aika huvittavaa

7649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuollaisten sivujen tekijä ei ole henkisesti terve ja hyvin kehittynyt ihminen. Käsitys todellisuudesta on vääristynyt. Terve ihminen ei tietysti tarvitse lupaa kaikkiin tekemisiinsä. Se kuuluu hänen ihmisoikeuksiinsa, että hän on vapaa tekemään ja ajattelemaan ihan itse.
Tuolla sivulla näkyy selvästi, että muslimi on orja.

Äänestä
  • suurin kunnianimi Israelissa ihmiselle oli Jumalan orja. Sellaiseksi Jeesus itsekin sanoi tulleensa, ei palveltavaksi = isännäksi, vaan palvelijaksi (Joh. 13: Jeesus jatkaa päivätyötään palvellen omiaan kuin orja isäntäänsä!). - Huomatkaamme, että ei Herra sano omiaan ansiottomiksi palvelijoiksi, vaan näiden itsensä on opittava tämä "tunnustus" (j. 10). Orjahan kuuluukin kokoaikaisesti isännälleen, työläinen vain osan ajastaan.
    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Luukas/17-18ER.htm

    Helsingin piispa Eero Huovinen esittelee ja pohtii kirjassaan papin monia eri rooleja: pappi on Jumalan orja, ihmisten palvelija, teologi, sananpalvelija, saarnaaja liturgi, uskalikko, lupaaja, persoona ja työntekijä.
    http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/julkaisuja/pappi/wsoy_n_kirjaesittely/

    Kreikankielisen alkutekstin mukaan Kristukseen uskovasta on tullut vanhurskauden orja. Tämä on mitä mieluisinta orjuutta, sillä tämä on olemista vankasti ja tukevasti Jumalan Kuningaskunnassa. Jumalan Kuningaskunnassa ”orja” on moninkertaisesti vapaampi kuin täällä demokratioissa vapain ihminen.
    http://www.kotiposti.net/tenhovuori/JUMALAN KUNINGASKUNTA.htm

    Vaikka me luterilaiset emme olekaan vakuuttuneita paavin erityisasemasta, hänellä on kuitenkin yksi virkanimi, joka hyvin sopii myös meidän kirkkomme papeille. Paavi on "Jumalan palvelijoiden palvelija", "servus servorum Dei", sananmukaisesti "Jumalan orjien orja".
    http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/puheenvuoroja/?num=12795

    Avioliitto on omistussuhde
    Jumala omistaa koko ihmisen, mutta aviopuolisot omistavat toisensa vain fyysisesti.
    http://www.icon.fi/~erkkik/omistaja.html

    LUTHER: ”…ettei hänellä suhteessa Jumalaan eikä missään siinä, mikä koskee joko autuutta tai kadotusta, ole vapaata ratkaisuvaltaa, vaan, että hän on joko Jumalan tahdon tai saatanan tahdon vanki, vallanalainen ja orja.”
    http://weppipakki.com/sdg/articles/l-oltte.htm

    Jumalan orja ja ihmisten palvelija Matti Tuomisto ei vaihda papin vaatteitaan toisiin, vaikka eroaa seurakuntavirastaan.
    http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=900

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    suurin kunnianimi Israelissa ihmiselle oli Jumalan orja. Sellaiseksi Jeesus itsekin sanoi tulleensa, ei palveltavaksi = isännäksi, vaan palvelijaksi (Joh. 13: Jeesus jatkaa päivätyötään palvellen omiaan kuin orja isäntäänsä!). - Huomatkaamme, että ei Herra sano omiaan ansiottomiksi palvelijoiksi, vaan näiden itsensä on opittava tämä "tunnustus" (j. 10). Orjahan kuuluukin kokoaikaisesti isännälleen, työläinen vain osan ajastaan.
    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Luukas/17-18ER.htm

    Helsingin piispa Eero Huovinen esittelee ja pohtii kirjassaan papin monia eri rooleja: pappi on Jumalan orja, ihmisten palvelija, teologi, sananpalvelija, saarnaaja liturgi, uskalikko, lupaaja, persoona ja työntekijä.
    http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/julkaisuja/pappi/wsoy_n_kirjaesittely/

    Kreikankielisen alkutekstin mukaan Kristukseen uskovasta on tullut vanhurskauden orja. Tämä on mitä mieluisinta orjuutta, sillä tämä on olemista vankasti ja tukevasti Jumalan Kuningaskunnassa. Jumalan Kuningaskunnassa ”orja” on moninkertaisesti vapaampi kuin täällä demokratioissa vapain ihminen.
    http://www.kotiposti.net/tenhovuori/JUMALAN KUNINGASKUNTA.htm

    Vaikka me luterilaiset emme olekaan vakuuttuneita paavin erityisasemasta, hänellä on kuitenkin yksi virkanimi, joka hyvin sopii myös meidän kirkkomme papeille. Paavi on "Jumalan palvelijoiden palvelija", "servus servorum Dei", sananmukaisesti "Jumalan orjien orja".
    http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/puheenvuoroja/?num=12795

    Avioliitto on omistussuhde
    Jumala omistaa koko ihmisen, mutta aviopuolisot omistavat toisensa vain fyysisesti.
    http://www.icon.fi/~erkkik/omistaja.html

    LUTHER: ”…ettei hänellä suhteessa Jumalaan eikä missään siinä, mikä koskee joko autuutta tai kadotusta, ole vapaata ratkaisuvaltaa, vaan, että hän on joko Jumalan tahdon tai saatanan tahdon vanki, vallanalainen ja orja.”
    http://weppipakki.com/sdg/articles/l-oltte.htm

    Jumalan orja ja ihmisten palvelija Matti Tuomisto ei vaihda papin vaatteitaan toisiin, vaikka eroaa seurakuntavirastaan.
    http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=900

    >>hän on joko Jumalan tahdon tai saatanan tahdon vanki, vallanalainen ja orja.”

    Tässä on mainittu valinta kahden välillä. Sen useampia ei ole. Muslimilla on kuitenkin hyvin paljon kieltoja ja käskyjä. Hänelle ei jää omaa harkintavaltaa. Kyllä jokainen ihminen voi harkita jokaisen tekonsa, ja tehdä valintansa. Mutta hän valitsee tekonsa itse.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Jumala omistaa koko ihmisen,
    http://www.icon.fi/~erkkik/omistaja.html

    LUTHER: ”…ettei hänellä suhteessa Jumalaan eikä missään siinä, mikä koskee joko autuutta tai kadotusta, ole vapaata ratkaisuvaltaa
    http://weppipakki.com/sdg/articles/l-oltte.htm

    Orjahan kuuluukin kokoaikaisesti isännälleen, työläinen vain osan ajastaan.
    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Luukas/17-18ER.htm

    PIISPA HUOVINEN: "pappi on Jumalan orja,"
    http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/julkaisuja/pappi/wsoy_n_kirjaesittely/

    ****

    Islam opettaa, että LUOJAMME on antanut ihmisille päättelykyvyn. Siten heidän velvollisuutensa on järkeillä asioita puolueettomasti ja järjestelmällisesti jokaiselle mietittäväksi, tutkittavaksi ja ajateltavaksi.

    Kenenkään ei pitäisi painostaa sinua tekemään hätäisiä päätöksiä minkään islamin opetuksen hyväksymisessä, sillä islam opettaa, että ihmisille tulisi antaa valinnanvapaus. Vaikka ihminen kohtaa TOTUUDEN, hänen ei ole pakko ottaa sitä vastaan.

    http://www.rabita.fi/annur/9_99/kutsu_todelliseen.html

    Ero orjan ja lapsen välillä on aivan selvä. Sama ero on muslimin ja kristityn jumalasuhteessa.

    http://www.rabita.fi/annur/9_99/paakirjoitous.html

    PÄÄKIRJOITUS

    Isra Lehtinen
    ...............................
    >>Islamin uhkaksi kokeminen liittynee muslimeihin. Voi olla, että 90-luvun aikana maassamme tapahtunut buumi eli muslimien määrä roima kasvu saa ihmiset varpailleen,
    ..............................
    >>kahdeksan vuottani muslimina ja huivi päässä eivät ole lisänneet ymmärtämystäni ennakkoluuloihin, pikemminkin päinvastoin. Mietin, milloin he tottuvat meihin, eikö tämä koskaan lopu. On kuin istuisi vankilassa ja tuomion olisi pitänyt kestää jokunen vuosi, mutta se pitkittyy ja pitkittyy eikä vapautumisesta ole tietoakaan.
    ...............................

    Islamin uhkaksi kokeminen perustuu islaminuskoisten tekoihin, Koraaniin, haditheihin ja muihin islamin opettajien kirjoituksiin.
    Musliminainen ei tunne oloaan vapaaksi. Hän on ylipukeutunut ympäristöönsä nähden.

    Äänestä

"nainen saa olla oikeassa"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

luettavaa kirjoitti:

http://www.fortunecity.com/business/mitchell/1377/sallittu.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu