietotoimistolta tuollaisia varmaan kuulee.

        Rokotteet eivät suojaa täydellisesti ja on henkilöitä, jotka eivät voi ottaa rokotetta. Tämän takia on tärkeää, että kaikki ne jotka voivat rokotteen ottaa, ottavat sen. Tällöin kaikki ovat paremmassa turvassa taudilta.

        Itse en ainakaan haluaisi rokottamattoman kanssa samaan lentokoneeseen, junaan tai bussiin, en myöskään ravintolaan tai kokoukseen.

        Miksi et? Rokotetut levittävät tautia ihan samalla tavalla kuin rokottamattomat. 🤭 En ymmärrä mikä teitä piikin ottaneita vaivaa?? Tehän olette nyt "turvassa" kun tämä maaginen piikki suojaa taudilta ☺️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotus ei ole 100% varma, jopa suositellaan että suojautumista pitää jatkaa. Eräs suojautumiskeino on siis välttää rokottamattomia.

        Voi rakkaus.... Sinun taitaa olla parasta jäädä kokonaan kotiin. ☺️ Harmi kun osa ihmisistä menee noin sekaisin, ettei enää uskalla edes elää. Hukkaan heitetty elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä se pikkuhiljaa alkaa. Ei maailmanhistoriassa olekaan tehty ensin mitään isoa hyppyä. Pikkuhiljaa huomaamme kuinka demokratia ja vapaudet murenee. Suurin osa ihmisistä ei huomaa tätä

        Keväällä paksu terveysministeriön Kiuru liverteli että koko suomi laitetaan sulkuun varmuuden vuoksi koronan nimissä, Suomen muuttumisen vankilaksi, pelasti sillä kertaa perustuslaillinen valiokunta, joka kielsi lakiehdotuksen, sdp on vaarallinen puolue ihmisoikeuksien puolelta tarkasteltuna.

      • Anonyymi

        Kuulostaa jo pedonmerkiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, mitähän ne rokotetut oikeen meuhkaa, nehän on suojassa koronalta.
        Eikö rokotetut ota huomioon, että hehän levittää koronaa keskenään, koska rokotettu ei saa oireita, niin rokotetut ovat todellsiia oireettomia koronan levittäjiä.

        Rokote ei toimi ja nämä rokotetut on menettäneet immuniteettinsa. Ovat kuin leukemiapotilaita. Ovat siksi huolissaan, yritä ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokote ei toimi ja nämä rokotetut on menettäneet immuniteettinsa. Ovat kuin leukemiapotilaita. Ovat siksi huolissaan, yritä ymmärtää.

        Syystäkin ovat huolissaan.

    • Eläminen helpottuu kun on vähemmän tivolimeininkiä, jesh!

    • Anonyymi

      Rokottamattomat leirille ja eritykseen heti!

      • Anonyymi

        sinne myös rokotetut koska he tartuttavat edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinne myös rokotetut koska he tartuttavat edelleen.

        Eivät läheskään yhtä paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät läheskään yhtä paljon

        Minä s esitten tulen kohta makselelmaan teidän rokotettujen hoitoja kun pyöritätte tautia variantista toiseen ja tartutatte muita koko ajan.

      • Anonyymi

        Rokotetut
        leirille ja eristykseen heti ne on niin sekaisinki jo!

    • Anonyymi

      Köyhyys on monelle este reissailla.

    • Anonyymi

      Ihmeellistä että nyt ollaan painelemassa piikille, vaikka voisi vielä tässä vaiheessa aivan hyvin kieltäytyi ja miettiä lisää kannattaako tuohon lähteä. Ei kai monillakaan mitään pakottavaa tarvetta ole. Silti kohta 28 prosenttia eka satsia kokeillu. kuinka moni istten jättää leikin tuohon ja mkuin moni alkaa koronarkotteen käyttäjäksi.

      • Anonyymi

        Miksi rokotuksesta kannattaisi kieltäytyä? Miljoonat, kirjaimellisemmin sadat miljoonat ovat jo saaneet rokotuksen, eikä mitään ihmeempää ole vastaan tullut. Sen sijaan nyt alkaa tulla ilmi, että monilla covidin sairastaneilla ja ehkä jopa sen oireetta ja tietämättäänkin sairastaneella, on mahdollisesti sydänlihasvaurio.

        Koko show on niin epäilyttävä että se jo minusta paljastaa ettei koronarokotekaan ole sitä miksi sitä luullaan

        No ei ole ei. Esimerkiksi rokotevastustajat luulevat sen sisältävän mielenhallintasiruja, muuttavan perimää ja ties mitä, mutta se ei tee mitään sellaista... Vähentää vain radikaalisti riskiä saada covidin vakava tautimuoto, vähentää riskiä levittää tautia muihin ja suojaa siis näin sekä itseä, että muita covidin erilaisilta lyhyiltä ja pitkäaikaisilta haitoilta, alkaen veritulpista, neurologisista vaurioista, keuhkovaurioista ja tietysti kuolemalta.

    • Anonyymi

      Olen järkyttynyt, että meidän kansanedustajissa ja MEPeissä on ihmisiä, jotka diskrominoivaa passia haluavat. Ja että rokotetut kansalaisetkin sitä haluavat. Voisiko olla vähän enemmän asennetta "mind your own business". Itse en tule käymään missään paikoissa, joihin passi vaadittaisiin ja toki, se rajoittaa minun elämääni, mutta en ole valmis asettamaan omaa terveyttäni alttiiksi ottamalla piikin tai käymällä testissä. Juuri nyt oli juttua MTV-uutisissa, että tapahtuma-ala haluaa passin - eipä tarvi mennä tukemaan taphtuma-alaa! Samalla lisään, että SOTE-henkilöstön pakkorokotukset tulew lopettaa influenssan osalta! Pakolla saadaan muihin hommiin hakeutuvia ja vittuuntuneita työntekijöitä. Ota itse piikki, jos haluat, mutta älä pakota muita siihen.

      • Anonyymi

        ". Juuri nyt oli juttua MTV-uutisissa, että tapahtuma-ala haluaa passin - eipä tarvi mennä tukemaan taphtuma-alaa! "

        Samoin, olen pettynyt tapahtuma-alaan. Taiteilijoiden luulisi olevan aikaansa seuraavia.

        Rafla-ala on sanonut pärjäävänsä omilla rajoitustoimilla. Hyvä!

      • Anonyymi

        Millä tavalla testissä käynti vaarantaa terveytesi? Eikö nenä kestä😂

    • Anonyymi

      Jos kerran on niin kuin joku edellä kerroit, että "monilla covidin sairastaneilla ja ehkä jopa sen oireetta ja tietämättäänkin sairastaneella, on mahdollisesti sydänlihasvaurio".

      Rokotehan aiheuttaa ihmisessä luonnollisen reaktion covidia vastaan. Miksi tämä ei sitten aiheuttaisi samoja oireita kuin covidin tietämättään sairastaneilla????

      • Anonyymi

        raha se on joka tässä puhuu vai liekö pahempaakin tämän "korona"piikin takana kun pien yrittjät pistetään kokurssiin ja sen myötä työttömiä .tuntuu tosi laskelmoivalta tämä outo puolitoista vuotta myös painostusta aivan sairaasti .syksy saattaa olla vielä pahempi kun yriytys kattavaan rokotuksiin päämääränä rokotepassi !!
        pahinta jos lapsia uhrataan tähän narratiiviin !

      • Anonyymi

        Koska rokote ei sisällä itse tautia ja jos itse tauti ei leviä esimerkiksi sydänlihakseen, se ei aiheuta vastaavia ongelmia. Rokote vain kertoo elimistölle, että tältä tauti näyttää ja elimistö oppii torjumaan sen. Oikea tauti taas sisältää viruksia, jotka saavat elimistön solut monistamaan lisää viruksia ja leviämään ympäri elimistöä.

        Joitakin tapauksia on ollut, joissa mRNA-rokotteiden epäillään aiheuttaneen vastaavan ongelman. Tosin tapauksia on ollut ilmeisesti yksi tapaus puolta miljoonaa tai miljoona rokotettua kohti ja mahdollisten havaintojen henkilöt olleet sellaisia, joiden elimistöön kohdistuu kova fyysinen rasitus (heti rokotteen jälkeen). Puolikuntoisena ei pitäisi vetää mitään äärimmäistä rääkkiharjoitusta, joten tältä ilmeisesti välttyy sillä, jos rokotteella on edes mitään tekemistä tapausten kanssa.

        "liekö pahempaakin tämän "korona"piikin takana kun pien yrittjät pistetään kokurssiin ja sen myötä työttömiä .tuntuu tosi laskelmoivalta"

        Voisitko selittää logiikkaasi tämän "pistetään pienyrittäjät konkurssiin" taustalla?

        1) Miten kukaan hyötyisi siitä? Poliitikot? Reptiliaanit, jotka yrittää valloittaa maapalloa? Kuka?
        2) Yrityksiä on tuettu länsimaissa järjettömillä summilla, miten tämä sopii yhteen edellisen kanssa. Suomi ei ole koko maailma, joten jos tämän maan poliitikot ovat jotain mokanneet, se ei ole perustelu epäille muita maita
        3) Mikä ongelma sinulla on rokotepassin kanssa? Rokotteiden on osoitettu vähentävän radikaalisti riskiä saada taudin vakava muoto ja myös riskiä levittää sitä toisiin. Eikö jokainen järkevä yhteiskunta pyrkisi siihen, että elämä palautuu mahdollisimman pian normaaliksi ilman että otetaan kovin suurta riskiä taudin leviämisen kanssa ja mikä parempi tapa siihen olisi, kuin että jokainen rokotettu voi alkaa elämään normaalisti. Rokottamattomilla on edelleen suuret riskit, joten jos joku on niin taulapää, että ei ota rokotetta, niin onko se muiden vika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska rokote ei sisällä itse tautia ja jos itse tauti ei leviä esimerkiksi sydänlihakseen, se ei aiheuta vastaavia ongelmia. Rokote vain kertoo elimistölle, että tältä tauti näyttää ja elimistö oppii torjumaan sen. Oikea tauti taas sisältää viruksia, jotka saavat elimistön solut monistamaan lisää viruksia ja leviämään ympäri elimistöä.

        Joitakin tapauksia on ollut, joissa mRNA-rokotteiden epäillään aiheuttaneen vastaavan ongelman. Tosin tapauksia on ollut ilmeisesti yksi tapaus puolta miljoonaa tai miljoona rokotettua kohti ja mahdollisten havaintojen henkilöt olleet sellaisia, joiden elimistöön kohdistuu kova fyysinen rasitus (heti rokotteen jälkeen). Puolikuntoisena ei pitäisi vetää mitään äärimmäistä rääkkiharjoitusta, joten tältä ilmeisesti välttyy sillä, jos rokotteella on edes mitään tekemistä tapausten kanssa.

        Tämä nyt tarjottava rokote ei ole ns. "perinteinen rokote", jossa heikennetyillä viruksilla saatiin aikaan ihmisen luontainen immuunipuolustus.

        Nyt on siirrytty rokotteissa dna-tekniikkaan, joka on aivan uutta menetelmää. Dna ja rna ohjaa solun toimintaa. Se ei välttämättä ole täysin ihmisen hallittavissa. Ehkä siksi moni epäröi.

        Covid-rokotteita on useita erilaisia aina heikennetystä viruksesta vektorirokotteeseen ja viesti-RNA rokotteeseen.

        mRNA-rokote ei ohjaa solun toimintaa sen enempää kuin tavallinen viruskaan (virukset eivät kykene tekemään yksinään mitään, vaan tunkeutuvat soluihin ja laittavat ne tuottamaan viruksen ohjeiden mukaan lisää viruksia ja leviämään), joten siinä ei ole mitään uutta. mRNA-rokotteiden kanssa ei ole sitä riskiä, että se voisi muuttaa henkilön perimää.

        Jos mRNA-rokotteesta ei pidä, voi aina ottaa vaikka AstraZenecan, joka on perinteisempi vektorirokote.

        Kiinalaisten rokote sisältää heikennettyä virusta, mutta se on osoittautunut varsin tehottomaksi ja nyt aikovat sekoittaa sitä jonkun toisen rokotteen kanssa, että näistä saataisiin yhdessä toimiva rokote.

        "oten siinä ei ole mitään uutta. mRNA-rokotteiden kanssa ei ole sitä riskiä, että se voisi muuttaa henkilön perimää."

        Ei pidä paikkaansa. On tutkimustietoa, jonka mukaan geeniteknologinen mRNA-rokote saattaa aiheuttaa muutoksia DNA:ssa. https://www.sciencemag.org/news/2021/05/further-evidence-offered-claim-genes-pandemic-coronavirus-can-integrate-human-dna

        DNA-integraation riskin lisäksi koronarokotteiden piikkiproteiinin on todettu leviävän pistoskohdan ulkopuolelle ja voivan kertyä verisuonten sisäseinämiin ja aiheuttavan verihiutaleiden takertumista toisiinsa. Tästä voi seurata mm. veritulppia. Piikkiproteiinin on havaittu kertyvän myös munasarjoihin. Keskenmenot ovatkin yksi rokotteista raportoitu vakava haittavaikutus (FIMEAn ja VAERSin tilastot). Riippumaton tutkija todensi piikkiproteiinin leviämisen pistoskohdasta, saatuaan luvan tutkia lääkeyhtiö Pfizerin omaa tutkimusaineistoa.

        Tutkija koronarokotteesta: "Me teimme suuren virheen"
        https://koronarealistit.com/tutkija-koronarokotteesta-me-teimme-suuren-virheen/

        https://media.mercola.com/ImageServer/Public/2021/June/PDF/covid-19-vaccine-mistake-pdf.pdf

        Kaikki nyt jaossa olevat rokotteet, mRNA ja muut, ovat vaarallisia. Yksiselitteisen vaarallisia. Kaikki riskit eivät (luultavasti - toivottavasti) todennu kaikkien kohdalla, mutta mistään aiemmasta rokotteesta ei ole jo alkuvaiheessa ilmoitettu yhtä paljon vakavia haittatapahtumia kuin näistä, ja pitkäaikaisvaikutuksistahan ei tiedetä mitään, koska nämä rokoteaineet ovat kliinisessä turvallisuustestauksessa vielä usean vuoden ajan. Kliinisen tutkimusvaiheen testiryhmänä olemme me kaikki, jokainen rokotteen ottaja. Olemme koeryhmää.

        Kansainvälinen järjestö Doctors for Covid Ethics on varoittanut koronarokotteista seuraavasti:
        https://doctors4covidethics.org/about/

        Meitä on satoja lääkäreitä ja tutkijoita kaikkialta maailmasta. Olemme kirjoittaneet Euroopan lääkevirastolle kolme kirjettä, joissa varoitamme kiireellisesti koronarokotteiden lyhyen ja pitkän aikavälin vaaroista. Näihin kuuluvat veren liiallinen hyytyminen, verenvuodot ja verihiutaleiden poikkeavuudet. Aloimme varoittaa verenkiertoon liittyvistä riskeistä jo ennen kuin tiedotusvälineet raportoivat joidenkin koronarokotteen saaneiden veritulpista, minkä seurauksena rokotteiden jakoa lykättiin kaikkialla maailmassa.

        Välttämättömien turvallisuustutkimusten puuttumisen vuoksi vaadimme, että kaikki kokeelliset, geenitekniikkaan pohjautuvat koronarokotteet vedetään markkinoilta. Vastustamme rokotuspasseja, jotka ovat uhka väestön terveydelle ja rikkovat Nürnbergin säännöstöä ja muita kansainvälisiä sopimuksia . Meitä huolestuttaa, että kansalaiset saatetaan pakottaa "terveyspassien" avulla alistumaan vaarallisiin lääketieteellisiin kokeiluihin vastineena vapauksista, jotka kerran olivat ihmisoikeuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Covid-rokotteita on useita erilaisia aina heikennetystä viruksesta vektorirokotteeseen ja viesti-RNA rokotteeseen.

        mRNA-rokote ei ohjaa solun toimintaa sen enempää kuin tavallinen viruskaan (virukset eivät kykene tekemään yksinään mitään, vaan tunkeutuvat soluihin ja laittavat ne tuottamaan viruksen ohjeiden mukaan lisää viruksia ja leviämään), joten siinä ei ole mitään uutta. mRNA-rokotteiden kanssa ei ole sitä riskiä, että se voisi muuttaa henkilön perimää.

        Jos mRNA-rokotteesta ei pidä, voi aina ottaa vaikka AstraZenecan, joka on perinteisempi vektorirokote.

        Kiinalaisten rokote sisältää heikennettyä virusta, mutta se on osoittautunut varsin tehottomaksi ja nyt aikovat sekoittaa sitä jonkun toisen rokotteen kanssa, että näistä saataisiin yhdessä toimiva rokote.

        Eikös myös Intialaisten rokote perustunut heikennettyyn virukseen ja tietääkseni heillä menee erittäin hyvin, juurikin tämän epidemian kohdalla. Näin olen ainakin valtamediasta lukenut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös myös Intialaisten rokote perustunut heikennettyyn virukseen ja tietääkseni heillä menee erittäin hyvin, juurikin tämän epidemian kohdalla. Näin olen ainakin valtamediasta lukenut.

        Intiassa ei todellakaan mene hyvin covidin suhteen... Katso niitä "valtamedian" uutisia hieman uudelleen.

