Haluan kertoa varoittavan esimerkin siitä, mihin tilanteeseen peliongelma voi johtaa.
Äitini asuu vanhalla maatilalla isäni kanssa ja on pelannut salassa netticasinoita kauan aikaa. Hän on ollut aina kiinnostunut rahapeleistä mutta nettipelien myötä aukeni uudet isot ovet pelimaailmaan. Hän joutui jo kauan aikaa sitten ensimmäisen kerran myöntämään ongelman kun ei enään selvinnyt laskuista, oli pikavippejä,kulutusluottoja ja kaikki isän rahat siirti joka kuukausi omalle tilille ja pelasi. Hän meni ottamaan lainoja valehtelemalla kahden veljeni nimiin kuin myös isän ja itsensä, luottotiedot meni lopulta äitiltä, isältä ja toiselta veljeltä.
Ottivat isäni kanssa pankkilainan silloin kun vielä oli luottotiedot kunnossa, yli 30 tuhatta euroa ja sillä maksoivat kaikki sen hetkiset pelivelat pois.
Jokainen luuli ja luotti että se virhe jäi ainoaksi ja pelaaminen loppui, näin ei valitettavasti ollut.
Kaikessa hiljaisuudessa hän oli alkanut syytämään rahaa taas pelaamiseen ja tällä kertaa mentii jo siihen että näitä lainoja otettiin jo muiden nimissä, rahaa otettiin joka paikasta mistä sitä sai.
Pelaaminen on jatkunut lähes 10 vuotta eikä hän ole kertonut ongelmistaan missään vaiheessa, isäni on niin tietämätön näistä netti asioista ja äiti kontrolloi isääni miten haluaa. Tämä on suurin syy siihen miksi kukaan ei huomannut ongelmaa tarpeeksi ajoissa, aina kun ollaan käyty siellä niin kaikki on näyttänyt normaalilta.
Tällä hetkellä tilanne on se että pelkästään ulosotossa isällä ja äidillä yhteensä 320 tuhatta euroa tähän vielä muutamia lainoja jotka eivät ole kerenneet ulosottoon.
Heiltä meni kaikki omaisuus ja velkaa jää loppuelämäksi, pankki laittaa kiinteistön rakennuksineen myyntiin ja kun ostaja löytyy lähtee katto pään päältä. Isä oli sijoittanut aikoinaan metsäpalstaan ja hoitanut sitä hyvin koska oli ammatiltaan metsuri mutta nekin meni pankille. Kuvitelkaa hyvät ihmiset mitä kaikkea tämä pelaaminen aiheuttaa, tässä tapauksessa meni 2 ihmiseltä kaikki omaisuus ja mikä hulluinta heillä olisi ollut hyvin rahaa eläkepäiville kun oli tulossa kymmeniä tuhansia perintöä.
Äitini on koko elämänsä "hoitanut" vanhempieni raha-asiat ja todellisuus koko elämän aikana pelatuista rahoista on varmasti lähemmäs 500 tuhatta euroa.
Tämä on käsittämätöntä enkä oikein osaa uskoa tätä todeksi, kuinka sairas pitää ihmisen mieli olla että kykenee tekemään näin vaikka sai jo kerran aloittaa puhtaalta pöydältä.
Tässä tapauksessa kaikki meni pieleen ja mahdollisti pelaamisen jatkumisen, apua hän ei koskaan pyytänyt eikä varmasti pysty vieläkään itse käsittämään kuinka pitkälle asia meni.
Toivon sydämmestäni että jos joku epäilee jonku pelaavan liikaa, niin yrittäkää saada se ihminen kertomaan asiasta ennen kuin on liian myöhäistä.
Äitini pelasi kaiken.
6
1422
Vastaukset
- Anonyymi
Edellä kuvasttua peläten en ole opettanut iäkkäitä vanhempiani käytämään veikkauksen on-line palvelua, vaikka ovat pyytäneet. Kumpikin pelaamisen taipuvaisia, tosin minun tietääkseni vain kolikoilla. Äitini lienee pelannut pienen eläkkeensä kolikkopeleihin jo pidempään.
- Anonyymi
Joo, se on parempi että ei opeta ollenkaan käyttämään niitä. Toki nuihin pelikoneisiinkin voi tunkea kaikki rahat ja sitten saa miettiä millä ostaa ruokaa jne.
Kohtuus kaikessa mutta näissä kun ei kaikilla pysy järki päässä ja pahimmassa tapauksessa ollaan hautomassa itsemurhaa kun on jo niin syvällä veloissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, se on parempi että ei opeta ollenkaan käyttämään niitä. Toki nuihin pelikoneisiinkin voi tunkea kaikki rahat ja sitten saa miettiä millä ostaa ruokaa jne.
