Kohtuudella

Heitämpä vettä vielä myllyyn, toteamalla, että elän aikani ja laskunmaksun aikana päätän päiväni. En uhoa. Olen kymmenen vuoden aikana sisäistänyt "homman". Itsesäälit on itketty ja rajat on kokeiltu nuorempana. Riippuvuuksia ei ole ilmennyt.

Lyhyen elämäni aikana parannan suorituskykyäni piristeillä ja hormoneilla. Nautin hallusinogeeneistä ja alkoholista sekä valitsen nukkumisajankohdan ja unen pituuden rauhoittavilla / sekakäytöllä ja uni- ja nukahtamislääkkeillä. Sekä uudet ssri että vanhemmat masennuslääkkeet ja rauhoittavat takaavat ettei suru, ikävä, ero tai muut inhottavat tunteet pääsee vaivaamaan.

Hautaan otan mukaan pari tatuointia ja kultaproteesiset ala- ja neljätakimmaista ylähammasta molemmista riveistä.

jr kirjoitti:

Heitämpä vettä vielä myllyyn, toteamalla, että elän aikani ja laskunmaksun aikana päätän päiväni. En uhoa. Olen kymmenen vuoden aikana sisäistänyt "homman". Itsesäälit on itketty ja rajat on kokeiltu nuorempana. Riippuvuuksia ei ole ilmennyt.

Lyhyen elämäni aikana parannan suorituskykyäni piristeillä ja hormoneilla. Nautin hallusinogeeneistä ja alkoholista sekä valitsen nukkumisajankohdan ja unen pituuden rauhoittavilla / sekakäytöllä ja uni- ja nukahtamislääkkeillä. Sekä uudet ssri että vanhemmat masennuslääkkeet ja rauhoittavat takaavat ettei suru, ikävä, ero tai muut inhottavat tunteet pääsee vaivaamaan.

Hautaan otan mukaan pari tatuointia ja kultaproteesiset ala- ja neljätakimmaista ylähammasta molemmista riveistä.

Jännää, että olet päätynyt tuollaiseen "suunnitelmaan". Oletko miettinyt, mitä teet, jos elämä ei menekään niin kuin olet suunnitellut? Mitä tekisit tilanteessa, jossa et voisikaan itse vaikuttaa päiviesi päättymiseen, esim. halvaantuisit ja joutuisit sairaalaan makaamaan? Oletko ylipäätään sitä mieltä, että elämän kaikkiin tapahtumiin voi itse vaikuttaa? (En moralisoi, ihan mielenkiinnosta vain kyselen. :-)

Itse kun olen tähän ikään mennessä kokenut myös niitä tunteita laidasta laitaan, mutta oppinut kuinka niihin voi itse vaikuttaa tukahduttamatta niitä keinotekoisilla menetelmillä. Pienellä asenne- ja ajatusmuutoksilla voi yllättävästi vaikuttaa myös siihen, minkälaisia tunteita kokee.

Yksi tapa eläähän tuokin tietysti on. Minun näkökulmastani katsottuna kuitenkin tuohon sinun tapaasi kuluu hirveästi turhaa rahaa ja energiaa, kun samat asiat saavuttaa stimuloimalla aivoja ihan itse, ilman apuvälineitä. Eikä tule minkään sortin krapulaakaan tai muuta fyysistä pahoinvointia.

En ole muuten ajatellutkaan, että haluaisin omat tatuointini mukaan hautaan. Omaisuuttakaan ei ole kultaproteesienkaan vertaa. Toisaalta, koen itseni ennemminkin hengeksi, joka käyttää tätä ruumista kulkuvälineenään, kuin ruumiiksi, jolla on henki, joten en vaivaa päätäni kuolemalla.

Ajatus kirjoitti:

Jännää, että olet päätynyt tuollaiseen "suunnitelmaan". Oletko miettinyt, mitä teet, jos elämä ei menekään niin kuin olet suunnitellut? Mitä tekisit tilanteessa, jossa et voisikaan itse vaikuttaa päiviesi päättymiseen, esim. halvaantuisit ja joutuisit sairaalaan makaamaan? Oletko ylipäätään sitä mieltä, että elämän kaikkiin tapahtumiin voi itse vaikuttaa? (En moralisoi, ihan mielenkiinnosta vain kyselen. :-)

Itse kun olen tähän ikään mennessä kokenut myös niitä tunteita laidasta laitaan, mutta oppinut kuinka niihin voi itse vaikuttaa tukahduttamatta niitä keinotekoisilla menetelmillä. Pienellä asenne- ja ajatusmuutoksilla voi yllättävästi vaikuttaa myös siihen, minkälaisia tunteita kokee.

Yksi tapa eläähän tuokin tietysti on. Minun näkökulmastani katsottuna kuitenkin tuohon sinun tapaasi kuluu hirveästi turhaa rahaa ja energiaa, kun samat asiat saavuttaa stimuloimalla aivoja ihan itse, ilman apuvälineitä. Eikä tule minkään sortin krapulaakaan tai muuta fyysistä pahoinvointia.

En ole muuten ajatellutkaan, että haluaisin omat tatuointini mukaan hautaan. Omaisuuttakaan ei ole kultaproteesienkaan vertaa. Toisaalta, koen itseni ennemminkin hengeksi, joka käyttää tätä ruumista kulkuvälineenään, kuin ruumiiksi, jolla on henki, joten en vaivaa päätäni kuolemalla.

Mielenkiintoisia ajatuksia esität.

Olen pohtinut paljonkin sekä pyöritellyt suunnitelmaani monelta kantilta. Vuosien varrella tavallaan testannut. Sekä ammatti että maallikkojen kanssa paljon asiasta myös keskustellut. Kirjaani varten sekä tottakai selvitäkseni omista mielenterveydellisistä ongelmistani.

Olen huomannut ettei suurimpaan osaan tapahtumista ole juuri itsellä vaikuttamismahdollisuuksia. En mieti halvaantumista etc. sen todennäköisyys on pieni. Pidän itsetuhon ajatuksesta. Pidän siihen liittyvästä problematiikasta että itse teknisestä suorituksesta. Kaikilla meillä omat perversiomme. En tarkoita tällä sitä, että nostaisin itseni johonkin divinaaliseen asemaan hallitsemalla elämää ja kuolemaa.

Rahan kulumisella ei ole merkitystä. Krapulaakaan ei juuri enää tule. Ilmeisesti keho on tottunut ja sietää enemmän. Energiaa ei kulu normaali elämää enempää.

Mitä tulee fyysisyyteen/ psyykkisyyteen olen käytännössä päinvastaisilla linjoilla sinun kanssa. En usko henkisyyteen vaan pidän elämän ilmenemismuotona puhtaasti fyysistä olomuotoa. Toisaalta kuten toisaalla kerroin, olen myös nähnyt rajan tuonne puolelle. Lähinnä niistä kokemuksista uskalsin hylätä henkisyyden. Ymmärsin ja näin että elämä todella puhtaasti on vain fyysinen ilmiö.