        Muutenkin suosittelen etsimään videoita hakusanoilla

        covid hospital india
        covid hospital russia
        covid hospital mexico
        ja niin edelleen

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tokentube -> pikainen siirtyminen johonkin muuhun viestiin klikkaamatta linkkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tokentube -> pikainen siirtyminen johonkin muuhun viestiin klikkaamatta linkkiä.

        Näin juuri. Silmät kiinni ja korvat umpeen heti kun taikasana mainittu. Samalla tavalla kannattaa siis toimia kun kuulee taikasanat "foliohattu", "salaliittoteoria" ym.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Taidatkin olla näitä pesäpalloa pelaavia jotka lupasivat esitellä mailojaan järjestäjille.

      • Anonyymi

        Suomessakin on taukkeja. Ikävää että vanhempanne rokotuttivat teidät aikoinaan, teitä olis paljon vähemmän, teitä turtiaisia vai mitä lintuja nyt olettekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessakin on taukkeja. Ikävää että vanhempanne rokotuttivat teidät aikoinaan, teitä olis paljon vähemmän, teitä turtiaisia vai mitä lintuja nyt olettekaan.

        Teitä jutkuja ei ole.. anoja ei.. sossuja..vihreitä.. eikä niitä sitten juurikaan ollut, kun sano

    • Anonyymi

      Hitlerkin kokeili tätä. Tuloksena hirveät juutalaisten massamurhat. Alkoi juuri tällä tavalla. Lopputuloksen voitte lukea historiasta.

      • Anonyymi

        Modernin ajan vastine toimii ovelammin, monet eivät edes tajua mitä maailmassa tapahtuu.

    • Anonyymi

      Ei ole turha tuo vertaus juutalaisvainoihin. Olen lukenut aiheesta aika paljon, se alkoi juuri näin, pikkuhiljaa, "kiltisti" ja aivan laillisesti. Ns. kunnon kansalaiset osallistuivat siihen, ymmärtämättä itse, tai jos ymmärsivät, eivät välittäneet.

      Pelon ilmapiiriä oli silloinkin luotu jo pitkään. Nyt koronasulut ovat kestäneet niin kauan, että ihmisiltä alkaa hermo mennä. Juuri silloin on paras hetki kaventaa kansalaisvapauksia.

    • Anonyymi

      Melkosta demokratianjatketta.

    • Anonyymi

      Viimeisin tieto, jonka kuulin radiosta tänään oli, että yli 10 prosenttia sairaalahoitoa nyt tarvitsevista on saanut kaksi rokoteannosta.

      Siis, mitä järkeä näissä rokotuksissa on, jos joudut kuitenkin sairaalaan, vaikka rokotettu kahdesti?

    • Anonyymi

      Tuo rokote ei todellakaan ole turvallinen. Mitä tulee rokote passiin, on se iso harppaus kohti totalitarismia. Sillä verukkeella en ainakaan ota rokotetta. Mielummin elän yhteiskunnan ulkopuolella kun otan kokeellisen rokotteen.

      • Anonyymi

        Käytät väärää nimitystä, kyse on koronapassista, eikä sitä varten ole pakko käydä rokotuksessa. Koronapassiin kirjataan koronarokotukset, sairastettu korona ja koronatestien tulokset. Jos et halua ottaa koronarokotusta, se merkintä jää koronapassista pois ja käytännössä joudut käymään testeissä.

    • Anonyymi

      eu:n alueella on vapaa likkuminen, rokotus ei ole välttämätön

    • Anonyymi

      En tiedä millä perusteella koronarokotteen väitetään vähentävän viruksen leviämistä, ainakaan Euroopan lääkevirastolla ei tällaista tietoa ole.

      https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/comirnaty

      COMIRNATY Pfizer-BioNTech

      Can Comirnary reduce transmission of the virus from one person to another?

      The impact of vaccination with Comirnaty on the spread of the SARS-CoV-2 virus in the community is not yet known. It is not yet known how much vaccinated people may still be able to carry and spread the virus.

      Voiko Comirnary vähentää viruksen siirtymistä henkilöltä toiselle?

      Comirnaty-rokotuksen vaikutusta SARS-CoV-2-viruksen leviämiseen yhteisössä ei vielä tunneta. Vielä ei tiedetä, kuinka paljon rokotetut voivat vielä kantaa ja levittää virusta.

      https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/spikevax-previously-covid-19-vaccine-moderna

      Spikevax (previously COVID-19 Vaccine Moderna)

      Can Spikevax reduce transmission of the virus from one person to another?

      The impact of vaccination with Spikevax on the spread of the SARS-CoV-2 virus in the community is not yet known. It is not yet known how much vaccinated people may still be able to carry and spread the virus.

      Voiko Spikevax vähentää viruksen siirtymistä henkilöltä toiselle?

      Spikevax-rokotuksen vaikutusta SARS-CoV-2-viruksen leviämiseen yhteisössä ei vielä tunneta. Vielä ei tiedetä, kuinka paljon rokotetut voivat vielä kantaa ja levittää virusta.

    • Anonyymi

      Kyllä. Kannattaa uskoa kaikki mitä THL ja WHO kertoo. Ja Nohinek. Sikainfluenssakin toimi priimasti. Lisäisin vielä Klo 20.30 uutiset ylellä. Kun iltavirsi. Eihän me välitetä noista vähän aroista Bilderbergin illallis kekkereistä joissa päättäjille vähän opastetaan miten maailmaa tulee johtaa

    • Anonyymi

      Sen passin saa ku tulostaa omakannasta sairaatumisen tai kahden rokotuksen jälkeen :)
      Mitä ihmettä ne vauhkoa jostain uudesta suomensisäisestä passista.
      Eiku piikille ja et tapa enempää minunkaan sukulaisia.

      • Anonyymi

        Sun sukusi on yhtä typerä kuin sinä, eli hyvin joutaa haihtua kuin savu tuuleen

    • Anonyymi

      Mulla on 80-luvulta lähtien ollut rokotepassi, johon on kerätty kaikki minulle annetut rokotteet aina lapsesta lähtien. Nyt siihen lisättiin koronarokote. Tämän rokotepassin pyysin, kun sairaanhoito-opistoon piti olla kaikki tarpeelliset rokotteet. Passi on myös englannin kielinen. Joten se pelaa myös ulkomailla.

    • Anonyymi

      Suuri puhallus koko hässäkkä. Korona-avustuksista hössötetään, hallitus seisoo koska mitään ei tarvitse tehdä. Mikä taho antaa globaalin varoituksen pandemiaan ? Samasta paikasta annetaan valtioille ohjeet kuinka pitää (pitäisi) toimia. Ilmastopoliitiikka hössötys loppui kuin seinään, lääketehtaat yms. teollisuus siinä ympärillä savuttaa piipuistaan mustaarahaa. Samaan aikaan mietitään kuka saa aloittaa kuussa kaivostoiminnan, Marssiin mentiin hanakammin koska sitä ei ole "valloitettu" saa louhia kuka vaan Vihreät haluavat sähköistää koko maailman...mutta ei millään luonnonmukaisilla sähköntuotanto keinoilla . Isompia ja parempia akkuja vaan. Nuorison hyvinvointiin vielä vähän, -90 luvulla hallitus lakkautti nuorisotoimtaan liittyviä toimia , kerhotiloja, nuorisotaloja kaikkea siihen liittyvää. Tässä on tulos mitä nykyään nähdään. Nyt valtiota ei kohta voida pelastaa millään koska Suomesta on viety eu:lle kärjistettyä informaatiota kaikesta mitä täällä tapahtuu, nyt puhutaan metsienhoidosta, pohjavesienmyynnistä ollaan todella hiljaa. Onneksi ei mennyt läpi, kaivosyhtiöt saavat raiskata maamme. Muutamia asioita vielä lisää, eläkeverot...voi herranenaoka, koko elämän ihminen maksaa veroa tekemästään työstä. On sairaalat, KELA, sosiaaliapu ja kaikkea terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää mutta ei ole niihin tarve kuin pummeilla, ulkomaanloisijoilla, alkoholisteilla sitten kun oikeasti työssäkäyvä sairastuu tai jotain niin pakotetaan luopumaan omaisuudesta. Kyllä jotain tarttis tehhä...Halla-Aholla on järkeä päässä ja kaikki muut haukkuu natsiksi. Lähti poliitiikkaan ympäristöstä kiinnostuneena mutta huomasi että ympäristön paranemiseen tarvitaan muuta poliitikointia kuin metsistä ja kukista puhumista.

    • Anonyymi

      Tällä passihommalla on aivan järkyttävä kiire ja sehän minua ihmetyttää. Lisäksi kansalaisille ei ole suoraan kerrottu totuutta siitä että nämä rokotteet ovat vielä tutkimusvaiheessa. Voiko tällainen toiminta olla laillista? Viranomaiset ovat toista vuotta puhuneet tänään yhtä ja huomenna toista. Mun päähäni ei oikeasti mahdu tällainen yhtälö. Ja just tämä valtava kiire joka maassa samaan aikaan. Käskyt tulee ylempää ja sitten veivaillaan lukuja sen mukaan mitä milloinkin on tarve että saadaan kansa huolestumaan. Kun ihmiset ovat riittävän huolissaan, väläytetään passiasiaa ja voi kuinka se ilolla otetaan vastaan. Huhhuh sentään! Ei puhettakaan että passin kanssa odotettaisiin sen aikaa kunnes rokotteiden tutkimukset on saatu tehtyä. Ei tarttis kauaa kuitenkaan odotella. Mikä ihmisiä riivaa? Ja noi pohatat jotka ohjailee tätä ja poliitikot jotka ovat sätkynykkeina, työntäkää se passi vittu perseeseenne!!!!!!!!

      • Anonyymi

        "Tällä passihommalla on aivan järkyttävä kiire ja sehän minua ihmetyttää. "

        Niin, on se kumma että yhteiskuntaa ja yrityksiä halutaan saada toimimaan normaalisti. Kyllä se varmaan sinua aivan mahdottomasti kummastuttaa. Ketään normaaliälyistä ei.

        "Lisäksi kansalaisille ei ole suoraan kerrottu totuutta siitä että nämä rokotteet ovat vielä tutkimusvaiheessa."

        Valehtelua. Ensin tehtiin eläin- ja labratestit, sitten testattiin erikokoisilla määrillä ihmisiä, sitten pidettiin 2kk odotusaika ja sen jälkeen jaettiin kansalaisille. Tämän jälkeen jaettu yli neljä tuhatta miljoonaa annosta suuremmitta ongelmitta. Ei liene mitään testattu näin laajasti koskaan.

        "Mun päähäni ei oikeasti mahdu tällainen yhtälö. "

        En usko että siihen kovin ihmeellistä yhtälöä sinun tapauksessasi tarvitaan

        "Käskyt tulee ylempää

        Kerro joku tilanne, jossa käskyt tulee alempaa - siis missä tahansa asiassa

        "sitten veivaillaan lukuja sen mukaan mitä milloinkin on tarve"

        Tämä taas on puhtaasti teikäläisten salaliittoilijoiden hommia. Väännätte lukuja, kierrätte totuutta ja teette kaikkea mahdollista, mutta tutkimuksia ja ammattilaisia ette usko. Kuka tahansa ruusunpoimija rönkäinen on priima-asiantuntija ja ensilinjan profeetta teidän mielestänne, mutta tutkimuksista vähät välitätte ja jotain asiaa työkseen tekevien ja siihen koulutuksen saaneiden ammattilaisten mielipiteistä vähät välitätte.

        "sen aikaa kunnes rokotteiden tutkimukset on saatu tehtyä. Ei tarttis kauaa kuitenkaan odotella. "

        Ymmärrätkö kuinka sekaisin ja ristiin rastiin puhut. Rokotteet on testattu ja ne on käytössä maailmanlaajuisesti. Teikäläiset vaatii jotain kymmenen vuoden testejä mitä ei ole koskaan tehty millekään rokotteelle, koska sekoitatte aina tuotekehitysajan testiaikaan. mRNA-rokotteita on kehitetty noin 50 vuotta, testattu erilaisia rokotteita ainakin toistakymmentä vuotta. Covid rokotetteelle tehtiin tavalliset testit, mutta rinnakkain, ei peräkkäin, kuten tavallista. Toisin kuin te väitätte osaamattomuuksissanne, niin ei mitään kausi-influenssarokotettakaan vuosia testata. Luulisi sen olevan helppo tajuta...
        mutta ei...

        "työntäkää se passi vittu perseeseenne!!!!!!!!"

        Ei kun me käytämme sitä, kuten täysipäiset ihmiset. Te sen sijaan voitte jäädä mätänemään sinne torppaanne ja inistä piikkipelkonne kanssa juuri niin paljon kuin lystäätte.

        Mikä estää yhteiskuntaa toimimasta? Sehän toimii. Ravintolat pitää saada toki auki mutta ei tällä hinnalla. Alen saa pitää bissensä, en sitä käytä muutenkaan, mutta tämä kahtiajako on järkyttävää.

        Niin, eläinkokeissa kaikki eläimet kuolivat.

        Et vastannut kuitenkaan kysymykseeni, eli miksei media ja THL kerro julkisesti että tämä on vielä testivaiheessa? Oletko eri mieltä siitä että tiedämme pitkäaikaisvaikutukset (samoin kuin pidemmältä ajalta muut haittavaikutukset) vasta -23-24?

        Sauli tuskin tätä masinoi, kyllä ne ovat Saulia isommat tahot, eli sätkynukkehallitus joka kerää pojoja siitä kuinka monta henkilöä/asukasluku saadaan rokotettua. Siinä sivulla vielä muita joiden laariin ropisee kivasti fyrkkaa. Eipä tarvitse kuin katsia mitä sanktioita Pfizer on saanut lahjoessaan. Mitä vänkyröit? Pidät ihmisiä tyhminä. Olet sama tyyppi joka vittuilee kun tekstissä on ylimääräinen kirjain ja yrität saada lukijoiden tuntemaan kirjoittajan tyhmäksi ja tietämättömäksi. Jep, on tullut seurattua ja huomaa kuukausien aikana kuka on kuka.

        Nämähän eivät ole rokotteita, ne ovat injektioita. Pahemman kerran on nyt sinulla asiat hakusessa. Jo se, että puhut 50 vuoden ajan testauksesta, kertoo että olet trolli. Lue ja etsi tietoa muualtakin kuin mitä "kaveri kertoi" -osastolta. Minun puolestani käytä mitä passia haluat, meille sitä ei tule niin kauan kun vastassa on tuollaisia kuin sinä ja kunnes testit on tehty ja voidaan todeta mitä rokote on aiheuttanut.

        "Niin, eläinkokeissa kaikki eläimet kuolivat. "

        Heh, kuka maksaa sinulle valehtelusta? Et kai pidä ihmisiä niin tyhminä että uskovat?

      • Anonyymi

        Eiköhän kiireen taustalla ole ravintola-alan järjestöt, jotka haluavat baarit ja yökerhot mahdollisimman nopeasti tavalla tai toisella avoimeksi ilman mitään rajoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tällä passihommalla on aivan järkyttävä kiire ja sehän minua ihmetyttää. "

        Niin, on se kumma että yhteiskuntaa ja yrityksiä halutaan saada toimimaan normaalisti. Kyllä se varmaan sinua aivan mahdottomasti kummastuttaa. Ketään normaaliälyistä ei.

        "Lisäksi kansalaisille ei ole suoraan kerrottu totuutta siitä että nämä rokotteet ovat vielä tutkimusvaiheessa."

        Valehtelua. Ensin tehtiin eläin- ja labratestit, sitten testattiin erikokoisilla määrillä ihmisiä, sitten pidettiin 2kk odotusaika ja sen jälkeen jaettiin kansalaisille. Tämän jälkeen jaettu yli neljä tuhatta miljoonaa annosta suuremmitta ongelmitta. Ei liene mitään testattu näin laajasti koskaan.

        "Mun päähäni ei oikeasti mahdu tällainen yhtälö. "

        En usko että siihen kovin ihmeellistä yhtälöä sinun tapauksessasi tarvitaan

        "Käskyt tulee ylempää

        Kerro joku tilanne, jossa käskyt tulee alempaa - siis missä tahansa asiassa

        "sitten veivaillaan lukuja sen mukaan mitä milloinkin on tarve"

        Tämä taas on puhtaasti teikäläisten salaliittoilijoiden hommia. Väännätte lukuja, kierrätte totuutta ja teette kaikkea mahdollista, mutta tutkimuksia ja ammattilaisia ette usko. Kuka tahansa ruusunpoimija rönkäinen on priima-asiantuntija ja ensilinjan profeetta teidän mielestänne, mutta tutkimuksista vähät välitätte ja jotain asiaa työkseen tekevien ja siihen koulutuksen saaneiden ammattilaisten mielipiteistä vähät välitätte.

        "sen aikaa kunnes rokotteiden tutkimukset on saatu tehtyä. Ei tarttis kauaa kuitenkaan odotella. "

        Ymmärrätkö kuinka sekaisin ja ristiin rastiin puhut. Rokotteet on testattu ja ne on käytössä maailmanlaajuisesti. Teikäläiset vaatii jotain kymmenen vuoden testejä mitä ei ole koskaan tehty millekään rokotteelle, koska sekoitatte aina tuotekehitysajan testiaikaan. mRNA-rokotteita on kehitetty noin 50 vuotta, testattu erilaisia rokotteita ainakin toistakymmentä vuotta. Covid rokotetteelle tehtiin tavalliset testit, mutta rinnakkain, ei peräkkäin, kuten tavallista. Toisin kuin te väitätte osaamattomuuksissanne, niin ei mitään kausi-influenssarokotettakaan vuosia testata. Luulisi sen olevan helppo tajuta...
        mutta ei...

        "työntäkää se passi vittu perseeseenne!!!!!!!!"

        Ei kun me käytämme sitä, kuten täysipäiset ihmiset. Te sen sijaan voitte jäädä mätänemään sinne torppaanne ja inistä piikkipelkonne kanssa juuri niin paljon kuin lystäätte.

        Lääketrolli valehtelee ja tietää sen. Koronapiikkejä EI ole testattu kunnolla, aiemmat yritykset SARSin ja MERSin kanssa tyssäsivät koe-eläinten massakuolemiin. Samalla tuli todistetuksi, että koronarokote aiheuttaa immuniteetin heikkenemistä. (Valmistautukaa seuraavaan pandemiaan muulla kuin tällä "rokotteella" - syökää mustaherukkaa, aroniaa, valkosipulia jne. )

        Koronapiikkejä EI ole testattu kunnolla. Lyhyen aikavälin haitat ovat jo kymmenen kertaa niin suuret kuin sikainfluenssapiikki Pandemrixista oli tullut siinä vaiheessa kun sen jakaminen lopetettiin liian vaarallisena. Pandemrixista ei edes kuollut kukaan, koronapiikeistä on kuollut 105 ihmistä Suomessa.

        Koronapiikkien pitkän aikavälin haittoja ei ole tutkittu lainkaan. Piste. Ei ole tutkittu lainkaan. Ne tutkimukset, pitkän aikavälin vaikutusten tutkimukset, ovat käynnissä NYT ja niitä tehdään meidän kehoillamme.

    • Anonyymi

      Suomen päättäjät tyhmenevät sitä mukaan kun nuorenevat korona passi tuhoaa suomalaisia ravintola yrityksiä enemmän kuin rajoitukset natsi saksa meininkiä Suomi oli ennen Marina vapaa maa

      • Anonyymi

        no Marin tekee mitä käsketään ja se käskijä ei ole meidän pressamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no Marin tekee mitä käsketään ja se käskijä ei ole meidän pressamme.

        Vaan eräs jonka nimestä tulee mieleen eräs lahjoja jakava pullukka. 🤣😁

    • Anonyymi

      Kannattaa meidän rokotekriittisten aloittaa valmistelut ekää yhteiskunnan ulkopuolella. Itse olen valmis mm työelämästä ja muustakin irtautumaan bis niikseen tulee. Mutta tähän rokotetutkimukseen en lähde. Bilderbergin Mafiaa ei kannata kumarrella

      • Anonyymi

        Ei ehkä elämään ihan yhteiskunnan ulkopuolella, mutta kyllä vakavasti täytyy miettiä strategiaa millä tämä sekopäisyys saataisiin hallintaan. Tässä on vaarassa koko yhteiskunta, demokratia, lasten ja nuorten terveys ja tulevaisuus ensisijaisesti.

        Pelkopropagandan ei pidä päästä hallitsemaan. Se olisi ensisijainen juttu. Eikä antaa liikaa tilaa vastakkainasettelulle. Tällaiset rokotetut-rokottamattomat-vastakkainsasettelut ovat juuri sitä voiteluöljyä pyöriin mitä ne tätä plandemiaa suunnitelleet ja ylläpitäneet tarvitsevatkin.

        Viisaat päät yhteen.

        Mikael Kivivuori ja joukko muita koronakriittisiä on perustanut kaikille kansalaisille tarkoitetun yhteistyöverkoston Moniammatillinen koronakriisin ratkaisuryhmä. Näyttää olevan vielä alkutekijöissä, mutta jotain tällaista varmaan tarvitaan vastapainoksi sille mitä viranomaisten taholta tapahtuu ja mihin kansalaisilla ei ilmeisesti sallita olevan mitään sananvaltaa...
        https://mkrsuomi.fi/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ehkä elämään ihan yhteiskunnan ulkopuolella, mutta kyllä vakavasti täytyy miettiä strategiaa millä tämä sekopäisyys saataisiin hallintaan. Tässä on vaarassa koko yhteiskunta, demokratia, lasten ja nuorten terveys ja tulevaisuus ensisijaisesti.

        Pelkopropagandan ei pidä päästä hallitsemaan. Se olisi ensisijainen juttu. Eikä antaa liikaa tilaa vastakkainasettelulle. Tällaiset rokotetut-rokottamattomat-vastakkainsasettelut ovat juuri sitä voiteluöljyä pyöriin mitä ne tätä plandemiaa suunnitelleet ja ylläpitäneet tarvitsevatkin.

        Viisaat päät yhteen.

        Sensuurihan tässä eniten huolestuttaa. Jos rokotekrittisten asiantuntijoiden mielipiteet sensuroidaan, miten tätä sensuuria tullaan käyttämään pikkuhiljaa kaikkiin jotka ovat eri mieltä asioista? Ihmiset joilla rahaa riittää haluvat aina vaan lisää ja lisää. Tulee mieleen jo se kuristaja Mikael vai mikä se täysin sairaan näköinen seksimurhaaja oli. Ei riittänyt normaali! Helkatti sentään. No mutta sen näkee sitten. Valta on kuin orgasmi joillekin. Mielenterveys siinä aika kovilla ja näyttää ettei kaikille sovi. Toivotaan että rokoteintoilijat pysyvät terveinä mutta jo Israelissakin on havahduttu. Suomi aina viimeisten mukana...

        Tieteellinen keskustelu koronan ympäriltä on tällä hetkellä täysin kielletty. Oli miten korkea asiantuntija tahansa, miten pitkä ja arvostettu ura takanaan tahansa, hänestä tulee yhtäkkiä lokaa. luuseri ja puolirikollinen kun hän uskaltaa avata suunsa ja sanoa, että on joissakin kohden eri mieltä koronapandemiasta kuin jotkut muut. Normaalioloissa tällainen näkemysten vaihto ja tieteellisten tutkimusten arviointi ja tulkinta on suotavaa ja tavoiteltavaa, koska se on tieteen kehityksen ehto.

        Tavallisia ihmisiä pilkataan, syyllistetään ja uhkaillaan rokotteisiin ja maskinkäyttöön. Minkäänlaista eriävää mielipidettä ei heiltäkään sallita. Heitä jopa patologisoidaan valtamedian ja viranomaisten taholta, mietitään "rokote-epäröinnin" syitä henkilöhistoriassa, ja kuinka nämä terveydestään huolta kantavat ja joitakin viranomaislinjauksia varovaisesti kyseenalaistavat ovat luokiteltavissa eri tavoin omituisiin ja elämässään vinksahtaneisiin erityisryhmiin.

        Nyt kaikki, silmät auki. Elämme vaarallista aikaa, mutta se vaara ei suurimmaksi osaksi tule koronaviruksesta vaan yhteiskunnassa valtaa käyttävistä ja heidän perässään juoksevista.

        Yhteisyys ja toisen tukeminen ja kunnioittaminen on ainoa rauhallisuudessa pysymisen avain. Paniikin ja pelon tuottaminen on tämän plandemian tarkoitus, ja siinä onnistutaan hyvin. Meidän, jotka emme täysin usko kaikkea, on suuri haaste pysyä rauhallisina ja säilyttää luottamus toisiin ihmisiin ja mielenmaltti. Siihen on kuitenkin pyrittävä. Ei saa riehaantua eikä riidellä.

        Esim. maskin käyttö on oiva riidankohde, ja siitäkin varmasti eliitti tykkää. Kuten rokotteetkin, on maskin käyttö jokaisen oma päätös ja henkilökohtainen asia. Vaikka esim. meikäläiselle, joka on tutkimuksista perehtynyt maskien terveydellisiin haittoihin ja maskitettujen ihmisten antamaan sosiaalista epävakautta luovaan signaaliin, ja joka näistä syistä en käytä maskia, minua ahdistaa nähdä niin monen käyttävän. Laitan energiaa siihen, etten hermostu nähdessäni maskitettujen ihmisten tulevan kadulla vastaan (raikkaassa tuulessa missä maskilla ei ole edes teoreettista hyötyä). En rupea syyllistämään ketään enkä pitämään ketään hölmönä. He vain ajattelevat eri tavalla, ja heillä on siihen oikeus.

        En anna eliitille sitä riemua, että ovat saaneet minut toimimaan kanssaihmisiäni vastaan.

    • Anonyymi

      S-ryhmä maksaa marinille että tuhoaa yksityisen ravintola sektorin rokotepassi viimeinen isku ei juuri varmaan jää yksityisiä yökerho yrittäjiä jäljelle ja sitten ss-ryhmä voi aukoa yökerhonsa isolla volyymilla

    • Anonyymi

      sannamarin saa kansan takajaloilleen "aatun kehossa" voi kääntyä pahasti itselleen vahingoksi !

    • Anonyymi

      Käykääpä lukemassa iltalehden säälittävä, todella säälittävä artikkeli rokotuksista ja lapsista. (su 8.8.21.) laittakaa linkki muut, eos. Matkapuhelim. Laittaa.

    • Anonyymi

      Sellainen pakottaminen on ihmisoikeuksien vastaista. Jos pakkorokotus halutaan toteuttaa, joudutaan poistamaan ihmisoikeuslaeista, asetuksista, normeista yms. melko laajasti ihmisen oikeuksia turvaavia kohtia. Käytännössä se tarkoittaisi ihmisoikeuksien määrittelyn uudelleen. Tällainen toimii varmasti helposti diktatuureissa, kuten vaikka Pohjois-Koreassa, tai Natsi-Saksassa. Jos sivistyneissä länsimaissa ryhdytään sellaiseen, niin vaikutukset tulee olemaan laajat ja jopa tuhoisat. Jos hallitukset haluaa kansalaiset kansannousuihin ja aseellisiin yhteenottoihin, niin tuskin tarvitsee kovinkaan pitkään ärsyttää heitä ihmisoikeuksien polkemisella.

    • Anonyymi

      Koronapassin korvaaja on keksitty Suomeessa,pistetään riittävä määrä suunkautta annettavaa rokotetta yleisötapahtumien ilontulitteisiin,savun kanssa laskeutuu teinien nisakka.

      • Anonyymi

        Tämä Suomessa kehitetty nenäsumutteena annettava rokotus toimii tässä mainiosti. Pistetään vaan savukoneet työntämään tätä niin tulee kaikki rokotettua pakosta.

    • Anonyymi

      Tää korona touhu kyllä tympäsee pahan kerran....ensinnäkin ns. "rokote" on kokeellinen edelleen, sillä on hätämyyntilupa usa:sa, se ei estä sinua saamasta koronaa vaikka otat sen, se ei estä sinua levittämästä kyseistä tautia se parhaimmillaan VOI siis voi estää rokotettua saamasta pahempaa tauti muotoa mutta sitäkään se ei lupaa ja yksikään niistä ei toimi 100% vaan esim. Ihan netistä löytyvien tietojen perusteella yksi ns. rokotteesta toimii n. 50%

      Siis minkä takia kukaan ottaisi tommosta myrkkyä itseensä tai antaisi sitä lapselleen?

      Voi itku🤦‍♀️

      Ihan jopa näiden meidän niin totuudellisten medioiden kuten IS, IL ja Helsingin Sanomien uutisista voi jopa löytää kyseiset tiedot jos haluaa ne nähdä.

      Ensin ei tarvittu maskia kun ei ne suojaa ja sitten tarvittiin maskeja kun ne suojaa. Ensin sanottiin, että yksi "rokote" ( myrkkyjä sisältävä paska) riittää, sitten todetaan ei kun tarvitaankin kaksi ja nyt puhutaan että niin itse asiassa tarvitaankin puolenvuoden välein tehoste rokote. Vatvotaan ees taas, pelotetaan ihmisiä, aivopestään ihmiset uskomaan että rokotus on pelastus vaikka itse lääkeyhtiöt jotka kehittää niitä ei sitä lupaa.

      Eläinkokeita ei tehty loppuun asti.

      Sikainfluenssa rokotteiden antaminen lopetettiin kun oli vähemmän ilmoitettuja haittavaikutuksia.

      Mitä kaikkea tarvii tapahtua et ihmiset herää tähän omituiseen sekoiluun joka on menossa kaikkialla?

      Olen siis rokote vastainen ihminen joka on elämänsä aikana useastikin rokotettu 🤣

      Ihan rauhassa saa mua haukkua, mollata, vittuilla mitä vaan mikä sua helpottaa sun ahdistukseen mut kokeellisia kemikaali sotkuja en silti itseeni anna pistää, vain kuolleen ruumiini yli.

      Se että en ota rokotetta tarkoittaa sitä että voin sairastua kyllä, ihan niin kuin sinäkin joka sen otat.

      Yhteiskunnassa pitäisi edelleen Saada olla mielipiteen vapaus, sanan vapaus ja valinnan vapaus.

      Ja sinä joka selvität että no älä sitten mene sairaalan jos sairastut niin muistutan sua et sinäkään et sitten tupakaksi, ole ylipainoinen ahmatti, käytä alkoholia enempää kuin 4 viikko annosta, käytä sokeria, käytä mitään ruoka ainetta josta voi saada syövän jne ja hae näihin sitä hoitoa sitten.

      Voi luoja että voi ihmiset olla höpöjä🤦‍♀️

      Se että ottaako taiko eikö ota jotain rokotetta ei kuullu toisille ihmisille se on ihan yksityinen asia kuten muutkin terveyteen liittyvät.

      Ottakaa itse selvää asioista, netistä kyllä löytyy kaikki ihan WHO: n sivuilta ja muista paikoista. Lääke firmat jne käykää katsomassa. Lukekaa muiden maiden uutisia ja sivustoja kuunnelkaa muitakin kun naapuria ja hei puolin ja toisin voi avartaa omaa tajuntaansa.

    • Anonyymi

      En ymmärrä miten koronapassi tarkoittaisi rokotuspakkoa. Rokotuksen ottaminen on vapaaehtoista, samoin kuin osallistuminen ulkoilmatapahtumiin tai ulkomaille matkusteleminen. Ei rokotuspassi ole yhtään pakollisempi kuin pääsylippu.

      • Anonyymi

        Pääsylipusta ei ole haittavaikutuksia, sen sijaan rokotteilla niitä potentiaalisesti on. Esimerkiksi sikainfluenssa rokotteesta saattoi seurata narkolepsia. Koronarokotteen haitoista emme vielä tiedä. Siksi ainakin minä harkitsen, ennekuin otan sen. Se on oma valintani eikä sen pitäisi vaikuttaa mitenkään matkusteluuni tai muutenkaan.

    • Anonyymi

      Ihme touhua jengillä tämä passivouhotus. Ovat valmiita antamaan tähän asti saavutetut etunsa pois ja sitten saavat ne takaisin rokotteella. Eikö ihmiset enää osaa edes ajatella? Missä ne kaikki koronapotilaat ovat? Nyt on reilusti yli 1,5 vuotta oltu pandemiassa ja kuolleita on n. 1000. Miten tämä kuolleiden määrä nyt sitten eroaa influenssakuolleiden määrästä vastaavan pituisena aikana? Käykääkän katsomassa Leveli newsejä, siitä vois saada hieman ajatuksen aihetta. Useita jaksoja katsottavissa.

      • Anonyymi

        Erittäin vähän kuolemia yhteensä sekä koronasta että influenssasta, jälkimmäisiähän ei juuri ollenkaan.

        Normaali influenssakuolleisuus on 500-1000, koronaan kuoli 2020 534 ja tähän mennessä, kun tämän vuoden virallinen kuolinsyytilasto ei ole vielä valmistunut, näyttää olevan vielä pienempi luku kuin viime vuonna.

        Jos rajoituksia ei olisi ollut olisi luku jonkin verran suurempi, mutta tuskin paljon, koska korona yksinkertaisesti ei ole niin tappava tauti.

        Riskiryhmien kohdennettu suojelu kannattaisi, sitä ei ole edes yritetty. Moni noistakin (suhteellisen vähistä) koronakuolemista olisi voitu välttää jos iäkkäitä ja perussairauden omaavia ym. riskiryhmäläisiä olisi suojeltu paremmin ja myös hoidettu kunnolla. Koronatautiin on olemassa tehokas ja turvallinen varhaisvaiheen hoito, jossa käytetään ivermektiiniä, hydroksiklorokiiniä ym. yhdistelmänä. Tämä hoitomuoto on tuottanut loistavia tuloksia Yhdysvalloissa niillä alueilla missä sitä on saatu käyttää. - Miksi ei saada käyttää? Koska lääkkeitä ei ole saatavilla, ja koska tieto ei leviä. Terveysviranomaiset suosittelevat vain sellaisia hoitomuotoja, joista on hyötyä vasta sairaalavaiheessa.

        Rokotevalmistajat ovat sopineet ettei sopimuksia voi purkaa vaikka löytyisikin toinen hoitomuoto eikä rokotteita tarvittaisi. Tämä ehto vähentää kiinnostusta käyttää mitään edullisia patentittomia lääkkeitä koronaan. Voi olla muitakin syitä miksi koronatauti päästetään hoitamattomana myöhäiseen vaiheeseen.

    • Anonyymi

      Raamatusta löydät tietoa tästä asiasta. Ilmestyskirja.

      • Anonyymi

        Tarkoittanet, että elämme lopunaikoja? Itse en usko niin. Pandemioita on tullut ja mennyt, tunnettu historia täynnä.

        Tästä on esimerkkinä musta surma, joka tiettävästi tappoi suuren osan Europan väestöstä. Sitten tuli Espanjan tauti, joka oli nykyisen Koronan tapaan influenssa- Sekin tappoi jälleen suuren osan väestöstä. Muitakin mainitsemattomia on paljon.

        Korona ei ole läheskään noihin verrattava vaarallisuudessa. Ihme käsitys vaan on syntynyt että se olisi vaarallinen kuten esim. espanjantauti. Korona ei ole vaarallinen kuin mahdollisesti joillekin riskiryhmiin kuuluville eikä aina heillekään.

        On tahoja jotka hyötyvät ihmisten pelottelusta. Sikamaista touhua kun kattelee. Päivä päivältä alkaa enemmän ärsyttää nuo otsikot ja piikkipallojen kuvat.

        Ei ole vaarallinen mutta sen varjolla ajetaan näitä pedonmerkkijärjestelmiä. Nyt on suunnitteilla ettei pääse edes töihin ilman merkintää koronapassissa.

        Kun ihminen tottuu päivittäiseen pelotteluun, ja kun pelottelua suojaa sensuuri niin ettei kyseenalaistavia viestejä pääse läpi, muuttuu ajattelumaailma väkisinkin. Silloin suostuu mihin vaan, sellaiseenkin mitä ei normaalisti voisi edes harkita...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vaarallinen mutta sen varjolla ajetaan näitä pedonmerkkijärjestelmiä. Nyt on suunnitteilla ettei pääse edes töihin ilman merkintää koronapassissa.

        Kyllä, se on pedonmerkkijärjestelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona ei ole läheskään noihin verrattava vaarallisuudessa. Ihme käsitys vaan on syntynyt että se olisi vaarallinen kuten esim. espanjantauti. Korona ei ole vaarallinen kuin mahdollisesti joillekin riskiryhmiin kuuluville eikä aina heillekään.

        On tahoja jotka hyötyvät ihmisten pelottelusta. Sikamaista touhua kun kattelee. Päivä päivältä alkaa enemmän ärsyttää nuo otsikot ja piikkipallojen kuvat.

        Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana (4.–17.10.) rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut.

        Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on ollut suurin __50−79-vuotiailla__, rokottamattomilla henkilöillä, joilla riski on __28-kertainen__ verrattuna saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotettuihin. (THL)

    • Anonyymi

      Plus, että kohta ei pääse duuniinkaan ilman tällaista täysin turhaa passia. Vaihtoehdoksi tarjotaan terveydenhuollon todistusta, ettei ole koronaa. Edelleenkin ois järkevämpi vaatia kaikilta ennemmin sitten tätä terveydenhuollon todistusta kuin jotain todistusta piikistä, joka ei estä tartunnalta ja joskus kahden vuoden päästä on tutkimukset valmiit, että onko ylipäänsä turvallinen.

      • Anonyymi

        Myös terveystodistus, mikä käytännössä tarkoittaa toistuvaa PCR-testiä, on ongelmallinen. Työhöntulotarkastushan on jo käytäntönä, sen pitäisi riittää. PCR-testaus on ensinnäkin usein tuskallinen - ei mikään pieni asia, varsinkin kun ajattelee että joutuisi käymään siinä usein. Tikun työntämisessä syvälle nenäonteloon voi sattua vaurioita, kun tikku menee lähelle aivoja (hypotalamusta). Tikun materiaaleissa on epäterveellisiä kemikaaleja.

        PCR-testi on myös, kuten kaikkien pitäisi jo tietää, kehno ja antaa mielivaltaisia tuloksia. Sitä ei ollut kehitetty virusten etsintään eikä diagnosointiin. Lisäksi testiä käytetään ohjeiden vastaisesti liian suurilla kierrosluvuilla, jolloin tulee vääriä positiivisia. Kierrosluku saisi olla korkeintaan 25, mutta Suomessa on 30 tai yli, muualla maailmassa tavallista että jopa 40-45. Näillä kierroksilla löytyy aina sellaista mikä ei ole edes virus, saati toimintakykyinen virus, tai koronavirus. Tämä asia on tiedossa ja jopa WHO on suoraan myöntänyt, että PCR antaa mielivaltaisia tuloksia. Silti tätä testiä käytetään, ja siitä vedetään jatkuvasti suuria otsikoita "tartuntaluvuista".

        Jatkuva minkäänlaisissa "terveystestauksissa" juokseminen on joka tapauksessa turhaa siitä yksinkertaisesta syystä (ja tämä pitäisi kaikkien jaksaa muistaa!) että koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN muille kuin mahdollisesti joillekin riskiryhmiin kuuluville. Koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN meille muille, jotka olemme suht. perusterveitä, emme vielä iäkkäitä emmekä toivottavasti ylipainoisiakaan. Koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN meille. Emme ole sen riskiryhmässä. Meidän ei tarvitse pelätä.
        (Eikä riskiryhmäläistenkään tarvitsisi pelätä, jos heitä suojattaisiin tehokkaasti ja jos he saisivat sairastuessaan heti alussa oikeanlaista tehokasta hoitoa, jota on kyllä olemassa mutta sitä ei vain haluta tai osata käyttää).

        Eikä meitä tottavie tarvitse pelotella millään jatkuvilla tikun työntämisillä nenään. Eikä kenelläkään ole oikeutta viedä meiltä mitään osaa kansalaisoikeuksistamme jos emme suostu piikitettäväksi kokeellisilla geeniteknologisilla aineilla.

        Suomi on HULLU tällä hetkellä, kuten suuri osa muutakin maailmaa. Järki on mennyt sen takia, että meitä on työnnetty (ilmeisen tarkoituksellisesti ) paniikkiputkeen median ja korruptoituneiden viranomaisten toimesta kohta kaksi vuotta.

        Täytyy alkaa elää normaalia HETI.

        Viranomaiset ja ylikansalliset lääkeyhtiöt tulevat AINA käyttämään hyväkseen tämänkaltaisia tilanteita hyötyäkseen kansalaisista. AINA. Oli kyseessä sitten joku viaton luonnonvirus tai tarkoituksella jostain labrasta irtipäästetty, tai vahingossa karkuunjuossut bioasekyhäelmä.

        Maailman kaikki ihmiset, mukaanlukien länsimaiden koulutettu ja suhteellisen vauras väestö, on hyödyntämisen kohde joillekin. En rupea suoraan arvailemaan keille, mutta onhan niitä hulluja superrikkaita jotka hallitsevat yrityksiä ja joilla on yhteyksiä ties minne. Ja psykopaatteja valtionpäämiehiä maailman oudoissa maissa. Mistä kukaan tietää mitä ne puuhaavat keskenään, mitä pikku herrakerhoja pistävät pystyyn mistä emme tiedä mitään.

        Kun koko maailma on globalisoitunut ja yhteydessä keskenään eri tavoin, ihmisiä on helppo hallita. Ei tarvita mitään erityistä salaliittoteoriaa eikä kummoisempaa mielikuvitusta päätelläkseen, että joku tämmöinen koronapandemia voi olla herkullinen tilaisuus joillekin saada vielä vähän lisää valtaa ja rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös terveystodistus, mikä käytännössä tarkoittaa toistuvaa PCR-testiä, on ongelmallinen. Työhöntulotarkastushan on jo käytäntönä, sen pitäisi riittää. PCR-testaus on ensinnäkin usein tuskallinen - ei mikään pieni asia, varsinkin kun ajattelee että joutuisi käymään siinä usein. Tikun työntämisessä syvälle nenäonteloon voi sattua vaurioita, kun tikku menee lähelle aivoja (hypotalamusta). Tikun materiaaleissa on epäterveellisiä kemikaaleja.

        PCR-testi on myös, kuten kaikkien pitäisi jo tietää, kehno ja antaa mielivaltaisia tuloksia. Sitä ei ollut kehitetty virusten etsintään eikä diagnosointiin. Lisäksi testiä käytetään ohjeiden vastaisesti liian suurilla kierrosluvuilla, jolloin tulee vääriä positiivisia. Kierrosluku saisi olla korkeintaan 25, mutta Suomessa on 30 tai yli, muualla maailmassa tavallista että jopa 40-45. Näillä kierroksilla löytyy aina sellaista mikä ei ole edes virus, saati toimintakykyinen virus, tai koronavirus. Tämä asia on tiedossa ja jopa WHO on suoraan myöntänyt, että PCR antaa mielivaltaisia tuloksia. Silti tätä testiä käytetään, ja siitä vedetään jatkuvasti suuria otsikoita "tartuntaluvuista".

        Jatkuva minkäänlaisissa "terveystestauksissa" juokseminen on joka tapauksessa turhaa siitä yksinkertaisesta syystä (ja tämä pitäisi kaikkien jaksaa muistaa!) että koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN muille kuin mahdollisesti joillekin riskiryhmiin kuuluville. Koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN meille muille, jotka olemme suht. perusterveitä, emme vielä iäkkäitä emmekä toivottavasti ylipainoisiakaan. Koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN meille. Emme ole sen riskiryhmässä. Meidän ei tarvitse pelätä.
        (Eikä riskiryhmäläistenkään tarvitsisi pelätä, jos heitä suojattaisiin tehokkaasti ja jos he saisivat sairastuessaan heti alussa oikeanlaista tehokasta hoitoa, jota on kyllä olemassa mutta sitä ei vain haluta tai osata käyttää).

        Eikä meitä tottavie tarvitse pelotella millään jatkuvilla tikun työntämisillä nenään. Eikä kenelläkään ole oikeutta viedä meiltä mitään osaa kansalaisoikeuksistamme jos emme suostu piikitettäväksi kokeellisilla geeniteknologisilla aineilla.

        Suomi on HULLU tällä hetkellä, kuten suuri osa muutakin maailmaa. Järki on mennyt sen takia, että meitä on työnnetty (ilmeisen tarkoituksellisesti ) paniikkiputkeen median ja korruptoituneiden viranomaisten toimesta kohta kaksi vuotta.

        Täytyy alkaa elää normaalia HETI.

        "(Eikä riskiryhmäläistenkään tarvitsisi pelätä, jos heitä suojattaisiin tehokkaasti ja jos he saisivat sairastuessaan heti alussa oikeanlaista tehokasta hoitoa, jota on kyllä olemassa mutta sitä ei vain haluta tai osata käyttää)."

        Koronataudin varhaisvaiheen monilääkehoito, joka aloitetaan heti oireiden alussa kotioloissa. Lääkityksenä taudin vaiheiden mukaisesti ja yhdistelmänä ivermektiini, hydroksiklorokiini, d- ja c-vitamiini ym. Hoitomuodon on kehittänyt Dr Peter McCullough kollegoineen ja sitä on sovellettu menestyksekkäästi jo tuhansiin iäkkäisiinkin ihmisiin, joista moni olisi todennäköisesti menehtynyt tavanomaisella hoidolla. - Hoitomuoto ei ole saanut kannatusta viranomaisilta, vaikka se on tuottanut jatkuvasti hyviä tuloksia ja siitä on tieteellistä näyttöä. Käytettävät lääkkeet ovat edullisia, turvallisia ja hyvin tutkittuja.

        Rokotevalmistajat ovat neuvotelleet sopimuksiinsa ehdon, jonka mukaan sopimuksia ei voi purkaa siinäkään tapauksessa että löytyy vaihtoehtoinen hoito.

        "Tikun työntämisessä syvälle nenäonteloon voi sattua vaurioita, kun tikku menee lähelle aivoja (hypotalamusta)."

        Ei muuten mene. Lähellekään. Taipuisalla tikulla pitäisi läpäistä luukerros jotta pääsisi lähelle aivoja. Lyhyempi matka olisi päälaelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "(Eikä riskiryhmäläistenkään tarvitsisi pelätä, jos heitä suojattaisiin tehokkaasti ja jos he saisivat sairastuessaan heti alussa oikeanlaista tehokasta hoitoa, jota on kyllä olemassa mutta sitä ei vain haluta tai osata käyttää)."

        Koronataudin varhaisvaiheen monilääkehoito, joka aloitetaan heti oireiden alussa kotioloissa. Lääkityksenä taudin vaiheiden mukaisesti ja yhdistelmänä ivermektiini, hydroksiklorokiini, d- ja c-vitamiini ym. Hoitomuodon on kehittänyt Dr Peter McCullough kollegoineen ja sitä on sovellettu menestyksekkäästi jo tuhansiin iäkkäisiinkin ihmisiin, joista moni olisi todennäköisesti menehtynyt tavanomaisella hoidolla. - Hoitomuoto ei ole saanut kannatusta viranomaisilta, vaikka se on tuottanut jatkuvasti hyviä tuloksia ja siitä on tieteellistä näyttöä. Käytettävät lääkkeet ovat edullisia, turvallisia ja hyvin tutkittuja.

        Rokotevalmistajat ovat neuvotelleet sopimuksiinsa ehdon, jonka mukaan sopimuksia ei voi purkaa siinäkään tapauksessa että löytyy vaihtoehtoinen hoito.

        "Dr Peter McCullough kollegoineen ja sitä on sovellettu menestyksekkäästi jo tuhansiin iäkkäisiinkin ihmisiin, joista moni olisi todennäköisesti menehtynyt tavanomaisella hoidolla. - Hoitomuoto ei ole saanut kannatusta viranomaisilta, vaikka se on tuottanut jatkuvasti hyviä tuloksia ja siitä on tieteellistä näyttöä. "

        Mutta eihän tuo pidä paikkaansa. Miksi kirjoittelet tällaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös terveystodistus, mikä käytännössä tarkoittaa toistuvaa PCR-testiä, on ongelmallinen. Työhöntulotarkastushan on jo käytäntönä, sen pitäisi riittää. PCR-testaus on ensinnäkin usein tuskallinen - ei mikään pieni asia, varsinkin kun ajattelee että joutuisi käymään siinä usein. Tikun työntämisessä syvälle nenäonteloon voi sattua vaurioita, kun tikku menee lähelle aivoja (hypotalamusta). Tikun materiaaleissa on epäterveellisiä kemikaaleja.

        PCR-testi on myös, kuten kaikkien pitäisi jo tietää, kehno ja antaa mielivaltaisia tuloksia. Sitä ei ollut kehitetty virusten etsintään eikä diagnosointiin. Lisäksi testiä käytetään ohjeiden vastaisesti liian suurilla kierrosluvuilla, jolloin tulee vääriä positiivisia. Kierrosluku saisi olla korkeintaan 25, mutta Suomessa on 30 tai yli, muualla maailmassa tavallista että jopa 40-45. Näillä kierroksilla löytyy aina sellaista mikä ei ole edes virus, saati toimintakykyinen virus, tai koronavirus. Tämä asia on tiedossa ja jopa WHO on suoraan myöntänyt, että PCR antaa mielivaltaisia tuloksia. Silti tätä testiä käytetään, ja siitä vedetään jatkuvasti suuria otsikoita "tartuntaluvuista".

        Jatkuva minkäänlaisissa "terveystestauksissa" juokseminen on joka tapauksessa turhaa siitä yksinkertaisesta syystä (ja tämä pitäisi kaikkien jaksaa muistaa!) että koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN muille kuin mahdollisesti joillekin riskiryhmiin kuuluville. Koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN meille muille, jotka olemme suht. perusterveitä, emme vielä iäkkäitä emmekä toivottavasti ylipainoisiakaan. Koronavirustauti EI OLE VAARALLINEN meille. Emme ole sen riskiryhmässä. Meidän ei tarvitse pelätä.
        (Eikä riskiryhmäläistenkään tarvitsisi pelätä, jos heitä suojattaisiin tehokkaasti ja jos he saisivat sairastuessaan heti alussa oikeanlaista tehokasta hoitoa, jota on kyllä olemassa mutta sitä ei vain haluta tai osata käyttää).

        Eikä meitä tottavie tarvitse pelotella millään jatkuvilla tikun työntämisillä nenään. Eikä kenelläkään ole oikeutta viedä meiltä mitään osaa kansalaisoikeuksistamme jos emme suostu piikitettäväksi kokeellisilla geeniteknologisilla aineilla.

        Suomi on HULLU tällä hetkellä, kuten suuri osa muutakin maailmaa. Järki on mennyt sen takia, että meitä on työnnetty (ilmeisen tarkoituksellisesti ) paniikkiputkeen median ja korruptoituneiden viranomaisten toimesta kohta kaksi vuotta.

        Täytyy alkaa elää normaalia HETI.

        "Tikun työntämisessä syvälle nenäonteloon voi sattua vaurioita, kun tikku menee lähelle aivoja (hypotalamusta). "

        Sanattomaksi vetää tämä uusi lääketiede.

    • Anonyymi

      Työskentelen itse rakennusalalla. Olen täysin valmis ottamaan loparit jos työpaikkani edellyttää jotain rokote passeja. Jokin itsekunnioitus minulla vielä on. Kyllä massat ovat hyödyllisiä idiootteja jos tuohon suostuvat. Sille tielle kun lähtee, ei ole paluulippua

    • Anonyymi

      TOTALITARISMI valloillaan !!EI OLE pikku juttu meneillään ehkä yritys siis maailman laajuinen alas ajo virmat alas rokottamaton työttömäksi ja velkaa tehdään rajattomasti eli kommusmi suuntana maailman laajuisesti se UUSI NORMAALI jossa kaikki maailman valtaa pitävät suuret KONNAT tätä suunnitelleet jo kauan.kyllähän pitäisi jo jokaisen nähdä mistä tässä on kysymys....ainakin nuorempi väki toivottavasti tutkivat netin kautta mitä maailmalta kuuluu eli lääkäreitä ja virologeja on tuonut esille paljon pelottavia totuuksia esille mitä täällä SENSUROIDAAN JA VAHVASTI!
      HERÄTKÄÄ JA KERTOKAA ihmisille jotka ei käytä nettiä ettei tämä SAIRAS VEDÄTYS jatkuisi pidemmälle ettei mentäisi vahinkoa tuottaville piikeille johon meidät on peloteltu !

    • Anonyymi

      videoita löytyy (sensuroimaton) www.rapsodia.com josta löytyy tietoa /videoita jossa lääkäreitä ja virogeja kertoo että missä mennään !

    • Anonyymi

      myös (sesuroimaton ) tokentube.net

      • Anonyymi

        Esim. tämä on ainakin minusta hyvä video josta selviää että on valtavasti terveydenhuollon asiantuntijoita jotka ajattelevat koronasta aivan toisin kuin mitä virallinen narratiivi kertoo:

        Ask the Experts – Kysy asiantuntijoilta (suomeksi tekstitetty)
        ttps://tokentube.net/v/1773953149/Ask-the-Experts-–-Kysy-asiantuntijoilta---Rapsodia-fi--tekstitys

        Pidin myös tavasta jolla tämä oli tehty, jotenkin inhimillistä lämpöä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nenätikkua ei ainakaan minulle laiteta

    • Anonyymi

      Allaolevassa videossa puhuu Olli Tammilehto, kannattaa kuunnella (jos ei pelota maailman tulevaisuus - mutta hän on kuten Kivivuorikin, rauhallinen ja sellainen että jos ikävä viesti pitää ottaa vastaan niin sitten häneltä... tämä on oma kokemukseni ainakin)

      https://tokentube.net/view?l=1113211767

      Teemailta: Olli Tammilehto - Ylikansallinen valta, yli-ihmisideologia ja koronahulluus,
      23.8.21 klo: 19:00

      • Anonyymi

        Tammilehto sanoo, että "eliitti yliarvioi korttinsa", ja eivät odottaneet näin rajua vastustusta...:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tammilehto sanoo, että "eliitti yliarvioi korttinsa", ja eivät odottaneet näin rajua vastustusta...:)

        ---kuin mitä siis on tulossa. Toivon ettei vastarinta jää tähän mitä se ainakin Suomessa on toistaiseksi ollut, suurin osa kansaa kulkee yhä pää pilvessä. Heiltä voisi vaikka mestata pään poikki, eivätkä huomaisi mitään;)

        Ranskassa, Saksassa ym., ja Etelä-Euroopassa on nyt jo kovat hulinat ja kun heitä kiusataan jatkossakin koronapassin kaltaisilla natsiviritelmillä, tai sisäänsulkemisella, niin eivät kyllä jätä asiaa siihen.

        Suomessa asuessaan on ihan "pullossa." Hyvin vaikea nähdä tai kuulla mitään ulkopuolelle. Sellainen olo minulla ainakin. Pitää vartavasten kurkistella sellaisiin spesiaalikanaviin kuin Tokentube tai ulkomainen netti, jotta näkee mitä tapahtuu. - Pieni lohtu on tämä virkeä Suomi24...

        Ja juurikin viimeinen lauseesi kertoo missä maailma on mennyt vikaan. Tokentuubit ym paskakanavat internetissä suoltavat harhaisia valheitaan ja ihmiset ahdistuvat ja uskovat kaiken. Internet on pahempi ongelma kuin korona tai rokotteet. Olisi hyvä, jos se romahtaisi ja lakkaisi toimimasta. Maailma olisi terveempi ja parempi paikka elää meille kaikille.

        "Harhaisia valheita" suoltaa etupäässä Hesari ja iltapäivälehdet.

    • Anonyymi

      Ei kannata antaa tuon rokote passi asian vaikuttaa. Se on oiva kiristys keino, mutta se jo osoittaa ettei taida olla turvallinen, hyvä tuote kun lähdetään vastakkainasetteluun ja kansan jakamiseen. Suljetaan osa kansasta laitamille. Käy se minulle, jos niin tarvitaan...

    • Anonyymi

      Ei koronapassi mikään pakkorokotus ole. Tuore negatiivinen testitulos tai todistetusti sairastettu korona ajavat saman asian.

      • Anonyymi

        Tuore negatiivinen testitulos.

        Jos tuore tarkoittaa yhtä tai kahta vuorokautta, sinä olet lähes päivittäin testattavana. Ja niitä testattavia riittää, koska osa väestöstä ei halua rokotetta.

        Pitäisikö siellä muka yhtenään hypätä testailemassa, jos ei ole rokotettu? Lähes päivittäiseen testaamiseen tämän maan resurssit eivät kovin kauan aikaa riitä.

        Joten kyllä se koronapassi tarkoittaa pakkorokotusta.

    • Anonyymi

      "Terveyspassi" oli käytössä natsi-Saksassakin. Nyt myös Israelissa. Siellä passihommaa ja pakkopiikityksiä on verrattu jopa holokaustiin. Miksi kansa tekee joillekin omille jäsenilleen samaa pahaa mitä sille itselleen on tehty? Miten ihmismieli voi olla näin sairas?

    • Anonyymi

      En tule luovuttamaan. Mitään rokote passeja en ala näyttelemään yhtään kenellekään byrokraateille. Mieluummin pois työelämästä kuin alistun tuollaisiin Nyky ajan hiha merkkeihin. Miten natsi-suomi lähti tähän mukaan. Paluu 30-luvulle.onko se muotia? Lopettakaa päättäjät tuon pandoran lippaan valmistelu hyvän sään aikana.

      • Anonyymi

        Tanska luopui passeista huomattuaan miten turhia ne oli. Suomessa toiset vaativat innoissaan passeja että bäästään bilettään ja palata normaaliin!! Missä on ne kuuluisat omat aivot millä voi ajatella. Toiset oikein innoissaan haluavat tietojaan jakaa,onko tämä instagram sukupolvi ihan tyhmää etteivät osaa tajuta mitään. Joka kuva vauvoista lähtien julkiseksi,kaikki kuvat kodista lähtien näkyville tämä lista on loputon,ei mitään järkeä aivottomuudessa.
        Toisilla on itsekunnioitusta ja suojeluvaistoa,eivätkä tee hätiköiden päätöksiään.

    • Anonyymi

      En kyllä itsekään. Mutta katsotaan mitä bhrokraatit keksii.

    • Anonyymi

      Taas rahaa ja aikaa syynätään johonkin aivan turhanpäiväiseen, koronapassiin. En itse ole rokotetta ottanut, enkä ota vaikka pakkorokotus tulisi. Voin kyllä elää elämääni helposti ilman ravintoloita, elokuvateattereita, baareja, festareita yms mikäli niikseen tulee. Paljon on keskusteltu rokotettujen keskuudessa että kuka maksaa rokottamattomien "kalliit" hoidot niin vastaanpa että kuka maksaa "kalliit" rokotuspassi kustannukset. Onko pakko osallistua kustannuksiin jos ei ole rokotettu....

      • Anonyymi

        Sama. Sairaus on syöpä ja sekin parantumaton,silti en ole rokotettu enkä pelkää.En käytä kasvomaskia kuin harvoin,harkitusti. Käsidesin lopetin,ködet pesen aina niinkuin ennenkin.
        Huolehdi itsestäni.
        Ymmärrys ei riitä siihen,miksi terveistä tehdään väkisin sairaita tai alttiita sairastumiseen koronaan,ihmisellä on edelleen se vuosisatoja ollut immuunivaste mihin se nyt yhtääkkiä hävisi.Ei mihinkään. Ei huoleta yhtään liikkua ihmisten ilmoilla rokotettujen kanssa,olen ollut koronaa sairastavienkin kanssa vierekkäin enkä ole sairastunut,joten jotakin olen tehnyt oikein vaikka sairastaisinkin vakavaa perussairautta.

    • Anonyymi

      kysyin tutulta pokelata että pääseekö ravintolaan jatkossa sisään ilmn natsipassia jos sellainen tulee pakolliseksi. vastaus kuului, juu knnattaa pitää kymppi käteistä mukana = D

    • Anonyymi

      Jos aletaan passeja kotimaassa kysellä niin yksi hyvä puoli - säästyy rahaa. Huono puoli on (yhteiskunnalle) se että lopetan työnteon siihen paikkaan. Veronmaksun minimoin niin pieneksi kuin mahdollista sillä tuossa tilanteessa on silmissäni yhteiskunta ja sen arvostus omia kansalaisia kohtaan on pyöreä nolla

    • Anonyymi

      Koronapassi kysymykseen ei tarvitse eikä pidä vastata. Koronapassia ehdottomasti tarkastavat pitää siviili pidättää, mikäli fyysistä koskemuutta loukataan on oikeus puolustaa omaa koskemattomuuttaan.

      Koronapassi on sodanjulistus vapautta vastaan,.
      Koronapassi on 100% perustuslain vastainen.
      Koronapassia ei pidä ottaa, eikä kannattaa. Kaikki tullaan vielä saattamaan tästä fasismista rikos vastuuseen, sama se keltä se raha menee eliitille, kunhan on köyhiltä omaisuuden siirtoa sekin, aina löytyy rikkaampia.

      Piikkiä Rummuttavat poliitikot saavat gloobaleilta foorumeiltaan palkkio virkoja, vielä lopuksi kiitoksena siitä kun heitä kannattaneiden omaisuutta käytetään rikos vastuuseen. Kukaan muu ei lopulta voita kuin se joka myy patentoituja rokotteeksi väitettyjä kokeellisia geeniterapioita.

      Se ei ole vapaus passi, koska silloinhan sitä ei tarvittaisi , kyseessä on rajoituspassi jolla pakotetaan vapaat kansalaiset sotimaan keskenään, jotta he keskenään pitäivät huolen että "riittävän tyhmät pakottavat muita ( TÄYSIN VAPAAEHTOISEEN ROKOTEKOKEESEEN , JOSSA ROKOTTEEN VALMISTAJALLA EI OLE VASTUUTA ROKOTTEEN HAITTAVAIKUTUKSISTA tai SEURANNAISVAIKUTUKSISTA... olikohan että 20.10.21 loppuu myynti ja jakelulupa mRNA piikeiltä, mitäs sitten kun EU- on jo hyväksynyt ivermektiinin jne. Hoitomuotona. Menitkö ottamaan geenipiikin turhaan ? Suljitko itsesi tulevan tetveydenhoitosi ulkopuolelle, mahdollisesti aiheutti itsellesi tilanteen , missä rokotteen haitta vaikutuksilla voidaan vaikkapa perustella kaikki tulevat riippumattomat sairaudet , etkä kuitenkaan ole oikeutettu mihinkään korvauksiin rokotteen aiheuttamista vahingoista, ainakaan valmistajalta. Koitappas saada potilas turvasta, ainiin kun menit osallistumaan geeniterapia kokeeseen vapaaehtoisesti., niin sun pitäisi nyt selvittää mitä vaikutuksia sillä on ollut... Hehehehehevehehwvevevevwvwvevevevvevevhw.

      HAHAHAHAHAHAHAHAHSHSHAHAVAHAHAHAHAHAHAVAHAHAHAHSVAHSHSHSHAHAHAHAHAHAHSHAAHAHAH. TERVEISIN PILLERI PORTTINEN.

    • Anonyymi

      Ei tule menemään läpi. Itsemääräämisoikeus sekä terveystieto julkinen ei saa olla. Ihmisiä ei saa eristää yhteiskunnasta. Karmivat seuraukset! Eikä rokotetta voi pakottaa ottamaan.

    • Anonyymi

      Ei tule olemaan hyvä asia monelta kantilta. Asia saattaa johtaa pakkorokotuksiin, mitkä eivät ole nykyisessä talouspoliittisessa tilanteessa mitenkään suotava asia. Koska ihmiset ovat pelkästään tuotantokarjaa, ihmisen ei ole tarpeen elää terveenä vaan tarpeeksi pitkään toimivana.

      Mitä tutkimuksiin tulee, todella monta tutkimusta on väärennetty eri aloilla, jotta taloudellista hyötyä voidaan saavuttaa. Tarve ei ole saada kuin euro/ihminen niin vuoden liikevaihto on yllättävän suuri. Jos vastaavasti sijoittajat ovat mukana, pakottava paine tuottaa liikevaihtoa ja sijoittajien välinpitämättömyys lisäävät korruption mahdollisuutta.

      Jokainen tökötköön, mitä haluaa, mutta liian moni rokotusten puolesta tai vastaan puhuvista menee samaan kastiin hörhöuskovaisten kanssa ja analyyttistä dataa ei ole tutkittu tarpeeksi.

      Ongelma syntyy myös ajatuksesta, miksi asian tiimoilta ei löydy paljoa negatiivisia tutkimuksia? Onko kyse (kuten yksinkertaiset ihmiset ajattelevat) siitä, että ei ole mitään löydettävää, vai siitä, että raha vaihtaa omistajaa huimaa tahtia.

      Otetaan esimerkkinä hypoteettinen termi "study against vaccines". Google puskee ensimmäisenä olevan vaihtoehdon sen mukaan, kuinka monta kertaa asiaa on luettu ja tutkittu sekä ajan mukaan kuinka kauan sivustolla on vietetty aikaa. Google ei anna osuvinta vaihtoehtoa, vaan loogisesti osuvimman vaihtoehdon. Samalla on myös mahdollista, että Google saattaa käyttää maakohtaisia rajoitteita sisällön suhteen.

      Myös korruptio on erittäin toimiva väline, millä saadaan aikaan "katoamisia". Jos väitettäisiin, että olen ottanut työpaikoilla lahjuksia esimiehillä vastaan, jos jokin asia piti väärentää, voisin sanoa tällaisen hypoteettinen mahdollisuuden olevan inhimillisesti mahdollista. Suurin osa rahasta voi kiertää muutaman lenkin kautta (kansanedustaja-jakelukanavan osake-jaeltava tuote ja yhtiö taustalla- lakipäätös) tai pidemmän lenkin kautta lähtien vaikkapa heroiinista, mitä meren toisella puolella saatettiin toimittaa strategisiin kohteisiin.

      Jos kerta joka puolella on jo korruptiota selvästi esillä, millä todennäköisyydellä sitä ei ole kyseisessä asiassa mukana. Todella moni ihminen pystyy myymään ylpeytensä jo parista tonnista ja taustalla saattaisi olla isompaa pätäkkää kuin muutama tonni.

      En muista kuka koomikko otti salaliitto esille omassa showsaan, mutta käsitteli hyvin asia siltä kantilta suoraan käännettynä, että suurin uskomus on se ettei ole olemassa mitään salaliittoja.

      Ja helppoa se olis pudottaa pari virusta ympäri maailmaa ja sanoa, että tutkimuksissa selvästi ilmenee ettei ole ihmisen kehittämää, mutta nyt voitaisiin harkita muutamaa lakiuudistusta. Jo pelkästään laskien myynti tuottaa järkyttävän määrän liikevaihtoa tehtaille, millä on kontaktit kunnossa.

      ELI, on mahdollista tai ei, järkevää tai ei mistä tahansa suunnasta, pakkorokotusta ei missään nimessä saisi sallia. Menee samaan kastiin kuin poliisivaltion valvontakoneisto terrorismin valvonnassa, millä haettaisiin itänaapurin vaikutteita. Tai esimerkkinä voisi olla veden myyminen yksinoikeudella, jotta vettä saataisiin säädösteltyä.

      Se, että silmitön tukeminen on päässyt näin naurettavan pitkälle kaikissa asioissa, ei todellakaan kerro mistään muusta kuin laiskasta ihmistyypistä.

      • Anonyymi

        Googleen ja muihin hakukoneisiin voi ostaa näkyvyyttä. Sitä kutsutaan hakukoneoptimoinniksi.

        EU:n rokotepassia koskevasta asiakirjasta vuodelta 2017 voi lukea,
        että digitaalista rokotepassia suunniteltiin jo ennen koronaa. Suunnitelmasta selviää, että EU:n ja lääkeyhtiöiden yhteisiin suunnitelmiin kuuluu sosiaalisen median ja hakukoneoptimoinnin hyödyntäminen "rokote-epäröinnin" kitkemiseksi kansalaisista ja myönteisten asenteiden luomiseksi koronapassille.

        Siis myös Googlen optimointi rokotepassille myönteisten tiedostojen nostamiseksi kärkeen.

        https://ec.europa.eu/health/sites/default/files/vaccination/docs/2019-2022_roadmap_en.pdf

        Moni onkin huomannut, enkä jonkin koronarokotteisiin kriittisesti suhtautuvan tutkimuksen tai videon löytäminen Googlella on ollut vaikeaa. Myöskään esim. Tokentuben haastatteluja ei löydä Googlella yhtä helposti kuin esim. Duckduckgo -hakukoneella. Toki näkyvyyteen vaikuttaa moni muukin asia kuin optimointi.

    • Anonyymi

      Ei massat kestä totuutta. Kulkevat kuin ohjatut robotit ottamaan yhä lisää rokotteita kun käsketään. Ei kannata tuohon junaan nousta. Ja koronapassi? Voisiko sairaampaa ja perkeleellisempää asiaa ajaa?

    • Anonyymi

      Rokotuspassit rikkovat perustuslakejamme,itsemääräämisoikeuttamme ja kaikkea mikä on inhimillistä.

      Tanska luopui "passista" vaikka siellä on Suomeen verrattuna kolminkertaisesti enemmän väitettyjä tartuntoja ja lähes kolminkertaisesti enemmän väitettyjä kuolemia. Mitä järkeä tässä on Suomen kohdalla?. Ei siinä ole järkeä koska järjellä ei ole tässä mitään tekemistä..tämä on agenda meitä vastaan.

      On yhteiskunnallisesti hälyyttävää jos missään passeissa tai todistuksissa joilla todistetaan jokin kelpoisuus,että voit liikkua vapaasti tai saat tehdä jotain mitä muut eivät saa tehdä, ei ole ihmisille mitään ongelmaa vaikka se rikkoo koko tämän pandemian hoidon logiikkaa ja demokratian perustuksia. On outoa jos tämä saa ihmiset kallistumaan epäinhimillisiksi toisiaan kohtaan ja jaottelemaan toisiamme..mikä on selvästi tämän kaiken tavoite EU:lta ja nyt omalta hallitukseltamme.

      Jos kerran rokote toimii ja kaikki halukkaat on kohta rokotettu niin miksi sitten tässä vaiheessa tulisi ajaa yhteiskuntaan selviä demokratian alasajon mekanismeja, ihmiserottelua ja miksi tämä tulisi tehdä kaikissa EU maissa lähes samanaikaisesti?. Näettekö mitä tässä on todellisuudessa tapahtumassa vai ummistetaanko silmät kun nämä asiat ei koske minua?. Passeilla kenelläkään ei olisi oikeuksia, ei rokotetulla, eikä rokottamattomalla. Ja luulevatko ihmiset,että tämä jää vain pelkkiin passeihin?.Horisontissa siintää jo lisää ihmisten kontrollointia ja lisää rokotteita pumpattavaksi suoneen.

      Tämä on ovela suunnitelma jossa EU esittää "passin" tuomista kaikkialle kuin jossain totalitarismissa konsanaan jossa tämä olisi selvä pakotuskeino ja ollaankin nyt tilanteessa jossa kaikissa EU maissa on mielenosoituksia, sekä maailmanlaajuisia, joita media vähättelee tai jättää näistä raportoimatta. Se media joka on yrittänyt selvästi puskea rokotteita mitä erilaisimmilla paisuttelu artikkeleillaan ja keskustelun ohjailulla ja sensuurilla.

      Oikeassa vapaassa demokraattisessa maassa ja maailmassa, ihmiset saavat päättää itse mitä kehoihinsa pistävät, tämä on määritelty jo lääketieteen etiikassa. Tälläinen systemaattinen ihmisten vapauksien supistaminen, ihmisten motittaminen, ajaminen nurkkaan ja lahjonta valtion,korporaatioiden ja yhtiöiden taholta jolla pusketaan ihmisiä ottamaan rokote, ei ole demokratiaa ja se on lääketieteellistä moraalittomuutta. Olemme astumassa passeilla ja piikittämisellä jo natsien territoriolle. Vain totalitarismissa pakotetaan ihmset piikille ja olemme vain parin askeleen päässä tästä. Näitä samoja taktiikoita käytettiin Saksassa 30-luvulla, nyt vain tilalle on vaihdettu "rokottamattomat". Historia toistaa itseään ja vaikuttaa siltä, että se tehdään tahallaan.

      Pandemia on tekosyy jolla nämä "maan alla" olleet tahot ovat nyt aktivoituneet ja uhkuvat mediassa pelotteilla rajoituksista. Tässä pusketaan alas demokratia, valinnanvapaus, sekä ihmisen oma päätäntävalta terveyteensä. Tämä antaa epäilyn, että demokraattiset elimemme ja hallituksemme päätösprosessi on jollain tavalla vaarannettu ja jokin muu ohjailee Suomea ja kenties EU:ta. Todellisuudessa on kyse vain ja ainoastaan rokotteista ja kaiken muun raivaamisesta rokotteiden tieltä. Rokotteiden puskemiset passeilla on hyökkys niin lääketieteen moraalia vapaaseen valintaan koskien omaa kehoamme kuin selvä yritys tuhota itsemääräämisoikeuttamme.

      Demokratia roikkuu jyrkänteellä eikä missään ole enää mitään moraalista logiikkaa niin kysymys kuuluukin tällöin..mitä ne rokotteet oikeasti sisältävät kun näitä pusketaan demokratian tuhoamisen kustannuksella?. Jos rokotteet eivät tee sitä mitä meille väitetään niin kuin yhdessä hetkessä, millään ei ole enää uskottavuutta, valtamedia, hallinnot, terveysalan auktoriteetit ja polittiset henkilöt jotka ovat puskeneet näitä rokotteita, menettävät uskottavuutensa.

      Uskottavuus horjuu jo "passien" julkituomisella kaikissa EU maissa samanaikaisesti. Tämä on ihmisoikeusrikos Suomen perustuslakia kohtaan. Pelilikkeet joita meille nyt suoritetaan ovat tekoja joilla on tarkoitus nollata yhteiskuntamme. Nämä ovat viekkaita toimia, joilla viedään oikeutemme pois yksi pala kerrallaan samalla kun olemme välinpitämättömiä, tietämättömiä,erottelemme toisiamme ja meidän oletetaan vain hyväksyvän lammasmaisesti kaikki.

      Meidän tulisi ymmärtää tässä ajassa ja tässä hetkessä ihmiskunnan historiaa se, että pohjimmiltaan on kyse totuudesta,demokratiasta,vapaudesta ja tasa-arvosta. Rakkautemme itseämme ja toisiamme kohtaan on laitettu koetukselle. Se mitä meidän kuuluisi tehdä olisi se, että valitsisimme nuo inhimilliset asiat ja valitsisimme inhimillisyyden,rakkauden ja valon. Vain rakkaus on ainoa totuus, kaikki muu on illuusiota.

      Tämä hetki ihmiskunnan ajassa ja historiassa on se hyvät ihmiset,että aikamme on nyt herätä siihen mitä on tapahtumassa todellisuudessa, meidän on aika herätä niille asioille joita meille suunnitellaan...siihen mitä meille manipuloidaan ja selän takana rakennetaan.

      Herätkää hyvät ihmiset, valossa ja rakkaudessa

      • Anonyymi

        Hieno kirjoitus. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno kirjoitus. :)

        Mahtava kirjoitus! Ehkä tosiaan nyt on se aika, kun kansalaisten on aika lähteä kaduille vaatimaan perusoikeuksiamme.

      • Anonyymi

        Kiitos tästä kirjoituksesta ❤️☀️

    • Anonyymi

      Syy miksi demokratiaa ajetaan joka paikassa alas samanaikaisesti näennäispandemian varjolla on Uusi maailmanjärjestys, Maailman talousfoorumin ajama Great Reset. Näillä videoilla käydään läpi julkisia asiakirjoja Great Resetistä ja mitä se käytännössä tarkoittaa jne.

      Great Reset, koronapassi ja transhumanismi – Toni Torppa & Juha Ahvio
      https://rapsodia.fi/great-reset-koronapassi-ja-transhumanismi-toni-torppa-juha-ahvio-2/

      Demokratia, Korona tilanne, Propaganda - Olli Tammilehto #42
      https://www.youtube.com/watch?v=kNV3oXGIuBc

    • Anonyymi

      Kyllä ne on jo köyhyydellä pitkälle estetyt.

    • Anonyymi

      Ongelmahan on myös siinä ettei koronapassia kai automaattisesti saa jos on sairastanut koronan ja ottaa yhden rokotteen. Ilmeisesti valmistelussa tällä hetkellä miten tässä toimitaan.

    • Anonyymi

      Pysykää lujana, vaikka nyt painostetaan Koronapassin avulla!

    • Anonyymi

      Koronapassin tartuntoja estävä idea ei ole minulle avautunut. Miten tartuntoja estää, jos rokotettu pääsee kaikkiin tapahtumiin. Kimi Räikkösen tapauksin osoittaa, ettei kaksi rokotettakaan estä tartunnan saamista. Koronatartunnan saanut Räikkönen ei päässyt kisaamaan, vaikka kaikki varikolla olivat kahdesti rokotettuja. Koronapassin idealla olisi pitänyt päästä testaamattakin. Ilmeistä, että korona leviää rokotettujen joukossakin. Koronapassin saa myös ottamata koronarokotetta, kunhan ei sairasta koronaa. Rokottamaton pääsee siis tapahtumiin rokotettujen pariin, jotka siis Räikkösen tapaan voivat rokotettuinakin olla tartunnan saaneita ja teutia levittäviä. Eihän koronapassilla estetä kuin rokotettuja levittämästä jossakin tapahtumassa koronaa, muttei kuitenkaan estetä rokottamatonta saamasta rokotetuilta tartuntaa samaisessa tapahtumassa. Sen lisäksi tapahtumaan osallistuneet palaavat tartuntoineen koteihin ja työpaikoille levittämään tautia edelleen.

    • Anonyymi

      Miksei koronapassiin ole mahdollista saada tietoa siitä onko sairastanut taudin ilman, että tartunta on todettu sairastamisen aikana? Taudin aiemman sairastamisenhan voi todeta elimistöön taudin aikana muodostuneista vasta-aineista taudista parantumisen jälkeenkin.

      • Anonyymi

        Ei rokotepassissa ole kyse mistään vasta-aineista. Sillä ei ole mitään väliä. Passi ei ole tehty "koronan" vuoksi vaan ihmisten hallitsemiseksi.

        Koronapassi pitää olla vaikka olisi jo sairastanut koronan, jos siitä on yli kuusi kuukautta. Puolueettomat (ei lääketehtaiden tekemät) tutkimukset osoittavat, että koronataudin sairastamisesta tulee pitempi immuniteetti ja myös, että monella on luonnollinen immuniteetti koronavirusta vastaan aiemmista sairastetuista koronavirusvarianteista mitä Suomessa on kiertänyt vuosien mittaan. Mutta tässä vaiheessa on jo kävelty lääketieteen yli mennen tullen. Sille mitä viranomaiset sanovat koronavirustaudista on harvoin mitään tieteellistä pohjaa.

        Piikkihän ei anna suojaa kuin vakavaa tautimuotoa vastaan, vain yhtä varianttia vastaan ja vain noin puolen vuoden ajaksi. Sitten on otettava uusi piikki, ja taas uusi.

        https://pelastetaansuomenlapset.fi/fimea-thl-kirje/

        Sairastetun SARS-CoV-2-virusinfektion antama luontainen immuniteetti:

        • Kirjallisuuden mukaan taudin sairastaminen (myös lieväoireisena) voi antaa pitkäaikaisen suojan SARS-CoV-2-virusta vastaan (https://immunology.sciencemag.org/content/5/54/eabf3698, https://www.nature.com/articles/s41586-021-03647-4).

        • Geeniteknologiaan perustuvien injektioiden antama suoja variantteja vastaan on rajallinen, sillä piikkiproteiinin tuotannon solussa käynnistävät mRNA- ja adenovirusvektori-injektiot johtavat vasta-aineiden syntymiseen vain yhtä viruksen piikkiproteiinia vastaan. Viruksen pyrkiessä luontaisesti varmistamaan lisääntymiskykynsä kehittyy variantteja, joissa nimenomaan piikkiproteiinit ovat muuttuneet niin, etteivät injektoiden synnyttämät vasta-aineet tunnista niitä ja virus pääsee vapaasti lisääntymään infektoimansa henkilön soluissa. Sen sijaan sairastettu virusinfektio tai heikennettyä taudinaiheuttajaa sisältävä klassinen rokote käynnistää kehossa laaja-alaisen immuunivasteen eli monien erilaisten vasta-aineiden syntymisen viruksen kymmeniä eri antigeenejä vastaan ja antaa täten laaja-alaisen suojan myös tulevia variantteja vastaan. Eli mahdollisista yksittäisistä viruksen antigeeneissä/proteiineissa tapahtuvista muutoksista huolimatta vastustuskyky uusille varianteille säilyy hyvänä.

        • Geeniteknologiaan perustuvat, vain kapeakirjoisen suojan SARS-CoV-2-virusta vastaan antavat injektiot eivät aiheuta myöskään yhtä hyvää steriloivaa immuniteettia (eli ne eivät estä infektion etenemistä eivätkä lisätartuntoja yhtä hyvin) kuin taudin sairastaminen tai heikennettyä taudin aiheuttajaa sisältävä rokote. Siis ”koronarokotetut” voivat täydestä rokotussuojasta huolimatta tartuttaa muita.

        Rokoteuskovaisten pakkovöyhötys on ärsyttävää. On hienoa, että kaltaisesi ihmiset osaavat tutustua tietoon ja muovata asian niin, että se on tavallisen tallaajankin käsitettävissä.
        Ikävää vain, että jos noita tutkimustuloksia jonnekin nettilehden kommenttikenttään kirjoittamaan koronauutisoinnin perään, kohta ulvovat taas rokoteuskovaiset jo, että tutkimus on valheellisiin tuloksiin ja humpuukiin perustuva.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus tarjoaa koko kansalle pedonmerkkiä, jota ilman ei saa ostaa ja myydä, ken johtaa meitä sieltä HELLsingistä kysynpä vaan

    • Anonyymi

      Minä en ainakaan hanki koronapassia

      • Anonyymi

        Vai niin, ketä ajattelit kommenttisi kiinnostavan? Mutta onnea, olet tajunnut passin idean täydellisesti.

    • Anonyymi

      jos ei kerran henkkareita tarvita kukas sen tietää kuka koronapassia näyttää

    • Anonyymi

      No, tärkeintähän on olla ihan paitsi. Suomalaisuteen se käy kuin häkämies nenään.

    • Anonyymi

      Koronapassi olisi pitänyt ottaa aikaisemmin käyttöön. Jos et ota rkotteit

    • Anonyymi

      Hyvä koronapassi

    • Anonyymi

      Koronarokotuksesta voisi tulla sellainen maan pakollinen tapa. Esim. viikossa voisi pakkorokottaa jokaisen kauppareissulla. Ei pääse kauppaan, jos ei ota piikkiä pyllyyn. Poliisit tai varusmiehet valvoisivat toimenpiteitä.

      • Anonyymi

        Piikkikiimaisten teloitus voisi tulla sellaiseksi maan pakolliseksi tavaksi loppuisi sekoilu ja natsismi. Poislukien ne jotka on sen omasta tahdosta ottanu mutta ei vaadi sitä muilta niinku sunkaltaset natsit. Tällöin tiedossa olevan ulisevan piikkikiimaisen natsin saisi terveellä maalaisjärjellä ajatteleva kansalainen vähintään hakata katuun ilman viranomaisen puuttumista.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      THLä ei tarvita Vapahtajaa vaan sijaan on tullut omanmallin karitsapassi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      tästähän kyllä saadaan paniikki aikaan, kun vain uutisoidaan tarpeeksi, muuten ei olisikaan mitään hätää kenelläkään.

    • Anonyymi

      tämäkin tiedettiin jo heti alussa, eihän sitä muuten saataisi kaupaksi tarvittavaa määrää, mikä sitten on se tarvittava määrä ja mihintarkoitukseen?

    • Anonyymi

      Harmillista , että tilanne on mennyt taas pahaksi , tartunnat kasvavat päivä päivältä . Sairaalat joutuvat koronapotilaiden takia jättämään muita toimenpiteitä tekemättä , mm syöpäleikkauksia. Rokottamattomat rasittavat terveydenhoitoa raskaasti . Olisi paras , kun tulisi poistumaa , rokottamattomat häviäisivät luonnollista tietä covid-19 sairauden myötä . Rokotetut , ja yleensäkin he , jotka välittävät muista ihmisistä , joutuvat maksamaan liian kovan hinnan sen seurauksena , että on olemassa ihmisryhmä , joka ei välitä muista , tai oikeastaan eivät välitä mistään mitään . Eräänlaista jätettä ovat nämä henkilöt . Ja mitä jätteelle yleensä tehdään ?

      • Rokotekielteisyydestä tulee luonnollisesti poistumaa koska antivaxereille sairastettu korona saattaakin osoittautua joksikin muuksi kuin räkätaudiksi. Korona tappaa sen verran huonosti keski-ikäisiä että mitään isompaa poistumaa ei tule.

        Tartuntamäärät ovat sen verran kasvussa että rajoituksia tulee pian. Kohdistuvatko ne pelkästään rokottamattomiin jää nähtäväksi. Teholla kun on lähinnä raihnaisia rokotettuja vanhuksia ja rokottamattomia niin näin soisi. Mitenkäköhän työnantaja suhtautuu asiaan kun ikmoittaa ettei voi tulla työpaikalle kun ei ole rokotettu ja laki kieltää kodista poistumisen? Lopettaa palkan maksun?

    • Anonyymi

      THL , STM , HUS , ja yleensä kaikkinainen lääketiede täysin väärässä . Vain täällä on täydellinen asiantuntijuus . Voi pyhä lehmä sentään !
      Paras hullutus , minkä täältä luin , oli , kun eräs " asiantuntija " väitti , että korona testitikku vahingoittaa aivoja ! Varmista nyt , että sinulla on se Lääkärikirja oikein päin käsissäsi .

