Taas persuradio ylitti itsensä, kun kävi palvomassa Olmi-Hallahia Helsingissä asti. Asialla ei ollut Teva, vaan Reva...
Persuradio Saldels nuoleskeli Olmia Helsingissä saakka.
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mikähän mahtanee olla tämä Olmi-Hallahi josta puhut?
Vai oletko taas unohtanut ottaa lääkkeesi?
Halla-Ahon ilosanoma yltää nyt myös Iisalmeen asti. Kansalaisopiston kirkkoslaavin kurssit juuri alkaneet, osallistu sinäkin ja voita ilta Jussin kanssa kirkkoslaavin parissa.
Tarjolla vodkaa ja blinejä.
Totta kai koko suomen kansan hyväksi koettu ilosanoma on oikeutettu myös Iisalmelaisten kuunneltavaksi. Kyllä Halla-ahon sanoma on siinä määrin asiapohjainen ja kansan edun mukainen, että on suorastaan välttämätöntä saada se Iisalmelaisten ja ylä-Savolaisten tietoon. Vaalit lähestyy ja kansa haluaa muutosta, näin ei voida edetä ja kansa äänestää myös muutosta. Tässä tapuksessa muutoksen nimi on perussuomalaiset!
Mutta eihän Iisalmessa ole edes niin paljon matuja että pitäisi kutsua vapautusjoukot hätiin Helsingistä.
Luulen että Jussilla riittää työsarkaa niissä töissä aivan omassa kaupungissaan.
Liian suuri suosio vie Jussin Helsingin pormestariksi ja perussuomen Orvoksi.
Siinä tapauksessa Riikka tarttuu ohjaksiin ja kansan suosio eikun kasvaa. Kansa valitsee puolensa ja tulevaisuus on taattu.
Kepu ja vihervassarit ovat tilaamassa 10.000- 80.000 lisää, yrittävät saada tilauksen sisään jo ennen kuntavaaleja.
PS muista äänestää!
Olmi on kyllä hyvä nimi suurelle Führerille.
Riikan höpinä ei älyä kysy.
Se ottaa asiat slungasti.
Aloittajalla taitaa olla mielenterveysongelmia. Saisi kyllä virus hävitä maapallolta, ennen kuin kaikki sekoaa lopullisesti.
Minkähänlaisen muutoksen se Allah halalaho järjestää tähän valtakuntaan.
Vakaan ja hyvinvoivan yhteiskunnan. Sen kansa tulee saamaan. PS muista äänestää!
Huuhaa.
Kepu haluaa, että suomen ottamalla velkarahalla, ryhdytään maksamaan Italian ja muiden eu maiden heidän ottamiaan omia velkoja. Työtätekevien suomalaisten selkärangasta otettujen verokertymällä ei pystytä edes elättämään kepua, joka nimen omaan elää työmiehen verotuloista saaduilla tukiaisilla. Nyt heillä on hätä, mistä sitten kun työtömyys laskee, mistä otetaan se veroraha, jolla he saavat edellen nauttia tästä vähillä veroilla samaastaan luontaisedusta. PS muista äänestää!
Sahamies ratkasoo ongelmat
Vieremällä on jo kova kiista kepulla keskenään, kuka menestyy tässä tukiais kiistassa, vai joutuvatko peräti jakamaan kunnanjohtajan armeijan palveluajoilta saaman hyvän eläkkeen keskenään ja miten tämä jako voidaan toteuttaa, ilman tervehtimistä ja nimettöminä lähetettyjä kirjeitä? Alku neuvottelujen pohjaksi ja sovintoesityksen aikaan saamiseksi, nostivat varulta kunnanjohtajalle hieman lisää palkkaa. Tämä ei auttane tilannetta, sopimukseen pääsemiseksi.