Kohtuus kaikessa mutta näissä kun ei kaikilla pysy järki päässä ja pahimmassa tapauksessa ollaan hautomassa itsemurhaa kun on jo niin syvällä veloissa.Omaan kokemuksen perusteella suurin haitta useimmille peliriippuvaisille on sosiaaliset haitat. Raha-asiat lutviutuvat aina jollekin mallille, jos elon päiviä riittää. Peliriippuvaisena joutuu valehtelemaan, kieroilemaan ja keppostelemaan, salaamaan pelaamisensa. Vähitellen siinä jää yksin ja noidankehä on valmis. Sivusta seurattuna alkoholismi turmelee ainakin ensimmäisinä vuosina samalla tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omaan kokemuksen perusteella suurin haitta useimmille peliriippuvaisille on sosiaaliset haitat. Raha-asiat lutviutuvat aina jollekin mallille, jos elon päiviä riittää. Peliriippuvaisena joutuu valehtelemaan, kieroilemaan ja keppostelemaan, salaamaan pelaamisensa. Vähitellen siinä jää yksin ja noidankehä on valmis. Sivusta seurattuna alkoholismi turmelee ainakin ensimmäisinä vuosina samalla tavalla.
Onhan sillä moninaiset haitat mutta niinkuin lähes kaikissa riippuvuuksissa iso ongelma on se että se riippuvainen ei uskalla tai tajua pyytää apua.
Se myös johtaa sitten siihen että ei siinä vierellä enään ole ketään koska niiden lähimmäistenkin jaksaminen loppuu, ei ketään voi väkisin auttaa jos ei itse tajua ottaa sitä apua vastaan.
Nämä on todella hankalia asioita, siinä ei oikein voi kun seurata vierestä kun toinen tuhoaa omaa elämää ja lähes aina vaikuttaa monen muunkin elämän laatuun.
Minulla ei riitä enään sympatiat sellaiselle ihmiselle joka ei kerro asioita suoraan vaikka jokainen jo tiesi ja kyseli ongelmasta, eikä myöskään kelvannut apu silloin kun olisi vielä voinut jotenkin pelastaa tilanteen.
Se ensimmäinen askel kohti "paranemista" on ongelman myöntäminen ja avun hakeminen, myös pitää löytyä nöyryyttä ja halu ottaa vastuu tekemisistään vaikka ne johtuukin riippuvuudesta.
Esimerkiksi peliriippuvaisen pitäisin antaa kaikki raha-asiat toisen ihmisen hoidettavaksi, jottei olisi millään mahdollista retkahtaa pelaamaan ainakaan nettikasinoita.
- Anonyymi
Olisi teidänkin varmaan kannattanut puhua asioista ajoissa niiden oikeilla nimillä.
Selvä mielenterveysongelma tuossa on nähtävissä ja ilmeinen yksinäisyys kun on pitänyt nettimaailmaan noin upota.- Anonyymi
Kyllä minä niistä puhuin mutta äitini otti ja lähti joka kerta paikalta, sanoin suoraan että nyt katsotaan tilitapahtumat ja aletaan selvittämään asiaa.
Ei ole niin yksinkertaista tälläinen että nyt vaan puhutaan suoraan, niinkuin jo aloituksessa kerroin että apu ei kelvannut vaikka yritettiin.
Enkä usko että äitini peliongelma johtuu yksinäisyydestä, paremminkin taisi olla liikaa aikaa pelailla, yövuorot töissä hakannut nettikasinoita ja kotona istunut puhelin,tabletti tai läppäri kourassa.
Sitä ihmistä kun ei voi väkisin auttaa ja tässä pahinta onkin se että teki myös muille ongelmia tämän kautta. Toki isäni ja veljeni vastaa itse siitä että eivät tehneet rikosilmoituksia näistä luvattomista lainoista, se olisi ehdottomasti pitänyt tehdä mutta hankalaa sekin kun yksi uhkailee tappaa itsensä.
Vaikeita asioita, toivon että edes jotku näistä tapauksista saataisiin tarpeeksi ajoissa hallintaan.
Näitä on valitettavan paljon ja lisää tulee olemaan.
Noin isojen lainarahojen saaminen netissä pitäisi kieltää lailla, jos tarvii enempi lainaa niin sitten pitäisi jo olla tarkempaa seulontaa että mihin sitä rahaa tarvii ja minkä verran.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768