    • Anonyymi

      Pakkorokotus ajatus jo aiheuttaa poliittisen muutoksen.
      Mikä on todennäköisesti hyvä asia.
      Tulee muutos.

      Pakkorokotus asia sinänsä on ehdottomasti kielteinen, koska yksilöllä pitää olla vapaus valita.

      Ottakaa kantaa, antakaa äänenne kuulua.

      Seuraava vaihe tulevaisuudessa on että laitetaan siru käteen, jossa on kaikki tiedot. Rokotukset, henkilötiedot, pankkitiedot, ym.

      Ilman tätä et voi ostaa mitään, tai myydä mitään.

      Tämä rokotuspassi ja siihen liittyvät asiat on vain ensiaskel tuohon.

      Nyt on aika vastustaa tätä kaikkea, myöhemmin se on mahdotonta.

      Kun vapaus on menetetty, on sitä vaikeaa saada takaisin.
      Nyt on aika toimia.

      • Anonyymi

        Antivaxerit näkee mörköjä siellä missä niitä ei ole. Ei ole ennenkään pakkorokotukset (mm. isorokko, polio tms.) vienyt vapautta, vaan parantanut ihmiskunnan terveystilaa.

        Harmillista on siinä että monessa maassa koronapassin käyttöönotolla on vähintään vihjaistu että sillä on tavoitteena nostaa rokotusmääriä. Tuo aiheuttaa sen että eräät henkilöt "nousee takajaloilleen" ja alkaa vastustamaan koronapassia ihan vaan periaatteen vuoksi.

    • Anonyymi

      Se rokottamattomien luonnollinen poistuma olisi tosiaankin paras ratkaisu tässä vaikeassa tilanteessa. Niin , että tämä ihmisjäte sakki lakkaisi rasittamasta terveydenhuoltoa , ja säällisten , vastuullisten kansalaisten elämää.

      • Valitettavasti se luonnollinen poistuma on hyvin kallista. Tehohoito maksaa noin 50 k€ ja inhimillisesti vielä enemmän koska tehohoidettu vie paikan monelta muulta tehohoitoa vaativalta (14 vrk koronapotilas, 1 vrk sydänkohtauksen saanut).

      • Mrna-rokote ei vaikuta laisinkaan geeneihin, yksi teknologian eduista.

        Jokainen sairastunut on potentiaalinen sairastuttaja ja mutaation lähde.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Mrna-rokote ei vaikuta laisinkaan geeneihin, yksi teknologian eduista.

        Jokainen sairastunut on potentiaalinen sairastuttaja ja mutaation lähde.

        "On vaikuttavaa, että covid-19:ää vastaan onnistuttiin kehittämään rokotteita niin nopeasti, mutta ei ole mitenkään järkevää rokottaa kaikkia, koska silloin emme koskaan saavuta luonnollista vastustuskykyä sairautta vastaan. Rokottakaa vain haavoittuvimmat, ja antakaa muuten terveiden ihmisten jatkaa elämäänsä. "

        https://tieku.fi/laaketiede/sairaudet/pandemiaprofessori-olemme-kasitelleet-covid-19-ongelmaa-vaarin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi on tärkeämpää, luonnollinen vastustusky vai sairauden välttäminen?

        Ilman rokotuksiavterveydenhuolto olisi kriisissä. Jos 3% koronaan sairasruneista keski-ikäisistä ja nuoremmista tarvitsee sairaalahoitoa niin tuo olisi jotain 100 000 ihmistä.

        "Kumpi on tärkeämpää, luonnollinen vastustusky vai sairauden välttäminen?"

        Itselle luonnollinen vastustuskyky. Omalla kohdalla on 0 % todennäköisyys saada koronan vakava muoto. Rokotteesta pysyvän haitan saaminen tai kuolema on pieni, mutta kuitenkin korkeampi kuin 0 %, joten omalla kohdalla mahdollinen koronan sairastaminen on parempi vaihtoehto. Toki riskiryhmäläisillä todennäköisyydet ovat toisinpäin, mutta on järjetöntä yleistää, että kaikkien kannattaisi ottaa rokote.

        Yhteiskunnan kannalta ongelma on eri eli jos terveydenhuolto romahtaa niin sen aiheuttamat kuolemat ovat paljon suuremmat kuin koronan aiheuttamat.

        Saat kyllä koronan ennemmin tai myöhemmin. Ehkä muutama prosentti säästyy koronalta. Sairastettukaan korona ei välttämättä anna suojaa uusilta varietenteilta.

        "Yhteiskunnan kannalta ongelma on eri eli jos terveydenhuolto romahtaa niin sen aiheuttamat kuolemat ovat paljon suuremmat kuin koronan aiheuttamat."

        Tässä tullaan taas siihen, että vaarassa joutua koronan takia sairaalaan ovat pääasiassa riskiryhmäläiset: ylipainoiset, D-vitamiinivajeiset, diabeetikot ym.

        COVID-19 on uusi lihavuussairaus: https://tervepaino.fi/covid-19-on-uusi-lihavuussairaus/

        "Suomessa koronan vuoksi tehohoidetuista vain 14 % on ollut normaalipainoisia ja puolet selvästi lihavia eli painoindeksi yli 30."

        Toinen merkittävä tekijä on veren D-vitamiinipitoisuus: https://vdmeta.com/

        Kuten tuon sivun taulukosta näkyy, riski joutua koronan takia sairaalaan on lähes olematon, kun veren D-vitamiinipitoisuus on vähintään 55 ng/mL (138 nmol/L).

        Mutta nämä ovat sellaisia asioita, joista valtavirtamedia ei uutisoi.

        Saisi uutisoida. Kaikki mikä auttaa koronaan on tervetullutta. D-vitamiinista sen verran että sen vähäisyys lisää riskiä, hyvältä tasolta nostp ei enää auta.

        Tehohoidossa on lähinnä rokottamattomia ja hauraita rokotertuja vanhuksia. Jälleen kerran massojen laki eli ei auta että tarttumisriski on pieni jos sairastuu vakavasti kun ihmisiä on paljon. Näin siis yhteiskunnan kannalta.

        Odottaisin rajoitustoimia muutaman viikon kuluttua.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Kumpi on tärkeämpää, luonnollinen vastustusky vai sairauden välttäminen?

        Ilman rokotuksiavterveydenhuolto olisi kriisissä. Jos 3% koronaan sairasruneista keski-ikäisistä ja nuoremmista tarvitsee sairaalahoitoa niin tuo olisi jotain 100 000 ihmistä.

        Jotta mainittu lasku pitäisi paikkansa, niin tarvitaan 3,3 miljoonaa samanaikaisesti sairastunutta, jotta 3 prosenttia, siis 100 000, voisi joutua samaan aikaan hoitoon. Oletetaan, että jokainen olisi vuorollaan viikon hoidettavana niin silti vain 2000 tarvitsisi hoitoa samanaikaisesti.

        Japanissa tämä asia järjestyy siten että hoidetaan ivermectiinilla, eikä tule jonoja hoitoon.

        Japanissa ei koronapotilaita hoideta ivermesitiinillä kuten ei muuallakaan vaikka Heikkilä niin väittää.

        Hoitoaika on viikkoja ja Suomessa on noin 11 000 sairaalapaikkaa eikä noita ole nytkään liikaa. Jokainen koronapotilas vie siis hoitopaikan joltakulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotta mainittu lasku pitäisi paikkansa, niin tarvitaan 3,3 miljoonaa samanaikaisesti sairastunutta, jotta 3 prosenttia, siis 100 000, voisi joutua samaan aikaan hoitoon. Oletetaan, että jokainen olisi vuorollaan viikon hoidettavana niin silti vain 2000 tarvitsisi hoitoa samanaikaisesti.

        Japanissa tämä asia järjestyy siten että hoidetaan ivermectiinilla, eikä tule jonoja hoitoon.

        Jos kaikille koronapotilaille annettaisiin suonensisäistä C-vitamiinia vähintään 50 g/vrk aivan ensimmäiseksi kun sairaalaan joutuvat, niin heidän aiheuttama sairaalakuormitus jäisi mitättömäksi.

        25 g/vrk (iv) - korona: http://www.orthomolecular.org/resources/omns/v16n47.shtml
        25 g/vrk (iv) - korona: https://isom.ca/article/intravenous-vitamin-c-and-an-orthomolecular-protocol-as-therapy-for-covid19-a-case-report/
        50 g/vrk (iv) - korona: http://www.orthomolecular.org/resources/omns/v16n18.shtml
        60 g/vrk (iv) - korona, sepsis: https://www.abc.net.au/news/2020-12-03/mega-dose-of-vitamin-c-treats-sepsis-florey-institute-austin/12939202
        100 g/vrk (iv) - korona: https://lifestyle.inquirer.net/388788/greco-belgicas-brush-with-death/
        Bonus: 100 g/vrk (iv) - sikainfluenssa, keuhkokuume, karvasoluleukemia, kooma: osa 1 https://www.youtube.com/watch?v=l772sEfYnRg & osa 2 https://www.youtube.com/watch?v=z7O_Wrvbqn0

        Ihan kumma kun asiantuntijat eivät tiedä noin ihmeellisestä hoidosta mutta sinä tiedät.

        Lääkkeitä (kokeellisia joten antivaxerit eivät voi niitä käyttää) on kyllä tulossa aika pian joten tilanne kyllä helpottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yhteiskunnan kannalta ongelma on eri eli jos terveydenhuolto romahtaa niin sen aiheuttamat kuolemat ovat paljon suuremmat kuin koronan aiheuttamat."

        Tässä tullaan taas siihen, että vaarassa joutua koronan takia sairaalaan ovat pääasiassa riskiryhmäläiset: ylipainoiset, D-vitamiinivajeiset, diabeetikot ym.

        COVID-19 on uusi lihavuussairaus: https://tervepaino.fi/covid-19-on-uusi-lihavuussairaus/

        "Suomessa koronan vuoksi tehohoidetuista vain 14 % on ollut normaalipainoisia ja puolet selvästi lihavia eli painoindeksi yli 30."

        Toinen merkittävä tekijä on veren D-vitamiinipitoisuus: https://vdmeta.com/

        Kuten tuon sivun taulukosta näkyy, riski joutua koronan takia sairaalaan on lähes olematon, kun veren D-vitamiinipitoisuus on vähintään 55 ng/mL (138 nmol/L).

        Mutta nämä ovat sellaisia asioita, joista valtavirtamedia ei uutisoi.

        Vuonna 2016 Suomen kansasta oli ylipainoisia 57,9 prosenttia (lähde: WHO The Global Health Observatory), joten aika montaa tämä kohonnut riskiys koskettaa.

        Tehohoidossa on ollut ihan perusterveitäkin. En tiedä kumpi riski on suurempi, saada koronarokotteesta vakava sivuvaikutus vai perusterveen rokottamattoman sairastuminen koronan vakavaan muotoon.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Ihan kumma kun asiantuntijat eivät tiedä noin ihmeellisestä hoidosta mutta sinä tiedät.

        Lääkkeitä (kokeellisia joten antivaxerit eivät voi niitä käyttää) on kyllä tulossa aika pian joten tilanne kyllä helpottaa.

        Asiantuntijat eivät tiedä, koska laajoja tutkimuksia yli 10 g/vrk suuruisilla annoksilla ei ole tehty. Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Vitamin_C_megadosage

        10 g/vrk on täysin mitätön määrä, joten näissä nollatutkimuksissa saavutetut tulokset ovat siitä syystä olleet olemattomia. Toisin sanoen valtavirtatiede on täysin epäonnistunut totuuden selvittämisessä C-vitamiinista. Tapausselosteita riittävien määrien käytöstä sen sijaan löytyy, kuten esim. nuo aiemmat linkit. Lääkevalmistajat eivät luonnollisesti halua kuulla sanaakaan C-vitamiinista tai muistakaan luonnollisista aineista, joita ei voi patentoida.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2016 Suomen kansasta oli ylipainoisia 57,9 prosenttia (lähde: WHO The Global Health Observatory), joten aika montaa tämä kohonnut riskiys koskettaa.

        Tehohoidossa on ollut ihan perusterveitäkin. En tiedä kumpi riski on suurempi, saada koronarokotteesta vakava sivuvaikutus vai perusterveen rokottamattoman sairastuminen koronan vakavaan muotoon.

        Rokoteriskit ovat olemattomia. Suurin osa on luokkaa 'pistoskohtaa punottaa'. Sen sijaan noin 1% koronaan sairastuneista kuolee.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Rokoteriskit ovat olemattomia. Suurin osa on luokkaa 'pistoskohtaa punottaa'. Sen sijaan noin 1% koronaan sairastuneista kuolee.

        Piikkeihin kuolee infarktien ...ja sydänpysähdysten saattelemana lähivuosina satojatuhansia ihmisiä...peli vihellettään kyllä poikki ja syyllisiä kerätään vielä ..ja päitä vadeille ..

        Juuri näin . Ja U.S.A : ssa lasketaan presidenttivaalien äänet uudestaan ja Trump nousee presidentiksi ja valtaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntijat eivät tiedä, koska laajoja tutkimuksia yli 10 g/vrk suuruisilla annoksilla ei ole tehty. Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Vitamin_C_megadosage

        10 g/vrk on täysin mitätön määrä, joten näissä nollatutkimuksissa saavutetut tulokset ovat siitä syystä olleet olemattomia. Toisin sanoen valtavirtatiede on täysin epäonnistunut totuuden selvittämisessä C-vitamiinista. Tapausselosteita riittävien määrien käytöstä sen sijaan löytyy, kuten esim. nuo aiemmat linkit. Lääkevalmistajat eivät luonnollisesti halua kuulla sanaakaan C-vitamiinista tai muistakaan luonnollisista aineista, joita ei voi patentoida.

        Hienoa , upeaa , fantastista . Valtavirtatiede todella epäonnistunut , mitä tulee C - vitamiini hoitoihin. Onneksi sinä korjasit tässä ja tänään tämän epäkohdan !
        Veikkaisin , että saat seuraavan kemian - fysiikan - biologian - lääketieteen Nobel palkinnon !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa , upeaa , fantastista . Valtavirtatiede todella epäonnistunut , mitä tulee C - vitamiini hoitoihin. Onneksi sinä korjasit tässä ja tänään tämän epäkohdan !
        Veikkaisin , että saat seuraavan kemian - fysiikan - biologian - lääketieteen Nobel palkinnon !

        Olen iloinen siitä, että sain korjata tämän epäkohdan, ja että nyt koko Suomi tietää totuuden, ja pian koko maailma! Lähden hakemaan palkintoni!

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Rokoteriskit ovat olemattomia. Suurin osa on luokkaa 'pistoskohtaa punottaa'. Sen sijaan noin 1% koronaan sairastuneista kuolee.

        Höpöhöpö. Kyllä myös kaikki piikitetyt kuolee, samoin kuin piikittämättömät.
        Kukin aikanaan.

    • Anonyymi

      No niin, silmukka tiukkenee. Passivaatimukset kiristyy, uusi rokote 9kk välein mikäli haluat passin näyttävän vihreää jatkossakin. STM ilmoitti jo tilanneensa rokotteita 5-11 vuotiaita lapsia varten, vaikka EUn myönteinen päätös rokottamisesta on annettu 25.11. Voi vain kuvitella, mitä tulevana talvena tapahtuu - todennäköisesti Saksan malli eli rokotuspakko. Joko tässä on tarpeeksi dystopian piirteitä?

    • Anonyymi

      Eikös koronapassin näyttäminen riko tietosuojaa? Siinähän näkyy koko nimi ja syntymäaika. Ei kellekään kuulu minkä ikäinen ja niminen olet, jos ei puhuta alle 18v baareissa olijoista.
      Tuossa pitäisi passin tarkastajien allekirjoittaa vaitiolovelvollisuus.

      • Anonyymi

        Koronapassi on ihan turha keksintö silläkö korona saadaan pois kun näyttämällä jotain paperilappua pääsee baareihin levittämään tautia, ei koronaa voi hävittää sillä, että paikkoihin mennään vaan totaalinen sulku kaikille paikoille joissa on paljon ihmisiä, maskipakko kauppoihin , ensivuosi tulee olemaan vieläkin pahempi kuin kulunut vuosi tartunnat lisääntyvät huimasti kaikkialla ja nyt on myöhäistä kun tilanne on päästetty näin pahaksi.

      • Anonyymi

        Älä kuljeta mukana koko paperia, näytä vain QR-koodi (paperista tai puhelimen näytöltä). Koronapassin lukuohjelma näyttää vain etunimet ja sukunimen kun kun passi on voimassa. Ellei passi ole voimassa, ei näytetä nimeäkään.

    • Anonyymi

      Teho- osastoilla on tällä hetkellä potilaita, joiden ei siellä tarvitsisi olla . Tämän toteaa lääkärit ja hoitajat ympäri suomenmaan.
      Rokottamattomat voivat onnitella itseään tilanteesta. Mutta mitä vielä , täälläkin nämä pseudotieteilijät ovat eniten äänessä . Nämä tyhjät tynnyrit

    • Anonyymi

      Asiaan toki liittyy digitalisaatio vahvasti. Maailmahan toki voi selittää säästävänsä vaikka marsin matkoihin.

    • Anonyymi

      Missä ohjeet niille joilla on todettu virus ja on oireita? Kotiin ja parasetamolia ja juomaa. Siinä kaikki! Hyvin hoidettu siis. Hoitokeinoja on, mutta jostain syystä niistä ei puhuta. En usko enää mihinkään! En ihmisiin, en lääkäreihin, en mediaan, en THL:ään enkä hallitukseen. Tässä tulos enkä varmasti ole ainoa! Nauttikaa te muut passeinenne kun levitätte tautia koko ajan. Kuka tässä on se kulkutautinen?

