Rv 41+3

...kun vaan jaksaisi odottaa. Kaikki on valmiina vauvalle, moneen kertaan kaikenlisäksi laitettuna. Olo on hyvä, jalkoja hieman kivistää kun on taas päivän ollu pystyssä. Välillä supistelee ja sitte on taas tyyntä. Siivoukset sun muut ässät on humpuukia, sanon minä!

Viimeksi perjantaina neuvolassa ja siellä taas rutiinit ja kaikenvaltakunnan keskustelut, aiheet ihan mitä vaan maailmasta löytyy. Ja keskiviikkona olisi yliaikaseuranta.

Josko vauva tahtoisi tänne viimeistään silloin? Mutta mikäpä tuolla on ollessa, sydän lyö tasaisesti sataaviittäkymppiä ja jytinä käy :) Kaikki on siellä hyvin.

Minä se tässä olen malttamaton, tahtoisin jo pikkuisen syliini,tahtoisin nähdä kumpaa sitä ollaan kovasti ootettu. Kyllä voi 10 ylimääräpäivää tuntua pitkältä...
2408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla oli sama tilanne kohta kuusi vuotta sitten!
Poika syntyi rv 42 , eli meni kaksi vkoa yli lasketunajan. Kävin ensin ma äitipolilla yliaikaseurannassa,pääsin kotiin, ke uudestaan, luulin pääseväni kotiin, mutta lapsivettä oli senverta vähän ja niin jouduinkin jäämään laitokselle. Käynnistystä yritettiin pillereillä, sitten tipalla ja hups olinkin sitten mahoineni la-su välisen yön synnyttäneiden osastolla. Su aamuna supparit alkoivat olla tuskaisia ja taas minua kiikutettiin vaihteeksi synnytysosastolle --> terve poika syntyi sitten klo:13.10
Synnytys saattaa siis todella kestää!
Aurinkoista loppuodotusta sinulle ja kerrohan kuulumiset, kun olet lapsen maalimaan saanut =0)

Äänestä

Jaksamista sinulle! Itse olin tuossa tilanteessa vuosia sitten kun odotin esikoistani. Yli meni 12 vrk ennen kuin suostui syntymään. Oli jo aika varattu käynnistykseen, mutta onneksi meidän "mies" päättikin tulla ihan vapaaehtoisesti.
Minäkin siivoilin ja saunoin, tein kävelylenkkejä sen mitä jaksoin ja tein vaikka mitä... taitaa olla aivan turhia ne konstit jotta vauvan saisi ulos tulemaan, tulee sitten kun on tullakseen.
Mutta odottavan aika on pitkä, sen tiedän!
Nyt odotan kolmatta syntyväksi, alkaa la lähestyä kovaa vauhtia. Enää 6 pv siihen viralliseen päivään, mutta jännityksellä odotan että miten käy, toinen meni 3 pv yli, että jospa tämä tulisi vieläkin aiemmin. Ei malttaisi odottaa kun on täälläkin kaikki valmiina!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhtiäiti80 kirjoitti:

...kun vaan jaksaisi odottaa. Kaikki on valmiina vauvalle, moneen kertaan kaikenlisäksi laitettuna. Olo on hyvä, jalkoja hieman kivistää kun on taas päivän ollu pystyssä. Välillä supistelee ja sitte on taas tyyntä. Siivoukset sun muut ässät on humpuukia, sanon minä!

Viimeksi perjantaina neuvolassa ja siellä taas rutiinit ja kaikenvaltakunnan keskustelut, aiheet ihan mitä vaan maailmasta löytyy. Ja keskiviikkona olisi yliaikaseuranta.

Josko vauva tahtoisi tänne viimeistään silloin? Mutta mikäpä tuolla on ollessa, sydän lyö tasaisesti sataaviittäkymppiä ja jytinä käy :) Kaikki on siellä hyvin.

Minä se tässä olen malttamaton, tahtoisin jo pikkuisen syliini,tahtoisin nähdä kumpaa sitä ollaan kovasti ootettu. Kyllä voi 10 ylimääräpäivää tuntua pitkältä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu