....elämää pitäisi elää, en ole koskaan tiennyt, ja kohta se on ohi. Olen vain mennyt mistä aita on matalin, enkä koskaan mitään oikeasti ymmärtänyt, nykyään olen vahvasti laitostunut tähän "elämään", enkä koskaan ehkä pääse ulos.
En tiedä miten tätä.....
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samansuuntaiset fiilikset minullakin. Uskottelin itselleni 20 vuotta, että en tarvitse naista enkä lapsia. Viikko sitten tapahtui jonkin sortin romahdus. Todellisuus löi turpaan. En tule koskaan saamaan naisystävää, lapsista puhumattakaan. Se mitä minulla on elämässäni nyt, ei tule kantamaan pitkälle.
En ole koskaan ollut näin rikki. Voi olla, että poistun.
Tuohon oikeastaan turha yrittää kannustaa jatkamaan vaikkapa leuka pystyssä eteenpäin, sillä tilanne on varmasti huono. Eikä toisaalta rohkaista mihinkään pimeään vaihtoehtoonkaan. Ei oikein osaa sanoa mitään mikä auttaisi.
Vähän samansuuntaiset fiilikset on itsellä. Mutta onhan täällä kaikenlaista viihdettä, kai sitä sen takia jaksaa pysytellä hengissä
Taivaaseen paasee ilman naisia ja lapsia,
Uskoon tultua ei ole tarkeaa, onko naisia ja lapsia, eika se oletko epaonnistunut ha kuinka monta kertaa.
Jumala ei tarvi sunonnistumisia, vaan sydameen voit ottaa jeesuksen, vaikka nailla sanoin:uskon etta kuolit ja ylosnousit minun syntieni takia, otan sinut sydameen ja annan elamani sulle jeesus.
Voi kiesus tuota edellistä kommentoimista!
Uskomisella, tai oikeammin uskovaisuudella ei ole mitään tekemistä elämänjälkeisillä asialla.
🤯
Taivaaseen, tai ainakin sinne tuonpuoleiseen pääsee, ja sinne joutuu itsekukin, sitten aikanaan, miten sen nyt ottaa, uskoi sitten, tai ei.
Viihde ei taida ihan riittää ainoaksi syyksi olla elossa ja elää...
Sait ainakin minut nauramaan! Siis tuolla lauseen kohdalla: "Eikä rohkaista mihinkään pimeään vaihtoehtoonkaan."
En ole aloittaja.
Meinasin laittaa jonkin röhöhymiön.
Mutta jääkään panematta sittenkään.
Minäkin olen romahtanut. Jo noin neljä vuotta sitten.
Kaikki elämässä romahti tuolloin. En tiedä uskallanko, tai jaksanko lähteä tämän enempää kertomaan ja avautumaan.
Illuusiot ainakin tästä koko elämästä ja kaikesta karisseet täysin.
Olen väsynyt, monia sairauksia kokeva, yksin ja onneton. Ollut myös omaishoitaja. Kaikki unelmat elämässäni ovat kadonneet. Raahaudun vain päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Tunnen korkeintaan vain pohjatonta väsymystä ja kuolemanhalua joka päivä.
Silti olen vieläkin elossa. Siis fyysisesti.
Miksi olen ja roikun vielä täällä? Haluan jo pois täältä.
Syitä ei elää ainakaan ole enää yhtäkään.