      • Osta ivermektiiniä netistä ja ota annos joka tehoaa. Et kuole koronaan vaan ivermektiiniin.

        Koronan suhteen on aivan sama tilanne kuin influenssan kanssa. Jos sairastut niin oloa voidaan helpottaa mutta siinä kaikki. Koronaan on tulossa lääkkeitä, influenssaan ei ole vaikka asiaa on tutkittu vuosikymmeniä.

    • Anonyymi

      Nyt on sitten ravintolatkin ottaneet koronapassin käyttöön. Sääli ravintoloita.

      Jos ravintolat ei olisi tehneet noin, niitten pitäisi sulkea jo klo 18. Tilanne olisi ravintolalle taloudellisesti mahdoton. Valitsevat pienemmän pahan. Tavallinen yksityinen yritys ei voi alkaa pullikoimaan viranomaisia vastaan.

    • Anonyymi

      Estä hämärähommat

      Ylläpidä mahdollisuus liikkua julkisilla. Töissäkäyntiä ei saa estää
      Koronapassin laaja käyttövaatimus loukkaa SUOMALAISEN IHMISOIKEUKSIA
      älä alistu
      Allekirjoita kansalaisaloite

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9363

      Toimi ennen kuin sinut toimitetaan

      • Anonyymi

        Allekirjoitin minäkin tuon kansalaisaloitteen.

        Uutisten mukaan aloite etenee eduskuntaan!!!

      • Anonyymi

        Nuo piikittömät ja passittomat polkee tosiaan ihmisoikeuksia vaarantamalla kanssaihmistensä terveyden ja hengen ja sitten sairastuessaan heitä pitääkin hyyssätä sairaaloissa.

        Tehdään uusi kansalaisaloite näiden piikkinammoisten kuriin saamiseksi.

        Miksi Norjassa pikkujouluissa kaikki saivat koronan? Kaikki olivat kahdesti rokotettuja!

        Korona on helposti tarttuva tauti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitin minäkin tuon kansalaisaloitteen.

        Uutisten mukaan aloite etenee eduskuntaan!!!

        Ei minkäännäköistä vaikutusta vaikka etenisikin. Käsittely alkaa aikaisintaan alkukesällä ja silloin se ei ole enää edes käytössä. Aloite hylätään heti ensikäsittelyssä tarpeettomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona on helposti tarttuva tauti.

        Rokotteet eivät ole 100% suojaavia ja omikronia vastaan ei senkään vertaa kuin muita versioita vastaan.

    • Anonyymi

      Kyllä suomen pitää ottaa tiukka kanta koronaan. Pääministeri hilluu bubeissa ei ymmärrä vakavaa tilannetta. Hoitohenkilöstö tartuttaa kun eivät ota rokotetta. Lepsua toimintaa

    • Anonyymi

      FIMEAan on tässä vaiheessa rekisteröity 132 koronarokotekuolemaa. Haittatapahtumailmoituksia on tehty yli 20 000, joista FIMEA on ehtinyt käsitellä vasta vajaat 6000.

      Mistään aikaisemmasta rokotteesta ei ole ilmennyt yhtä paljon vakavia haittavaikutuksia. Esimerkiksi kaikista vuosittain annetuista perusrokotteista (tuhkarokko- ym.) ilmoitetaan yleensä noin 600 haittatapahtumaa. Rokotekuolemat ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia. Sikainfluenssapiikki Pandemrixin jako lopetettiin kun siitä oli tullut reilut 200 vakavaa haittatapahtumaa.

      mRNA-injektio ei edes todellisuudessa ole rokote, sillä rokotteen määritelmää muutettiin jotta sille saataisiin edes hätämyyntiluvat. Aiemmin rokotteelta edellytettiin, että se antaa immuniteetin sairaudelle ja estää tartuttamasta muita. Määritelmämuutoksen jälkeen riittää, että lääkeaine antaa jonkinasteista suojaa tautia vastaan joksikin aikaa. MRNA-geeniterapianinjektiot eivät siis ole oikeita rokotteita. Lisäksi ne ovat osoittautuneet heikkotehoisiksi ja vaarallisiksi. mRNA-injektion saanut voi myös edelleen tartuttaa muita.

      Rokotehaitoista raportoidaan vain 1-10 prosenttia lääkevalvontaviranomaisille, tämä tieto on kansainvälisistä tutkimuksista.
      Sairaanhoitaja Johanna Suominen kertoo, että Suomessakin vain pieni osa koronarokotehaitoista ilmoitetaan FIMEA:lle:

      https://tokentube.net/v/1261278629/-82---Johanna-Suominen---Sairaanhoito--Potkut--Arvoristiriita

      Terveydenhuollon työntekijöillä oli aiemmin velvollisuus ilmoittaa FIMEAlle vakavat rokotehaitat, mutta koronan aikana tämä velvoite poistettiin. Nykyisin ilmoittaminen on työntekijälle vapaaehtoista.
      FIMEAn haittavaikutuslomakkeen täyttäminen on terveydenhuollon työntekijälle hankalaa, koska ilmoituksessa vaaditaan rokotteen eränumero, ja sitä ei enää välttämättä ole mahdollista selvittää.

    • Anonyymi

      Hei,
      Suomi24, kiitos teille että julkaisette ihmisien mielipiteitä asiasta ilman sensuuria!
      Se on todellakin harvinaisuus Suomessa.
      Isosta ongelmasta ei puhutaan mediassa niin kuin siitä ei ole olemassakaan.
      Hallitus viennyt meidän perheen lasten harrastus. Mistä muusta hallitus voi viedä kun lapsipeheistä?
      T. Marina

      • Anonyymi

        Suoli24 sensuroi paljonkin, varsinkin tämän fakepandemian alussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suoli24 sensuroi paljonkin, varsinkin tämän fakepandemian alussa.

        Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

        kuten näet!

    • Anonyymi

      Mitä virkaa koronapassilla,kun rokotetutkin sairastuu?

      • Anonyymi

        EI SE PASSI SITÄ KORONATARTUNTAA POISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Eihän sillä ole muuta tarkoitusta kuin että saa ryypätä ravintolassa aamuyöhön saakka kun ilman koronapassia heitetään ulos viimeistään klo 18.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sillä ole muuta tarkoitusta kuin että saa ryypätä ravintolassa aamuyöhön saakka kun ilman koronapassia heitetään ulos viimeistään klo 18.

        RYYPÄTÄ JA RYYPÄTÄ! Sitäkö se elämä on?? koronapassi pois kaikilta ja ravintolat kiinni jos meinaatte, että koronasta joskus päästään eroon,

    • Anonyymi

      En ole ottanut yhtää mRNA "rokotetta" eli en omista mitään koronapassia. En myöskään käytä hyödyttömiä "hengityssuojia" muun muassa niitä grurkisia räkäjarruja. Elämä on jatkunut siitä huolimatta entiseen hyvään malliin, enkä katso jääneeni mistää paitsi.

      • Anonyymi

        Katsokaa ihmeessä lääkäri Rauli Mäkelän haastattelu maskien hyödyistä ja haitoista. Tuskin kukaan sen nähnyt enää käyttää kasvomaskia. Paitsi kirurgit leikkaussalissa, mutta silloin sillä ehkäistään bakteereja, ei viruksia.

        https://tokentube.net/v/2513277353/-99---Rauli-Mäkelä--Maskit---Hyödyt-vs--Haitat

    • Anonyymi

      Maskit ovat valtava bisnes. Hyödytön koronan ehkäisemisessä, haitallinen ihmiselle ja luonnolle.
      Kukaan ei kysele, mihin käytetyt maskit päätyvät, kun kaikki tuskin kuitenkaan roskikseen. Moni eläin saa niitä ruuansulatuselimistöönsä ja takertuu ja kuolee niihin. Asiasta on joskus ollut juttua lehdissäkin (kuvineen, yäk).

    • Anonyymi

      Eikös maskien tuoteselosteessa jo kerrota, että tämä maski ei suojaa viruksilta. Taikka toisin päin, se jätetään kertomatta.

      Itse uskon aiempiin kirjoittajiin, maski ei suojaa viruksilta. Eli, huijataanko meitä käyttämään suojaamattomia maskeja?

      • Anonyymi

        Maskien tarkoitus on luoda "illuusio" siitä,että meillä olisi pandemia. Maskit ei ole missään vaiheessa suojanneet miltäkään virukselta.

        Kysymys kuuluu, jos sammutat valtamedian pelottelukanavat ja et kiinnitä huomiota maskillisiin ihmisiin, niin mistä tiedät,että meillä on pandemia?.

        Et mistään koska vain näillä keinoin meille saadaan uskoteltua,että on olemassa pandemia.

        Tämä kaikki on teatteria.

    • Anonyymi

      Faktatietoa.
      Itse sairastuin koronaan, oireet alkoi viime perjantaina illasta.
      Oireena oli kurkku kipeä.
      Kerkesin altistaa 4 rokotettua ja 3 rokottamatonta.
      Kukaan ei saanut tartuntaa.
      Samassa taloudessa asuva rokotettu ei saanut tartuntaa.
      Niin itselläni on 3 rokotusta joista viimeisin toissalauantailta.

      Jos minä ja työkaverini saatiin rokotettuna virustartunta niin kyseessä ärhäkkä muoto.
      Siitä huolimatta en tartuttanut tautia eteenpäin, minkä takia?
      4v lapsenlapseni jopa kyhnäsi kyljessä kiinni ja leikimme hyvän tovin 1 päivä ennen oireita.

      Olisiko näin että rokotusten takia virus ei ollut enään leviämiskykyinen elimistössäni?

      Tartunta todettiin 2 kotitestillä ja 1 virallisella testillä.

      Todennäköisesti sain koronan rokottamattomalta ja ketju sammui minun kohdalla minuun rokotettuun.

      Niin ja korona oireet olivat minulla tuo yhden yön kestänyt kurkkukipu, ei muuta.

      • Anonyymi

        Sinulla oli jonkinlainen virusinfektio, joka aiheutti hengitystieoireita. PCR-testi ei pysty erottelemaan eri viruksia toisistaan. Se ei todellisuudessa siis ole "koronatesti," vaikka niin väitetään.

        Faktatietoa PCR-testistä:

        https://koronarealistit.com/korona-ja-pcr-testi/

        Yhdysvalloissa PCR-testit on jo kielletty, juurikin syystä että ne eivät erottele viruksia toisistaan eivätkä tunnista tartuttamiskykyistä virusta vanhasta virusjäänteestä. Siellä on jo uusi koronatesti markkinoilla, mutta arvatkaa, onko ainakaan itselläni enää luottamusta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla oli jonkinlainen virusinfektio, joka aiheutti hengitystieoireita. PCR-testi ei pysty erottelemaan eri viruksia toisistaan. Se ei todellisuudessa siis ole "koronatesti," vaikka niin väitetään.

        Onko kotitestitkin PCR testejä?
        Mielestäni eivät ottaneet PCR testiä kun 3 rokotuksesta oli kulunut vasta reilu viikko.

        Aiemmin on otettu 3 kertaa PCR testejä ja ne ovat olleet negatiivisia.
        1. testi todennäköisesti reumaperäisen niveltulehduksen jälkeen, Kuumetta kipua jne).
        Miksi testi ei silloin reagoinut?
        Toisekseen mulla on krooninen poskiontelotulehdus, sehän olisi pitänyt näkyä testeissä positiivisena.
        Vai mikä virus laukaisee positiivisen tuloksen?

        Tässä vähän tekstiä PCR-testistä lääkäriryhmän sivustolta.

        https://pelastetaansuomenlapset.fi/tietopaketti-koronarokotusten-vaaroista-yms-jonka-helsingin-uutiset-sensuroi-haastattelusta/

        PCR-testit
        - PCR-testeiltä, joita on käytetty koko pandemian ajan, ja joita käytetään jatkossakin, puuttuu virheettömyys (accuracy) ja tarkkuus (specificity), eikä niihin voi luottaa diagnostisissa tai epidemiologisissa tarkoituksissa.
        Vahvistussyklien määrää (Ct-arvo), joka tarvitaan löytääksemme kyseessä olevan geneettisen materiaalin, harvoin sisällytetään tuloksiin, jotka annetaan viranomaisille, lääkäreille tai testatuille.
        Suurimmassa osassa kaupallisia RT-qPCR-testejä on vahvistussyklien raja, jossa vahvistussignaalia tulisi pitää positiivisena, asetettu 35:ksi tai suuremmaksi. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että
        Ct-arvoilla, jotka ovat suurempia kuin 30, on hyvin pieni ennustearvo positiivisille virusviljelmille, ja siten myös tartuttavuudelle tai akuutin sairauden olemassaololle |15, 26-28|. Ottaen huomioon, että monissa kliinisissä tutkimuksissa – pitäen sisällään myös Pfizerin tutkimukset
        ”COVID-19-tapaus” tai ”päätetapahtuma” riippuu vain positiivisesta PCR-testistä (ottamatta huomioon Ct-arvoa) ja yhdestä tai muutamasta ei-spesifisestä hengitystietaudin oireesta, emme voi liioitella kelvottoman korkeiden Ct-raja-arvojen käytön merkitystä. Tämä systemaattinen ja laajalle levinnyt virhe on vakavasti vääristänyt diagnooseja, joita on annettu yksittäisille potilaille, ja se on myös vääristänyt pandemian epidemiologiaa kokonaisuudessaan.

        Yhteenvetona voi todeta, että positiivista RT-qPCR-testitulosta ei voi hyväksyä todisteeksi siitä, että henkilöllä olisi tällä hetkellä tartunta tai että hän olisi tartuttava – ei silloinkaan, vaikka kliininen kuva antaisi sopivaa uskottavuutta tämänhetkisestä COVID-19-infektiosta, ja vaikka
        sairauden esiintyvyys yhteisössä olisi huomattava.

        Lisätietoa:
        https://pelastetaansuomenlapset.fi/vetoomus/
        https://pelastetaansuomenlapset.fi/tiedekoosteet/

    • Anonyymi

      Fimea ei suostu pyyntöihin tutkia koronarokotteiden sisältö, vaikka niistä on Japanissa ja Espanjassa löytynyt tuntematonta, grafeeniksi epäiltyä metallia.

      Asian selvittämiseksi on perustettu rokotehaittoja tutkiva projekti:
      https://valoproject.com/fi/

      Vaccine Adverse event Limitless Observer eli VALO on valmisteilla oleva COVID19-injektioiden haittatapahtumia selvittävä työkalu. Se on tarkoitettu jokaiselle, joka on kokenut vakavia haittoja COVID19-rokotteesta. Myös omaiset voivat jättää COVID19-injektion rokote-erän numeron, jos kuolema on tapahtunut injektion jälkeisinä kuukausina epäselvissä merkeissä.

      Fimea kerää haittailmoituksia Suomessa. Nyt haittailmoituksia on tehty yli 24 000 kpl noin vuoden aikana. Niistä on 16 900 kirjaamatta. Suomessa ylikuolleisuus on noussut viime kuukausina yli 10% ja COVID19-pandemia ei selitä ylikuolleisuutta. Me haluamme saada siihen selityksen ja varmasti myös jokainen vakavan rokotehaitan kokenut tai omaisensa menettänyt haluaa samaa.

      Amerikkalainen VAERS (Vaccine Adverse Event Reporting System) kerää vapaaehtoisia rokotehaittoja ja sen tietojen perusteella tietyt rokote-erät ovat erittäin myrkyllisiä. Paljon myrkyllisempiä kuin toiset. VAERS järjestelmään on tehty yli miljoona haittailmoitusta. Tutkimusten perusteella rokotehaitoista ilmoitetaan vain pieni osa, muutama prosentti.

      Eurooppalaiseen EudraVigilance tietokantaan on ilmoitettu Pfizerin rokotteesta noin 700 000, Modernasta noin 205 000 ja Astrazenecasta noin 430 000 (yht. noin 1 300 000) haittailmoitusta. Hyöty-haittasuhde on selvitettävä. Sitä ei ole tehnyt kukaan, koska haittailmoituksia kirjataan järjestelmiin aivan liian suurella viiveellä.

      Projektin päätepiste on oikeuslaitos. Jos Valoprojektin tietojen perusteella voidaan näyttää toteen rokotteiden eräkohtaiset kuolemat ja vakavat haittavaikutukset, kaikki saavat oikeutta. Projektin lakiasioista vastaava taho tulee sovitusti olemaan Lakiasiaintoimisto Kari Uoti Oy, Itälahdenkatu 15-17, 00210 HELSINKI.

      Projektin toteuttaa Injektiopiikki.com. Jos haluat tiedon kun palvelu avataan, liity sähköpostilistalle. Lue lisää Valoprojektin syntyhistoriasta www.injektiopiikki.com -sivustolta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://tokentube.net/v/1223306445/Brittiläinen-lääkäri-Vernon-Coleman-on-pyytänyt--että-hänen-videoitaan-käännettäisiin-toisille-kielille-ja-tein-työtä-pyydettyä--Pyydän-anteeksi-kaikki-virheitä-käännöksessä-

      Tohtori selittää covid agendan.

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      298
      3381
    2. 202
      2931
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2514
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      231
      1986
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      166
      1271
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe